Vielä tänään

on vuosi 2019 kalenteriin merkittynä.  Ehdinkin jo eilen blogiin hölväistä ohjeita uudelle vuodelle, nyt otan vähän takapakkia ja katson taustapeiliin. Voisi vielä palata jouluun, kun se on muistoissa lähellä.

Meillä ei enää valmistauduta jouluun entiseen malliin. Muutamat jouluvalot ja kynttilät, ne tuovat hyvää mieltä pitkän pimeän syksyn jälkeen. Aikaisemmin voi laulaa "on äiti laittanut kystä kyllä..", niin nytkin, Saarioisten äidit meillä ja valmiiksi paistettua kinkkua.

Suomen Turussa julistettiin joulurauha, sitä 700-vuotiasta perinnettä voi nykyään seurata televisiosta ympäri maailman. Lapsena siellä vanhalla suurtorilla joskus seisoimme lumi- tai räntäsateessa, toisinaan paukkupakkasessa varpaat palellen. Mukaan oli kuitenkin päästävä. Tänä vuonna kun istuin mukavasti omassa tuolissani lämpimän shaalin alla ajatukset lensivät satojen vuosien päähän. Tulikohan esiäitini Karin Hakolakin puolisonsa Jakobin kanssa 1500-luvun lopulla katsomaan Tuomiokirkolle joulurauhan julistamista? Näiden esiäitien ja -isien kanssa on syksyni vierähtänyt kuin siivillä, ei ihme, että he nyt muistuivat mieleeni.

Aattona kuuntelimme joululauluja televisiosta. Yritin hyräillä mukana, nuo kaikki vanhat rakkaat laulut on osattu ulkoa, osataan vieläkin. Hämmennystä herättää uudet sanat ja sovitukset. Miksi ihmeessä meilläkin joululauluista on uusin sovituksin tehty lähes tunnistamattomia. Sallitaan nekin, jos näin paremmin koskettavat ihmisten sydämiä. Joulun sanoma oli muutettu joulunsaduksi, "Tuikkikaa oi joulun tähtöset" iki-ihanassa laulussa. En tiedä kumpaa sanaa Elsa Koponen on runossaan käyttänyt, minulle joulun sanoma on tärkeä. Mahtuuhan juoluun satuakin tonttuineen ja pukkeineen, kaikki kunnia  iloisille tonttu-ukoille.

Joulupäivänä en jaksanut lähteä kirkkoon, asetuin TV:n ääreen katsomaan ja kuulemaan joulun sanomaa. Jumalanpalvelus eli kirkonmenot, tai messuhan se nykyään on, lähettiin entisen kotipaikkamme uudesta kirkosta, mukava yllätys. Messu on aikaisemmin tullut sanana tutuksi kun lähdetään huonekalu- tai kirjamessuille.

Uusi kirkko oli hyvin pelkistetty ja vaatimaton, kun sieltä viedään joulukuusi ja seimiasetelma pois, niin aika karulta näyttää. No, sanaa kuulemaanhan tähän on istuttu, eipä häikäise kirkon kulta ja prameus.

Vanhaa seurakuntalaista hämmentää uudet tavat ja tekstit. Eipä tuntunut paikalla ollut kirkkokansakaan aina olevan tilanteen tasalla. Omituiselta tuntui kun laulettiin "Enkeli taivaan lausui..", ennen viimeistä säkeistöä kirkkohenkilö luki tuttua tekstiä Luukkaan mukaan uusin sanoin. Kansa nousi seisomaan ja sanomakin vaikutti ihan entiseltä. Lukemisen lopuksi ihmisiä kehoitettiin istumaan, nopeimmat jo ehtivät istuakin kun säestäjä saman tien jatkoi laulun viimeistä säkeistöä, "nyt Jumalalle kunniaa.." ( Näitä  sanoja jo ruudussa väläytettiinkin ennen tekstin lukua ).  Kirkkokansa pomppasi ylös  seisomaan, aivan kuten ennenkin on tehty viimeisen värssyn aikana. Epäselväksi jäi kirkkohenkilön tarkoitus, olisiko pitänyt istua?

Aika muuttuu ja ihmiset, mutta onneksi näin iäkkäänä saa jo pitää omat elämänarvonsa eikä tarvitse yrittää mennä uusien muotivirtauksien mukaan.

Hyvää ja arvokasta tänäkin jouluna oli se, että Suomen kirkoissa saatiin rauhassa ja pelkäämättä käydä kuulemassa joulun sanomaa.

Laitan tämän vanhan tekstin 1800-luvun Raamatusta ihan vaan vertailun vuoksi. Uskon, että menneinä vuosisatoinakin ihmiset ovat hämmestelleet ja kummastelleet uusia aikansa mukaisia sanankäännöksiä. En muista  kuinka mones käännös nykyinen käytössä oleva onkaan.

Kiitos lapsille kun tulitte välipäivinä käymään.

Tämä joulusta ja vielä muutama kuva tästä vuodesta.

 Vuoden alku oli yhtä juhlaa kun vietimme syntymäpäiviä täällä kotona.

Ei se sitten yhtään sattunut vaikka tulikin 80 täyteen. Ihan hyvä näin, kiitollinen tästä vuodesta.
 

Kesällä kukat ilahduttivat pihalla ja pientareilla.
 


 

Luonto on  täällä lähellä.



Valkoinen heinäsorsa uiskenteli joella tyttöheinäsorsan kanssa, loppukesällä pariskuntaa ei enää näkynyt.

Liekö tällä upeaturkkisella ketulla osuutta asiaan. Harakka häiriköi ketun päiväunia aurinkoisella ruohikolla.



Näitä säihkysääriä pihalla näkee melkein päivittäin.

Pari kertaa on tullut luntakin tänä talvena, nyt on maa melkein paljaana. Kettu on hyvässä kunnossa, upea häntä repolaisella.

Korkeimman kädessä on seuraavakin vuotemme. Toivomme rauhaa ja ihmisille hyvää tahtoa lähimmäisiään kohtaan. Yritetään jatkaa positiivisella mielellä uuteen vuoteen. On tuntunut hyvältä kun Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on toivottanut kansalaisille uutena vuotena "Jumalan siunausta!"

Onnea ja menestystä uudelle vuodelle!

Tulevalle vuodelle

Kälyni Teksasissa on hyvä tyyppi, hän löytää aina jotain hauskaa tilanteeseen sopivaa kuvaa tai tarinaa mieltä virkistämään. Näin nytkin, minullahan on jos jonninmoista kremppaa ollut jo vuosikausia, tämä 1786-luvun ohje pelasti eilisen päiväni.

Juttu on niin hassun hauska, että epäilin ensin vitsiksi. Onko tosiaankin niin, että 1700-luvulla aivojen liiat höyryt pääsivät ulos tukkaa kampaamalla? No, minulta ainakin pääsi turhat höyryt aivoista jo tätä  lehtileikettä lukiessa.

Google on meikämamman tietopankki ja -säilö, kun omat älylliset resurssit ovat rajalliset ja muistokin joskus pätkii. Googlasin C.W. Loindieriä ja sieltähän löytyikin lähdetietoa ja uskonvahvistusta tälle "terweyden warjelemisohjeelle",  Hyviä vinkkejä on vielä lisääkin linkin takana.

 Olkoon tämä pieni loppukevennys tälle vuodelle, ei nyt irronnut mitään syvällisempää tänään, mutta huomenna on taas uusi päivä.

"Uni eli nukkuminen on sangen hywä...", siispä  nyt pikku nokosille.

Sydämellisesti Hyvää Joulua!

Hyvät blogiystäväni, olen tänäkin jouluna lähettänyt joulukortti ja -merkkirahat Kirkon Ulkomaanapuun.  Nyt lähti rahaa ompelukoneen hankintaan. Tällä lahjalla  halusin tukea kehitysmaiden naisten elinkeinon hankintaa omassa maassaan. Tilasin  kortin omaan e-mailiini, että voin jakaa sen kanssanne.

Tuon lämminhenkisen joulupuun (ylhäällä) on piirtänyt tyttäreni Johanna.  Mokasin  paperisten korttien lähetyspäivän kanssa ja ahdistuin omaa hölmöyttäni. Pyysin apua lapseltani,  Johanna auttoi piirtäen useita kivoja kortteja. Nyt tekisi mieli laittaa ne kaikki tänne blogiin.

Tänään vielä aamulla maa oli lumeton, mutta nyt taitaa jo olla "hanget korkeat nietokset". Lunta on tullut valtavasti iltapäivän ja vielä illallakin pyryttää.

Jännittää odotella aamua, olemmeko jääneet lumimottiin ja onko pihan iso tuija vielä pystyssä.

Hengissä vielä.

Eli niinkuin turkulainen sanoo tavatessaan vanhan tuttavan pitkästä aikaa . "Kato, oleks sääki viäl henkis?"

Tästä murrekatsauksesta voikin jo päätellä, että Turussa on taas käyty. Minimi on ollut kaksi kertaa vuodessa, vanhempien haudat kuntoon keväällä ja syksyllä.

Tällä kerralla nukuimme mukavasti Ruissalon kylpylässä. Kuva on ikkunastamme Airiston suuntaan. Nuo ufot taivaalla ovat heijastuksia huoneemme kattolampuista.

Onkimiehellä oli ollut aikainen herätys.

Ruska näytti taas matkalla niin kauniilta. Yritin kuvata autosta, mutta esittelyn arvoisia otoksia ei kamerasta juurikaan löytynyt.

Moni on jo ihmetellyt miksei mamman maailmaan ole ilmestynyt mitään luettavaa. Tekisi mieli selitellä, mutta tästä tilanne ei enää juurikaan kohene.

Olen vaan tullut niin vanhaksi, että aloitekyky on nollassa. En vaan saa aloitetuksi, kuvia olen toki napsinut pitkin kesää, mutta tuolla ne Picasassa odottavat käsittelyä, eli suurimmaksi osaksi tuhoamista.  Kirjoittamisen palo on hiipunut, en vaan löydä inspiraatiota. Kaikkea voi nykyään tilata netistä rahalla, mutta kaupan ei taida olla vireyttä ja innostusta.


Vielä vähän piispanmunkista, sain näitä evääksi kotiin vietäväksi. Berliininmunkki tämä taitaa virallisemmalta nimeltään olla, mutta Turussa ehdottomasti piispanmunkki. T'ätäkin herkkua leivotaan nykyään G-merkillä varustettuna, jippii.

Luin jostakin lehdestä juuri jutun piispanmunkeista ja turkulaisista. Tapahtui siis Turussa pullakaupan tai ostarin pullatiskin takana, asiakkaina kaksi nuorta miestä. Turkulaisen vuoro oli ensin. "Pist sit viis piispist".  Hämäläinen kuunteli vieressä ja ihmetteli, että mitä helkkaria tuo kaveri sanoi. Kohta se selvisi kun myyjätär asetteli nätisti pahvirasiaan viisi pulleaa berliininmunkkia.

Tuo minun päiväkahvini pelastaja oli piispanmunkki ehdottomasti piispan.

*
Aamulla meitä hauskuutti yksi juttu, vaikka se ensin hämmensikin.  Heräsin liian aikaisin ja päätin kömpiä takaisin peiton alle. Nukahdin heti uudestaan ja näin unta. Olin liikenteessä polkupyörällä ja jossakin kaukana kotoa polkupyöräni ketju irtosi ja takapyörästäkin karkasi ilma.  Siinä unessa maantienritari saapui ja korjasi pyöräni. Heräsin hyvällä mielellä kun olin saanut apua. Nousin ylös ja katsottiin puhelimen viestit, siellä oli ne tavalliset Pinterestit ja sukututkimusviestit ym. mainokset ja sitten, ei ole totta.  "Ketjut korjattu 15 €uroa".  Hetken jo ajattelin, että joko minä joudun unistakin maksamaan. No, siellä oli joku valinnut vahingossa viestiinsä minun numeroni. Ajoitus vaan oli niin mainio.

Nykyään en enää ajele polkupyörällä, mutta tuollainen ketjujen putoaminen  ja renkaan tyhjeneminen minulle on sattunut joskus muinoin työmatkalla. Maantienritari osui silloinkin paikalle, hän nosti pyöräni autonsa takakonttiin ja kyyditsi minut kotipihalle asti.  Näin syntyy muistoja kun jotain tavallisuudesta poikkeavaa sattuu.

Ne ihanat helteiset päivät Turussa.

Kävelysillalla  rakastavaiset ovat vannoneet ikuista rakkautta ja siitä merkiksi lukko siltakaiteeseen.

Täällähän on kuin Pariisissa, ravintolat ovat muuttaneet vesille.

Jakke-jokilautta seilaa Auran aalloilla ja pysähtyy välillä ottamaan lisää matkustajia tai päästämään jo janonsa sammuttaneet laiturille.

Vanhat ikäkulut paatit on hinattu jokirantaan turkulaisten ja turistien lepo- ja ruokapaikoiksi. Täällä maistuvat paistetut silakat ja muusi.

Hotellin aulasta olisi voinut vuokrata muksubussin. Kiva idea.

Potkulaudatkin kulkevat nykyään sähköllä. Näitä hirmuja joutui oikein varomaan, sujahtivat hiljaisina yllättäen ohi melkoisella vauhdilla. Kukaan ei oikein tuntunut tietävän missä kiidetään, ajotiellä autojen seassa, jalkakäytävillä mummoja pelottamassa vai pyöräteillä hämmentämässä  jalkaratasta vanhaan tyyliin veivaavia kulkijoita.

Puhelimella tuollaisen rakkineen sai käyttöönsä maksettua ja saldon loputtua ajopelin voi jättää niille sijoilleen seuraavan huruttelijan käytettäväksi.

Voi hyväntähden sentään, on minun Turkuni muuttunut. Kaukana vuosikymmenten takana ovat ne kauniit kesäiset päivät kun itse olen polkenut näitä silloisia mukulakivikatuja kellohameenhelmat tuulessa liehuen.

Jotain pysyvääkin sentään, nyt ei tiebitumi tuoksu. Tämä on Tuomiokirkon sivuovi. Kauniisti ja taitavasti on ratkaistu vasemmalla näkyvä invakaista pyörätuoleille.

Syy miksi käytimme sivuovea kirkossa vierailuumme oli minun flimmerini, en olisi jaksanut kävellä pääoven portaita ylös kun sääkin oli niin tukalan lämmin.

Näin se minulla nykyään menee, aamulla hotellissa heräsin flimmeriin. Ai, ai äkkiä lisää lääkettä. Olimme sopineet, Teksasista lomalle tulleen veljeni ja hänen vaimonsa kanssa, yhteisestä Turku- nostalgiakierroksesta.

Melkoisen hullulta tuntuu lähteä turistihommiin vuoden kuumimpana viikkona flimmeri riesana. No., hullu mikä hullu, en halunnut hotelliinkaan jäädä ja sähköllä minua ei enää uskalleta  tahtiin yrittää. Ei siis kannata lähteä sairaalaankaan. - Näillä mennään, pysytään suunnitelmassa, ei auta itku markkinoilla.

Nyt tätä kirjoittaessani hoksasin sellaisenkin seikan, että olisi ollut komiaa jos mummeli olisi Tuomiokirkossa vetäissyt viimeisen henkäisyn. Ehkä sitten esiäitini kirkon lattian alta olisivat johdattaneet minut sille tielle josta paluuta ei ole.

Sain oppaalta kartan kirkon lattian alla viimeisen leposijan saaneista henkilöistä.

Turun Tuomiokirkon urut ja lasimaalauksia.

Kaarina Maununtytär lapsineen.

Luterilaiset pyhäköt ovat koruttomia jos vertaamme koristeellisiin katollisiin kirkkorakennuksiin.

                                                                                   *

Kauppatorin Kauppiaskadun puoleisella reunalla on Wicklundin tavaratalo. "Wicke" on nyt laajentunut ylöspäin. Yhdeksäs, eli ylin kerros näyttää lasiterassilta, sieltä on hyvät näkymät yli kaupungin. Hissillä pääsee ylös, kannattaa käydä jos Turussa liikkuu.

Kuvassa on heijastumia, nappasin sen ikkunan läpi.

Kun näitä kulkupelejä tässä olen kuvaillut, niin menköön vielä tämäkin.

Torikauppiaat ovat ahtautuneet pieneen nurkkaan entisen yliopiston eteen Aurakadun kulmaukseen. Aamulla aikaisin maalaisten paikat vielä odottivat tuotteidensa myyjiä.

Koskaan en ole tässä kirkossa sisällä käynyt. Nyt  torikauppiaat ovat tulleet jo ihan liki kun toriparkin rakennustöiden takia Yliopistonkatu on suljettu liikenteeltä.

                                                                                  *

Kukkaloistoa Paraisilla. Pieni koukkaus ulos kaupungista.

Näin kauniissa maisemissa lounas Kaarinassa.

Herkullisen näköinen kalalautanen saa veden nousemaan kielelle.

Turun linnassa on 08.03.2019 - 08.03.2020 esillä näyttely, joka kertoo turkulasista naisista. Minulle tämä olisi ollut mieluisa kohde, mutta sattuneesta syystä käynti näyttelyssä ei toteutunut. En olisi pystynyt kiipeämään jyrkkiä portaita. Linnan turistimyymälästä kuitenkin ostin esittelylehden ja Veli Pekka Toropaisen kirjoittaman kirjan.

Yksi sivunäkymä Veli Pekka Toropaisen kirjasta. En ole vielä kirjaa ehtinyt lukea, mutta se tieto on netistä saatu, että Karin Hakola on esiäitini ja haudattu Turun Tuomiokirkkoon. Palaan aiheeseen luettuani kirjan.

Omat sukututkijankykyni eivät riitä kovinkaan pitkälle, on turvauduttava ammatti-ihmisten tutkimuksiin ja julkaisuihin.


                                                                                   *

Saippuakukkana olen tämän oppinut tuntemaan. Virallinen nimi rohtosuopayrtti Saponaria officinalis.

Tilasin muutama vuosi sitten nettikaupasta vaaleanpunaisia liljan mukuloita. Ensimmäisenä kesänä ne olivatkin tilatun värisiä, mutta muuttuivat talven aikana valkoisiksi. Hyvin lähtivät kasvamaan, eikä värinmuutoskaan haittaa. Ehkä jonain kesänä ovat taas muuttuneet vaaleanpunaisiksi. Mikähän värinmuutoksen on aiheuttanut?

Siitä flimmeristä vielä senverran, että sydän löysi oman tahtinsa Turun hautausmaalla kun kävimme etsimässä setäni muistokiveä. Hauta löytyikin hyvien koordinaattien ansiosta.

Turkuun pitäisi päästä pyörimään vähintään viikoksi, eikä silloinkaan ehtisi kaikkea kiinnostavaa tutkia. Siispä, älkää lentäkö etelään, matkustakaa Turkuun jos haluatte kokea elämyksiä.

Joka vuosi näitä samoja.

Aina näitä ihanuuksia on kuvattava ja niin ne mieltä ilahduttavat vuosi vuodelta enemmän.

Tämä ei ole kukkapenkki, täällä jokainen on valinnut itse oman paikkansa.

Kirkon katto saa uuden maalipinnan. Ensin pestään vanha lika pois.

Mikä kumma laatikko rannan pöpelikköön on piilotettu? Retkeilijän vene on kiskaistu kuivalle maalle ja katettu teltan tapaisella. Näreessä roikkuu reppu. Makeita unia, uskoo tämä.

 

Näin välipalaksi tämä kukkapläjäys ja seuraavaksi pitäisikin valita jotain kuvia Turun matkan muistoksi.