Aikamatkalla Malemeen, tarua ja totta.

Lukupiirin maaliskuun kirjaksi valittiin Anja Snellmanin uusin teos: Kaikkien toiveiden kylä.

Kirjassa kerrotaan  93-vuotiaasta Agavesta, joka on jäänyt yksin kotieläintensä kanssa asumaan autioituneeseen vuoristokylään ja nuoresta Monikasta, jonka puseron taskun päällä oli oranssinen merkki tekstein: Guide.

Monika löytyi tajuttomana vuohipolulta pahoin loukkaantuneena. Agave sai aasinsa avustuksella raahattua ruhjotun tytön kotiinsa Pneuman kylään. Siitä alkoi kahden hyvin erilaisen naisen tarina. Monika ei herättyään muistanut nimeään, eikä tapahtuneesta mitään. Agaven hoivissa muisti palasi vähitellen.

Kiinnostuin tarinasta huomatessani tapahtumien sijoittuvan tuttuihin maisemiin, Malemeen, Haniaan ja läheisille vuorille.

Tuntui kuin olisin lukenut kuvakirjaa. Tunsin jo laventelin ja hunajan tuoksun.

Tunnistin Agaven ajatusten usein kohtaavan omieni kanssa, olemmehan samaa ikäluokka, sota-ajankin kokeneet. Nuoren Monikan suorasukaista suunpieksentää ensin vähän kummastelin. Eikö hän ymmärtänyt olla kiitollinen Agavelle henkensä pelastamisesta?  Oli Monika kiitollinen ja vuorella vietetyn kesän jälkeen hänestä voikin jo sanoa, hieno nuori nainen.



 Agaven aasi oli nimeltään Pyhä Eufemia Kaikkienylistämä Khalkidonilainen.

Adonis löysi Monikan vuorelta pahoin loukkaantuneena. Myöhemmin Adonis järjesti naisille mukavan yllätyksen.

Agave kertoo mistä kylän punaturkkiset kissat polveutuvat.

Agaven puutarhassa kasvoi yrttejä ja kaikkea tarpeellista.

Kukko ja kanoja, tämä minun kukkoni on vähän sulkasatoinen, mutta kiekui kuitenkin hyvin miehekkäästi.

Vuohi ja lampaita.

Keväällä rinteillä kukkivat akaasiat. Ne saavat johdattaa meidät pois Agaven pihapiiristä ja kylästä, joka Agaven valmistaman kyltin mukaan oli myytävänä yhdellä eurolla.

Tämä infotaulu liittyy Agaven elämäntarinan kertomuksiin, jotka Anja Snellman on taitavasti kirjoittanut. Tapahtumaan viitataan kirjan päällyskuvassa.

Viimeinen leposija yli neljälletuhannelle nuorelle saksalaiselle sotilaalle, nuoria miehiä 18 - 23 vuotiaita. Sodan mielettömyyden muistomerkki tämäkin, kaikkien sotien.

 Saksalaisten sotilaiden hautausmaa on Malemessa korkealla mäellä, sieltä on upeat näkymät merelle.

Vuoden 1941 tapahtumat liittyvät saaren vanhemman ikäpolven muistoihin.

Kreetalainen hautausmaa.

Late Minoan Tholos Tomb, historiallinen muistomerkki. Agaven omaan luolaan mentiin salaisen luukun kautta.

Agave tunsi yrtit ja tiesi niiden parantavat vaikutukset.

Hanialainen jalanjälkivessa, tällaista turistit eivät asumuksiinsa haluaisi.

Tuliko nyt liian proosallinen loppukuva postaukseen, ehkä?  Liittyy kuitenkin elämään ja olemiseen hyvin oleellisesti ja kun kirjailijakin asian esille otti niin antaa olla.

Kirjaa on ollut helppo lukea kun henkilöitäkin on vain kaksi ja tekstin fontti muuttuu erilaiseksi muistelmissa ja kirjeissä. Hyvä kirjailija osaa tuottaa hienoa ja kiinnostavaa tekstiä ilman runsasta v-sanan käyttöäkin.

Tämä kirja on ollut mukava lukukokemus. Tekstiä olen kuunnellut myös Erja Manton lukemana. Yritin kertoa kirjasta paljastamatta liikaa tapahtumien käänteistä.

Lukiessani sain korvamadon, kun kuuntelin tunnelmaan päästäkseni tämän.

Oli ihan pakko laittaa vielä tämä kuva, amen, sanoisi Agave.

"Tarttisko tehrä jotain?"

Tarkoitan nyt tuota maailman pelastamista muoviroskalta. Meillä lajitellaan roskat. Kauppakassit ovat isoja kestokasseja tai  olen ommellut niitä jäännöstilkuista. Muovikassi ostetaan vain erikois tapauksessa.

Eläkeläisetkin voivat tehdä jotain, -mietitään. Koska ravintotietäjät ovat suositelleet maitotuotteita  osteoporoosin estämiseksi, niin olemme aamuisin syöneet hapanmaitotuotteita saadaksemme myös vatsantoiminnalle hyödyllisiä maitohappobakteereita. Minulle viili ja isännälle jogurtti, päälle marjoja. Olemme tuottaneet muovijätettä viikossa 14 kippoa ja 14 peltikantta, alumiinia kai ne ovat.  Missähän se kalkulaattori onkaan?  Vuoden aikana meiltä kahdelta tulee pelkältä aamupalalta 728 pientä purkkia muovijätettä.

Nyt on tehty näin. Ostetaan tölkki rasvatonta piimää, otetaan pakastimesta marjoja, omenanlohkoja, kurpitsanlohkoja ja hedelmävadista lisuketta jos siellä sattuu  jotain olemaan. Blenderi onkin jo jatkuvasti käden ulottuvilla, sinne marjat ja 2 dl piimää päälle. Surautetaan aparaatti käyntiin ja terveellinen  smothie on valmiina. Puolikas banaania pehmentää viinimarjojen kirpeyttä. Tarvittaessa seosta voi laimentaa mehulla tai vedellä.

Kuvaan pääsi  joulukuun alussa ostettu joulutähtikin. Ihmeen kauan on säilynyt kauniina, punaiset lajikumppanit päätyivät kompostiin jo viime vuoden puolella.

Viime kesänä ompelin kauppakasseja.

Mietintämyssy päähän, mitähän tottumusta seuraavaksi muutamme?

Lintulaudan vierailija

Siellä se haukka pellon yläpuolella kierteli ja kaarteli kuin leija, välillä näytti pysyvän paikoillaan.

 

Istahti sitten tammen oksalle lähelle runkoa, hiljaa istui ja suunnitteli hyökkäystä.

Tänään olen yksin kotona. Mies on lähtenyt yökyläilemään Kokkolaan, ei sinne päivänmatkaa kannata suunnitellakaan. Aamulla jos lähtisi niin perille tultuaan jo joutuisikin lähtemään paluumatkalle.

Onneksi paistaa aurinko, ei tarvitse murehtia lumitöistä. Omituinen tunne, liian hiljaista. Kukaan ei ole hakenut aamunlehteä laatikosta. Päivää ei saa alkamaan ilman aamusudokua, on lähdettävä jäiselle pihalle. Eilinen ennätyksellisen lämmin päivä, plussaa 6.6 astetta, oli sulattanut lumia ja yöllä taas jäätynyt liukkaudeksi. Ei hätää, piikit vaan saappaiden alle, toiseen käteen hiekkaämpäri ja toiseen piikkipäinen kävelysauva. Ai niin, avain kaulaan ja puhelin taskuun, näinhän se ohjeistus oli.

Mitähän ruokaa laittaisin? Nyt ei tarvitse oikeastaan suunnitella tarkemmin kun vain itselleen suuhunpantavaa miettii , avaan vaan pakastekaapin ja katson mitä löytyy. En yhtään murehdi onko ateriassa tarpeeksi proteiinia, hiilihydraatteja ja löytyykö varmasti viisi väriä lautaselta.

Haa ja hih, mitä jos söisinkin tänään vain suklaata, jäätelöä ja hedelmiä, jälkiruoaksi kahvia ja keksejä.  Näin se melkein menikin.

Vadissa oli syöntikypsä mango, siitä aloitetaan. Vaan miten se onnistuu, kun on se suuri kivi sisällä?

Onneksi olen seurannut tarkoin TV:stä Hercule Poirotin seikkailuita. Eräässä jaksossa David Suchet näytti miten mangoa käsitellään, hän oli oppinut taidon "eräältä herttualta". Oikeassa elämässä tuo herttua on kuningatar Elisabetin aviomies prinssi Philip. Hyödyllisiä asioita oppii joskus arvaamattomistakin lähteistä.

Näin kun jälkiruoka jo tuli syödyksi etukäteen niin siirrytään asiaan, eli palataan pakastekaapille.

Ystävällisen mökkinaapurin ansiosta tänään on mahdollisuus nauttia  hyvää kalakeittoa. Ajankohta on juuri sopiva madekeitolle. Perattu kala on ollut pari päivää pakastimessa, laitan sen jäisenä kiehuvaan vesitilkkaan. Kuorin valmiiksi kaksi perunaa odottamaan, minähän olen yksin ja keittoa on tarkoitus syödä vielä huomennakin. Kala saa kiehua juuri sen verran, että ruodon saa helposti irrotettua lihasta. Nostan reikäkauhalla kalan kattilasta vadille ja lisään kiehuvaan liemeen pilkotut perunat. Ankean näköistä, mitäs nyt keksitään. Eikun pakastekaapille. Purjosipulia, ruohosipulia, tilliä, herneitä, papuja ja ruusukaalia. Tätä listaa eivät marttakerholaiset varmaankaan hyväksyisi, mutta kun missään ei kielletä ruusukaalin laittamista madesoppaan niin laitan kuusi nupppua, kolme syön tänään ja huomenna ne loput.

Keittokattilan kiehuessa puhdistan kalapaloista ruodot ja lisään ne hetkeä ennen perunoiden kypsymistä keittokattilaan, nokare oikeaa voita, mausteita ja paahdettua sipulia. Se on siinä. Varsinainen "Unelman seljanka" koko soppa.

Tuota mehua olen valmistanut blenderissä pakastetuista karpaloista, on raikasta eikä ole lisäaineita.

 

 Totuuden nimissä on vielä tunnustettava tämänkin juttu. Turhahan tuota suklaalevyä on kaappiin laittaa, käyn siellä kuitenkin napsimassa palan kerrallaan kunnes viimeinenkin muru on syöty.

Vielä jäi huomisellekin, jos nyt eivät "hiiret" yön aikana hiippaile paikalle.

Eikä päiväni kokonaan mennyt tuon sopan kanssa äheltäessä. Ehdin ottaa pienet nokosetkin ja kuunnella kirjallisuuspiirin maaliskuun kirjaa.

 

Sydäntalven kuvia.

Syntymäpäiväkukkia.

Näin meitä vauvoja kastettiin Heidekenillä Turussa tammikuussa  v.1939.

Ruusuja rakkaudella. Kukat säilyivät kauniina melkein kaksi viikkoa.

Suurin ilo oli kun kaikki lapset olivat samaan aikaan täällä. Laskin etukäteen päiviä samoin kuin lapsena ennen joulua. Onneksi kaikki olivat terveinä ja pääsivät tulemaan. Onnea on perhe ja ystävät.

Aurinkokin on näyttäytynyt.

Vedenneito on hukannut hattunsa.

Sininen hetki joella.



Eilinen päivä oli vähän harmaampi, oli taas matkattava  Lahteen Akuuttiin. Näkymät maisemassa rauhoittivat mieltä.

 

Uusia kukkia vielä tänäänkin. Kiitos ystäville.