torstai 4. helmikuuta 2021

Helmikuun helinöitä.

 Tilasimme netistä kasvivalon, se näyttää ihmeellistä  sinistä valoa, myös ihan tavallista loistetta voi valita. 

Leikkasin pelakuun pistokkaita vesikippoihin. Innostuneena nyt seuraamme onnistuuko juurtuminen. Syksyllä kerättyjä persiljan siemeniä kylvettiin lampun alle pikku ruukkuihin. Jotain jännitystä tähän koronatalveen.

Tällaiselta näyttää kasvivalo jasmiinipensaassa illalla.

Meillä on täällä oma sorsa, ollut jo monena talvena. Oikeastaan niitä oli kaksi, mutta nyt on rouva jonnekin hävinnyt.


Ensin masu täyteen jyviä ja sitten pienet päikät, kun tuo oravakin ymmärsi lähteä matkoihinsa.


Talvipäivän kauneutta.


Polkujakin on lapioitava.

Joen vastarannalla raivataan rantapusikkoa, toki siinä jo melkoista viidakkoa onkin. Siellä on mukavia turvapaikkoja monille eläimille. Rytinät pitäisi saada loppumaan ennen lintujen pesintää. Saattaapi siinä moni keväinen tulija hämmästyä kun tuttua  kotikoloa ei enää löydykään.

Ruoppaavat kuulemani mukaan myös jokea. Tässä kohdassa minäkin jo hermostuin. Muokataanko pohjaa ihan rantoja myöten? Miten siinä käy jokisimpukoille, ne kun eivät voi lentää pois tai uida kalojen kanssa Päijänteelle.

Pitäisi kai kysyä ympäristösihteeriltä, ehkä siellä joku osaisi vastata.
 

Meitä oli tässä huushollissa kaksi jöröjukkaa, ei  uskallettu koronan takia mennä parturiin. Veijo lopulta kyllästyi ja varasi kahdelle hiustenleikkuun, olisi mukavampi katsella siistimpää kaveria. 



 

Onkin parempi kuvata meikämammaa takaa päin.

 

Kaunein kuva on tässä. Nyt ovat ensimmäiset taimet kohonneet mullasta. Persiljan sirkkalehtiä. Mukava seurata läheltä kasvun ihmettä.

8 kommenttia:

  1. Hieno kampaus Unelma ♥️Odotankin täällä että taas pääsee kampaamoihin, en ole ollut kuukausiin ja leikannut itse tukan vähän huonoin tuloksin Jännä tuo kasvis lamppu 🌿 kerro sitten miten onnistuu.Oikein hyvää viikonloppua Unelma ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jael. Kerron sitten aikanaan tuon lampun avustuksella kasvavista taimista. Toivottavasti kerrottavaa tulee, muutoinhan täällä karanteenissa ei mitään kertomista olekaan.

      Mukavaa viikonloppua myös sinne.

      Poista
  2. Kaunis kampaus!
    Minulla viisi pelakuuta talvehtii sisällä ja yksi, siis YKSI ainut tainnut selvitä. Yhdessä toisessakin oli uuttakin kasvua, mutta se mokoma kuoli. Tuolla ne kodinhoitohuoneessa ikkunalla vielä kaikki ovat, mutta huonolta näyttää..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otettiin syksyllä yksi iso kukkiva pelakuu sisälle, nyt sain siitä seitsemän pistokasta. Kolmessa on jo komeat juuret, toivottavasti loputkin juurtuvat. On niin mukava seurata noiden kasvien elämää.

      Poista
  3. Pelakuusi poikaset ja persiljan taimet kasvavat vauhtia valon alla. Sen sijaan, huolettaa kanssasi jokisimpukan ja sorsarouvan kohtalot. Toivottavasti nekin pärjäävät. Täällä meilläkin on yhdessä lammessa ainakin raakkuja, eikö se ole jokisimpukka toisella nimellään?
    Hiuksissasi on kaunis leikkaus. Minulla selkeä polkkatukka, ettei tarvitse käydä parturissa. Itse leikkaan otsiksen, joka menee aina vinoon.
    Aurinkoisia helmikuun päiviä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herrasorsa kävi aamupalalla ja lensi taas joelle takaisin. Toivottavasti kevään tullen se löytää uuden kumppanin.

      Noista simpukoiden nimistä en tiedä, pitäisi kai vähän tutkia lisää.

      Kampaukseen oli vain yksi toivomus, "lyhyeksi" ja tällainen siitä tuli.

      Poista
  4. Tulipa sulle kiva leikkaus hiuksiisi, oikein nätti.
    Ja kiva on seurata kasvivalosi tehoa ja mitä sen alla tulee kasvamaan vauhdilla!
    Hyvää huomista sunnuntaita ja viikkoakin jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harakka, kiitos kommentistasi. Kerron lisää, jos noista taimista nyt vielä kertomusta saadaan.

      Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.