Viikon niljake.

Etelä-Suomen Sanomat julkaisee aina keskiviikkoisin lukijoiden kuvia. Lehti valitsee aiheet, tällä viikolla kuvattiin lehtokotiloita.

Minäkin osallistuin, kun  tässä tapauksessa kuvausmateriaalista ei meidän pihalla ole puutetta. Sopivasti osuivat sateetkin näille päiville.

Kostean ja lämpimän lehtikompostin päällä köllötteli tämä pariskunta.

Pihakadun varrelta löytyi erikoinen vaalea yksilö.

Kauheita ahmatteja nämä kotilot. Tielle tallottun lajitoverin jäännöksiä riennettiin popsimaan.

Täältä tullaan, kolmea erilaista väriä.

Tämä pieni kiipesi tukilankoja pitkin ylemmäksi.

Vielä siitä viikonkuvasta. Minun lähettämääni otosta ei lehteen kelpuutettu, mutta ESS:n kuvagalleriassa se on. Jos teitä ei vielä tarpeeksi ällötä niin käykää täällä katsomassa lisää.

Se mitä näille valokuvamalleille seuraavaksi tapahtui onkin sitten toinen juttu.  Voin kuitenkin mainita, että heillä oli tässä kaksi kuvaussessiota elämänsä ensimmäinen ja viimeinen.

Lopuksi vähän kukkien kauneutta.

Tänään minut yllätettiin aamulla iloisesti, saatiin yllätysvieraita Turusta. Onneksi on pakastin.

Keväisiä kuvia.

Orapihlaja

Ensimmäinen omenankukka tältä keväältä, enempää ei juurikaan ole tulossa, puut näyttävät olevan lepovuorossa.

Kirsikka

Koristeomena

On viikko saatu nauttia koristeomenapuun kukkien kauneudesta, eikä vieläkään ole merkkiä terälehtien varisemisesta. Viileä sää vaikuttaa.

Sateisia ja kylmiä päiviä.

Tänään on ihmetelty suomalaisten jääkiekkohuumaa, että oikein kirkonkellot soivat yöllä Helsingissä. Kertovat Maranellossakin Italiassa kirkonkellojen soivan Ferrarin voittaessa F1-osakilpailuja.

Toivotaan että tästä ei tule maan tapa. Miltä se tuntuisikaan täällä meillä jos padasjokelainen voittaisi nakujuoksun ja kellot tornissa soisivat.  Tuo nakujuoksutapahtuma täällä on jo saavuttanut kansainvälistäkin  huomiota. Voi hyvät hyssykät.

Meikä nyt tuntee jo kuuluvansa menneeseen maailmaan, mutta seuraan tiiviisti päivän uutistarjontaa.

Blogiakin on taas mukava päivittää kun on pihalla runsaasti kuvattavaa. Talvi onkin ollut vaan sellaista krempasta toiseen siirtymistä ja kukapa sellaisesta viitsii useinkaan bittiavaruuteen vuodattaa, On säästettävä lukijoita, olisi nimittäin mukava pitää edes muutamia ystäviä jatkossakin.

Kohta alkaa kesä, porkkana on jo noussut taimelle.

Timantteja lehdillä.

Ne heijastavat taivaan sinen ja tarjoavat keijulle kylvyn. Pienenä tyttönä ihmettelin tuota helmeä, mikä saa sen pysymään lehdellä, -ihmettelen vieläkin.



 Ja sitten juomaan. Ah, "vesi vanhin voitehista", sanoivat vanhat tietäjät.
 

 Huilataan vähän, ehkä tässä säilyy turvassa, kun on selässä nuo pelottelusilmätkin ja kookas nenä.

 Nyt olisi kirveelle töitä. Tähän asti on viime syksyisten tuulentuhojen kanssa selvitty.

Tähän sitä klapipinoa voisi suunnitella.

Koristeomenat kukkivat runsaina.
 

Tämä koristepuu kukkii ensin helein värein ja vähitellen upea punainen haalistuu vaaleaksi. Nyt on luvassa monta päivää viileitä ilmoja, sen ansiosta saamme nauttia kauemmin tästä väriloistosta.

 

Moni on kukka päältä kaunis, vaan ei uskoisi kuinka on vinkeä tuoksu sipulissaan.

Nyt näin omenankukkia odotellessa.

Jotain tässä lätisen.

Eilinen postaus tuli lähetettyä eetteriin eli nykykielellä bittiavaruuteen niin nopeasti, että unohtui tuo alla oleva kuva. Ukonilma uhkasi, oli nykäistävä piuhat irti seinästä.

Ensimmäisessä kuvassa on marjatuomipihlaja, saskatoon.
 

Suomessa on kuulemani mukaan kaksi tofutehdasta ja toinen niistä on täällä Padasjoella.

Jos satutte ajelemaan Päijänteen läntistä rantatietä ( vanhaa nelosta ), niin poiketkaa ostoksille. Ostimme testattavaksi savutofua ja silkentofua, hyviä olivat.

Pieni on kaunista. Näin herttaisia ovat vihreän viinimarjan kukat.

Bellikset melkein hävisivät pihasta, mutta nyt ovat onneksi taas palailemassa.  Valkoisia.

Vaaleanpunaisia.

Mahonia, ( Mahonia aquifolium ), ystävän puutarhasta lahjaksi saatu.

Ketunleipiä.

Valkoiset tulppaanit pellon reunassa.

Lauantaina kävimme pienellä kotiseuturetkellä, kuva Vesijaolta.

Kätevää ja järkevää.

Sosiaalisessa mediassa oli taannoin keskustelua maitotölkeistä. Kysyttiin kumpi on parempi, korkillinen vai liimattu tölkki.  Monet suosivat korkkia sen uudelleen sulkemisen helppouden takia, tölkki ei vuoda puolityhjänäkään, jos sattuu eväsrepussa kaatumaan.

Meilläkin käytettiin korkillisia tölkkejä, kunnes kuulin seuraavan jutun. Joku oli jossakin isossa marketissa nähnyt mieshenkilön avaavan maitotölkin korkin ja kulauttavan kurkustaan alas osan maidosta ja palauttavan vajaan tölkin takaisin kylmähyllyn riviin. Kääk... Liekö tarina jotain urbaanilegendaa, mutta yhtä kaikki, ällöä.

Nykyään suosimme näitä liimattuja tölkkejä, joita voi  kierrättää energiajätteiden laatikkoon. Hyvän vinkin tölkin tiiviiseen viikkaamiseen  löysin netistä. Tänne se kikkakolmonen on laitettava, ettei asia unohdu.

Avataan tölkki kokonaan eikä litistetä vanhaan malliin vaan kuvan näyttävällä tavalla. Pohjaosa taivutetaan päälle. Ensimmäinen kuva.

Reunat mallin mukaan taakse.

Tölkin suuosa taivutetaan piiloon pohjan alle.

Ja tadaa.... Pieni sievä, tiukka ja siisti tölkkipakkaus ei vie paljoa tilaa roskapussissa ja energiajätelaatikossa. Saakohan tuosta nyt selvää, pitäisi olla video.

Muuten, ne korkilliset tölkit ovat verrattomia lehtokotiloiden metsästyksessä.

Jotain nättiäkin vielä.

Kesäasukkaat

 Toukokuun alussa pihapiiriin ilmestyi kolme reipasta kirjosieppoa, poikia kaikki. Laulelivat yhdessä ja riitelivät, pönttöpaikkoja tuntui taas olevan liian vähän. Lopulta jasmiinipensaan reviirin valtasi tämä sinnikäs sieppopoika.

Tylysti se ajoi pois kaikki puskaa lähestyvät talviset pihalinnut, varpuset ja tintit. Loppui luvaton hengailu tällä pöntöllä.

Päiviä ja viikkojakin kului, mutta puolisoa ei näkynyt. Mekin jo huolestuimme, vaikka suuresti nautimmekin keväisistä kosiokutsuista. Että voikin niin pienestä linnusta lähteä sellaisia sointuja. Välillä tirppa viserteli jasmiinipensaassa ja usein lennähteli sirkuttelemaan korkealle tammen latvuksille ja säkeistöjä riitti, olisipa saatu nauhalle talteen.

Hyvä itseluottamus veitikalla oli omaan sharmiinsa ja laulunääneensä. Uskoi lopulta konsertoinnin tuovan tulosta ja hyvinhän tässä sitten kävikin. Me jo välillä luulimme, että aluellamme ei tänä keväänä liiku ollenkaan tyttösieppoja.

 Eilen pöntölle saapui utelias sieppotyttö ja me jännitimme lasin takana.

 Alkoi torpan esittely ja pienen kainostelun jälkeen homma oli selvä.

Päätettiin vetää "yhtäköyttä".

Rouvasieppo vetää viimeistä narutupsua pesään.

Autettiin vähän pesänrakentajaa kun huolestuin tuosta muovinarun pätkästä, jonka herrasieppo oli jo aiemmin löytänyt. Vietiin jasmiininoksille villa- ja pellavalangan pätkiä. Molemmat lankalaadut kelpasivat ja  rouva roudasi ne pönttöön. 

Koko päivän rouva ahkeroi pöntön sisustamisen kanssa.

Pöntön isäntä kävi välillä tarkistamassa tilanteen. Selvästi väheni laulu ja lirkuttelu kun rouva oli saatu valloitettua pesää rakentamaan.

Näin suloinen hän on, pikkuinen rouva.

Toivotan onnea ja pöhinää tälle pöntölle.