Loppukiri, vuoden viimeinen postaus.

Jouluaattona ohikulkumatkalla Lahden Läntisellä hautausmaalla, juuri sinisen hämärän kirkastumisen aikoihin.  Talvinen luonto kauneimmillaan, mäntyjen ja kuusien oksilla kuuraa. Tämäkin vain Salpausselän harjuilla, etelämpänä paljaat oksat.

Tytär paistoi vielä joulun viimeiset piparit, häneltä tuo taiteilu sujuu taikinastakin.

Auttoinen, Keinuhongantilan joulumarkkinoilta kävimme hakemassa joulun tunnelmaa.

Pitäjän kaunein ja hauskin klapipino. Tätä ihanuutta on käyty kuvaamassa valtakunnan lehtiinkin.

Kurkistamme sisälle, tuossa voisi kesällä ottaa pienet nokosetkin, tukeva lavitsa.

Nimet kirjaan, kahvetta ei sentään tarjottu.

Lopuksi vielä ovi säppiin. Tuo "haka" on niin yksinkertainen ja nerokas, haarainen oksa ja kolo koivuklapissa.  Tämän klapitaiteen tekijällä on mielikuvitusta ja kärsivällisyyttä toteuttaa ideansa.



Tämä vuosi on ollut minun osaltani vähän köyhä ideoiden suhteen, mitään kivaa ei ole syntynyt. Viimeksi lopuksi joulukortitkin jäivät "tarttis tehrä" -vaiheeseen.

Paljon aikaa olen käyttänyt sukututkimuksen parissa. Nykyään se onkin helppoa kun vanhat kirkonkirjat ovat vanhimmilta osiltaan jo digitoituja.  Nyt ei enää tarvitse selailla pölyisiä paksuja kirjoja. Olisihan sekin kiinnostavaa, koskaan ei tiedä mitä sivujen väleihin on tallennettu. Tuo kuvan aukeama on hauska, siellä prässiin on päässyt keto-orvokki. Tämä kyseinen opus onkin varsinainen herbario, näitä kukkia on säilössä paljon.

Olen mm. tutkinut esiäitini Serafian vaiheita. Elämä 1800-luvun piikatyttönä ei ole ollut helppoa. Tutkimukseni on vielä vähän kesken, kerron ensi vuonna lisää.

MH ei ole löytynyt vielä, ehkä hän ei ole ollenkaan minun blogiystäväni, osunut sattumalta lukemaan kesäkuisen juttuni. Toive hänen löytymisestään elää vielä.

Koska tämä kulunut vuosi on ollut minulla blogimaailmassa hiljaiseloa, niin laitanpa pikakelauksella vuoden aikana ottamiani kuvia. Tunnekin on sellainen, että laukkaavan hevosen selässä on menty, niin on nopeasti vuosi kulunut.

Vuoden alussa ennen loppiaista taatalla oli nuori apulainen, saunan ikkunat kaipaavat vähän "fiksausta".

 Ystävänpäivän viikolla Padasjoen Luonnonystävät ripustivat kyläläisten suositulle lenkkitien puihin  kulkijoiden iloksi vähän lukemista. Taatan kanssa ripustimme tämän jutun, myös päiväkotilapset olivat tehneet omia kivoja viestejään. Viestien piti olla puissa sunnuntaihin asti, iltapäivällä kävimme hakemassa omaamme pois, joku oli sen jo napannut mukaansa.

Talvikauden kauniit vierailijat.

Huhtikuussa he jo meloivat Kirkkojoella.

Toukokuussa puutarha puhkesi kukkaan.

Näistä kaskisavuista olikin jo kesäkuun alussa juttua blogissa.

Heinäkuussa kävimme hämmästelemässä taidetta Auttoisilla vanhassa lakkautetussa kansakoulussa. Pihassa oli  ensin kuvattava komeaa kukkoa. Isäntä kertoi, että kukolla oli ollut tiukat paikat vähän aikaisemmin. Oli  joutunut ketun hampaisiin, mutta kukon onneksi isäntä oli ehtinyt hätiin ja kukko pelastui muutamaa sulkaa köyhempänä.

Tässä teoksessa oli jotain satumaista. Tilaan käveltiin valkoista käytävää pitkin, kuului hiljaista kaunista musiikkia.

Elokuussa kävimme vielä Turussa, ehdimme nähdä velipojan vaimoineen ennen heidän paluutaan kotiin Teksasiin.

Suomen joutsenen mastoja maalattiin. Minua huimasi jo kuvaa ottaessakin, ei olisi mitään asiaa tuonne ylös kiivetä.

Syksy oli tänä vuonna erityisen värikäs. Tämä sienikuva on vaan otettava uudelleen jokaisena syyskuuna uudelleen. Tuo nyt vaan on niin herkullisen näköinen.

Vähäsateisesta kesästä huolimatta vähän saalistakin metsästä saimme.

Tämä pihan kaunistus teki uudet kukat vielä lokakuussakin.

Alastaron kirkko, täällä ovat minun juureni.

Loimaan saviseutua, samalla retkellä.

Metsäretkellä jossakin Taruksella tai Evolla, savottamökki.

Taata tiesi tämän pylvään merkityksen. Suolakivi metsän asukkaille, nyt sekin on kuvattu ja mamma tuli yhtä tietoa  viisaammaksi.

Tämä on täältä meidän kotirannasta, lasin läpi kuvattuna.

Mökkitiellä  kahdeksas lokakuuta oli muitakin kulkijoita, vielä ehtivät poikaset varttua ennen muuttomatkaa.

Lokakuun lopulla myrsky kaatoi meille takkapuita. Tuosta ei ilman metsurin apua läpi mennä.

Nyt pöllit ovat jo pinossa odottamassa kevättä ja klapikonetta.

Kiitos kaikille blogiystäville, olette uskollisesti pysyneet mukana lähes kymmenen vuotta.

Hyvää uutta vuotta!

Seitsemän päivää jouluun.

Osan joulukorttien ja -postimerkkien rahoista olen lähettänyt tänä vuonna Kirkon Ulkomaanavun kautta kehitysmaiden naisten auttamiseen ammatin hankinnassa.

Olen edelleen sitä mieltä, että kehitysmaiden naiset esim. ompelukoneen saatuaan pystyvät huolehtimaan paremmin perheensä toimeentulosta kotimaassaan. Äitien ei silloin tarvitse lähettää lapsiaan hengenvaarallisille laivamatkoille merten yli. Äitejä ja naisia auttamalla autamme koko perhettä.
Kopioin yhteisen kortin tähän alle.

MH, kuka olet?

Kiitos kesäkuussa laittamastasi  kommentista. Huomasin sen vasta eilen illalla ( mamman iso moka ). Siitä sain tietää, että meillä on sukulaisuusyhteys Ida Sofian ja Erlandin perheeseen. Olen pahoillani, että silloin kesällä et saanut minulta vastausta.

Elokuussa tapasin Helsingissä mukavia henkilöitä, jotka myös ovat Ida Sofian ja Erlandin suuren perheen jälkeläisiä. Oli mukava kohtaaminen.

MH, jos näet tämän postauksen, niin toivoisin että ottaisit uudelleen yhteyttä. Olisi mukava tietää kuka Idan lapsista on sinun esiäitisi, isäni äiti oli Amanda.

Talvi saaressa oli lauantaina edennyt kuvan kaltaiseen vaiheeseen. Tänään satoi aamulla jo vähän luntakin, muutama suuri hiutale.

Nyt jännittää, löytyykö MH vielä.

Pihan öttiäisiä.

 

 Kimalaiskuoriainen.

 Lehtokotilo

Kultakuoriainen

Tähän keskeneräiseen luonnokseen on jäänyt blogini päivitys viime kesänä. Kolme kuvaa, ei muuta.

Sitten tuli uupumus ja sellainen väsy, että tekstiä ei vaan irronnut. Muitakin kuvia on kesällä otettu, ehkä niitä  joskus vielä blogiini siirtelen.

Kiitos kaikille, jotka olette kuulumisia kyselleet. Hengissä siis vielä ollaan, sydäntä on tahdisteltu ja elokuun lopulla sairaalassa saivat vielä virkoamaan kuumehoureisen mummelin. Olihan sekin kokemus, koskaan aikaisemmin en ole joutunut selviytymään 39,9 asteen kuumeesta.

Syksy on sujahtanut ohi kuin varkain, ei oikein voi tajuta kuinka nopeasti päivät kuluvat.

Kiitos Anjalle kun havahdutit minut todellisuuteen taas. Avasin blogin ja löysin vanhoja viestejä, joita en ollut huomannut aikaisemmin. Yritän taas kerran parantaa tapani ja poiketa edes kerran viikossa blogistaniassa. Yksi kommentti oli niin kiinnostava, että teen kohta uuden postauksen löytääkseni tuntemattoman verisukulaiseni.

Oli laitettava ensin tämä ötökkäjuttu bittitaivaalle,
 kun nuo kuvat olivat luonnoksena odottamassa.

Kimalaisten pörinää.

 

"Kaksin aina kaunihimpi", molemmille mettä riittää.

  On kaverilla ainakin hoikka uuma ja hämäyssilmätkin kirkkaina loistavat. Puna-ampiainen Vespula rufa, on hyvä pölyttäjä.



Pikkuinen karvapallo. 

Sinipiikkiputki.

 

Syysasteri on tänä vuonna aikaisin kukassa..

Tämä on hauska kuva, en olisi halunnut näin epätarkaa kuvaa tänne laittaa, mutta nuo "ylimääräiset" kasvot on pakko tallentaa. Monet ovat selviytymiskeinot pienillä lentäjillä.

 

Aurinko on jo laskemassa metsän taakse, vielä ehtii hieman ahertaa.

 Kallionauhus on suosittu nyt loppukesällä kun suurin osa niittykukista on jo ehtinyt kukkia.

  Kimalaisen ahkeruutta on hauska seurata. Kukka on joku niistä punahattulajikkeista.

Ohdakeperhonen.

Näin kauniisti elokuu alkoi pihalla.

Luulin ensin amiraaliksi, mutta tarkemmin katsottuani huomasin tämän olevan ohdakeperhonen. Lajimääritykseen sain apua netistä.

Siipien alapuolikin on hieno, vähän vaaleampi kuitenkin.

Mitkä silmät, vau.

Kaunis se on ja niin rauhallinen, sain kuvata alta ja päältä.

Vettä ei vieläkään täällä satanut kuin muutama tippa. Kaikki Päijät Hämeen vesi satoikin Lahdessa. Onneksi meillä on tuo joki lähellä, saadaan vettä kasvimaalle. Herneet kypsyvät, minttu valloittaa itselleen laajaa reviiriä ja tänään laitettiin ensimmäinen erä papuja pakkaseen.

Omenoitakin on tulossa, mutta kovin ovat madon syömiä, ehkä ne kelpaavat peuroille.

Pitkin kesää olen napsinut kuvia, ehkä niitä joskus syksyn aikana saan vielä blogiinkin päivitettyä. Muistoksi ihanan lämpimästä kesästä.