lauantai 2. tammikuuta 2021

Vuoden ensimmäinen yö ja päivä.

 
Yöllä satoi lunta suurina pehmeinä lumitähtinä.

 
Jouluvalot omenapuun alla.

 
Päivä valkeni tyynenä ja kostean sumuisena, lumipallot pysyivät oksilla.

 
Pihan tuija on kasvanut valtavaksi puuksi, siellä on tirpoilla suojaisat pesätilat kesällä.
 
 Toinen kamera antaa sinisiä kuvia. Ehkä olin pihalla sinisellä hetkellä. Yön ja aamun kuvat näyttävät musta-valkoisilta.

 
Vuosi alkaa puhtaan valkoisena, talvisen aamun kauneutta.


Marjakuusessa oli vain muutama marja, onneksi joku jäi kuvattavaksi. Nuo marjat ovat myrkyllisiä.

 
Historiallinen näkymä. Koskaan aikaisemmin ei tällaista ole nähty. Korona tyhjensi uudenvuoden konserttisalin Wienissä. Filharmonikot soittivat ilman elävää yleisöä. Kuva tv-ruudusta Yle 1.

Salamalla kuvattu oksa.

Runsaat pyhät ovat saaneet meikäläisen päivä- tai yörytmin ihan sekaisin. On valvottu myöhään ja nukuttu pitkään aamulla ja lisäksi päikkärit ja pikku torkut television äärellä. Näitä kuviakin tässä olen selaillut  vuoden toisena yönä. Yhtään ei nukuta vaikka kello on neljä aamulla, kahdelta heräsin ihan pirteänä. Kiinnostavaa katsella päivällä näitä öisiä puuhiani, ehkä ei sitten ihan skarppina olla oltu.😊
 

Uskallan kuitenkin painaa "enteriä" ja lähden nukkumaan. Tervetuloa vuoden toinen päivä,

14 kommenttia:

  1. kateltiin Turun Joulurauhaa, tyhjät kadut sielläkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Televisiosta mekin katsoimme, tyhjältä näytti.

      Poista
  2. Kauniisti on luonto kuorruttanut lumella puut ja pensaat. Pihojen jouluvalaistukset luovat niihin satumaista tunnelmaa.
    Minullakin on unirytmi hakusessa. Sitä haluaisi nukkua talviunta näinä lähes pimeinä päivinä, mutta eipä se nukkumatti taida toiveitani kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukka, kiitos kommentistasi. Valvotaan yhdessä, onneksi eläkeläisen ei tarvitse aamulla töihin lähteä.

      Poista
  3. Upeita kuvia, talvi on teillä kaunis. Oikein hyvää alkanutta vuotta Unelma:)

    VastaaPoista
  4. Ihania talvisia kuvia ja varsinkin tuo eka kuva ihan mahtavan hieno!
    Hyvää tätä vuotta toivottelen sinne teille ja pysykää terveinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harakka. Kaikkea hyvää myös teille, terveyttä, onnea ja iloa.

      Poista
  5. Voi miten paljon teillä on lunta!
    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tuli n. 10 cm lisää. Lumitöihin oli ryhdyttävä.

      Poista
  6. Lumi on toiminut taiteilijana siellä. Kaunista talvea.
    Tuija on todella komea puu!
    Toivotan hyvää vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on tuija toisen näköinen kun lunta on tullut paljon oksille. Pieni tuulenpuuska olisi nyt tarpeen.

      Poista
  7. Kiitos kauniista lumikuvista! Kyllä näistä tunnelmiin pääsee. Kunpa meilläkin tulisi lunta. Saas nähdä miten tänä talvena käy.

    Uudenvuodenkonsertti jäi (tänäkin) vuonna seuraamatta. Suomessa se kuului aina vuoden ensimmäisen päivän ohjelmaan. Mietinkin jossain vaiheessa, että miten koronatilanne ratkaistaan. Soittajat olivat sitten ilman paikalla olevaa yleisöä.

    Hyvää tätä vuotta Unelma Sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, kiitos.

      Konsertti oli ihan hieno ilman yleisöäkin, mietin vaan miltä soittajista tuntui kun innokkaat kuulijat eivät olleet aplodeja antamassa.

      Onnellista alkanutta vuotta myös teille sinne, pysykää terveinä.

      Poista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.