Kansiosta löytyi vielä maaliskuun kuvia.

Turussa käydessämme olemme ihastelleet tätä näkymää. Menomatkalla on aina satanut, niin nytkin, räntää tuli taivaan täydeltä. Kotimatkalla onneksi aurinko paistoi. Kun näkymä oli kuskin puolella tietä, niin pyysin pysäyttämään ja nappaamaan kuvan tai useitakin, valitsin tämän.

Tässä asetelmassa silmä lepää. Olen miettinyt minkälainen henkilö tämän on tehnyt? Hänen täytyy olla hyvä ihminen, taiteellinen ja mennyttä aikaa kunnioittava.

Punahilkan tapasimme messuilla.

Tässä kuvassa on takki pääosassa. Kädentaidon- tai tilkkutyömessuilla kannattaa seurata myös  yleisön vaatetusta. Taitavat käsityöläiset tekevät kauniita ja yksilöllisiä asuja itselleen ja joku myös myyntiin.

Tapasimme myös kissataiteilijan taideosastolla. Kiinnostavia kisuleita, iloisen värikkäitä. Kerroimme hänelle meidän pitäjän kissataiteilijasta. Mirri Mirrin tekijä lupasi kesällä tulla katsomaan Idin asuinseutua.

Kyläyhdistyksemme vaalii  oman kissataiteilijamme muistoa. Itetaiteilijan mökki on kunnostettu museoksi,  kesäsunnuntaisin se on avoinna myös yleisölle. Enni Idin kissat eivät ole näin värikkäitä kun kuvien kisulit, mutta pilke silmäkulmassa niitäkin on aikoinaan maalattu.

Upeinta mahdollista ihastelin messukierroksen lopuksi. Kuva on Jukka Rintalan osastolta. Rintalalla on nykyään oma yritys, kaikki asut ommellaan Suomessa. 

Esillä oli myös Rintalan maalauksia.  En ollut aikaisemmin nähnytkään hänen taulujaan. Rohkenin ottaa osastolta vain yhden kuvan, kun työt nyt kuitenkin olivat julkisesti esillä. Tämä on minulle itselleni muistoksi mukavasta hetkestä.

Taas äimän käkenä ihmettelen.

Dropsin pääsiäiskalenteri avautui tänään 29.03.  Ensimmäisestä luukusta paljastui soman sukkaparin ohje. Videolla näytettiin kantapään kutominen. Voihan herttinen sentään, olenko kutonut seitsemänkymmentä vuotta  satoja kantapäitä ihan väärin? 😕

Olen kantalappua kutoessani nostanut aina ensimmäisen silmukan kutomatta, samoin kantalapun pohjaa kutoessani. Ohjeessa kudottiin kaikki silmukat, kantalapun reuna näytti suhmuraiselta. Ihmettelin myös miten voidaankaan kaksi nurjaa silmukkaa kutoa yhteen niin konstikkaasti, se toimenpide kun on helpointa kantalapun tuotantoprosessissa.😊

"Kukin taaplaa tyylillään", sanoo sananlasku. Toki jokainen saa sukkansa vääntää miten parhaaksi näkee, mutta sääli jos aloitteleva sukankutoja eksyy katsomaan vaikeimman jälkeen tehtyihin ohjeisiin.

Ei olisi kannattanut tuota ohjelinkkiä ollenkaan avata, utelias olin. Päätin kuitenkin jatkaa vanhaan malliin, sillä tyylillä jonka lapsena opin. Äiti opetti silmukat, mamma kantapään ja käsityönopettaja sukan kärjen.

Niinhän se on, että "vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia". Tässä maailman tilanteessa on aivan yks lysti miten kukin sukkansa kantapään puikoilla väkertää. Kutominen on kivaa ja lämmin villasukka vilujalan ystävä.

Lisäys 30.03.2017. 
Paras löytämäni sukan kantapään  teko-ohje on Suvikummun Marjalla. Tästä otin itsekin yhden vinkin käyttööni, sen silmukoiden poimimisen kantalapun reunoilta.

Ruudun takaa.

Olemme saaneet seurata joutsenten aamutoimia jo usean päivän ajan. 16.03. huomasimme ne ensimmäistä kertaa uimapaikalla, viime keväänä jo 14.03. Aikaisin tulevat vaikka järvet ovat vielä jäässä. Uljaita lintuja.

 Kuvissa on vähän sanomista kun lasin läpi on räpsitty, ei ole haluttu mennä häiritsemään lähemmäksi, ruokarauha linnuillekin. 

Koko talven olen odottanut hömötiaisia lintulaudalle, mutta ei ole näkynyt. Saaressa kuulin tutun äänen ja sain yhden pisteen lintulistalleni.

Olen niin innoissani tuosta BirdLife Suomi, "tunnista sata lintulajia". Tarkoitus on siis nähdä tai kuulla lintu ja senjälkeen raksi ruutuun. En voi ruksata esim. käkeä vaikka sen äänen tunnen entuudestaan, vasta sitten kun tänä Suomi 100-vuonna kuulen tai näen linnun voin ruksin laittaa.

Yhden uuden linnun olen jo oppinut tuntemaan, lehtokurpan, olin ihan unohtanut sellaista lintua olevankaan. Lintu nukkui lehmuksen alla iltapäivällä ja me ihmettelimme mikä pallo siellä, onko edes elossa. Saatiin sitten napattua linnusta huono kuva kun se mennä viipotti tontilta pois. Lähetin kuvan meidän perheen "ornitologille" ja vastaus tuli taas tuotapikaa. Nyt sen jo tunnistan noista valkoisista poikkiraidoista pään päällä, jos lintu vielä meidän pihaan osuu päikkäreitä viettämään.

Maanantaina alkoi täällä mahdoton myräkkä. Sähköt olivat saaressa 14 tuntia poikki, täällä kylillä vähän räpsivät ja läppärit mykistyivät. Meidän pihalla ei puita kaatuillut, mutta naapurin saunan katolle katkesi osa mäntyä, autokin sai vaurioita.

Lenkkitie oli  poikki tiistaina aamulla.

Katkennut männynlatvus museon lähellä.

Päätettiin lähteä saareen tarkistamaan, että onko mökki tallella ja saunassa katto. Rakennukset ehjinä, mutta myrskyn jälkiä näkyi pihalla.

Iso kuusi oli katkennut ja vienyt mennessään latvan toisesta kuusesta. Pojilla metsurintöitä tiedossa.

Jos veden pinta olisi normaalikorkeudessa, niin tuolla kivellä jalat kastuisivat.

Tästä näyttäisi aukeavan railo, jään alta kuului loisketta ja pauketta.

Kylmää oli vielä eilenkin vaikka tuuli oli vähän tyyntynyt. Toppatakki oli tarpeen vaikka laiturilla aurinko jo suloisesti lämmittikin.

Telkkä on saapunut tänään joelle, kesä tulee.

Tervetuloa sirkukseen, minä tarjoan.

Sunnuntaina Turun Artukaisissa oli isot messut, antiikkia ja kädentaitoja. Nukkekoti osastolle oli pysähtynyt hurmaava sirkus.

Olen luultavasti aina rakastanut sirkusta tai ainakin siitä asti kun yleensä tulin tietoiseksi tästä satumaisesta taidemuodosta. Luultavasti olin murkkuikäinen kun ensimmäisen kerran pääsin oikeaan sirkukseen Kupittaan puiston hiekkakentällä. Me notkuilimme alueella jo sirkuksen kaupunkiin tulopäivänä, katselimme eläinten ruokintaa ja teltan pystytystä. Joku isommista pojista pääsi apupojaksi, sai siitä pääsylipun palkaksi.

 Kerran alakoululaisena pääsin tivoliin karusellissa pyörimään, mutta ei se oikeaa sirkusta vastaa. Punaista limonaadia kuitenkin sai ja sahanjauholla täytetyn värikkään markkinapallon, sellaisen pieneen nyrkkiin sopivan. Samalla hurvittelu reissulla sain myös elämäni ensimmäisen pienen tyynyn purukumia. Pure Jenkki ja minähän "purin", mällystin sitä koko loppupäivän ja lopuksi sen vahingossa nielaisin. Hirveä kalabaliikki siitä syntyi, mutta eipä siitä sen kummempia seurauksia tullut koska tässä vieläkin sitä härdelliä muistiin näpyttelen.

Silloin kun televisio oli meillä uusi kuusikymmenluvun alussa ja vielä seitsemänkymmenluvullakin jouluisin nautimme tapanina Billy Smartin joulusirkuksesta. Sirkuksen tunnelmassa oli taikaa.

Billy Smartin joulusirkus täällä.

Klikatkaa kuvia isommiksi ja tutkikaa rauhassa, täältä löytyy kaikki, ennustajaeukosta voimamiehiin. Kuvia en yritäkään kommentoida, käyttäkää omaa mielikuvitustanne ja antakaa sirkuksen lumolle tilaisuus.😊

Voi vain kuvitella kuinka paljon työtunteja tämän sirkuksen rakentajilta on mennyt, yksityiskohtia on niin paljon. Valitan kuvien heikkoa laatua, valot antoivat heijastuksia, puhumattakaan innokkaan kuvaajan kameran tärähtelyistä.

Tämä näyttely oli iso ilo. Kiitokset Raunistulan nukkekotikerholle.😊

Sirkuksen kuvat ovat Turun Artukaisissa järjetetystä Kädentaito- ja antiikkimessuilta 19.03.2017.

Viikonloppu III ja kuntohoitoa

Viikonlopun kruunasi kahvihetki Naantalissa ennen kotimatkalle lähtöä.

Naantalin aurinko ei pettänyt tälläkään kerralla. Kaupunki nukkuu vielä talviunta, mutta asukkaat ja vieraat ovat jo virittäytyneet kevään odotukseen.

Rantaravintolan  aurinkovarjot ovat vielä huputettuina, laituri on hiljainen.

Rannan aurinkoisella puolella nautitaan kevätauringon suloisesta lämmöstä.

Sorsat palvovat aurinkoa Kaivohuoneen rannassa.

 

Merellä jää vielä kantaa, täällä ei ole avattua laivaväylää.

Cafe Delin asiakkaat ihailivat retkiluistelijoiden liikkeelle lähtöä. Siinä tehtiin muutama koekierroskin näytöstyyliin. Toisella rannalla näkyy Kultaranta.

Naantalissa kuvattu 19.03.2017

No niin, takaisin kotiin ja tähän päivään. Joutsenpari on viipyillyt joella jo muutamia päiviä, odottelevat jääpeitteiden sulamista järvillä.

Minulla on ollut tänään kummallinen päivä. Heräsin juuri kolmen tunnin päikkäreiltä ja olo on jotenkin auterinen. On parasta aloittaa selvitys aamusta alkaen. Selkäni on ollut monta viikkoa kipeänä, niinkuin täällä blogissakin olen kertonut. Turun matkallakin selvisin kipulääkkeiden voimalla. Pikkuveli Teksasissa oli myös saanut tiedon ongelmastani ja laittoi linkkiä tulemaan, vai oliko se hänen vaimonsa, se "pikkusisko" jota minulla ei oikeasti aikaisemmin ollut. Siellä teillähän on apua lähellä. Eipä ollut tullut mieleeni, vinkkiä piti saada maapallon toiselta puolelta.  No, asiahan ei tästä pahemmaksi taida mennä, soitin ja varasin ajan.

Aamulla kymmeneltä menin hoitoon ihan tähän lähelle. Luotin heti tähän hoitajaan, hän osaa asiansa, ei mitään vahinkoa satu. Oli turvallinen olo. En osaa kuvailla varsinaista hoitoa, tuntui kuin kaikki lihakset olisivat olleet jumissa, kipukohtia löytyi joka puolelta. Tunti siinä tumpuloinnissa taisi mennä, niin oli kuin viulunkielet lihakset tiukassa jännityksessä. Hoito kyllä tuntui, mutta ei sattunut.  Kuntohoitaja Maaranen osaa työnsä, sain selvitystä vaivani aiheuttajasta ja lopuksi vielä yhden selkää tukevan voimisteluohjeen. Tuntien oman aktiivisuuteni voimistelun suhteen olen kiitollinen yhdetä ohjeesta, ehkä sitä ohjetta innostun noudattamaan.

Hoidon tuloksista en tässä vaiheessa vielä osaa muuta kertoa kuin sen, että nyt on hyvä ja rentoutunut olo. Huominen aamu sitten näyttää onko paranemista tapahtunut. En mitään ihmettä odota, kun vaiva on kehittynyt seitsemänkymmenen vuoden aikana, niin ei kannata odottaa paranemista yhdessä yössä. 

Näinä päivinä on molemmilla lapsillani syntymäpäivänsä. Tuntuu uskomattomalta, että ne pienokaiset jotka minun hoitooni lahjaksi elämältä annettiin ovat jo puolivuosisatansa ohittaneet.
Onnea ja siunausta lapsilleni.💓💓

Viikonloppu II

Jos Turussa käymme sulan maan aikana, niin mahdollisuuksien mukaan käydään kävelemässä  Ruissalossa, Yleistä käytävää tai promenadia kuten vanhat sanoivat. Autojen aikakautena ajetaan Saaronniemeen asti, nostalgiapyörähdys Honkapirtillä ja kierros Jarno Saarisen tiellä.

Lintujakin yritin bongata, tuo taitaa olla  jokin kyyhky.

Ruissalon tammet ikivanhat järkäleet, terhot sileitä kuin jalokivet, tällä iällä ei enää kerätä taskuja täyteen. Ihana nähdä tuo uljas puu nyt kokonaan, jokainen oksa ja kaarnan muoto näkyy kun lehtiä ei vielä ole. Saa halailla jyhkeää runkoa ja tuntea keväisen mahlan voimaa.



Kaukaa katsoen tämä puu näyttää ihan punaiselta, se on aivan kukkaan puhkeamaisillaan. Olin niin ihastunut puun väriin, että jäi tarkistamatta oliko se leppä. 😊

Uimahuone on kuin koru, siitä on aina hauska napata kuva.

Uusi laituri, somat tuolit kertovat kulkijalle ettei pidemmälle sovi astua.

Näkymä on kansanpuistosta Pikisaaren suuntaan. Punaisen merimerkin kärjen kohdalla on valkoinen entinen luotsin talo, saattaa siellä vieläkin luotsi asua. Serkkuni nuori perhe asui siellä alivuokralaisena, minä usein vieraana. Seurasin siellä luotsin lähtöä saapuvaa laivaa ohjaamaan. Hän juoksi alas laiturille, hyppäsi moottoriveneeseen ja ajoi laivan viereen. Vene kiinnitettiin laivan kylkeen ja luotsi kiipesi käysitikkaita ylös alukseen.

Väylä on kapea ja sitä on välillä ruopattava syvemmäksi kun joki tuo maa-ainesta virtansa mukana. Sinne eivät vieraat kapteenit yksin uskalla kalliine lasteineen aluksiaan ohjata.

 Luotsin talon vasemmalla puolella rannalla ei ollut asuinrakennuksia, ainoastaan venetalaita ja saarelaisten paatteja. Kesällä täytyykin käydä tarkistamassa vieläkö terva tuoksuu Pikisaaren rannoilla.

Hyvä rouva, seuraa johtajaa. Siipisulat ensin järjestykseen, ukkoseni.

*

Turku on aina sydämessä, ehkä minulla enemmän se vanha Turku, omaa murretta puhuvine asukkaineen. Raitiovaunut ja keltasetvaarat, rähjäiset takapihat ja laskikuskit haisevine rattaineen ja torimummot myymässä hakkulihaa, kaikki oli silloin niin selvää ja yksinkertaista. Ylivertaisena elämää sykkivä joki. Onneksi on muistot.

Keväinen viikonloppu Turussa. I

 

Luostarin puutarhassa kukkivat taas uudet kukat. Luulisin, että meidät  siellä jo tunnetaan kun usein Turussa käydessämme Birgittasisarten vieraskodissa asustamme. Tosin en tiedä ovatko sisaret työkomennuksella Suomessa vai asuvatko täällä vakituisesti.  Minun on huonon kasvomuistini takia vaikea tunnistaa tai erottaa sisaria toisistaan, kun heillä on aina samat tummat kaavut päällään ja Väinämöisen lakkia muistuttavat päähineet lisänä huntu tietenkin, musta kangas ja valkoinen ristikko pään päällä. Yritän etsiä tähän linkin.  En ole rohjennut pyytää sisarilta kuvauslupaa.

Tällä kerralla vieraskodissa olikin paljon väkeä kun Turussa järjestettiin  messukeskuksessa suuret kädentaidon- ja antiikkimessut.  Kuvia laitan myöhemmin.

Perjantaina lähdimme kotoa vesi- ja räntäsateeseen. Liikenne oli yllättävän vilkasta, suuret vastaantulevat rekat kuoruttivat automme räntäsohjolla kurjan näköiseksi. Onneksi matka kuitenkin sujui hyvin ja Turussa meitä odotti kaunis keväinen sää.  Synnyinkaupunki otti tulijat hyvin vastaan.

Lauantaina mies  lähti luentojaan kuuntelemaan ja minä olin sopinut lapsuudenystäväni kanssa tapaamisesta.

 Läntisellä rantakadulla liikkui paljon väkeä. Kevät on todellakin nyt täällä.
Tänne minäkin suuntasin heti kyläreissuni jälkeen.

Ystäväni asunnolle on matkaa noin kuusi kilometriä. Edellisenä iltana jo soitin hänelle kysyäkseni bussivuoroista, lähtölaiturista, ja bussista jäämisestäni. Ystäväni selitti ja minä tarkensin ja kysyin taas, voi mikä vekslaus ja kohellus. ei hitsi en taida mitenkään sinne osata kun ei ole navigaattoria apuna. Onneksi järki taas alkoi raksuttaa ja muistin mittariautot.  😊 Miksi ihmeessä meillä pula-ajan lapsilla on niin korkea kynnys loikata pirssin kyytiin ja antaa ammatti-ihmisen viedä perille? Vitsi, että tuo säästäminen on niin juurtunut kalloon, että mitään helpotuksia arkiseen elämäänsä ei edes muista olevan olemassakaan.

Paluumatkan tietenkin tulin maantien ässällä, eihän tuo tuhlaaminen sentään ihan hulvattomaksi saa mennä. 

Auran rannat sykähdyttävät aina. Ravintolalaivoilla jo näkyi liikettä, pian avataan, niinkuin nuo kaksi tuolla ylempänä tuumasivat.

Näitä pieniä suloisia patsaita on rannan reunakiville piilotettuna, ihan pieniä ovat n. 10 - 12 cm korkeita. Olisi kiva tietää kuinka monta niitä on?

Lokit ovat jo saapuneet, pitäisi vielä lajikin määrittää, että voisi laittaa merkinnän  100 lintulajia listalle.

Tämä omituinen paatti hoitaa nyt förin virkaa, toivottavasti kesäksi tulee vanha kunnon lautta taas takaisin.

Kuvat ilta-auringon valossa.  Päivän toinen rantakävelyni. Päivä oli onnellinen ja väsyttävä, ei tarvinnut unta odotella, hetkessä sippasin. Jaloissa ja selässä tuntui kävelyt kun koko talvi on mennyt sisällä liukkaita kelejä pelkäämässä. 

Turun kauppahalli on uskomaton paikka. Olen kuullut hallien joissakin kaupungeissa näivettyvän ja kuolevan suurten markettien viedessä asiakkaat. Turussa on toisin. Väkeä oli lauantaina kahden jälkeen kuin pipoa, hyvä, että sekaan mahduin. Hallissa on tehty muutoksia vanhaa tyyliä kunnioittaen. Samoja tuttuja kauppoja on tosin entistä vähemmän, mutta on muitakin kuin Reino Jokisen lihakauppa. Lähteneiden tilalla on  tarjolla etnisiä ruokia katukeittiön tapaisesti, aitoa suomalaista ruokaa unohtamatta. Ruokailijoita oli niin paljon, että vapaata tuolia en löytänyt mistään. Oli turvauduttava sellaiseen pystybaarihommeliin. Onnistuin kuitenkin kiipeämään tuoliin ilman sen isompia kommelluksia, muistelin kuinka joskus Stokkalla putosin rymistelin sellaisen pitkäjalkaisille tarkoitetun rakennelman sylistä. 

Se minun lounaani on tuossa kuvattuna, oli tosi hyvää 7€, eikä tarvinnut jonottaa ja odotella. Suosittelen, tämä ruokailu on elämys. Harmi vaan, että mies ei päässyt mukaan tällä kerralla. Halli on sunnuntaina suljettu. Jos käytte Turussa niin älkää missatko kauppahallia.

Tästä viikonlopusta tulee ainakin kaksi juttua lisää. Nyt on lähdettävä uimaan ja senjälkeen tarkistamaan mustikkapensaiden suoja-aitoja. Bambi tuossa poukkoili, äsken huomasin tätä kirjoittaessani.  Kiva olla taas kotona.