tiistai 17. heinäkuuta 2018

Helteisen päivän kukkia.


Juoruissa on vain kolme terälehteä, riittää hyvinkin kun ovat näin kauniita.

Tämän kukan sain sipoolaiselta ystävältäni, hän toi taimen laukussaan Ruotsista. Terveisiä Sipooseen.


Harjaneilikkaa tässä pihassa kasvoi jo entisen emännän aikoina.


Tämä on hauska kun samassa tertussa on kahden värisiä kukkia.


Myskimalva, valkoinen - Malva moschata `Alba`, tuli pienenä alkuna entisen kodin pihasta.
 


Puistoruusu 'Robusta' – Rosa 'Robusta' (modern buskros), avasi tänään ensimmäisen kukkansa.


Neilikkaruusu kukkii alkuun päästyään koko kesän.


Ison hirvenjuuren ja harmaamalvikin taimet olen saanut ystävältäni Anjalta Porvoosta.


Harmaamalvikki (Lavatera thuringiaca), ei tykkää siirtelystä. Täälläkin se voi ensin huonosti, mutta nyt näyttää kotiutuneen. Ensi kesänä tällä paikalla kasvaakin jo hieno ja vahva malvikki. Uskoo tämä.



Terveisiä vaan Porvooseen, hengissä ollaan.


Kellot ovat ihania, niitä meillä onkin montaa sorttia, sinisiä ja valkoisia.


Satama-altaan soutajia. Poikasia oli viisi,  aina oli joku sukeltamassa.


Luulisin näissä kuvissa olevan isokoskeloperheen, äiti ja lapset.

torstai 12. heinäkuuta 2018

Tilkuttelua


Meikäläisellä nyt jatkuu tilkkubuumi. Edellinen olikin jo vuosia sitten, silloin ompelin tilkkupeittoja. Nyt kaikkien kutileiden ja virkkausten jälkeen on taas mukava palata tilkkukopalle.

Netissä näin tuollaisen kolmen vetoketjun lokeropussukan. Kiinnosti miten se  onkaan tehty. Tuossa se nyt on kaikkine virheineen. Suurin työ oli pussukan päällisen kokoaminen ja tikkaaminen.

Tilkkujen leikkaamisessa kannattaisi olla tarkempi, sentit kohdillaan. En ihan malttanut ja jouduin sitten korjailemaan ja soveltamaan.

Hauska työ, seuraavaa jo suunnittelen vähän hillityimmin värityksin.




Muovikasseja ei enää suositella ostettavaksi. Totta on, että tällainen tukeva kangaskassi onkin paljon mukavampi käytössä kuin lyttyyn menevä muovipussi.

Tarkastajakin tykkäsi.


Taskukin on kassin päällä ja toinen sisäpuolella, voi sujauttaa ostoslistan helppoon säilöön.



Valkoinen sorsakin on taas saapunut iloksemme satamaan.


Kesävieraille mieluisaa kuvattavaa. Linnut ovat  tottuneet ihmisiin, eivät pelkää valokuvaajia.

Mustia pilviä on purjehtinut taivaalla, mutta vettä ei olla saatu juuri nimeksikään. Huolestuttaa jo mustikoiden ja muidenkin marjojen tilanne.  En valita, kurjaa se jatkuva vesisadekin oli viime kesänä.

Mukavia keskikesän päiviä kaikille!