Elokuun viimeisiä kuvia.

Lauantainen myrskytuuli pudotti valkeatkuulaat lähes kaikki maahan. Yritimme soitella mehuasemille, olisi pitänyt aikoja varata jo viime syksynä. Mehumaijaa nyt on kaiveltava esille ja hilloa keitettävä.

Herneitten ja papujen kanssa oli keväällä ongelmia kun toukokuussa oli niin lämpimiä ilmoja. Ehdin kylvää papuja lämpimään maahan. Säätila vaihtui kylmäksi ja sateisiksi, papuni eivät koskaan nousseet taimelle.

Herneet pääsivät maahan paljon myöhemmin, eipä voi kehuskella kesäkuun ilmoja, yöt olivat kylmiä. Sateita ei vielä silloin tullut, kylvöjä jouduimme kastelemaan.

Onneksi jotain kuitenkin saatiin säilymään ja nyt päästään jo satoa keräämään.

Tämä tumma herne on kivan näköinen, mutta maultaan ei ole kovinkaan kummoinen. Varsi kasvaa kaksimetriseksi.

Minulla on näitä erilaisia papuja kiipeämässä tänä kesänä harvinaisen vähän. Eipä taida paljoa jäädä pakastettavaa.

Metsässä satoa on sitten yllin kyllin, sieniä ja marjoja.

Tämä on saaliini tältä päivältä. Kolme litraa marjoja, yhteen sienisalaattiin karvarouskuja ja yhden munakkaan kanttarellit. En ole yksin uskaltanut lähteä kauemmaksi metsään, ihan tässä lähellä vuoren juurella olen jämiä krapistellut. Keräsin vielä mustikoitakin sekaan, ovat niin isoja ja kauniita. Olenpahan saanut kuitenkin liikuntaa, vaikka saalis ei ole suuren suuri. Marjakaveri on nyt ollut kotimiehenä muutamia päiviä, seuraavasta kuvasta näkyy syykin siihen.

Lauantaina aamulla huomattiin, että koko mies oli muuttunut pilkulliseksi, ainoastaan kasvot olivat terveen näköiset.  Maanantaina heti aamulla lääkäriin ja verikokeisiin. Diagnoosi oli pogostantauti tai vesirokko. Verikokeiden tulokset saadaan viikon kuluttua keskiviikkona. Kaikki oireet viittaavat pogostantautiin. Ikinä oltu kuultukaan tuosta rokosta.  Hyttyset sitä tautia levittävät, tullut Suomeen idän suunnalta joskus kolmekymmenta vuotta sitten. Tauti ei tartu ihmisestä ihmiseen. Samoissa metsissä mekin olemme olleet hyttysiä ruokkimassa, mutta taidan olla jo niin rokotettu hyttysten toimesta, että immuuni olen pogostantaudille.

Tänään pilkut ovat jo vaalentuneet ja mies alkaa toipua, nuo virustaudit ovat ikäviä kun niihin ei ole oikein mitään lääkettäkään.

Lauantaina pitäisi päästä Hartolan markkinoille, katsotaan nyt kuinka käy.

Näitä pieniä aurinkoja nyt saamme ihailla sateisen kesän päätteeksi.

Suomen luonnon päivä 27.8. 2016

Tänään vietetään Suomen luonnon päivää, sen kunniaksi eilen järjestettiin kirjastossa paikallisten luonnonsuojeluliiton toimesta sieni- ja marjanäyttely. Kirjastomme on lauantaisin suljettu, siksi näyttely oli jo eilen.

Me olimme paikalla heti aamulla ovien avauduttua. Marjakokoelmasta puuttui konnanmarja, tarjouduin hakemaan sellaisen meidän mökin tontilta.

Mukava näyttely, toivottavasti täällä joku sienistä kiinnostunut henkilö löytää uutta tietoa. Ehkä sienikoriin uskalletaan ottaa joku uusi lajike seuraavalla metsäretkellä. Konnanmarja on myrkyllinen, tästä on hyvä varoittaa lapsiakin. Kauniit marjat, mutta ei saa koskea.

Sieniä on metsissä tänä kesänä runsaasti. Mekin olemme löytäneet kanttarelleja jokaisella metsäretkellä. Suppilovahverotkin ovat jo nousseet normaalia aikaisemmin, niitä kerätään kuivuriin.

Kiitos sieninäyttelyn järjestämisestä ja näytesienien keräämisestä tälle rouvalle. Sain luvan kuvan ottamiseen.

Tässä kuvassa mustakonnanmarjamme on vielä kasvupaikallaan.

Kaupan pihassa pieni pihlaja on väärällään marjoja.

Perjantaisin kalakauppias tulee kaupan pihaan. Meidän suosikkimme on savustettu siika, savumuikutkin ovat hyviä.

Vielä löytyi mustikoitakin metsästä. Tässä on pesuvadissa n. kolme litraa marjoja. Määrä ei niinkään päätä huimaa, mutta se ilon tunne kun pääsee vielä  omin jaloin metsään ja tuntee marjojen pyörivän sormituntumalla koriin. Poimuria en ole koskaan oppinut käyttämään. Taata meillä sen isomman saaliin aina kotiin tuo, mutta nyt hän jäi pihaan ruohoa leikkaamaan.

Onnea on metsä, syksy ja marjat.

Eilen luin hauskan jutun murteista. " Turkulainen kysyi Savolaiselta...ei sul oo tupakkaa myyrä? Savolainen vastasi...onks siul rahhoo, näätä. "

Heinäsorsien turvasatama.

Kamera kaulassa jokirantaan, mutta ensin pihapiirin kuvia. Marjakuusen marjat kypsyvät omaan tahtiinsa.

Tätä ihanaa kurpitsanmollukkaa olemme varjelleet kotiloilta, vielä on kuori säilynyt ehjänä.

Joen toisella puolella kartanon viljapelloilla on koko kesän elellyt lapseton kurkipari. Rannan sakean kasvillisuuden takia niitä ei meille näe, mutta äänekkäät perheneuvottelut paljastavat lintujen olevan ihan lähellä. Luulin jo eilen kurkien lähtevän eteenpäin, mutta parin aamunavaus oli sen kuuloinen, että ei tässä vielä hötkyillä lähtö mielessä.

Joki on sorsia sakeana. Mistä osaavatkin luontokappaleet tulla järviltä pois sorsanmetsästyksen alettua. Täällä on mukavan rauhallista.

 

 

"Uskaltaa tässä vähän edestakaisin pyöriä, nuo kaksi näyttävät ihan vaarattomilta."

 

Paljon  oli kuvattavia ja lisää tuli suhisevin siiveniskuin hauskasti kaakattaen.

Sataman elämää.

Tarkoitus oli kuvata veneiden paluuta järveltä Padasjoen satamaan, mutta rannalla olikin muuta mukavaa.

Kaksi valkoista heinäsorsaa. Kertoivat niitä keväällä olleen kolme, mutta yksi on häipynyt.

Hyvin tulevat toimeen keskenään, ketään ei sorsittu. Värillä ei siis väliä.

Rapsutetaan vähän korvan takaa ja sitten otetaan mammalle kuvausilme.

Puhuivat albinosorsista, tiedä häntä.

Hei mamma, kelpaisiko tämä ilme?

 

Nyt riitti poseeraus, minä häivyn.

Ai niin, veneitähän minun piti kuvata. Ihastelen tätä mastojen rivistöä vaikka koskaan en olekaan purjeveneessä vesillä ollut. Voisi se olla hieno kokemus, luultavasti pelkäisin kamalasti.

Pokemon-go-henkilöt satamassa.

 Elbatar ja vesipelastusalukset ovat vielä järvellä. On ollut hieno elokuun päivä.

 

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille.

Satoa talteen.

Kävimme tänään metsässä mustikoita ja sieniä etsiskelemässä. Puolukat kypsyvät, yhdet lappapuuromarjat keräsimme. On se vaan niin kaunis näky tuo punainen puolukka jäkäläsammaleen kaverina.

Olympialaisetkin ovat kohta ohi, vielä yksi suomalainen on yöllä tekemässä oman osuutensa. Toivotaan menestystä.

En ole öitäni valvonut kisojen takia. Vähän syrjäsilmällä on tullut seurattua lehdistä kuka minäkin päivänä on pettyneenä itkua väännellyt. On se jotenkin niin väärin kun urheilija kaikkensa antaneena murheen murtamana raahataan kameroiden eteen haastateltavaksi. Antaisivat epäonnistuneille vähän aikaa hengähtää ja koota ajatuksiaan.

Kisojen tulosodotukset on varmaankin asetettu liian korkealle. Hienoa, että muutamat urheilijat ovat onnistuneet tekemään omia ennätyksiään, se on upeaa.

Tulihan siellä yksi mitallikin, tosin en nyrkkeilyä  oikein ymmärrä. Sitä ei voi edes katsoa. Ihmisten annetaan ihan laillisesti mäiskiä vastustajaa minkä hanskoista irti lähtee. Lähimmäiselleen ei saisi tahallaan kipua ja tuskaa tuottaa. Kauniit naisetkin antautuvat sellaiseen vaaraan, että kasvot muokataan uuteen kuosiin.

Joukkueellamme on ollut kivaa ja hyvät fiilikset, niin olen ymmärtänyt. Kunnanisät saavat huokaista helpotuksesta kun omakotitontteja ei tarvitse lähteä ostelemaan. No, vielä on kuitenkin yksi kultamitalli mahdollisuuksien rajoissa. Pidänkin peukkuja Antti Ruuskaselle.

Olen ollut viikon ilman Facebookia. Pari ensimmäistä päivää olin ihan hukassa, nyt menee jo vähän helpommin. Päätöstäni FB:n sulkemiseen en harkinnut tarpeeksi hyvin, en osannut ottaa huomioon monia seikkoja. Olen hakeutunut moniin suljettuihin ryhmiin lukijaksi, nyt ne ovat minulta kiinni . En pääse katselemaan esim. virkkaajien enkä kirppareiden sivuja. Eniten harmittaa kun pitäjän omat asiat jäävät kerran viikossa ilmestyvän sanomalehden varaan.

Nyt en näe kenen koira on karannut tai kuka myy keräämiään mustikoita tai vanhoja verhojaan. Tällä hetkellä en tiedä onko karhua näkynyt vuorella tai tarjoaako joku vielä kottikärryllisen vanhoja tiiliä tarvitsevalle. Voi, se pitäjäläisten oma ryhmä on ihan must.

Pakkohan minun on avata naamakirja takaisin, yritän sitten hoidella sitä säästöliekillä, etten turhaan ahdistu näiden nettihommieni kanssa. Pihallekin pitäisi ehtiä kotilojahtiin ja uusia virkkausideoitakin haluaisin vielä toteuttaa. Katsotaan; sanoi... Niin kuka sanoi? Oliko se lääkäri?

Mökillä tyrnipensaat kokivat kovia viime talven pakkasissa. Pelkäsimme jo kaikkien kuolleen, tämä pikkuinen pensas kasvatti yhden marjan. Tuo marja on nyt syöty. Ihmeen punainen ja kookas se oli. Toivottavasti ensi kesänä marjoja tulee vähän enemmän.

Karviaismarjat ovat niin hyviä. Vahingossa söin niitä liikaa, yksi iltapäivä ja ilta meni sappikohtauksen kurimuksessa. Ahneella on kakkanen loppu, niinhän sitä sanotaan.

Pensasmustikka on antanut ensimmäiset marjat, ehkä tästä vielä kunnon pensas kasvaa.

Kurki kulki arvokkaana ohrapellossa. :-)

Kurkiperheen elämää on saanut seurata pitkin kesää. Poikanen on jo varttunut emolintujensa kokoiseksi. Aikaisempina vuosina kurkia harvoin näki muutoin kuin syksyisin ja keväisin muuttomatkoilla, jos ei lähtenyt rämpimään isolle suolle. Nykyään pitkäsääret näyttävät viihtyvän kylien laitamilla viljapelloilla.

Kävimme Helsingissä ja vettä roikasi koko matkan, maisemat näyttivät näin surumielisiltä.

Enni idin taiteilijamökillä kävi Yle:n auto, ehkä saamme kuulla jotain radiosta. Mökin ikkunakarmeja maalataan. Hienolta näyttää, on kuin mökki olisi pessyt kasvonsa.

Voimakkaasti tuoksuvat liljat säilyivät mökillä, tässä pihalla talvi tuhosi suuren osan liljoista. Viime kesänä mökillä peurat söivät kukat jo nuppuina.

Kohta vaihtuu vuorokausi, on kolme tuntia Antti Ruuskasen heittovuoroon. Pitäisiköhän jäädä valvomaan?