Perinnepäivä Asikkalassa.

Päätimme osallistua perinnepäivän tapahtumiin Tupalan talomuseolla  Asikkalan Äinäällä.

Aloitimme savupirtistä, tila on ollut saman suvun hallussa 1500-luvulta asti.

Suloinen savun haju tuntui pirtissä. Voi vain kuvitella kuinka siellä talvella on silmiä kirvellyt kun tulta on pidetty kovalla pakkasella.

Museossa on tallella talon asukkaiden esineitä eri vuosisadoilta.

Suljettu pihapiiri on suojellut ihmisiä ja eläimiä petoeläimiltä.

Kaunis pärekatto. Tuolla pihapiirissä onkin  pärevalkean aikoina pitänyt tarkoin seurata tulipesää. Mitään vahinkoa ei ilmeisesti ole sattunut koska rakennukset ovat vieläkin pystyssä.

Seinällä nauloissa riippuvat miesväen liivit.

Näitä kuvia on paljon, mutta kaikkia en voi tähän laittaa. Suosittelen tätä kotimuseota kaikille maaseudun historiasta kiinnostuneille.

Lankojen värjäystä kasveilla ja sienillä.

Saimme ihastella valmiita lankoja.

Padasjoen Auttoisilla elelee "lentojätkä" Reino Halin, hän on taitava mies, vanhojen työtapojen  taitaja. Mies on tuttu perinnepäivillä kävijöille, täällä meidän kylällä hän valmisti perinneaitaa ( risuaitaa ) museon pihaan.

Tänään hän näyttää miten kuusennäreistä valmistettiin tukinuitossa välttämättömiä  närelenkkejä, joilla sidottiin puomeja yhteen.

En edes yritä selostaa tuota työtapaa, mutta olen laittanut tähän postaukseen muutamia linkkejä, joista voi itse katsella ja kuunnella Halin´n  mukavaa verkkaista hämäläistä jutustelua.

Tästä alkaa pettuleipäjauhon valmistus.

 

 Reino Halin´in videoita on mukava katsella. Hän näyttää tämän linkin videolla pettuleivän tekoa.

Päijät-Hämäläistä perunavelliä tarjottiin ruisleipäpalojen kanssa ja maistui se velli minulle ilman leipääkin. Samettisen pehmeää ja hyvää velli oli.

Sain ystävälliseltä emännältä vinkkejä vellin valmistukseen ja olenkin suunnitellut laittavani reseptin viljattomaan blogiini, kunhan löydän sopivia jauhoisia perunoita kaupasta.

Kiitos Tupalan talomuseon isäntäväelle mukavasta retkestä menneeseen aikaan.

*

Seinustallamme kasvaa yksi karhunvatukkataimi, nähtäväksi jää ehtivätkö marjat kypsyä ennen pakkasten tuloa.

Missä kesän perhoset?

Olin unohtanut tämän kuvan aikaisemmasta postauksestani, kukka on kuitenkin niin kaunis, että haluan sen tänne muistoksi ystävien pihasta.

Kaikesta sateesta, kylmästä ja kovasta tuulesta huolimatta muutamia kukkia aina löytyy silmää ilahduttamaan kun pihalle lähtee.

Tässä kukassa on aikaisempina kesinä käyneet ahkerasti amiraalit ja neitoperhot, nyt ei ole näkynyt yhtäkään.

Syötävän ihania krasseja.

Meiltä kylälle, vielä on näin vehreää.

Kurkiperhe valmistautuu jo lähtöön, poikasten lentotaitoja viimeistellään.

Vanhemmat vaippaina vartioivat kun lapset syövät.

Hyvä suojaväri, ensin edes huomannut ja tehostesilmiäkin näyttää olevan monta paria.

Ruskoukonkorento ei ymmärtänyt valita tyylikästä taustaa muotokuvalle.

Olisikohan tämä kaaliperhonen?

Syksyn värejä.

Tarkoituksena oli kuvata noita hienoja kääpiä, mutta piilokuva tästä tuli.

Tänään kävimme perinnepäivillä Asikkalassa, sain paljon kivoja kuvia, mutta nyt en jaksa niitä jonoon laittaa. Ehkä sitten huomenna.

No nythän se myrkyn lykkäsi

Kasvilavaan ilmestyi tällainen outo ihmetys kehäkukkien joukkoon. Kyselin luonnonkasvien asiantuntijoilta tunnistaisiko kukaan. Vastaus tuli tuotapikaa, se on myrkyllinen mustakoiso.

Olemme pohtineet kasvin alkuperää, mistä siemen tullut? Tuliko ostosiementen mukana tai ulkomaista alkuperää olevien kukantaimien mukana, niiden vanhat mullat on laitettu kompostiin. Yksi hyvä vaihtoehto on vielä lintujen talviruokintasiemenet, linnut tai hiirulaiset ovat niitä voineet kuljetella talvella mukanaan.

Kiinnostaisi vielä katsoa minkälainen marjasta tulee, mutta silloin olisikin oltava tarkkana ettei siemeniä pääsisi multaan. Kuka tietää miten siinä kävisi. Lähtisikö mamman pihasta leviämään valtakuntaan uusi haittakasvi jättipalsamin tapaan.

Seuraavaksi mietitään mitä kasville pitää tehdä. Haudataanko maahan, nouseeko juuriversoista? Kaatopaikkaroskiin ei uskalla heittää, ties mihin siellä päätyy. Jospa kuivataan tiiviissä paperipussissa ja poltetaan omassa takassa. Heitetäänkö omaan biokompostipönttöön, no ei helkkari. Tulipa nyt yhdestä yrtistä ongelma.

Onko joku jo tässä vaiheessa ihmetellyt miksi meillä kehäkukka kukkii kasvilavassa. Kukat on kylvetty sinne hämäämään lehtokotiloita. Salaatit ovat saaneet kasvaa rauhassa kehäkukkien suojissa.

Lehtokuusama kasvaa mökin takana pöpelikössä sulassa sovussa taikinamarjan kanssa. Marjat ovat niin samanlaisia, että niitä ei toisistaan erota, on tarkkailtava pensaiden lehtiä.

Tätäkin komeaa mustaa marjaa kasvaa mökin takana. Myrkyllinen mustakonnanmarja.

Sieltä samasta paikasta löytyi tämäkin myrkyllinen kärpässieni lukuisten pienten seuralaisten kanssa.
Yritin löytää tälle sienelle myös nimen, mutta vaihtoehtoja oli ihan liikaa. Olisiko rusko-, pantteri-, ruso- tai savukärpässieni.😊 Komea se on, mutta sinne jäi saunan taakse ja minulle kuva muistoksi.

Marja-aika metsässä.

 Voiko marja vielä kauniimpi olla? Ei voi.

Suon värit ja tuoksut ovat voimaannuttavia. En minä enää suolle pääsisi jos samoja polkuja pitäisi käyttää kuin ennen kuljettiin. Nyt autolla pääsee suon reunalle ja siitä eteenpäin hyvin tallattua kinttupolkua eteenpäin.  Marjat oli jo ehditty kerätä toisten toimin, mutta jotain kuvattavaa sentään löysin ja suon tuoksua ei voi viedä mennessään.

Kaarnikka eli variksenmarja. 

Suon värit ovat niin väkeviä ja voimakkaita.

Siitä onkin jo kuusikymmentä vuotta kun ensimmäisen kerran tulin saareen Suomi-laivalla. Mökille ei ollut autotietä, eikä autoakaan vielä moniin vuosiin. Päijänteen mahtavat maisemat lumosivat kaupunkilaistytön, en uskonut mitään niin kaunista olevan olemassakaan. Vuodet ovat vierineet kuin omalla painollaan, ei mennyt niinkuin ajattelin ja toivoin. Rakkaus luontoon ja Päijänteen lumo on kuitenkin säilynyt.

Askel on lyhentynyt ja beetasalpaajaa kuluu, ei sitä enää kirmailla mättäältä toiselle kuin nuori hirvi. Tasaseen on katsottava askel kerrallaan, kaatua ei saisi kun se rotanmyrkky on ohentanut veren. Se ei taida kelvata hyttysellekään, vai onko niitä tänä kesänä?

Enpä olisi koskaan voinut kuvitella kulkevani marjametsässä kamera kaulalla. Metsä ja suo avautuvat uusin silmin. Elämälle kiitos tästäkin kesästä.
 

Juolukka.

Taikinamarjoja meillä kasvaa mökin metsikössä, on oltava tarkkana ettei sekoita kuusamapensaaseen, marjat ovat saman näköisiä, lehdistä tunnistaa.

Taikinamarja

Tästä karvajalasta ei ole tarkempaa tietoa, komea on ja puvussaan ruutua ja raitaa. Ankaran googlettamisen jälkeen olin tunnistavinani tämän ruutukärpäseksi.

Nousimme korkealle mäelle, metsä on hakattu pois, niinpä näkymää onkin Sysmään asti tällaisena kirkkaana elokuun päivänä. Siellä siintää horisontissa sinisenä Päijänteen itäinen ranta.

No hupsis, kuka sulki portin? Ei ollut vielä viime kesänä tässä puomia. Ehkä tämäkin on jo merkki siitä, että meikämamman marjaretket saavat loppua ja nuoremmat terveillä jaloillaan pystyvät kävelemään tai pyöräilemään luotoretkilleen.

Täytyykin tarkistaa tuo kansallispuiston marjastus- ja sienestysoikeus.

Ps. Puomi ei ollut lukossa.