Suota ja sumua.

Aamusumu ei olekaan hälvennyt tällä viikolla ennen iltapäivää. Uimalaiturinvaltaajatkin ihmettelevät, ollaanko sitä jo Lontoon sumussa.

Kaislikossa suhisee, isolle järvelle ei nyt ole menemistä. Onkohan sorsanmetsästys jo alkanut?
 

Suuri osa muuttolinnuista on jo lähtenyt, varsinkin pikkuiset hyönteisillä elävät. Isommat linnut löytävät vielä pelloilta siemenaterioita.

Miten tuollaisessa sumussa nyt osaavat muuttolinnutkaan suunnistaa. Jotenkin haikeana aina syksyllä katselen kurkiaurojen lentoa. Eilen ihastelimme pihalla valtavan hanhiparven ylilentoa, aikamoinen kaakatus siinä kävi. Taisivat neuvotella sopivasta laskeutumispaikasta.

Iltapäivällä vähän kirkastui, suuntasimme metsäretkelle. Onneksi on auto ja autotie erämaahan, muutoin jäisi nämäkin ihanat retket tekemättä.

Kesällä luin lehdestä, että tämän metsän kätköissä kasvaa Suomen korkein puu. Sen tarkkaa sijaintia ei paljasteta ilkivallan pelosta. Olen melko varma, että keväisellä retkellämme sen puun luona kävimme, siellä oli muitakin huisin korkeita kuusia.

Mitähän tuossa lukee? Moy sinä vanha mummeli. 😊 Sanoi kärpänen.

Ensimmäiset karpalot löytyivät ja oli ihana nuuhkia suon väkeviä tuoksuja.

Täällä lammen rannalla kävimme aikaisin keväälläkin, maisema on muuttunut väreiltään, mutta sama tyyni rauha ja hiljaisuus täällä vallitsee. Sumuisen aamun ankeus vaihtui kirkkaaseen ja kuulaaseen syyspäivään.

Maanviljelystä en mitään tiedä, siksi ihmettelin näitä porkkanan ja perunan jämiä pellolla. Miksi ne on tänne hyljätty? Onko perunat liian pieniä, porkkanat katkenneita? Eivätkö täytä EU-direktiivejä?

Yhtään en tiedä mitä näille elintarvikkeille tapahtui myöhemmin. Toivottavasti päätyivät peurojen ravinnoksi.

*

Eilen sain kirjeen sairaalasta, pääsen kolmen kuukauden sisällä lisätutkimuksiin sydänosastolle.

Tapaus 24

 Kun henkilö kirjataan Akuutin päivystyspotilaaksi niin hän muutuu numeroksi, mutta vain käytännössä. Kokemukseni mukaan potilasta kohdellaan ihmisenä ja yksilönä, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Eilen illalla jouduin soittamaan 112:n, sieltä lähettivät ensihoitoyksikön kotiin arvioimaan tilannetta. Virka-ajan ulkopuolella ambulanssin tulo kestää melko pitkään, meillä  odoteltiin tunti, ehkä hätätapauksessa olisi tultu pii-paat päällä. Ensihoitajat ovat ammattilaisia, nopeasti otettiin sydänfilmit ja haastattelut. Kerrottiin mitä potilaalle otetaan matkalle mukaan. Matkan aikana kirjataan tilannekuvaus, siitä jo selviää potilaan tärkeimmät tiedot akuutin henkilökunnalle, uutta haastattelua ei heti tarvitse tehdä. Siinä tunnin matkalla minäkin ehdin tehdä muutamia kysymyksiä, mutta ei niistä sen enempää, kunnioitukseni tätä ammattikuntaa kohtaan nousi sfääreihin. Kiitos Heinolan ensihoitoyksikölle, jonka toimesta pääsin ihan perille asti, petille loosiin 24.

Tuon numeron käyttäminen on kätevää ensiavussa, jossa isossa salissa hoitoja odottelee monia henkilöitä, kaikki keskustelut siellä kuuluvat potilaiden korville. Monista hoitotoimenpiteistänikin kuulin jo etukäteen, 24:lle sitä ja tätä. Ei olisi tuntunut hyvältä kuulla Unelma S.lle sitä ja tätä.
Tuntui hyvältä olla 24.

Aikaisemmin sydämen tahdistus eli sinusrytmin siirto on onnistunut lääkkeen avulla, mutta tällä kerralla voin niin pahoin, että lääkkeen tiputus keskeytettiin. Aamuyön tunnit odottelin seurantalaitteisiin kytkettynä, hyvähän siinä oli köllötellessä, välillä vedin pieniä uniakin. Osasto h
iljeni yöllä kolmen jälkeen, kunnes aamulla seitemän tienoilla säpinä taas alkoi.

Tuotiin uusia potilaita ja meitä illalla tulleita valmisteltiin hoitoihin, odoteltiin nukkumattia. Sähköinen rytminsiirto vaatii nukutuksen,  anestesialääkäriä siis tarvitaan. Ensimmäinen kerta kuulemma vähän jännittää, niin minuakin. Vähän siinä hoitajan kanssa vitsailtiinkin, että miten se lääkäri löytää sydämen sieltä minun "kansallispuvuntaskun" alta.

Löytyihän  se sydän ja minä heräsin hyvin hövelinä mummelina. Kerrotaan että heräävät potilaat puhuvat usein ihan höpöjä, niin minäkin. En sentään ihan höpöjä. Hiplasin innokkaasti päälläni ollutta froteepeittoa ja kuvittelin virkkaavani. Ehdin siinä herätessäni selvittää henkilökunnalle facebookin Kalevala CAL Suomi 100 -projektin toiminnan, kielivalikoiman, osallistujien lukumäärän ja ties mitä muuta.

"Sydämen kyllyydestä suu puhuu." Tykkään niin näistä Kalevala-lapuista, onneksi niitä julkaistaan vain kaksi per viikko.

Kätevä mies rakensi tarpeellisen apuvälineen.

Kotiin palasin iltapäivällä Kelataksilla. Tämä Kuva ei liity kotimatkaani.

Kela on keksinyt taas uuden kikan millä voi säästää rahaa suomalaisten potilaiden kustannuksella. Säästäminen sinäänsä on ihan ok., mutta kun se osuu omalle kohdalle niin pahalta tuntuu, varsinkin jos potilas on kovin sairas tai kuumeinen.

Kelataksin tilaa sairaalan henkilökunta, potilas siirtyy Akuutin tuloaulaan odottamaan taksikuskin nimihuutoa. Taksikeskus saa lähettää taksin paikalle vasta tunnin kuluttua tilauksesta. Kerätään samaan kyytiin mahdolliset saman ilmansuunnan potilaat. Olisi kiva tietää onko näihin tuppukyliin tulossa samaan aikaan yhtä asiakasta enempää? Tänään ei ollut.

Minulla ei ollut tietoa uudesta käytännöstä, ryntäsin ulos heti ensimmäisen taksin tultua paikalle. Kuski sanoi, että mielellään veisi minut kotiin, mutta hän ei voi sotkea systeemiä.  Epäilin jo sairaanhoitajan kiiressä unohtaneen taksitilauksen ja soitin taksikeskukseen tarkistuksen, sieltä sain sitten lisää tietoa ja siirryin kiltisti aulaan odottelemman nimeäni huudettavan. Olin jo ehtinyt soittaa kotiin, että tunnin kuluttua olen kotona, uusi soitto lähden tästä aulasta vasta tunnin kuluttua.😕

Olin ollut sairaalan ensiapuosastolla ilman ruokaa ja juomaa 16 tuntia, voinut pahoin, nukutettu, tahdistettu, nukkunut pieniä levottomia pätkiä. Syödä ja juoda ei voinut kun odotettiin tahdistusta. Kotiusvaiheessa sain banaanin, jogurtin ja suklaajuoman, voitte kuvitella kuinka hyvältä ne maistuivat.

Huolimatta siitä, että  kaikesta tapahtuneesta uupuneena meinasi käämi palaa kyytiä odotellessa olen kiitollinen saamastani avusta. Olen nyt saanut vastinetta vuosikymmeniä maksamilleni verorahoille.😊

Akuutin henkilökunta on osaavaa ja empaattista väkeä. Sydämellinen kiitos, tuskin kukaan heistä näkee tätä sepustustani, mutta siitäkin huolimatta iso kiitos kaikille.
Terveisin, mummeli 24.

Kalevala CAL tilannekatsaus

Peittoprojekti etenee aikataulun mukaisesti.
Tämä ohje julkaistiin toisena, sotkan pesällä ollaan. Näytti ensin haastavalta kun oli äksää ja yytä. Voihan sotkan munat, kuinka tästä selvitään. Nyt oikein tykkään tästä.

Ensimmäisen nimi on Ilmatar.

Pohjan akka.

Tämän lapun keskustaan oli annettu kaksi variaariota, en nyt ole varma valitsinko oikein. Kuvittelin lapusta tulevan liian sekavan, ehkä teen vielä toisenkin vaihtoehdon tai virkkaan ne ketjut vielä tällekin puolelle..

Kätketty aurinko.

Iso tammi virkattiin viidentenä.



Maailman synty on kolmas lappu, tätä oli tosi kiva tehdä.

Kuusi lappua on valmiina, seikkailu jatkuu....

Lappuja en ole silitellyt enkä höyrytellyt, pieniä kokoerojakin on, mutta ne eivät lopputuloksessa haittaa. Tasaantuvat sitten valmiissa peitossa. Virheitäkin on tullut ja lankojen mukaan olen vähän joutunut soveltamaan. Lappujen viralliset ohjeet löytyvät täältä.

Välityönä opettelin virkkaamaan kennovirkkausta. Netistä löysin ohjeen, youtube tallemanuelperu-  video.

Luulisi, että tämä on maailman helpoin ja niin se onkin hänelle joka osaa. Tarvitaan vain pylväitä ja ketjuja, kolme kumpaakin. Näitä sitten kieputetaan sopivasti niin saadaan kennokuvio.

Katsoin videon ja työ näytti helpolta, ei uskoisi että jouduin pipotekeleen purkamaan monta kertaa. Ensin tein liian monta silmukkaa, pipo näytti pannumyssyltä, aloitin alusta. Uusikin yritys näytti liian isolta, tässä kohdassa tein harkitun virheen, vaihdoin koukun pienemmäksi ja toivoin parasta. Puoli myssyä oli koukuttuna kun koukunvaihto näkyi raitana, ei muuta kuin purkuun vaan. Tässä vaiheessa pipo taas alkutekijöissään ja me olimme lähdössä Helsinkiin. Kuvittelin matkalla virkkaavani työn valmiiksi,  saahan sitä kuvitella.

Nytpä ei ollutkaan "tallemanuelia" apuna, yritin muistella miten se työ käännettiin kun kerros on valmiina. Käänsin sitten väärin ja huomasin vasta muutaman rundin jälkeen, että taas on vikaraita pipaan eksynyt. Purkuun vaan ja sitten muistinkin, että tavallaan sitä työtä ei käännettykään vaan palattiin takaisin....    äsh...    Onneksi on tuota sisua vielä tallella, periksi ei anneta. Niin monta kertaa puretaan, että osuu kohdalleen. Jep.

Valkoinen mallitikku, ehkä selventää kuvion.

Perjantaina tulee uuden Kalevala - lapun ohjeet, ehdin tässä välissä vielä sählätä uuden pipomallin kimpussa. Miltähän tuntuisi popcorn- tai diagonaalikuvio?

Aurinko yllätti näyttäytymisellään, lähdenkin sienimetsään.

Syysvieras

Tässä leikkii Luka.

Iltalenkillä on käyty jokirannassa ja ihmetelty sorsien paljoutta.

Tätä vieraslajipalsamia on niin runsaasti, että kohta sen kanssa ei kuulemma pärjätä.

Kauniilta se näyttää, mutta liika on liikaa. Tämä ei saisi valloittaa alueita kotoperäisiltä niittykukiltamme.

Voiko näin kaunis olla myrkyllinen?

 Mäyrä tuli taataa ja Lukaa vastaan metsätiellä. Taata kuvasi puhelimella.

Harvinainen kuva tänä kesänä, taivaalla ei soutanutkaan raskaita sadepilviä.

Sunnuntaina käytiin viemässä Luka takaisin kotiin Helsinkiin. Meillä oli mukava viikko Lukan kanssa, saatiin vähän koiraenergiaa.

Eilen paistoi aurinko

Oranssi päivänlilja, niin olen luullut. Tämä on kuitenkin jotain kerrottua mallia ja tänä kesänä jo pelkäsin, että kukat eivät ehdi ennen pakkasia.

Yksi aurinkoinen päivä kuitenkin herätti koko pihan eloon. Olen niin kaivannut koko kesän perhosiakin, vain muutamia nähnyt kesän aikana.

Vanessa atalanta amiraaliperhonen ja punalehtinen kallionauhus.
 

Neitoperhoa ajattelin ostaessani kallionauhuksen taimia, loppukesän sulostuttajat. Tämä idyllinen kuva on voitu ottaa kun koko kesä on väijytty lehtokotiloita näistä kasveista. Kukan punaiset lehdet tuntuvat olevan kotiloiden erityisessä suosiossa.

Herukkaperhonen

Kyllä teki niin sielulle hyvää katsella näitä luonnon ihmeitä.

Siipien alapintakin näyttää kauniilta.

Sitruunaperhonen piti siipensä tiukasti supussa.

Tänään on taas satanut kaatamalla, mietittiin juuri mihin kauniit perhoset ovat päässeet sateelta suojaan, vai elivätkö ne vain tuon kauniin aurinkoisen päivän.

Oli virkistävä kokemus nähdä tätä perhosten runsautta edes yhtenä päivänä. Perhoset eivät ole kadonneet ja nyt toivottavsti löytävät hyvän talvehtimispaikan.

Syksyn muista projekteista sitten vähän myöhemmin lisää.