keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Sumuisia päiviä ja kirkkaita ajatuksia.


Telkkäpariskunta siellä meloo vastavirtaan, kevättä on ilmassa.


Tutun lenkkipolun peittää sumu.


Vesi on laskenut joessa, jään reuna jäänyt tyhjän päälle. Kokonaan tämä joki ei jäätynyt kovilla pakkasillakaan.


Paju ei vielä ole kukassa, karvapallot valmiina odottavat.


 Ruudun takana kaunis ja värikäs tikka.  Tuosta tikan ruokailukuvasta saankin hyvän aasinsillan varsinaiseen asiaani. Ruoka on elämässäni ollut joskus tarpeettomankin isossa roolissa, joskus sitä ei ollut ja toisinaan taas liikaakin.

Sota-aikana elettiin niukkuudessa, ruokaa ei ollut kaupoissakaan. Kun kupongit oli kätetty, niin mitään ei kauppakassin herunut. Rahalla olisi voinut ostaa mustastapörssistä, mutta meillähän rahaa ei ollut. Illalla nälkä kurni pienessä masussa, äiti kehoitti juomaan vettä että saisi unen päästä kiinni.

Elämäni ensimmäiset vuodet kai sitten ovat opettaneet arvostamaan ruokaa, mitään ei saisi heittää pois ja lautanen aina tyhjäksi. Jos lapseni eivät jaksaneet lusikoida kaikkea eteen työnnettyä, niin äiti eli minä, olin se jätemylly johon kaikki upposi.

Elämä oli siihen aikaan kuitenkin niin hektistä, että kaikki energia paloi kotiasioiden pyörittämiseen, ylipaino-ongelmia ei vielä ollut.

Noiden ruuhkavuosien jälkeen sitten olenkin joutunut taistelemaan läskejä vastaan vaihtelevalla menestyksellä. Painonvartijoiden pisteidenlaskeminen pudottikin elopainoa puolessa vuodessa tavoitelukuun ja sain muistoksi "mitalin".

Ajan kanssa ilo tavoitteen saavuttamisesta kuitenkin hiipui pois ja ylipaino tuplaantui entisestä. Nyt apuun tuli Kiloklubi, tässä systeemissä on salaisuuden avain, jospa vaan muistaisi noudattaa asiantuntijoiden ohjeita. Onnistuin taas ja opin hyväksymään sen ettei rippipukuun enää tarvitsekaan mahtua.

Tämä talvi on taas ollut turpoamisen aikaa, voi itku kun harmittaa, taas on paino noussut ja kipeät koivet huokailevat. Olen kehittänyt  hyviä selityksiä, huimaa, kovia pakkasia, liukkaat kelit ja mielikin on maassa. Kylmä totuus on, että liian suuret annokset lautasella. Makeanhimoa on myös ollut vaikea taltuttaa.  Omaa syytä kaikki, mikä on kun teot ja järki eivät kohtaa? Ravintotietoa jo  olisi  vaikka muille jakaa.

Tarvitsin taas kovemman kolauksen huomatakseni missä mennään. Olin kolme päivää sairaalassa, siellä tarjoiltiin ihanaa ruokaa säännöllisin väliajoin. Vertailin annoskokoja omiini ja vot, nyt selkis. Olen omaa lautastani täyttänyt pikkuhiljaa aina vaan rohkeammin, kulutukseeni nähden liian paljon apetta mummelille.

Ruokien laatuun ei tarvitse puuttua, terveellisesti ja kevyestikin on syöty, mutta liian paljon. Tutkimuksissa kaikki veriarvot olivat hyvät, ei liikaa sokeria, ei kolesteroolia. Hävetti vaan ihan kamalasti kun meikämummua jouduttiin nostelemaan tai vierittämään apulevyn avulla petiltä toiselle.
Nyt yritän toimia niin, ettei tarvitse hoitajilta  pyydellä omaa elopainoani anteeksi mahdollisella seuraavalla kerralla.

Tarkoin panin mieleeni sairaalassa syömieni annosten kokoja, vahinko ettei kamera ollut mukana.
Ruokailussa ajoitus on tärkeä, usein ja pieniä annoksia.

Näillä mennään, ruoka-ainekset tietenkin vaihtelevat.

Aamulla on lääkkeiden otto, huuhdellaan alas omenamehulla. Vaihdoin iltaruokana olleen viilin plus marjat aamulle. Lisäksi iso mukillinen vihreää teetä, viipale juustoa ja kalkkunaa, ne voi mainiosti kääriä salaatinlehteen. Sairaalassa tarjottiin lisäksi puolikas tomaattia.

Välipalaksi teen smoothien marjoista, omenalohkoista ja kolme taatelia makeuttaa juoman niin, että miehellekin kelpaa. Vielä kuppi kahvia ja se on siinä. Pala tummaa suklaatakin voisi maistua, mikä ettei.
 

Lounas n. klo 12.00  Kaalilaatikkoa, voissa paistettuja herkkusieniä, omena-puolukkahilloa ja salaattia. Olinpa hätäinen kuvan kanssa, tuosta puuttuu vielä kurkkuviipaleet ja kaksi kirsikkatomaattia. Jälkiruokana avokado. Vielä on vaihdettava tuo lautanen pienemmäksi, ei ole mukava jos kurkkuviipaleet toisilleen huutelevat, että täällä minä, missä sinä.


Päivällinen kasviskeittoa ja siemenleipää. Ruohosipulisilppua ja raejuustoa. Jälkiruokaakin haluan, otan pienen pallon jäätelöä, rahkaa tai kiisseliä.

Iltalääkkeen aikoihin vielä muki vihreää teetä pala siemenleipää, juustoa, kinkkua ja salaatinlehti.

Jaa, että miksi näitä tässä näin tarkoin selostan? Tämä blogi on minulle samalla muistikirja, täältä käyn tarkistamassa monia asioita, ruokareseptejäni ym.

Ainoa mikä tässä nyt muuttuu on annoskoko ja tarkempi ajastus. Näin ei tule ahmineeksi
 nälkäisenä kaksinkäsin vahingossa tarpeettomia kaloreita.

Kevätkin auttaa, ulkona ei ole pakkasta eikä liukkaita teitä.
 Kevään kohina elähdyttää vanhaa kääkkää.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.