Retkellä

Punaisten pilvien ilta.

Myrskyn jälkeen.

Ufoja liikkeellä. Tällainen teltta näytti leijuvan nuotiopaikan vieressä. En ole ennen nähnyt.  Aika kätevää, eipä tunnu kävyt selän alla. Neljästä nurkasta tukevasti kiinni puissa.

Kaipasin jo metsälammen ja suon tuoksua. Olimme tänä kesänä ensimmäistä kertaa metsäretkellä.

Nuoret retkeilijät kertoivat lisävarusteena olevan myös sadesuojan, se olikin tänä juhannuksena tarpeellinen.

Olen sellainen arkajalka, että tuolla korvessa en uskaltaisi yötäni viettää. Ainakin istuisin teltan oviaukossa tähystämässä mahdollisia karhuja ja susia, yön hämyssä jokainen pensas näyttäisi hiipivän telttaani kohti.

Tosin faktaa on sekin, että tuonne korkeuksiin tuskin onnistuisin kiipeämään, "hiiappia" tarvittaisiin.

Ihania nuoria kun osaavat arvostaa Suomen kaunista luontoa. Harmi vaan, että tällä kerralla eivät saaneet tulia sytyttää, jäivät nokipannukahvit keittämättä.

Yritin kuvata karpalon kukkia, mutta en onnistunut. Olisi pitänyt taipua vähän lähemmäksi mättäitä.

Lakat olivat vielä liian raakoja poimittavaksi.

Vielä kurkistus kotipihalle.

Tällainen ihana vaalea ruusu on ilmestynyt kukkimaan vuorimäntyjen sekaan, kukat ovat ihan pieniä ja suloisia.

Luulin jo, että kurtturuusumme on hävitettävä, mutta onneksi ei tarvitse, tämä onkin kerrottua laatua. Tuoksu on ihana, eikä se ole mihinkään levinnytkään.

Juhannus 2019

Lehtosinilatva, joka siis onkin valkoinen tässä tapauksessa.

Myrskyn jälkeen pionit avasivat kukkiaan.

Sylkykaskas.

Tätä se luontopiha tarkoittaa

ja tätä. Ensin nurmikon valtasivat scillat ja muut sipulikukat, tässä välillä loistivat pikkuiset bellikset.
Päivänkakkaroiden päivät, voi ihanuuksia.

Olisi pitänyt leikata ruohosipulia pakkaseen, onneksi en saanut aikaiseksi. Jäipähän perhosille ruokaa ja meille ihasteltavaa.

Idänunikko tässä hautoo siemeniä.

Vieläkin rakastaa, ei tarvitse nyppiä terälehtiä. :-)

Pieni pihakukkakatsaus.

Kun istun tässä tietokoneen äärellä ja vilkaisen ulos ikkunasta, niin joskus näen näin viehättävän näkymän.

Nyt riittää oksia maljakkoonkin.

Ensin oli tämä.

Seuraavana päivänä tämä.

Pikkuinen orvokki oli itse kylväytynyt pihatien reunaan, aika ilmeikäs kauempaa katsottuna.

Tämä väriyhdistelmä nyt vaan on niin kaunis.

Avoimet kylät, 08.06. lauantaina tapahtumia.

Valitsimme lukuisista kylätapahtumista vierailun Reino Halinin kotitilalla. Reino on täällä hyvin tunnettu henkilö, hän kiertelee kesäisin esittelemässä vanhoja työtapoja lähipitäjissä ja kauempanakin.

Kameran testasin ensin tuossa omassa pihassa, oli lämmin päivä, mutta nyt matkaan.

Tästä alkaa pihapiiri. Parkkipaikkakin löytyi helposti.

Koska "susiportti" oli auki, niin astuin tupaan. Täällä suuren metsän keskellä tuollainen portti on ollut tosi tärkeä.

Täällä näyttää olevan kaikkea mitä ihminen elämiseensä tarvitsee ja vähän ylikin.

Reino säästää kaiken. Vanhoja polkupyöriäkin eri vuosikymmeniltä löytyy kymmeniä.

Hevosenkenkiä, onnenkenkiä. Uskoisin Reinon olevan onnellinen mies tuolla piilopirtissään, vanhalla kotitilallaan.

Päreitäkin olisi moneen kainaloon.

Reino on tuonut esittelyyn entisaikojen työkaluja, monet ovat itse tehtyjä. Tämä pöytä on oikea kunnianosoitus suomalaiselle työlle ja työmiehelle.

Närelenkki, katso täältä uittotöissä tarvittavan lenkin valmistus, rankkaa työtä. Videoissa esitellään muitakin vanhoja työtapoja. Voisimme opiskella vaikkapa luudan tekoa.

Muonitus, eli puhvetti. Hernekeittoa ja kahvia olisi ollut tarjolla, mutta päivä oli niin lämmin ettei kuuma keitto nyt houkuttanut.

Eikä paistettu makkarakaan "Villi Pohjola" terassilla, kun oli vielä kotoa lähdetty lounaspöydästä liikkeelle.

Päivä oli suloisen lämmin, ilma oli puhdasta ja kukkien tuoksuista. Lintuja ja perhosia lennäteli siellä täällä, turvallista oloa pienimmillekin. Kaikki oli niin rehellistä, aitoa ja  konstailematonta vanhaa suomalaista eloa. Ei turhaa hötkyilyä, kiitos Reino Halin.