sunnuntai 27. elokuuta 2017

Perinnepäivä Asikkalassa.


Päätimme osallistua perinnepäivän tapahtumiin Tupalan talomuseolla  Asikkalan Äinäällä.


Aloitimme savupirtistä, tila on ollut saman suvun hallussa 1500-luvulta asti.


Suloinen savun haju tuntui pirtissä. Voi vain kuvitella kuinka siellä talvella on silmiä kirvellyt kun tulta on pidetty kovalla pakkasella.


Museossa on tallella talon asukkaiden esineitä eri vuosisadoilta.



Suljettu pihapiiri on suojellut ihmisiä ja eläimiä petoeläimiltä.


Kaunis pärekatto. Tuolla pihapiirissä onkin  pärevalkean aikoina pitänyt tarkoin seurata tulipesää. Mitään vahinkoa ei ilmeisesti ole sattunut koska rakennukset ovat vieläkin pystyssä.


Seinällä nauloissa riippuvat miesväen liivit.


Näitä kuvia on paljon, mutta kaikkia en voi tähän laittaa. Suosittelen tätä kotimuseota kaikille maaseudun historiasta kiinnostuneille.




Lankojen värjäystä kasveilla ja sienillä.


Saimme ihastella valmiita lankoja.



Padasjoen Auttoisilla elelee "lentojätkä" Reino Halin, hän on taitava mies, vanhojen työtapojen  taitaja. Mies on tuttu perinnepäivillä kävijöille, täällä meidän kylällä hän valmisti perinneaitaa ( risuaitaa ) museon pihaan.

Tänään hän näyttää miten kuusennäreistä valmistettiin tukinuitossa välttämättömiä  närelenkkejä, joilla sidottiin puomeja yhteen.





En edes yritä selostaa tuota työtapaa, mutta olen laittanut tähän postaukseen muutamia linkkejä, joista voi itse katsella ja kuunnella Halin´n  mukavaa verkkaista hämäläistä jutustelua.


Tästä alkaa pettuleipäjauhon valmistus.

 

 Reino Halin´in videoita on mukava katsella. Hän näyttää tämän linkin videolla pettuleivän tekoa.



Päijät-Hämäläistä perunavelliä tarjottiin ruisleipäpalojen kanssa ja maistui se velli minulle ilman leipääkin. Samettisen pehmeää ja hyvää velli oli.

Sain ystävälliseltä emännältä vinkkejä vellin valmistukseen ja olenkin suunnitellut laittavani reseptin viljattomaan blogiini, kunhan löydän sopivia jauhoisia perunoita kaupasta.

Kiitos Tupalan talomuseon isäntäväelle mukavasta retkestä menneeseen aikaan.

*


Seinustallamme kasvaa yksi karhunvatukkataimi, nähtäväksi jää ehtivätkö marjat kypsyä ennen pakkasten tuloa.

14 kommenttia:

  1. Mukava ja opettavainen tapahtuma nuo perinnepäivät,mukavaa oli olla virtuaalisesti mukana. Langat ovat upean värisiä:) Hyvää alkavaa viikkoa Unelma:)

    VastaaPoista
  2. Minä tykkään todella paljon erilaisista kotiseutumuseoista. Nuo perinneruuat sensijaan jätän väliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinneruoat ovat kiinnostavia. Yleensä ne ovat melko yksinkertaisia ja ravitsevia. Ihmiset tekivät raskasta paljon energiaa kuluttavia töitä, varsinkin kesällä.

      Poista
  3. On hienoa etää on vielä olemassa näitä perinnemuseoita joissa pääsee kokemaan ja näkemään miten ennen elettiin. Elämys monelle.
    Hieno postaus!

    PS: täällä naapurikunnassa sijaitsee Riuttalan talomuseo, aikanaan suuri talo, jossa oli palkollisiakin paljon. Isotätini oli siellä emäntänä. Nyt tänä kesänä siellä on ollut paljon erilaisia tapahtumia, rukiinleikkukilpailusta jumalanpalveluuksiin ja konserttejakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyihmiselle on tervellistä välillä pysähtyä huomaamaan kuinka vähällä tavaramäärällä ihminen todellakin tulee toimeen ja kuinka paljon voisi itse tehdä tarveesineitä. Ei tarvitsisi kaikkea roudata maapallon laidoilta toiselle.

      Ehkä jonain päivänä mekin osumme käymään Riuttalan talomuseossa. Mukava ajatus.

      Poista
  4. Onpa mielenkiintoinen paikka. On hienoa että kulttuuriperinteitä säilytään jälkipolville. - Blogissani on kahden puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa. Mukavaa elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, käyn kurkkaamassa blogiasi.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niinhän se on, eikä kaikissa asioissa parempaan suuntaan.

      Poista
  6. Hienoja tällaset museot ovatkin käydä katselemassa.
    Ja voi noita ihania lankoja, kyllä ihan sormet alkoivat syhyään, että mitä niistä alkaisi kutomaan, jos olisivat omiani!
    Hyvää syksyn alkuja teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo lankojen värit ovat silmiä hiveleviä, en saanut kuvaan täysin samanlaisina.

      Poista
  7. On hyvä kun järjestävät tällaisia perinnepäiviä.
    Varmasti kiinnostavia.
    Hienot kuvat olet ottanut. Kiitos❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se mukavaa kun nuorisollekin näytetään miten täällä ennen elettiin. Kivoja tapahtumia myös meille vanhoille. Pitäjäläiset tapaavat vanhoja tuttuja ja uusiakin olisi mahdollisuus hankkia.

      Poista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.