Kuunnellessani "Rouva C:n" tarinaa laitoin puikot heilumaan.

Joskus kolme tai neljä vuotta sitten innokkaat käsityöläiset kutoivat dominolapasia. Tuo buumi jäi silloin minulta kokematta kun innolla väkersin virkkuukoukulla mandaloita, domino vanttuut jäivät kuitenkin tuonne takaraivoon muhimaan. Nyt tämäkin hauska työtapa tuli testatuksi Minnan tarinan tahdissa.

 Melkoisen herkullinen väri, jäännöslankaa mandaloista. Ehkä nuo kelpaavat seurakunnan myyjäisiin arpajaisvoitoksi tai Pelastusarmeijan joulupataan jos korona ei peru näitä tapahtumia.

Bonuksena jämälangoista villasukkia, eivät liity mitenkään lapasten tarinaan.

 Minna C oli siis Minna Canth, jonka elämänmakuisesta tarinasta Minna Rytisalo on kirjoittanut kauniin kertomuksen faktaa ja fiktiota. Kirjan kuuntelemiseen menee rapiat yhdeksän tuntia. Siinä ajassa kerkiää yhdet lapaset kutoa, seuraavat tulevatkin nopeammin kun ohjeen idea on jo hallussa.

En erityisemmin innostu todellisista henkilöistä  kerrotuista fiktioista, tuntuu häiritsevältä kun välillä tulee miettineeksi, mikä nyt on totta vai tarua. Minna Canth eli kuitenkin niin huikean elämän, että hänestä riittää aineistoa vielä moniin kirjoituksiin. Tämä nuorempi Minna R onnistui kauniilla suomenkielellään luomaan sellaisen kokonaisuuden, että se kuultuna tuntui soljuvan sieluun ja sydämeen.

Tuntuu mukavalta lukea/kuunnella tällaista ihmiselon kuvausta jossa puhuu arkielämän raadollisuus,  hyvyys ja rakkaus, mutta tapahtumat seuraavat toisiaan ilman roisia ja räävitöntä revitystä, ilman v-kirjainta ja kiroilua. Pidin tästä Minna R:n kauniista teoksesta, lukupiirimme lokakuun kirja.

Seuraavaksi luemme Antti Heikkisen "Mummon".

Marraskuinen metsäretki

Eilen aurinko yllätti meidät iloisesti, marraskuisesta harmaudesta ei ollut tietoakaan. Ehdottoman ihana sää lähteä Tarukselle retkelle. Nopea lounas edellisen päivän kaalilaatikkoa ja nopeasti tien päälle. Auringon rata on matala ja lyhyt tähän aikaan vuodesata, ei kannata vitkastella. Kumisaappaat jalkaan ja päälle punaiset takit, ei olisi terveellistä saada metsämiesten  hauleja takamuksiinsa. Todellisuudessa minulla ei ole mitään tietoa koska metsästäjät aluella liikkuvat. On pysyttävä virallisilla reiteillä ettei vahingossa eksy armeijan harjoitusalueelle, siitä voisi tulla pientä sanomista.

Löysimme taas uuden helppokulkuisen polun, se seurailee mukavasti metsäjärven rantaviivaa. Vesi näytti niin kirkkaalta ja kutsuvalta, teki mieli pulahtaa. No, eihän sitä näin flunssa-aikoina voi, kun ei ollut kuivia vaatteitakaan varalla. Ensi kesänä sitten, jos koronalta säästytään.

Metsäretkeltä meillä on melkein aina jotain kotiin tuotavaakin, niin oli nytkin, korillinen suppelovahveroita. Muutama karpalokin löytyi, ne söin saman tien.

Retken jälkeen en enää jaksanut leipoa, piirakan teko jäikin tälle päivälle. Suurin osa sienisaaliista on nyt kuivattuna talven varalle.

Vielä siitä kaalilaatikosta, se nyt vaan on niin hyvää. Meillä tehdään kerralla iso annos, kokonainen kaali ja tilpehöörit lisäksi, saadaan omalta pihalta mäkimeirarit ja kesällä myös sipulit. Onnekseni minulla on nykyään myös "tekninen avustaja" hommassa mukana. Hän pärjää isolle kaalinpäälle minua paremmin, saan rauhassa keskittyä jauhelihan ruskistamiseen. Aikaa tässä tuhraantuu kun kaaliakin pitää vähän kuullotella ennen vuokaan laittoa, ohuena norona vielä tummaa siirappia pintaan ja vuoat tunniksi uuniin.

Vesi kielellä nuuhkin sitä ihanaa tuoksua joka leijailee ympäri taloa uunissa muhivasta kaaliruoasta. Joku voisi väittää kaalin hajua pahaksi, mutta ei minun kaalilaatikkoni.

Vihdoinkin kuuluu munakellon vapauttava kilahdus, se on valmista nyt. Annetaan laatikon vielä hetki  levähtää ja vedetään piiiiitkä henkäys tuoksua varmistamaan makunautintoa.

Nyt tulee se vaikea hetki, on osattava annostella järkevästi. On tultu siihen ikään, että enää ruokaa ei ahdeta naamariin ähkyyn asti. Pikkuisen tässä voi lipsua lautasmallista, niinkö, kaalihan on kasvis.😊 Santsikierroksesta on kuitenkin luovuttava, ehdottomasti. 

Voi, oli se niin hyvää. Pohdimme siinä ruokapöydässä, että siinä tapauksessa jos pitäisi valita yksi ruoka jota joutuisi syömään elämänsä loppuun asti, niin kaalilaatikko olisi yksi vahva suosikki.

Vai unohtuiko lanttulaatikko? Ei hätää, lanttulaatikon sesonkiaika on juuri alkamassa. Sitä odotellessa, pysykää terveinä.