tiistai 27. marraskuuta 2018

MH, kuka olet?


Kiitos kesäkuussa laittamastasi  kommentista. Huomasin sen vasta eilen illalla ( mamman iso moka ). Siitä sain tietää, että meillä on sukulaisuusyhteys Ida Sofian ja Erlandin perheeseen. Olen pahoillani, että silloin kesällä et saanut minulta vastausta.

Elokuussa tapasin Helsingissä mukavia henkilöitä, jotka myös ovat Ida Sofian ja Erlandin suuren perheen jälkeläisiä. Oli mukava kohtaaminen.

MH, jos näet tämän postauksen, niin toivoisin että ottaisit uudelleen yhteyttä. Olisi mukava tietää kuka Idan lapsista on sinun esiäitisi, isäni äiti oli Amanda.

Talvi saaressa oli lauantaina edennyt kuvan kaltaiseen vaiheeseen. Tänään satoi aamulla jo vähän luntakin, muutama suuri hiutale.

Nyt jännittää, löytyykö MH vielä.

Pihan öttiäisiä.


 

 Kimalaiskuoriainen.


 Lehtokotilo


Kultakuoriainen

Tähän keskeneräiseen luonnokseen on jäänyt blogini päivitys viime kesänä. Kolme kuvaa, ei muuta.

Sitten tuli uupumus ja sellainen väsy, että tekstiä ei vaan irronnut. Muitakin kuvia on kesällä otettu, ehkä niitä  joskus vielä blogiini siirtelen.

Kiitos kaikille, jotka olette kuulumisia kyselleet. Hengissä siis vielä ollaan, sydäntä on tahdisteltu ja elokuun lopulla sairaalassa saivat vielä virkoamaan kuumehoureisen mummelin. Olihan sekin kokemus, koskaan aikaisemmin en ole joutunut selviytymään 39,9 asteen kuumeesta.

Syksy on sujahtanut ohi kuin varkain, ei oikein voi tajuta kuinka nopeasti päivät kuluvat.

Kiitos Anjalle kun havahdutit minut todellisuuteen taas. Avasin blogin ja löysin vanhoja viestejä, joita en ollut huomannut aikaisemmin. Yritän taas kerran parantaa tapani ja poiketa edes kerran viikossa blogistaniassa. Yksi kommentti oli niin kiinnostava, että teen kohta uuden postauksen löytääkseni tuntemattoman verisukulaiseni.

Oli laitettava ensin tämä ötökkäjuttu bittitaivaalle,
 kun nuo kuvat olivat luonnoksena odottamassa.