Ensilumi

Joka syksy se aina tulee , nyt  tuli Mantan päivänä niinkuin viisi vuotta sitten, sen muisti Fb. Aina  lumi vaan yllättää, vaikka hyvin tiedetään sen tulevan. Säätieteilijät antavat hyvät ennusteet jo monta päivää aikaisemmin.

Ei täällä vielä valmiita oltu, lehti puussa ja omenoitakin vielä. Edellisenä päivänä kuitenkin talvirenkaat vaihdettu.

Siellä niitä vielä on yläoksilla, piirakkatarvikkeita.

Ympäristö muuttui valoisammaksi, maassa oli puhdasta valkoista lunta. Sopivan kosteaa lumiukon tai onko jo sanottava  lumihenkilön tekemiseen. En minä nyt enää, vanha ihminen, kun ei ole noita pikkuisiakaan pihassa pyörimässä. Lastenlapset jo kaikki mammaa pitempiä.

Kolmen bambin ryhmässä oli yksi utelias, suostui kuvattavaksi. Lavassa on vielä lehtikaalia tai oli.

Eilen satoi vettä, olisi tarvittu poutasäätä kun rannassa oli tapahtumia. Kylä on jo hiljentynyt ja rauhoittunut, veneilijät ovat vieneet kalliit paattinsa talviteloille.

Ruoho on vihreää kuin juhannuksena ja lehtikuusissakin vielä neulaset tallella.

 

 Kullasmarinan Hiekkarannan Helmessä vieraili vihreiden kansanedustaja Touko Aalto, hän kertoi ajatuksiaan luonnonsuojelusta ja erityisesti soiden suojelusta ja soiden entisöimisestä alkuperäiseen kuntoon.

Kullasmarinan lomakylän käyttöön on syksyllä rakennettu Hiekkarannan Helmeen muinaissauna kivikautiseen tyyliin. Saunan vihkijäiset olivat  eilen ja ensimmäisiä kylpijöitä opasti muinaistekniikkaan perehtynyt Miika Vanhapiha.

 
Kivikaden sauna.

Saunan oviaukko on peitetty taljalla.

Rakentamiseen on osallistunut perinnetaitaja Reino Halin, hänet olenkin esitellyt blogissani jo aikaisemmin. Tässä kuvassa ei vielä ole päästy tositoimiin, silloin ei kuvaajaa olisi ehkä päästetty enää sisälle.😊  Kiukaan kiviä vasta lämmitettiin ulkona nuotiossa.

Miika Vanhapiha luki kylpijöille ensin vanhan saunarunon.

Lämmintä vettä padassa ja kylmää järvessä.

Tällaiset saunat ovat seilanneet kesällä Päijänteellä.

Ihmeen kestäviä ovat nuo krassin kukat, tämä taitaa kuitenkin olla jo viimeinen tänä vuonna. Siemeniä on otettu talteen ensi kesää varten.

Kokeilin tällaista kahdella kuteella virkkausta, tuli tosi napakka kori.

Muutama pipokin vielä.

Syyslomalla saimme nauttia rakkaiden  seurasta, kiitos kun tulitte.

*
Koko päivän on satanut. En ole ulkona käynyt, masentaa tuo räntäsade. Aamupäivällä  tuli puhelu Jyväskylästä, että mikä on kun mamman maailmassa ei ole mitään elonmerkkiä ollut moniin aikoihin. Hiljaiselon merkeissä on menty päivä kerrallaan, mitään inspiraatiota ei vaan ole kirjoittamiseen tullut.

 Sairaalasta on tullut kirje, kuudentena marraskuuta pääsen sydänosastolle tutkimuksiin.

Kalevala peiton virkkaus edistyy aikataulun mukaisesti, laitan kuvia myöhemmin.

Länsi-Päijänteellä ei siis mitään uutta.

Sammon taonta ja muuta Kalevalaa

Kalevala CAL peiton valmistuminen sujuu suunnitelmien mukaan, yli puolet on jo virkattuna.

                                                      14.OSA – SAMMON TAONTA
                                                         Suunnittelija: Marika Nordling

Lietsoi tuulet löyhytteli:

itä lietsoi, lietsoi länsi, 

etelä enemmän lietsoi,

pohjanen kovin porotti. 

Lietsoi päivän, lietsoi toisen,

lietsoi kohta kolmannenki: 

tuli tuiski ikkunasta,

400   säkehet ovesta säykkyi,

tomu nousi taivahalle,

savu pilvihin sakeni. 

Kalevala 10. runo 393-402

Kasvun ihme

 Suunnittelija Soile Olmari

Kasvoi maahan marjanvarret, 
kukat kultaiset keolle; 
ruohot kasvoi kaikenlaiset, 
monenmuotoiset sikesi 
(Kalevala, 2. runo)

Joukahainen suossa

Suunnittelija Taina Ilvonen

Kysyi vanha Väinämöinen:  
"Kuit' olet sinä sukua,  
kun tulit tuhmasti etehen,  
vastahan varattomasti?  
Säret länget länkäpuiset,  
vesapuiset vempelehet,  
korjani pilastehiksi,  
rämäksi re'en retukan!"  
(Kalevala, kolmas runo) 

Tuo minun Joukahaiseni jotenkin vinksahti tuossa, näyttäisi poika kroolaavan rantaan. Hyvä niin.

Väinölän viljavat vainiot

Suunnittelija Taina Tauschi

Läksi maata kylvämään, 
siementä sirottamahan. 
Itse tuon sanoiksi virkki: 
"Minä kylvän kyyhättelen  
Luojan sormien lomitse, 
käen kautta kaikkivallan 
tälle maalle kasvavalle, 
ahollen ylenevälle." 
(Kalevalan 2. Runo 293–300)

*

Tiistaina matkalla Turkuun yksinäinen koivunlehti oli päättänyt lähteä mukaan. Siinä se vaan sinnitteli peilin nurkassa koko matkan. Yön aikana se oli hävinnyt Birgittasisarten vieraskodin pihassa.

Maisemakuvat apukuskin paikalta olivat näin ankeat.

Vesi seisoi pelloilla, viljaakin oli vielä puimatta. Masentava näky kylväjille.

Näitä omanapuita olen kuvannut keväällä kukkivina ja nyt punaisenaan pikkuisia omenoita. Puiden takana on kierrätyskeskus.

Turussa on aina mieluisaa käydä torilla, ostin karpaloita isoja pulleita.

Hallissa on myös käytävä, tosin halli ei enää ole entisensä. Osaan kuitenkin mielikuvissani nähdä sen sellaisena lapsuuteni hallina edelleenkin.

Paluumatkalla eilen näkyi jo vähän sinistä taivastakin.

Vauhdissa kuvattu sateenkaari oli kaunis näky ruskan värittämän maisemaan yllä.

Taas uhkasivat tummat pilvet, välillä ropsaisivat sadekuuron vettyneille vainioille.

Yhden pipon sain matkan aikana virkattua. Aikaisemmin kudoin  sukkia ja lapasia kuskin vieressä. Kerran joku viisaampi sitten varoitti, että ei etupenkillä turvatyynyn takana kannata puikkoja heilutella, vahingon sattuessa tyyny laukeaa ja puikot tunkevat vatsaan. Kauhea ajatus viisi piikkiä sisuksissa. Virkkuukoukkuja on sentään vaan yksi, no pahaa jälkeä se saisi yksi koukkukin. Kamera vaikuttaa turvallisemmalta, tosin kuvat eivät kaksisia ole liikkuvassa tilassa napsittuina.

Syksyä

Perjantaina poika ajeli iltahämärissä saareen ja huomasi meidän mökkitien päässä oksia ja tielle kaatuneen puun rankoja. Oli jo niin pimeää, että asialle ei enää kannattanut tehdä mitään eikä kiirettäkään ollut kun ajotie oli jo raivattu. Poika lupasi tulla aamulla moottirisahan kanssa auttamaan tontin raivauksessa. Kiitos rakkaalle pojalle.

Tienvarteen poikenneelta kyläläiseltä saatiin kuulla puiden kaatuneen tielle jo tiistaina, silloin olikin tuulinen päivä. Vieläkään ei tiedetä kuka oli maantien silloin raivannut ajokuntoon, ehkä joku naapuri. Me olimme tietämättömiä koko rytinästä.

Saarelaiset ovatkin kertoneet, että kovalla myrskyllä  kotoa kylille lähtiessään kannattaa varata moottorisaha peräkonttiin. Koskaan ei voi tietää mitä mutkan takana saattaa olla edessä.

Lauantaina kävin luonnonystävien syyskokouksessa. Olemme osallistuneet yhteisiin retkiin ja tapahtumiin, luonto on meille tärkeä ja täällä se on niin lähellä.

Päivällä oli muutamia sadettomiakin hetkiä. Kävelin vanhalle sillalle, onneksi kamera oli laukussa. Näkymät olivat niin kauniita.

Kirkon edustalla ja kävelytien varrella kasvaa punaista ruusua, marjoja oli valtavasti. Olisi niin tehnyt mieli kerätä hilloaineksia, mutta eihän siitä kadun varrelta kukaan ole kerännyt, jäävät sitten linnuille vitamiinipommit.

*

Asiasta kolmanteen.

Sain Teksasista sähköpostiini vinkin Turun Sanomissa 02.10. olleesta artikkelista, jossa kerrottiin kursailusta tehdystä väitöskirjasta. Siinäpä kiinnostava tutkimusaihe.

Paljon ovat kahvittelutavat muuttuneet minunkin elinaikanani, olen joskus blogiin kertonutkin jonkun mammani kertoman jutun korpun ihmeellisistä seikkailuista.

Tuo lehtileike innosti minuakin taas muistelemaan mennyttä maailmaa. Mitään muistelemista varhaislapsuuden kahvitilaisuuksista ei ole, kun ei ollut kahviakaan. Mamma ei minulle korvikekuppia pöytään kattanut, pullamössöni toki sain, mutta sen herkun lusikoin jossakin sivummalla.

Ensimmäiset muistoni isommista kahvitilaisuuksista oli vasta sodan jälkeiseltä ajalta, kun olimme muuttaneet maalle asumaan. Pitäjällä järjestettiin kinkereitä, häitä ja hautajaisia.  Kyllä silloin kursailtiin, monta kertaa emäntä joutui kutsun esittämään. Eihän ollut soveliasta heti pöytään rynnätä, ahneelta olisi näyttänyt. Ruustinnan johdolla kahvia lähti pöydästä hakemaan ensin vanhat ja arvokkaat naiset. Sen muistan, että oli moukkamaista jos joku mies oli ensimmäisenä kahvijonossa, rovasti saattoi olla poikkeus.

 Niiltä ajoilta oli monia sanontojakin, kuten, "tulkaa nyt ottamaan ennenkuin käskyt harvenevat" tai " ottakaa nyt kaikkea sen seitsemää sorttia".  Ensimmäisen kupin kanssa syötiin voileipiä ja pullaa eli Loimaan seudulla lonkaa tai pullakranssia. Toisen kupin kanssa kuivaa kakkua vähintään kahta erilaista ja pikkuleipiä kolmea sorttia, vasta kolmannen kupin kanssa sai täytekakkua. Heti sodan jälkeen maalla täytekakut koristeltiin karamelliväreillä värjätyllä voikreemillä. Kakut olivat kauniita ja öklöjä, mutta hävisivät nopeasti monta vuotta ruokapulasta kärsineiden ihmisten suihin.

Voileipäkakut ovat uudempia keksintöjä, ja pasteijoitakin tehtiin, mutta ne syötiin eturuokana buljongin kanssa, en muista niitä kahvipöydässä nähneeni.

Nuorena tyttönä olin usein seurakunnan tilaisuuksissa tarjoilemassa ja voileipiä tekemässä. Vielä viisikymmenluvullakin oli sellainen järjestys, että mummot ja naisväki hakivat kahvinsa ensin, jos noutopöydästä tarjoiltiin. Muistan miesten joskus valittaneen kun heidän kahvinsa ehti jo jäähtyä  mummelien kursailujen takia.

Yleensä voileipiä valmistettiin kolmea lajia, makkara-, kinkku- ja muna-anjovisleipiä. Viimeksi mainitut loppuivat aina kesken, olivat niin suosittuja. Läntisessä Suomessa karjalanpiirakat tulivat paremmin tutuiksi vasta viisikymmenluvun loppu puolella, eikä niitä vielä osattu juhlissa tarjota. Koskaan en muista kenelläkään olleen laktoosi- tai gluteiinivaivoja, eipä ollut leivonnaisissa lisäaineitakaan.   Voita käytettiin ja punaista maitoa pullan tekoon ja hyvää tuli.

Kahvikulttuuri on muuttunut arkisemmaksi, mukin voi hätäisesti ostaa tiskiltä ja juoda vaikkapa kadulla kävellessään. Olen itsekin jo tottunut kahvia mukista juomaan, mutta jos taloon tulee kahvitettavia niin kupit ja tassit mielelläni pöytään katan. Kirjoitin tarkoituksella "tassit", kiva sana. En minäkään ole koskaan kahvia sokeripalan läpi tassilta ryystänyt. Pitäisiköhän kokeilla? Asetit taitavat olla liian matalia kaffeen ryystämiseen.😊

Mukava juttu tuo väitöskirjan aihe kursailusta.  Minäpä en taas turhia tässä kursaillut vaan annoin tulla hörinää tuutin täydeltä.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille tässä hullussa maailmassa.



.

Saanko tulla seuraasi pitkospuille, pikkuhetkeksi vain?

Eilen tämä ihanuus saapui, runokirja  blogiystävä "aimariilta" .

Tälle sumuisella aamullekin löytyi sopiva runo, jonka tähän lainaan.

                                                    Raskas
                                          aamusumu leijuu
                                              jokivarren yllä.
                                       Paksu harmaus pilkkaa
                                                   aurinkoa
                                           siepaten vangikseen
                                              jokaisen säteen.
                                                Yön kyyneleet
                                                     viipyilevät
                                            asteisessa heinikossa.

                                                                  Aino Riihiaho

Ajattelin lukea säästellen, oikein hitaasti ja kunnolla syventyen. En malttanut lopettaa, vielä yksi runo ja vielä yksi. Runot tempasivat mukaansa.

Oli jo puoliyön hetki käsillä, mutta en voinut lopettaa vieläkään. Astuin runoon, elin ja hengitin sitä. Samaa suopursun tuoksua ja nokipannukahvin, aah. Suon ja erämaan kauneuden ylistys herkisti mielen, vai oliko se nuotiosta nouseva savukiehkura joka sai silmän kostumaan. Erämaassa elämä ja kuolema saavat uudet mittasuhteet, aimarii on sen kokenut ja hänellä on taito asetella sanoja herkästi ja aidosti tunteita tulkitsemaan.

Kiitos runoista, aimarii. On mukava kulkea kanssasi pitkospuilla runojen kautta. Kirjasi ei jää hyllyyn pölyttymään, vaan siinä on kohta lehdet koirankorvilla ja siloinen kansi täynnä sormenjälkiä. On ihana heittäytyä tunnelman vietäväksi, ei elämä ole pelkkää puurtamista. Se on myös täynnä kauneutta, hiljaisuutta ja elämäniloa.

Onneksi on vielä monta runoa lukematta ja monta haltioitumisen hetkeä kokematta.

 Vielä on hetki aikaa nauttia syksyn värikkyydestä ennen pakkasten tuloa.

Pipoiluksi meni tämäkin juttu.

Roikkupipon virkkuuohjeen löysin täältä, ruotsalainen tyttö oli virkannut piponsa ohuesta puuvillalangasta, sai kauniisti laskeutuvan myssyn. Oma tekeleeni on seiskaveikan jämistä, tuli vähän tönkkö. Jouduin hattutelineeksi kun irtopäätä en omista. Tämän pipon saa joku nuori, joka siitä voisi pitää.

*

Kelta - valkoista pipoa voi käyttää myös käännettynä.  Olipa kiinnostava virkkuumalli Youtubessa.

Tässä mennään kohti huippua.

Sisällä keltaista ja ulkona valkoista.

Pipon reunaan tein aloituksen pylväskerroksella  ( ohje Dropsilla ) ilman ketjusilmukoita, ne kun voivat loppupeleissä vähän kiristää. Pipon reunan viimeistelin rapusilmukoilla.

Tämä kuva lipsahti tuonne virkkaajien sivulle ennen aikojaan, siellä esittelen samalla vanhoja kuluneita Ainojani parvekkeen lattialla, ei ollut tarkoitus. Kääk.  On niin hämärä päivä, että valokuvaaminen ilman valonheittimiä sisällä on työtä ja tuskaa.

Minulla noita kämmejä sattuu jatkuvalla syötöllä. Maanataina pakkasin reppuni uimavermeillä ja innolla olin lähdössä uimahallille. Reppu oli täynnä kuin Turusen pyssy, mutta jotain puuttui, se uimapuku, perskutarallaa. Ei auttanut vaikka kuinka käänsin reppua nurin ja ravistelin, eipä pudonnut esille uima-asua. No, hyväähän se tekee pelkkä suihkukin, saunaan ei nyt ole menemistä ettei menisi rytmit taas sekaisin.

*
Posti toi eilen paksun kirjekuoren, sen sisältö ilahduttaa minua erityisesti. Kerron lisää heti kun saan nuo pipot tuosta ensin pois tieltä, tähän sepustukseen ei oikeastaan sovi mitään niin herkkää ja kaunista kuin runokirja. Tässä jo pieni vihje seuraavasta. On luettava vielä muutama aimariin runo ja sitten päästetään ilo ja onni irti.