Omenapuiden kukkiessa

Oli mukava päästä vierailemaan viehättävän omenatarhan pihapiirissä.

Kyynärsauvat haittasivat kuvaamista ja kulkemista, mutta pienestä teknisestä haitasta huolimatta nautin retkestä ja ulkona olosta täysin sydämin. Sääkin oli suosiollinen, aurinko paistoi.

Lampaat huolehtivat ruohonleikkuusta.

Mehiläisillä on nyt oikein sesonkiaika kun 200 omenapuuta on täydessä kukassa.

Näin hauskaa pihakalustetta en ole aikaisemmin nähnytkään.

Kaikkia vanhoja käyttöesineitä  ei kannata kaatopaikalle viedä, niistä saa mukavia somisteita pihoille.

Vanha riukuaita on vaan niin kaunis maalaismaisemassa.

Yritän suojella tilan yksityisyyttä, siksi näitä kuvia en julkaise enempää. Tässä on vain pieni murto-osa pihapiirin erikoisuuksista.

Oli mukava käydä ihastelemassa kaunista pihaa, kiitos isäntäväelle.

Emme kääntyneet tälle tielle, vaan päätiestä oikealle. Otin kuvia vähän kauempaa, ei hennottu häiritä laulujoutsenten lepohetkeä.

Tavallisesti joutsenten taustalla on vettä, mutta täällä voikukkapeltokin kelpaa.

Muutama kuva omalta pihalta. Olemme säästäneet osan nurmikkoa kedon kukille, leikataan ruohoa vasta myöhemmin.



Viime kesänä kylvin tähän "ketooni" niittykukkien siemeniä, itse keräsin pientareilta. Uusia lajikkeita ei vielä näy, mutta monet luontokukat ovatkin kaksivuotisia. Toivotaan runsasta kukkaniittyä ensi kesäksi.

Tulikellukka

Pelakuita ei koskaan ole liikaa.

Pitäisiköhän kokeilla tämänkin kukan kasvattamista, siemeniä näkyy valmistuvan.

Tillipioni on ensimmäisenä ehtinyt kukkaan, toiset vasta kasvattavat nuppujaan.

Sataa jo toista päivää, kukat ovat kaatuneet maahan, sade on tullut todella tarpeeseen. Tällä aluella on toukokuussa satanut määrällisesti tosi vähän ja sekin on tullut räntänä tai rakeina.

Onkohan tuo öttiäinen käynyt jo maistamassa beetasalpaajaani?

Täällä kylällä on tänään illalla kokous jossa keskustellaan parempien nettiyhteyksien hankkimisesta. Tarjolla olisi valokuitua suolaiseen hintaan. Miettimään pistää kun joskus tuon mokkulan kanssa menee rauhallisemmankin mamman hermo. Tekisi mieli lyödä pillit pussiin ja lopettaa koko blogi ja heittää aparaatit pihalle. No, ei sentään. Onhan tässä aikaa odotella sivun latautumista ja katsella sinisen pylpyrän pyörimistä siinä kohdassa missä jo pitäisi olla uusi sivu. Useimmiten jätän kommentoimisen kun kuvien katselun ja lukemisen jälkeen en enää jaksa odottaa kommenttikentän avautumista.

Tässä tämän sateisen päivän urputus täällä erää. Vielä täytyy gookkelissa käydä katsomassa tuon oranssin kukan nimi, joudun sen katsomaan joka kevät. Talvi vie sen nimen muistista, mikä ihme, että se on niin hankala muistaa. Joku halvatun rauta-  tai ruoste-  se oli, haen sen vielä.

No just, ruosteessa on meikä itse, se mikään rauta-   ollut vaan tulikellukka. Jospa nyt tulikirjaimin painaisin sen nimen mieleeni TULIKELLUKKA.