Näitä kuvia olen pantannut kun kaikkea muuta on ollut näin kevään tullessa kohinalla . Kronologisessa järjestyksessä nämä jutut blogissa eivät nyt mene. Mäntän museoissa kävimme jo huhtikuussa.
Tallennan kuitenkin nämä muutamat sanat ja kuvat tänne talteen, että paremmin säilyttäisin sen ihmeellisen tunne-elämyksen muistissani, jonka koin katsellessani Kieferin omalaatuisia teoksia. Taiteilijan nimi ei ollut ennestään tuttu. Koko näyttely olisikin jäänyt näkemättä ilman ihanien naapurien vinkkiä.
Ilvesäiti ja vauvailves ovat ihastuttamassa Serlachiuksen Gustaf- museon ovella.
Alkujaan Gustaf Serlachius oli apteekkari, saamme tutustua menneen ajan apteekkiin.
Voisi kuvauttaa itsensä vanhalla kameralla, taustatkin ovat valmiina ja sopivia pukuja vaatenaulakossa. Tosin ei kyselty olisiko todella ollut mahdollista ottaa kuva tuolla vanhalla valokuvauskoneella.
Siirrytään katsomaan tarinaa Paperiperkele, se kertoo Gustaf Adolf Serlachiuksen muutosta Mänttään perustamaan paperitehdasta.
Tarinaa
ei tarvitse pelkästään katsoa patsaiden esittäminä, kuulokkeilla saa
kuunnella näyttelijöiden kertomana, kuinka Gustafista kehittyi
paperitehtaan patruuna.
Yksi tuttu äänikin siellä nauhalla kuului, Kari Mattila esitti hienosti Mäntän patruunaa.
Kuvassa Axel Gallén maalaa Sissi-tytön muotokuvaa.
Oli hieno kokemus siirtyä huoneesta ja kuvaelmasta toiseen kun kynnyksellä nauhurista alkoi ilman napin painallusta kuulua juuri sen huoneen tarinaa. En ollut museossa sellaista aikaisemmin nähnyt.
Tässä vaiheessa siirryimme toiseen museoon ja Anselm Kieferin taidenäyttelyyn.
Serlachius-museo
Gösta on Mänttä-Vilppulassa toimiva Gösta Serlachiuksen taidesäätiön
ylläpitämä taidemuseo.
Ansel Kieferin teokset ovat valtavan kookkaita. Opas kertoi kolmen täysperävaunurekan tuoneet teokset Saksasta.
Kuvasta voi päätellä teosten mittasuhteita ihmisten kokoon nähden. Vasemmalla on kuvattuna kalenteri.
Sain luvan ottaa valokuvia omaan käyttöön, en tiedä saisiko näitä blogiin liittää. Juttu nyt vaan on niin, että sanat eivät riitä kertomaan näistä teoksista, pakko jotain kuvaa olla, jos haluaa kertomustaan selventää.
Liitän ensin teoksen esittelyn ja alle kuvan, tästä selviää tarina ja mitat.
.
Huikeaa, hämmentävää, järkyttävää, mielen läikähtelyä....... Melkein pääsin vieläkin kokemaani tunnelmaan valitessani näitä kuvia albumistani.
Museon myymälästä ostin tämän kortin. Nuori tyttö siinä kutoo sukkaa. Niin minä sen näen.
Taulun nimi on, Bretagnelainen tyttö, 1883, Amélie Lundahl
Mänttään on vielä palattava, jäi niin paljon tutkittavaa Gösta Serlachiuksen kotimuseosta, joka siis on ollut samalla paperitehtaan edustustilana. Paljon kauniita huonekaluja, taide-esineitä, muotokuvia y.m. ja puistokin on varmasti kesällä kaunis. Ihan järvimaisema.
Serlachius museoita on siis kaksi, Gustaf ja Gösta, samalla pääsylipulla pääsee molempiin. Tarra kämmenselkään tai takin kaulukseen.