Joulupäivän aamu.

 Asia oli niin tärkeä ja kiireellinen, että täällä ruudun takana ei ehditty kameran asetuksia tarkistella. Orkku tuli kuitenkin häädetyksi häiritsemästä tinttien aamutankkausta.

Joulu

                        Hyvää Joulua ja Onnea Vuodelle 2021!

 Johannan luvalla kortti täältä.
 https://fineartamerica.com/featured/christmas-angel-johanna-virtanen.html

Joulun odotusta 2020.

Tämä vuosi on ollut elämäni kummallisin, koskaan aikaisemmin en ole vastaavaa kokenut  elämäni aikana. Lastenlapsianikin olen viimeksi nähnyt kesällä, ilman halauksia, pihaterassilla. Jo joulukuun alussa koronapandemian kiihtyessä sovittiin, että etelästä ei tulla tänne jouluna. Kukin viettää joulua kotonaan.

Joulun tunnelmaan virittymisestä ei tahtonut tulla mitään, kunnes kävin kurkkimassa Suvikummun Marjan blogissa pipariohjeita. Löysin sieltä linkin, jonka sanoma kosketti alakuloista mieltäni. Jarkko Aholan muutaman vuoden takainen levytys Ave Maria. Jarkon tulkinta on huikea, tällä kerralla kuuntelin myös sanoja. Kuinka ne sopivatkaan tähän v. 2020 jouluun. 

Olikohan nuori Jarkko  kahdeksan vuotta sitten, kun levyä tehtiin, myös syventynyt laulamaansa sanomaan? Tulkinta ainakin oli koskettava. Googlettamalla löysin laulun sanoittajan, hän on Vexi Salmi. Uskomatonta, miten Vexi on tiivistänyt muutamaan säkeeseen koko joulun sanoman, siinä on kaikki, ei mitään liikaa. Vexi on varsinainen meidän aikamme "Zakarias Topelius", sanojen taitaja.

Meille suomalaisille Neitsyt Maria on  joulun sanomassa keskeinen ja tärkeä. Luterilainen uskontunnuksemmkin  korostaa Mariaa Jeesuksen äitinä, Jumalan poika syntyi ihmiseksi.

Kopioin laulun sanat netistä.

"Ave Maria
äiti maan lapsien
Taas meihin katsoo suojellen
Kun poika syntymäpäivä on
Mä pieni ihminen turvaton
Pyydän siunauksen

 

Anna harras mieli joulu puhtain tuo
Ja hengelläs meitä suojaa
Näin muistaen kaiken luojaa
Johda meistä jokainen poikas luo

 

Ave Maria
äiti maan lapsien
Taas meihin katsoo suojellen
Kun poika syntymäpäivä on
Mä pieni ihminen turvaton
Pyydän siunauksen

 

Anna harras mieli joulu puhtain tuo
Ja hengelläs meitä suojaa
Näin muistaen kaiken luojaa
Johda meistä jokainen poikas luo"

 

Hartaat katolilaiset ovat tottuneet rukoillessaan pyytämään Mariaa asiansa välittäjäksi Korkeimmalle taholle. Mikä estää meitäkin koronan varjossa eläviä pelokkaita luterilaisia näin joulun alla huokaisemasta laulun sanoin.
"Mä pieni ihminen turvaton
Pyydän siunauksen".

Runosäkeen viimeinen lause on tärkein. "Johda meistä jokainen poikas luo"

 Säveltänyt Franz Schubert, sanat Vexi Salmi, sovitus Pessi Levanto, Janne Huttunen

https://youtu.be/mBdKU1zXoFE  

 Tässä pitäisi olla laulun linkki,  en osannut sitä kuvallisena liittää. (Aina riittää opittavaa )

Kiitos Jarkko laulusta, kiitos Vexi runosta, Kiitos Pessi ja Janne sovituksesta.

 Viimeistään silloin kun mies tuo varastosta valmistamansa tallin, virittää siihen pienen lampun ja asettelee seimifigurit paikoilleen, meille tulee joulurauha. Kiitos💗

On niin hiljaista.

Unelman nimipäiväksi Clivian terttuun avautui useita kukkia, nyt niitä on avoinna kymmenen ja nuppujakin on vielä kaksi. Kukka oli koko kesän omenapuun alla ulkona, siellä sen juurelle ilmestyi myös "poikasia", nyt on uusikin Clivia kasvamassa omassa ruukussaan. 

Meillä kukkia hoitaa mies. Oli tehtävä selvä työnjako kun joskus kävi niin, että kukat olivat hukkumisen partaalla kun molemmat hölväsimme vettä samana päivänä. Toisaalta, välillä kävi niin ettei kumpikaan kastellut kun luuli toisen sen jo tehneen ja kukat itkivät vettä. 

Tämä yhden kastelijan taktiikka tuntuu toimivan hyvin.

Itsenäisyyspäivänä veimme kynttilän sankarihaudalle.

Vielä muutaman päivän elämme pimenevässä päivässä kunnes valo jälleen voittaa. Tänään olen kuitenkin kiitollinen pimeydestä, luin artikkelin valotutkimuksista. Valokin ahdistaa ihmistä jos sitä on jatkuvasti ja liian paljon. Suurissa kaupungeissa ei koskaan nähdä tähtiä, revontulista puhumattakaan. Olisi onneton ajatus jos koskaan ei olisi nähnyt Linnunrataa, Otavaa ja Pohjantähteä.

Viime yönä valvoin, oli täysin pimeää, katselin kuuta ja tähtiä. Katuvalot olivat jo sammuneet ja joen puolella ei ole naapureita jouluvaloineen. Kuun sirppi oli niin ohut ja terävä, se oli kuin kellahtamassa selälleen kumoon. Pilvetön taivas ja tähdet, sydän lyö, mitä vielä toivoisin tässä hämmentävässä maailmassa.

 Onnellinen on hän, joka on nähnyt Linnunradan.

Kynttilälyhtyyn kuistilla on asettunut pieni orkku orava, sillä on sydämelliset jouluvalot  turvallista valoa antamassa.

Ensimmäiset hyasintit jo avautuivat tuomaan jouluista tunnelmaa taloon. Onneksi kumpikaan meistä ei ole allerginen tälle voimakkaalle tuoksulle.

Ystävien nimipäivätervehdys on avannut ensimmäisen kukkansa. Lämmin kiitos saareen.💗
 

Kuunnellessani "Rouva C:n" tarinaa laitoin puikot heilumaan.

Joskus kolme tai neljä vuotta sitten innokkaat käsityöläiset kutoivat dominolapasia. Tuo buumi jäi silloin minulta kokematta kun innolla väkersin virkkuukoukulla mandaloita, domino vanttuut jäivät kuitenkin tuonne takaraivoon muhimaan. Nyt tämäkin hauska työtapa tuli testatuksi Minnan tarinan tahdissa.

 Melkoisen herkullinen väri, jäännöslankaa mandaloista. Ehkä nuo kelpaavat seurakunnan myyjäisiin arpajaisvoitoksi tai Pelastusarmeijan joulupataan jos korona ei peru näitä tapahtumia.

Bonuksena jämälangoista villasukkia, eivät liity mitenkään lapasten tarinaan.

 Minna C oli siis Minna Canth, jonka elämänmakuisesta tarinasta Minna Rytisalo on kirjoittanut kauniin kertomuksen faktaa ja fiktiota. Kirjan kuuntelemiseen menee rapiat yhdeksän tuntia. Siinä ajassa kerkiää yhdet lapaset kutoa, seuraavat tulevatkin nopeammin kun ohjeen idea on jo hallussa.

En erityisemmin innostu todellisista henkilöistä  kerrotuista fiktioista, tuntuu häiritsevältä kun välillä tulee miettineeksi, mikä nyt on totta vai tarua. Minna Canth eli kuitenkin niin huikean elämän, että hänestä riittää aineistoa vielä moniin kirjoituksiin. Tämä nuorempi Minna R onnistui kauniilla suomenkielellään luomaan sellaisen kokonaisuuden, että se kuultuna tuntui soljuvan sieluun ja sydämeen.

Tuntuu mukavalta lukea/kuunnella tällaista ihmiselon kuvausta jossa puhuu arkielämän raadollisuus,  hyvyys ja rakkaus, mutta tapahtumat seuraavat toisiaan ilman roisia ja räävitöntä revitystä, ilman v-kirjainta ja kiroilua. Pidin tästä Minna R:n kauniista teoksesta, lukupiirimme lokakuun kirja.

Seuraavaksi luemme Antti Heikkisen "Mummon".

Marraskuinen metsäretki

Eilen aurinko yllätti meidät iloisesti, marraskuisesta harmaudesta ei ollut tietoakaan. Ehdottoman ihana sää lähteä Tarukselle retkelle. Nopea lounas edellisen päivän kaalilaatikkoa ja nopeasti tien päälle. Auringon rata on matala ja lyhyt tähän aikaan vuodesata, ei kannata vitkastella. Kumisaappaat jalkaan ja päälle punaiset takit, ei olisi terveellistä saada metsämiesten  hauleja takamuksiinsa. Todellisuudessa minulla ei ole mitään tietoa koska metsästäjät aluella liikkuvat. On pysyttävä virallisilla reiteillä ettei vahingossa eksy armeijan harjoitusalueelle, siitä voisi tulla pientä sanomista.

Löysimme taas uuden helppokulkuisen polun, se seurailee mukavasti metsäjärven rantaviivaa. Vesi näytti niin kirkkaalta ja kutsuvalta, teki mieli pulahtaa. No, eihän sitä näin flunssa-aikoina voi, kun ei ollut kuivia vaatteitakaan varalla. Ensi kesänä sitten, jos koronalta säästytään.

Metsäretkeltä meillä on melkein aina jotain kotiin tuotavaakin, niin oli nytkin, korillinen suppelovahveroita. Muutama karpalokin löytyi, ne söin saman tien.

Retken jälkeen en enää jaksanut leipoa, piirakan teko jäikin tälle päivälle. Suurin osa sienisaaliista on nyt kuivattuna talven varalle.

Vielä siitä kaalilaatikosta, se nyt vaan on niin hyvää. Meillä tehdään kerralla iso annos, kokonainen kaali ja tilpehöörit lisäksi, saadaan omalta pihalta mäkimeirarit ja kesällä myös sipulit. Onnekseni minulla on nykyään myös "tekninen avustaja" hommassa mukana. Hän pärjää isolle kaalinpäälle minua paremmin, saan rauhassa keskittyä jauhelihan ruskistamiseen. Aikaa tässä tuhraantuu kun kaaliakin pitää vähän kuullotella ennen vuokaan laittoa, ohuena norona vielä tummaa siirappia pintaan ja vuoat tunniksi uuniin.

Vesi kielellä nuuhkin sitä ihanaa tuoksua joka leijailee ympäri taloa uunissa muhivasta kaaliruoasta. Joku voisi väittää kaalin hajua pahaksi, mutta ei minun kaalilaatikkoni.

Vihdoinkin kuuluu munakellon vapauttava kilahdus, se on valmista nyt. Annetaan laatikon vielä hetki  levähtää ja vedetään piiiiitkä henkäys tuoksua varmistamaan makunautintoa.

Nyt tulee se vaikea hetki, on osattava annostella järkevästi. On tultu siihen ikään, että enää ruokaa ei ahdeta naamariin ähkyyn asti. Pikkuisen tässä voi lipsua lautasmallista, niinkö, kaalihan on kasvis.😊 Santsikierroksesta on kuitenkin luovuttava, ehdottomasti. 

Voi, oli se niin hyvää. Pohdimme siinä ruokapöydässä, että siinä tapauksessa jos pitäisi valita yksi ruoka jota joutuisi syömään elämänsä loppuun asti, niin kaalilaatikko olisi yksi vahva suosikki.

Vai unohtuiko lanttulaatikko? Ei hätää, lanttulaatikon sesonkiaika on juuri alkamassa. Sitä odotellessa, pysykää terveinä.

 

Metsälehmuksen syksy.

Ensimmäisenä lehtensä tiputti metsälehmus. Oli ihan tyyni päivä, ei tuulen virettäkään. Kuuntelimme hiljaista rapinaa ja huomasimme lehmuksen lehtien hiljalleen leijailevan maahan, iltaan mennessä puu oli lehdetön. Siihen ne jäivät nurmikkoa lannoittamaan, ainoastaan portaat lakaistiin.

 Syyskuun ensimmäisenä päivänä terassille lennähti tuulen mukana tällainen pötkylä. Googlettamalla selvisi, että tästä toukasta kehittyy lehmuskiitäjä, Mimas tiliae. 

Kannoimme toukan kukkapenkkiin kasvien alle suojaan. Suotuisaa talvehtimista vaan sinisarvelle. Hyvä kiitäjä tästä vielä tulee.

*

Asiasta kolmanteen. Pian on taas se aika vuodesta kun joulukortteja kirjoitetaan. Nyt pieni vinkki meille vanhoille kaunokirjoituksen taitajille. Unohtakaa kauno, niitä koukeroita  nuoriso ja maahanmuuttajat eivät osaa lukea, nuoret tekstaavat. Palatkaamme koulutuksemme alkulähteille, piirretään isoja keppikirjaimia. 

Tämän ajatuksen sain meille syyskuussa sattuneesta tapauksesta. Miehelle tuli 16.09.2020  postilaatikkoomme kokouskutsu Sipooseen 15.09.2020. Mitä helkkaria? Sehän oli eilen. Kirje oli postileiman mukaan lähetetty Sipoosta jo 01.09.2020. Voiko postiin enää luottaa? Kusti olisi postitorven aikanaan polkenut kirjeen Padasjoelle fillarillakin parissa päivässä.

Sipoon kirjeen osoite oli kirjoitettu koneella ja se oli täysin oikea, tässä kohdassa ei voi huonoa käsialaa syyttää.

Tarkistin vielä postin nykyisen nimen, se on Posti Group Oyj. Onneksi ei enää Itella.

Yöllä se oli alkanut.

Syksyn ensimmäinen lumisade.

 Olimme suunnitelleet tälle päivälle pientä kotiseuturetkeä, mutta näinhän tässä kävi, ruudun takaa vaan ihaillaan lumihiutaleiden tanssia. Kesärenkaat vielä.

Luonto vasta valmistautuu talven tuloon, tammikin pitää vielä visusti kiinni lehdistään ja jasmiinin lehdet ovat edelleen vihreitä. Omakin elo tuntuu jo sellaiselta talvihorrokseen vaipumiselta. Aamulla väsyttää ja päiväunet venähtävät pitkälle iltapäivän puolelle. 

Pitäisiköhän hankkia kirkasvalolamppu? Tekisi sen loisteessa aamuvenyttelyt ja joogat, jo pelkkä ajatus vähän piristää mieltä. No, se äkkinäinen pirteys tosin tässä jo katosi ennekuin oli kunnolla alkanutkaan. Olen kevätihminen, se on totinen tosi. Olisinpa edes jouluihminen, sytyttäisin jo tällä viikolla jouluvalot ulos ja sisälle. Jouluvalojeni aika alkaa tavallisesti ensimmäisestä adventista ja päättyy loppiaisena. Mikäpä estäisi meitä aloittamasta uutta käytäntöä, valoa lisättäisiin heti syyspäivän tasauksesta lähtien samaa tahtia kun päivä lyhenee. Niitä syheröisiä valorimpsujahan varastosta löytyy sisä- ja ulkokäyttöön, joka vuosi on ostettu joku uusi härpäke.

Pitäisi yrittää olla positiivinen, mutta minkäs teet, kun olo on kuin vanhalla variksella, joka nuokkuu sateessa aidan seipäällä.

Sytytän muutaman kynttilän. Hyvää alkanutta viikkoa!

Aamun avaus.

 

Nettipäiväni alkaa arkisin melkein aina tutkimalla Positiivareiden Ajatusten aamiaista

 Luen pieniä tarinoita ja yritän selvitä tietovisan kysymyksistä. Pidän näistä kysymyksistä, niistä selviää tavallisenkin ihmisen yleistiedoilla. Toisin ovat television tietovisat. Ne ovat usein meikäläiselle liian vaikeita, pitäisi ensinnäkin olla super nopea ja tietää kaikenmaailman urheilutapahtumista ja nykyhiphopripräphevirokhallelujamitä niitä nyt onkaan musiikista, help.

Syntyperäisenä turkulaisena minua viehätti tänä aamuna Positiivareiden pikkuinen juttu, lainaan sen tähän."

	Kyllä vai ei Kauan sitten äitini kehitti oman lupaamisjärjestelmänsä - hän vastasi "kyllä" jokaiseen lapsen päähän pälkähtäneeseen pyyntöön, vaikka olisikin tarkoittanut "ei". Saisimmeko jo nousta vuoteesta, kun meillä ei ole enää flunssaa? "Kyllä, heti kun teillä ei ole enää kuumetta." Saisimmeko tänään jäätelöä? "Kyllä, heti kun päivällinen on syöty." Viettäessämme äskettäin lomaa äitimme luona hän muisti vanhan tyylinsä. Kysyessämme oliko hänelle jääpaloja, hän vastasi: "Kyllä, mutta ne eivät ole jäässä." -S.G."

 Olen saanut aamiaiskokilta luvan tähän 06.10.2020 julkaistuun päivitykseen. Samalla sain luvan jatkossakin "laittaa hyvän kiertämään".

No, miksi juuri turkulaisena pikku tarina viehätti? Ihan vaan siitä syystä, että me turkulaiset tykkäsimme ennenvanhaan aloittaa lauseemme ei-sanalla ja olen satavarma ikivanhojen mummojen ja pappojen siellä vieläkin aloittavan kysymyksensä eillä. "Ei sul piän kaffeplörö maistus?"  Suomeksi, "Maistuisiko sinulle kupponen kahvia?"

Ps. Nyt tuli kokeiltua linkittäminenkin, toivottavasti onnistui, vähän on muuttunut sekin entisestä. Tuo lainausmerkin käyttö näyttää vielä olevan hakusessa, ei onnistunut yläpalkin ehdotus.

Vanha opettelee uusia temppuja

 Tästä harjoittelu nyt alkaa, mistä löydän uuden fontin? Tarpeeksi suuren, että näen itsekin lukea.  Olisiko Dancing Script  mukava fontti? Kauniilta näyttää. mutta tuo Arbutus Slab taitaa kuitenkin olla enemmän minulle sopiva, vielä kun saisin kirjaimet sopivan kokoisiksi.

Olisikohan kirjainkoko "suuri" hyvä, tai "keskikokoinen". Valitsen keskikokoisen. Käynpä klikkaamassa esikatselun. 

Nyt tämä sepustus juuttui paikoilleen, ei liikahda nuolella, eikä harmaata palkkia pysty liikuttamaan alaspäin.

Kokeilen laittaa tähän väliin kuvan.

Onnistui ja tänne kuvan alle pystyy kirjoittamaan tekstiäkin ilman ylimääräistä temppuilua. Hyvä muutos ohjelmassa ja nuo hymiötkin ovat nyt mahdollisia, ehkä ne kuitenkin sopivat paremmin tekstareihin. 

Todellisuudessa noita tekstareita lähettelen mahdollisimman vähän, yritän vältellä kaikin keinoin. En tykkää niitä pieniä näppäimiä käyttää. Yleensäkin  tuo uusi puhelin on ollut varsinainen "murheenkryyni", pakko se oli hankkia kun pankin kautta on tunnistauduttava Omakantaan, Verotoimistoon ym. ym.

Mitähän seuraavaksi keksitään mummelin harmiksi?

Laitanpa vielä yhden kuvan.

Olen kokeillut rohkeasti klikata kaikki ylärivin härpäkkeet ja huomaan etten tarvitse kaikkia tai en ehkä tiedä tarvitsevani.😊 Mihin käytetään tuota maapallon kuvaa Input Tools?  Onneksi en pysty kaatamaan koko systeemiä klikkailuillani.  Oli ihan pakko kokeilla vielä tätä kaunista fonttia.

Pitkin kesää olen valokuvannut pihan kukkia ja pörriäisiä, ehkä olisi viisasta lisäillä niitä blogiin pienin annoksin ja samalla opetella näitä uusia käytäntöjä. 

Tällaista räpellystä tänään. Jotain tuli taas opittua ja myönnettävä on, että kivaa on ollut. Koska sanotaan harjoituksen tekevän mestarin, niin voisin tässä hankkia rutiinia postailemalla kesän kukkasatoa kuvina vähän tiheämmin kuin kahden kuukauden välein.

🦋🌸🌺🌻Löysin vielä lisää hymiöitä kun piirsin itse mallin, aika jännää.

Eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu, sanoo vanha turkulainen.

Hyvää viikonloppua! 

Kaksi kuukautta edellisestä postauksesta.

Täällä on taas tehty muutoksia. Ne ovat myrkkyä näin ikäihmiselle, on vaikeaa opetella uusia käytäntöjä. Toivottavasti täältä löytyy nyt jotain uutta hyvää.  Ruska on parhaimmillaan ja ulkona tarkenee melkein kesävaatteissa.

Mökkimatkalla näkee kauniita maisemia.

Vihdoinkin saatiin tänä kesänä uutta pintaa järkyttävän huonoon kuntoon menneeseen tien pintaan.

 Olen ihan hukassa tämän uudistetun ohjelman kanssa. 

Toivottelen nyt vaan hyvää syksyä kaikille blogiystäville ja ryhdyn opiskelemaan näitä uusia muutoksia. En saa edes "enterillä" riviä vaihdettua ilman etten joutuisi paiskatuksi tänne kuvarivin alapuolelle.

Pysykää terveinä!💗  Haa, tänne on tullut hymiötkin.

Sadepäivän ratoksi.

Päijänteen valkoinen heinäsorsa elelee puolisonsa kanssa edelleenkin sataman maisemissa.

Pariskunta sattaa olla sataman kuvatuin luonnonilmiö. Aloitetaan nyt tästä heinäkuun kuvien pikakelaus.

Tarhajuoru (virginiankolmiokukka), Tradescantia virgiana

Joka kesä tätä juorua olen kuvannut, mutta ensimmäisen kerran terälehtiä onkin nyt neljä.

Tykkään tästä kasvista tosi paljon, myös lehtokotilot suorastaan rakastavat sitä. Jatkuvasti on pidettävä kotiloratsioita pihassa.

Oli vain yksi "neliöjuorun kukka", kaikki muut ovat kolmioita.

Ensimmäinen auennut jorinin kukka on myös vakio kuvauksen aihe.

Yksi lämmin jakso säässä ja sateet päälle, kaikki rehottaa villinä mökkerön tontilla.

Yllärikin löytyi, luulimme sormustinkukan jo tontilta kadonneen, mutta väärässä olimme.

Mikä kello, kaikki kukat ainakin alussa ovat kukan latvassa.

Ihanasti vekattu reuna.

Kuka "Mörrimöykky asuu täällä?"

Yritin napata kuvaa kimalaisesta. Pörräsivät vikkelästi matkoihinsa.

Sitten tuli tämä "linssilude" suostui pysyttelemään aina hetken paikoillaan.

Tuo kukka on mäkimeirami, öttiäisen nimi on vielä hakusessa.

Mutakakkua ja vadelmia.

Yrttien kuivausta mausteeksi ja viherjauheeksi.

Parhaat palat lopuksi.  Veden lämpötila 27.06.2020 25,6. Ei kun uimaan.

Sillä aikaa kun mummeli räpiköi vedessä valmentaja tarttui kameraan. 

Olen aina tykännyt sinisistä silmistä. :)

Eikä ruskeissakaan mitään vikaa ole.

Varhaisin suosikkini, jo mammani pihassa ihailin palavaarakkautta.  Hassu juttu muuten, vasta nyt tajusin, että heteet ja emikukat ovat tertussa eri kukissa. En ole ennen näin tarkkaan katsonut. Aina oppii jotain uutta.