torstai 11. kesäkuuta 2020

Lautaselle.


Tällä viikolla salaattitarvikkeet ovat siitepölyn kuorruttamia, no ei se mitään. Huuhdellaan tarvittaessa.

Voikukan lehtiä on löytynyt pitkin kevättä, sitä on montaa lajiketta. Mielestäni parasta salaattiin on tuollainen sileäreunainen. Kukkien keltaiset terälehdet kaunistavat salaatin.


Mansikan lehdet ja kukat ovat myös syötäväksi kelpaavia.


Harmillinen vuohenputki pitäisi syödä pois pihalta jo keväällä, mutta sitä kasvaa niin runsaasti, että kahdestaan siihen ei pystytä.  Parhaita ovat uudet vielä vähän supussa olevat lehdenalut, niittämällä uutta kasvustoa versoaa koko kesän ajan.


Poimulehti kukkineen ja siankärsäheinän lehdet päätyivät salaattiin.


Ketunleipä on jo kukkinut, mutta kirpeät lehdet maistuvat koko kesän.


Kuusenkerkkä antaa potkua salaattiin ja smothieen. Kerätään iso korillinen myös pakkaseen, koska kerkkä on sellainen sesonkituote, muutaman päivän aikana neulaset muuttuvat koviksi. Kuusenkerkkää ei saa kerätä metsästä ilman lupaa, ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Kuvasin ja keräsin oman mökkerön pihalta.

Näihin aineksiin kun vielä napaa kasvimaalta vähän mausteita ja kaupasta kurkkua ja tomaattia niin terveellinen salaatti on valmista, eikä yhtään tarvitse säästellä. Kastikkeeksi sitruunalla ja ruohosipulisilpulla terästettyä kermaviiliä, niin johan on kesäinen tunnelma salaattilautasella.

Kaikkia edellä olevia kasveja voi myös silputa keittoihin, kastikkeisiin ja leivonnaisiin. Kasvien kanssa on kuitenkin oltava varovainen, niillä useilla on myös lääkinnällisiä tai allergisoivia vaikutuksia. Otetaan asioista selvää ja nautitaan luonnon antimista kohtuullisia määriä.

Jos perheet eivät tänä kesänä voi koronan takia matkustaa ulkomaille, niin hyvä vaihtoehto olisi kotimaan kasvien opiskelu yhdessä lasten kanssa, kirjastoista löytyy hyviä opaskirjoja.

Kori kainaloon ja luontoon!

4 kommenttia:

  1. Ihania juttuja salaattiisi omalta pihalta:) VIllivihanneksia kannattaakin käyttää niin paljon kuin mahdollista. Täällä sesonki, joka oli talvella ja kevään alkupuolella, on jo ohi, mutta seuraavana talvena kerään taas paljon syötävää luonnosta. Ihanat kuvat taas Unelma, ja hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  2. Juu olen kerännyt yrttejä kuivumaan,noita samoja mitä kuvissasi on, ja pakkaseen laitoin kerkkiä, kuusenkerkkä juoma on terveellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerkän kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, ei raskaanaoleville eikä munuaissairaille. Kuusenkerkkä siirappia suositeltiin aikaisemmin yskän hoitoon.

      Poista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.