Jouluaattona ohikulkumatkalla Lahden Läntisellä hautausmaalla, juuri sinisen hämärän kirkastumisen aikoihin. Talvinen luonto kauneimmillaan, mäntyjen ja kuusien oksilla kuuraa. Tämäkin vain Salpausselän harjuilla, etelämpänä paljaat oksat.
Tytär paistoi vielä joulun viimeiset piparit, häneltä tuo taiteilu sujuu taikinastakin.
Auttoinen, Keinuhongantilan joulumarkkinoilta kävimme hakemassa joulun tunnelmaa.
Pitäjän kaunein ja hauskin klapipino. Tätä ihanuutta on käyty kuvaamassa valtakunnan lehtiinkin.
Kurkistamme sisälle, tuossa voisi kesällä ottaa pienet nokosetkin, tukeva lavitsa.
Nimet kirjaan, kahvetta ei sentään tarjottu.
Lopuksi vielä ovi säppiin. Tuo "haka" on niin yksinkertainen ja nerokas, haarainen oksa ja kolo koivuklapissa. Tämän klapitaiteen tekijällä on mielikuvitusta ja kärsivällisyyttä toteuttaa ideansa.
Tämä vuosi on ollut minun osaltani vähän köyhä ideoiden suhteen, mitään kivaa ei ole syntynyt. Viimeksi lopuksi joulukortitkin jäivät "tarttis tehrä" -vaiheeseen.
Paljon aikaa olen käyttänyt sukututkimuksen parissa. Nykyään se onkin helppoa kun vanhat kirkonkirjat ovat vanhimmilta osiltaan jo digitoituja. Nyt ei enää tarvitse selailla pölyisiä paksuja kirjoja. Olisihan sekin kiinnostavaa, koskaan ei tiedä mitä sivujen väleihin on tallennettu. Tuo kuvan aukeama on hauska, siellä prässiin on päässyt keto-orvokki. Tämä kyseinen opus onkin varsinainen herbario, näitä kukkia on säilössä paljon.
Olen mm. tutkinut esiäitini Serafian vaiheita. Elämä 1800-luvun piikatyttönä ei ole ollut helppoa. Tutkimukseni on vielä vähän kesken, kerron ensi vuonna lisää.
MH ei ole löytynyt vielä, ehkä hän ei ole ollenkaan minun blogiystäväni, osunut sattumalta lukemaan kesäkuisen juttuni. Toive hänen löytymisestään elää vielä.
Koska tämä kulunut vuosi on ollut minulla blogimaailmassa hiljaiseloa, niin laitanpa pikakelauksella vuoden aikana ottamiani kuvia. Tunnekin on sellainen, että laukkaavan hevosen selässä on menty, niin on nopeasti vuosi kulunut.
Vuoden alussa ennen loppiaista taatalla oli nuori apulainen, saunan ikkunat kaipaavat vähän "fiksausta".
Ystävänpäivän viikolla Padasjoen Luonnonystävät ripustivat kyläläisten suositulle lenkkitien puihin kulkijoiden iloksi vähän lukemista. Taatan kanssa ripustimme tämän jutun, myös päiväkotilapset olivat tehneet omia kivoja viestejään. Viestien piti olla puissa sunnuntaihin asti, iltapäivällä kävimme hakemassa omaamme pois, joku oli sen jo napannut mukaansa.
Talvikauden kauniit vierailijat.
Huhtikuussa he jo meloivat Kirkkojoella.
Toukokuussa puutarha puhkesi kukkaan.
Näistä kaskisavuista olikin jo kesäkuun alussa juttua blogissa.
Heinäkuussa kävimme hämmästelemässä taidetta Auttoisilla vanhassa lakkautetussa kansakoulussa. Pihassa oli ensin kuvattava komeaa kukkoa. Isäntä kertoi, että kukolla oli ollut tiukat paikat vähän aikaisemmin. Oli joutunut ketun hampaisiin, mutta kukon onneksi isäntä oli ehtinyt hätiin ja kukko pelastui muutamaa sulkaa köyhempänä.
Tässä teoksessa oli jotain satumaista. Tilaan käveltiin valkoista käytävää pitkin, kuului hiljaista kaunista musiikkia.
Elokuussa kävimme vielä Turussa, ehdimme nähdä velipojan vaimoineen ennen heidän paluutaan kotiin Teksasiin.
Suomen joutsenen mastoja maalattiin. Minua huimasi jo kuvaa ottaessakin, ei olisi mitään asiaa tuonne ylös kiivetä.
Syksy oli tänä vuonna erityisen värikäs. Tämä sienikuva on vaan otettava uudelleen jokaisena syyskuuna uudelleen. Tuo nyt vaan on niin herkullisen näköinen.
Vähäsateisesta kesästä huolimatta vähän saalistakin metsästä saimme.
Tämä pihan kaunistus teki uudet kukat vielä lokakuussakin.
Alastaron kirkko, täällä ovat minun juureni.
Loimaan saviseutua, samalla retkellä.
Metsäretkellä jossakin Taruksella tai Evolla, savottamökki.
Taata tiesi tämän pylvään merkityksen. Suolakivi metsän asukkaille, nyt sekin on kuvattu ja mamma tuli yhtä tietoa viisaammaksi.
Tämä on täältä meidän kotirannasta, lasin läpi kuvattuna.
Mökkitiellä kahdeksas lokakuuta oli muitakin kulkijoita, vielä ehtivät poikaset varttua ennen muuttomatkaa.
Lokakuun lopulla myrsky kaatoi meille takkapuita. Tuosta ei ilman metsurin apua läpi mennä.
Nyt pöllit ovat jo pinossa odottamassa kevättä ja klapikonetta.
Kiitos kaikille blogiystäville, olette uskollisesti pysyneet mukana lähes kymmenen vuotta.
Hyvää uutta vuotta!
