sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Retkellä



Punaisten pilvien ilta.


Myrskyn jälkeen.


Ufoja liikkeellä. Tällainen teltta näytti leijuvan nuotiopaikan vieressä. En ole ennen nähnyt.  Aika kätevää, eipä tunnu kävyt selän alla. Neljästä nurkasta tukevasti kiinni puissa.


Kaipasin jo metsälammen ja suon tuoksua. Olimme tänä kesänä ensimmäistä kertaa metsäretkellä.






Nuoret retkeilijät kertoivat lisävarusteena olevan myös sadesuojan, se olikin tänä juhannuksena tarpeellinen.

Olen sellainen arkajalka, että tuolla korvessa en uskaltaisi yötäni viettää. Ainakin istuisin teltan oviaukossa tähystämässä mahdollisia karhuja ja susia, yön hämyssä jokainen pensas näyttäisi hiipivän telttaani kohti.

Tosin faktaa on sekin, että tuonne korkeuksiin tuskin onnistuisin kiipeämään, "hiiappia" tarvittaisiin.

Ihania nuoria kun osaavat arvostaa Suomen kaunista luontoa. Harmi vaan, että tällä kerralla eivät saaneet tulia sytyttää, jäivät nokipannukahvit keittämättä.


Yritin kuvata karpalon kukkia, mutta en onnistunut. Olisi pitänyt taipua vähän lähemmäksi mättäitä.


Lakat olivat vielä liian raakoja poimittavaksi.






Vielä kurkistus kotipihalle.

Tällainen ihana vaalea ruusu on ilmestynyt kukkimaan vuorimäntyjen sekaan, kukat ovat ihan pieniä ja suloisia.







Luulin jo, että kurtturuusumme on hävitettävä, mutta onneksi ei tarvitse, tämä onkin kerrottua laatua. Tuoksu on ihana, eikä se ole mihinkään levinnytkään.


6 kommenttia:

  1. Meinasin jo kysellä että kurkkasitko ufoon alienin näkemisen toivossa mutta teksti toikin toisen suunnan ;) Kyllä retkeily on Suomessa arvossaan ja ihana että nuori väkikin sitä harrastaa. Tuohon vaaleaan ihanaan ruusuun olen törmännyt joskus Hangossa, oli kokonainen tuoksuva rinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en kurkannut, mutta ufon asukkaat esittelivät majaansa meille oloonsa tyytyväisinä.

      Poista
  2. Onpa kauniita kesäisiä retkikuvia. Kyllä Suomen luonto on kaunista. Ja niin ihania ruusuja, tuoksu tulee tänne asti! Mukavia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia!
    Olen televisiossa nähnyt tuollaiseia telttoja...jossakin luonto-ohjelmassa yöpyivät tuollaisessa..:)
    Täällä juhannuksena oli todella kaunis ja lämmin ilma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöt kertoivat, että heidän telttansa on jokin parin vuoden takainen uutuus. Olin iloinen heidän puolestaan ja pikkuisen haikealla mielellä kun omat retket supistuvat pikkuiseen pyrähdykseen ja auton kyytiin. No, aikansa kutakin.

      Poista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.