Hetki ennen muuttomatkaa.

Täältä karavaanarien alueelta ei sentään ole muutettu minnekään. Paljon vaunuja jää talvehtimaan, osa ei taida lähteä kuin kulumalla. Suojaisassa poukamassa vaunut ovat kuin kesämökkejä, kaikenlaisia oheisviritelmiä on rakenneltu. Kaunis paikka kesällä ja talvella. Olen tavannut talvella vaunujen asukkaita uimahallilla. Käyvät ensin jäällä tai vuorella hiihtämässä ja senjälkeen uimassa ja saunomassa hallilla. Kätevää. Täällä pienellä paikkakunnalla kaikki on lähellä.

Tässä valmistaudutaan pitemmälle matkalle. Suunnilleen viikon ajan lintuja on pysähtynyt tähän minun näköpiiriini. Ikkunasta olen joutunut kuvaamaan kun keppien kanssa en ole lähemmäksi voinut mennä.

Tänään tuo pelto on  jo kynnetty mustalle mullalle, linnut häipyivät.

Oli hienoa seurata lintuparvien lentoja. Jännittävääkin oli kun isot petolinnut niitä tulivat jahtaamaan.

Onko leijonankita kesäkukka? Eilen huomasin tämän kauniin kukkivaisen terassin vieressä. Kolme kesää olemme täällä olleet eikä leijonankitoja ole pihassa ollut. Jotain vanhoja siemeniä menneiltä vuosilta ehkä on säilynyt maassa. Hyvä kukan kannalta, että näin myöhään tuli esille, aikaisemmin kesällä olisin sen taimen varmaankin kitkenyt rikkaruohona pois tai lehtokotilot olisivat syöneet suihinsa.

Eilen satoi syksyn ensimmäinen lumi, tänään siitä on vain muisto jäljellä.

Mattimyöhäinen kukkija vasta pääsi kukkimisen alkuun, kaikki lehdetkin tallella. Yhden kesän aikana japanintatar kuitenkin ehtii kasvattaa hyviä pitkiä hernekeppejä. Kova tuo komea kasvi on leviämään, pihassa sitä on kuitenkin helppo valvoa ruoholeikkurin avulla, uudet versot heti nurin vaan.

K-kauppias on huomannut, että me pidämme juustosta. 24.10.2016 löysin aamulla klo 8.00 lähetetyn tarjouksen. Suunnittelin kortillemme ladatun tarjouksen ostamista kun huomasin voimassaoloajan 17.-23.10 2016.  Tuohan meni jo eilen vanhaksi, kääk.  Laitoin palautettakin, mutta en ole vastausta saanut. Taitaapa olla marketeissa sähköposteissa ö-lokero , tai roskapostiksihan sitä vanhaa ö-mappia nykyään kutsutaan.

Näistä plussakorteista taitaa olla vain harmia ihmisille, kaikki mahdollinen tieto otetaan talteen. Katsotaan nyt annetaanko saksien puhua ja hankitaan ostokset sieltä mistä "edut" saa suoraan kassalla edullisempien hintojen muodossa.

Kolmatta viikkoa tässä sisällä hissuttelen. Päivät ovat kuluneet hiljalleen ilman nimiä, Nukkumaan menen kun väsyttää ja aamulla herään ihmettelemään uutta päivää. Jotenkin vaan ajan virrassa solahdan päivästä toiseen. Enää ei ole mitään kiinnekohtaa, kirkonkellotkin soivat joka päivä viideltä. Kohta on päästävä liikkeelle muutoin olen kohta kaiken ulkopuolella. Vielä sentään päässä risteilevät ajatukset, tämän maaliman menoa on kuitenkin vaikea ymmärtää. No, elämänvireeni ei koskaan ole ollut parhaimmillaan näin syyspimeällä. Onneksi kahden kuukauden kuluttua loistavat taas joulun valot ja senjälkeen taas päivät pitenevät ja saamme kulkea valoa kohti.

Kaikki näyttää tyyneltä ja rauhalliselta, niinkuin tuon sorsan lipuminen hiljaa alas järvelle myötävirtaan. Yhtään ei tiedä kuinka paljon sillä pinnan alla jalat polkevat.

Ensilumi on sulanut, plussalla mennään.

Vielä yksi ruusu.

Lähes kaksi viikkoa olen joutunut katselemaan syksyn edistymistä ikkunasta. Kaaduin sienimetsässä, vamma ei ollut alkujaan kovin suuri, mutta verenohennuslääke aiheutti sisäistä verenvuotoa. Koko sääri muuttui siniseksi ja kipu on ollut kaamea. Sain terveyskeskuksesta lainaksi kyynärsauvat, niiden avulla täällä sisällä olen pystynyt köpöttelemään.

Googlekin uhkasi lopettaa tilini maksamattoman viisitaalaisen takia. Mastercardini oli viime vuonna uusittu eikä tieto ollut mennyt perille kuukkelille asti. Nyt asia on hoidettu, mutta jotain on edelleenkin vialla. En pääse ollenkaan kommentoimaan omia enkä blogiystävien juttuja.

Aamulla oli maa kuurassa, mutta nyt paistaa aurinko.

Kokeilen nyt tämän kuvan lähettämistä, toivottavasti onnistuu.

Käynti omenatarhan mehustamolla.

Näitä omppuja lähdimme kuskaamaan mehustamolle Asikkalaan.

Pikkuiset kirpeän happamat koristeomenat kelpaavat tilhille ja rastaille.

Omenatilan "puutarhaa", täällä löytyy jotain kuuttakymmentä erilaista omenalaatua, puiden lukumäärää en uskalla edes arvailla.

Entisessä navetassa on mehustamo.

Tässä saamme ensimmäiset maistiaiset. Mehu pastöroitiin ja valutettiin kolmenlitran pakkauksiin. Talvella juodaan hanamehua.

Omenalaatikkomme painoivat 130 kiloa, ikinä en olisi arvannut että niin paljon. Tyhjät laatikot painoivat n. kuusi kiloa.

Jätettäkin tuli kottariin runsaasti, se joutuu peltoja lannoittamaan. Mehukuvan olen säästänyt viimeiseksi.

Välillä pysähdyimme, pääsin kuvaamaan hämäläistä syysmaisemaa. Joutsenperhe levähtää Asikkalassa, täällä pellot kumpuilevat hienosti.

Hämäläistä maissipeltoa Padasjoella.

Nuijasodan muistomerkki Nyystölän kylässä.

Kauhean verilöylyn muistomerkki.

Välillä piti kameraa kääntää peltoaukeamalle peuraa kuvaamaan. Tämä avara näkymä on edelleen Nyystölästä.

Lähtövalmisteluja tehdään porukalla.

Lähdetään eteenpäin.

Kauniita valkoisia lintuja, kuinkahan moni saa palata takaisin keväällä ehjin nahoin. Onnea matkaan.

"Mukaansa ei mua ottaneet..."



Luomumehua omalta pihalta. Nuo punaiset omenat ovat omenatilalta, saimme maistiaisiksi kun pitäisi istuttaa uusi puu talvella kaatuneen åkerön tilalle. Lajiketta vielä mietitään.

Oli hieno päivä, ensin taivas pilvessä, mutta lopulta paistoi aurinko.

Lokakuun kauneutta.

Matkalla saareen voi nyt ihailla järviluonnon kauneutta, kun kyläyhdistys talkootyönä perkasi tienvarren pöpelikön siistiksi ja avoimeksi.

Järven joutsenpari oli kai jo lähtenyt, koska yhtään valkoista hahmoa ei näkynyt rannan kaislikossa eikä selällä melomassa.

Metsäretkellä Päijänteen kansallispuiston aluella, kuljimme tällaista metsätietä jalkaisin, autolla saavat mennä vain metsähallituksen herrat. Sieniäkin oli, mutta ne olivat niitä valkoisia. Luonto itse oli asetellut puomejakin tien yli.

Näimme ensin vain myrkyllisiä sieniä tien varrella. Olimme jo lähellä auton parkkipaikkaa kun koppaan kuitenkin löytyi rouskuja yhden pienen sienisalaatin verran, pari isoa tattia, muutama kanttarelli ja pivollinen suppilovahveroita. Luulin jo, että saaressa ei enää suppilovahveroita kasvakaan. Nyt ei taida olla  niiden vuosi, ainakaan täällä meillä päin.

Tätä sientä luulin ensin matsutakeksi,  en oikein muistanut miltä se herkullinen tuoksuvalmuska näyttää tai tuoksuu. Sinne jäivät. Sienikorissa saa olla ainoastaan tunnettuja sieniä,  "mustatuntuu" juttuja on varottava, on oltava varma tunnistus.

Tässä olisi ensi kesäksi hieno tehtävä, opetella uusi sienilajike. Olen tänä kesänä yrittänyt tarkkailla mahdollista punavahakasta, sitä joka Suomessa viimeksi nähty 140 vuotta sitten. Olisi hienoa jos sellaisen harvinaisuuden vielä kohtaisi. Näitä vahakkaita tuntuu olevan erilaisia pilvin pimein, ehkä sitä oikeaa en pystyisi edes tunnistamaan.  Mustavahakas on tuttu, mutta sitä kyseessä olevaa punaista en muista koskaan nähneeni.

Seitikkejä nämäkin.

Vaikka korissa ei tällä kerralla paljon saalista ollutkaan, niin  edelleenkin olen sitä mieltä, että metsäpolulla kulkeminen on parasta liikuntaa mitä ikäihmiselle ikuna olla voi. On niin helppo hengittää, ylämäessä vähän tahtia hidastaa niin hyvin menee.

Ainoa harmitus tähän aikaan vuodesta ovat hirvikärpäset, hyttysetkin olivat jo hävinneet. Kuka hyötyy hirvikärpäsistä? Syövätköhän linnut niitä? Monet pikkulinnut ovat jo tulleet metsien kätköistä pihoille tutuille ruokintapaikoilleen. Kaksi punatulkkuakin kävi jo tuossa ikkunan takana jasmiinipensaassa meitä tervehtimässä.

Marja-aronian ruskaväritys on kaunis.

Palasimme mökin pihalle juomaan eväskahvimme ja taata leikkasi vielä nurmikon.




Punainen mansikka sinnittelee vielä syksyisessä auringon paisteessa.

Pikkuinen muurahainen on nakertanut terälehdistä paloja, maistuvatkohan ne mansikalle?

Yöksi on luvattu pakkasta, keräsimme loput pavut ja kurpitsat talteen. Sääli käy ihania kukkia, jotka vielä niin kauniina kukkivat ruukuissa ja kukkapenkissä.

Ihanan päivän iltana tyytyväinen ja kiitollinen olo, eli nykykielellä; "mahtava fiilis".