Kinkerit, lukukinkerit, lukuset.

Helmikuun viimeisen sunnuntain kuulasta kauneutta Päijänteellä.

Ystävämme saaressa olivat lupautuneet järjestämään kodissaan kinkerit. Mekin noudatimme kutsua, jonka olimme henkilökohtaisesti saaneet.

Siitä olikin jo kulunut n. 70 vuotta minun ensimmäisistä kinkereistäni.  Sallittaneen minun nyt ensin muistelevan niitä lukukinkereitä, koska jo menomatkalla autossa ajatus karkasi kauas menneisyyteen.  Kinkerit olivat silloin neljäkymmentäluvulla heti sodan jälkeen täysin erilaiset kuin nyt.

Äiti ja isä olivat menossa kinkereille ja minä ruinasin mukaan. Äiti kertoi, että pappi ja lukkari kuulustelevat seurakuntalaisilta käskyt ja lukutaitoa. Lukea osasin, mutta käskyistä en ollut kuullutkaan. Äiti sitten opetti minulle ensimmäisen käskyn ja sen selityksen. Pääset mukaan jos sen osaat lukkarille tenttiä.  Helppoa oli oppiminen vielä silloin.  Muistan tuon käskyn vieläkin ja olen sen myös pitänyt.  Muistan sen vähän erilailla kuin nykyinen versio asian ilmaisee. 

Näin sen muistan.
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
Mitä se on?
Meidän tulee yli kaiken peljätä ja rakastaa Jumalaa ja yksin häneen turvata.

Tämä on uudempi versio, tätä en aio opetella, koska asia on sama.
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia minun rinnallani.
MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS: Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua häneen."

Tuon oman versioni siellä sivukamarissa sitten papille tai lukkarille larputin ja sain todistuksen, valitettavasti se on hävinnyt.

Lukuset kestivät koko päivän, välillä veisattiin ja nautittiin runsas ateria, pitopöytä, ajattelen nyt. Jälkiruokana oli oikeaa kermajäätelöä, sota-ajan lapsi ei ollut  tuollaisesta herkusta osannut edes unta nähdä. Tilaisuuden hengellinen puoli ei silloin tuntunut tärkeältä, enemmän jäi mieleen jäätelö ja toisten lasten kanssa kirmailu pihapiirissä.

 Muistiin on vielä merkittävä, että nuo lukukinkerit pidettiin Loimaalla Punkin talossa. Punkin talo ja varsinkin emäntä oli minulle ennestään tuttu, olin ollut sotaa paossa melkein yhden vuoden Punkin pihapiirissä setäni kodissa. Siitä vuodesta muistan yllättävän paljon vaikka olin todella pieni.

Tämä on sitten nykyaikaa.   Ei kuulusteltu käskyjä, mutta lukutaitoa testattiin.  Saimme kukin vuorollamme lukea yhden jakeen alla olevasta tekstistä. Nuori pastori kertoi omia näkemyksiään uskosta ja keskustelimme yhdessä näistä perimmäisistä kysymyksistä.



Ovat modernisoineet tuota raamatun tekstiäkin. Tuo pikkuevankeliumikin Joh. 3:16 näyttää hieman erilaiselta. Minulle kelpaa kyllä se vanhakin versio. Kansakoulussa neljännellä luokalla oli opettaja, joka luetutti oppilailla raamatunjakeita ulkoa. Nyt käy korvaan kun uudistettua raamattua luetaan kirkossa. Voi minua vanhaa jäärää, enää en opi mitään ulkoa. Näillä mennään.

Väliajalla saimme nauttia kahvipöydän antimista.  Kiitos talon isännälle ja emännille.



Kahvituksen jälkeen tuli kanttorin vuoro, hän opetti uutta ja lauloi myös yksin. Kanttori kertoi uudesta virsikirjaan tulevasta lisälehdestä ja myöhemmin painettavasta uudistetusta virsikirjasta. On kulunut  kolmekymmentä vuotta edellisestä virsikirjan uudistuksesta, nyt tarvitaan taas uutta päivitystä. Virsikirjaan tulle myös muun kuin suomenkielisiä lauluja. Niin muuttuu kirkollinen maailmakin.

Harjoittelimme näitä kahta laulua, jotka kopioin tähän. Tuon ensimmäisen laulun melodia on niin tuttu, tuntuu oudolta, että se nyt tulee suomalaiseen virsikirjaan.

Sanotaan, että Jumalan tiet ovat ihmeelliset. Niin on ollut tuon John Newtoninkin kohdalla. Hän oli ensin orjakauppias ja muutti elämänsä arvot jouduttuaan merellä haaksirikkoon ja pelastui. En ollut aikaisemmin kuullut J N:sta, joten nyt on mentävä taas Googlettamaan.

Täällä yksi  versio alkuperäisestä melodiasta Amazing Grace laulusta.  Ja minä vanha kalkaani tykkään myös tästä     ai, ai.

Siinä kahvia juodessa seurasimme lintujen ruokailupuuhia.

Tämä näistä kinkereistä. Tällaisina epävakaina aikoina seurakuntalaiset taas toivottavasti muistavat omat kristilliset arvonsa. Ne ovat muovanneet meistä suomalaisista sellaisia kuin nyt olemme.

Olihan tämä portinvartija taas kuvattava, hiihtämään näyttää aikovan. Tämä kaveri on aika lystikäs, vaihtaa vaatetusta sesongin mukaan.

Pieni kävelyretki jäällä, lumikerros ei ole vahva. Hiihdellä voisi jos olisi sukset ja uskaltaisi vielä sivakoille nousta.

Allakan mukaan Valentin viettää nimipäivää ihan pian.

Olen valmistautunut maltillisesti.

Sataa räntää ja sisällä on oltava valot. Ei olisi kannattanut luvata blogikuvia tälle päivälle.

Tämä sydän on mieluisin. Sonia Maria on laittanut selkeän kuvan ohjeeksi. Lisäsin lenkin eikä tuo virkkausjälki ollenkaan vastaa Sonia Marian käsityötä. Hänen bloginsa osoite on täällä.

Tämä kuvio on tallennettu lupeloidigmailcom.blogspot.ie     Olen virkannut näitä ohuesta puuvillalangasta ja Janne villalangasta.

Tänne blogiin näitä laittelen ihan omaksi ilokseni ja samalla tulevat mallit talteen seuraavaa käyttöä varten. Netistä nuokin mallit ovat peräisin, omia virheitä en ole korjaillut, kelpaavat sellaisenaan. Vaikeaa olisi enää uutta virkkausmallia keksiä, tuntuu virkkausmalleja olevan jo miljoonia. Uskomatonta kun alkuaineita on vain muutama; ketjusilmukka, kiinteäsilmukka ja pylväs, siinäpä ne tärkeimmät. Näitä sitten kiertäen ja kääntäen, tuplaten ja triplaten ainoastaan mielikuvitus rajana syntyvät uskomattomat kädentaidon näytteet.

Räntäsade näyttää jatkuvan, on parasta löytää tälle jutulle piste perään ja lähteä verstaalle lappuja virkkaamaan, nostaa jalat ylös, shaali harteille ja antaa Laila Hietamiehen kertoa tarinoita. Kuuntelen parhaillaan Lehmusten kaupunkia. Olen sen joskus lukenutkin, mutta yhtään en enää muista tarinaa. Ei herännyt siitä kiinnostusta silloin jatko-osiin. Katsotaan miten nyt käy.

Niin ne tarinat ja elokuvat soljuvat tajunnan läpi. Joskus koskettavat ja useat menevät ohi jälkeä jättämättä. Taidankin seuraavaksi valita jonkun Laila Hirvisalmen uudemman teoksen, on hauska vertailla, uskoisin kehitystä tapahtuneen koska sellainen painosten kuningatar hän nyt on. Se Hirvisalmesta.

                                                                               *
On hauska pyöritellä mielessään tätä omaa ihanaa kieltämme.

Tillin tallin
yllin kyllin
mullin mallin

Hauskaa, eikö vain? Piti oikein tuolla Wiki:ssä käydä katsomassa, onko yllinkyllin oikea sana, onhan se.

Kaikki munat somassa korissa.

Minulla on tavallisessa  kaapissa aina muutama tipantekele huoneilman lämmössä odottamassa yks` äkkiä yllättäin tulevaa leipomisinspistä. Jääkaappimunat eivät vaahtoudu yhtä helposti kuin huonelämpöiset.

Korin sisään on maalattu valkoisella puolikas munakennoa pitämään munia ojennuksessa.

Tämä kori on nyt valmistettu kaappimunille. Suunnitelmissa on, tai siis jo koukun päässä, pääsiäiseksi näitä samoja koreja kuudelle ja kahdelletoista munalle keltaisesta, vihreästä tai kirjavasta kuteesta. Tavallisten munien lisäksi näissä voisi pöytään laittaa myös suklaamunia.

Eilen illalla kun en heti saanut unta kehittelin mielessäni jotain hienoa idea ja päätin kirjoittaa siitä tänään blogiini. Mitähän se mahtoi olla?  No, ehkä se tulee mieleeni taas illalla, otan yöpöydälle kynän ja paperia.

Hyvää viikonloppua!

Toipumassa sappikohtauksesta.

Voimat katosivat ihan tykkänään tuon kamalan kohtauksen mukana.  Olen vaan istunut kotona virkkaamassa. Mitään muuta en olisi jaksanutkaan.  Kun saa käteensä lankakerän ja koukun pysyvät ajatukset pois kipuilusta.

Virkkasin vielä toisenkin pötkylätyynyn, meitähän on kaksi.

Pipo paksusta langasta menee seurakunnan käsityökerhon hyväntekeväisyyskoriin. Minulla onkin jo pieni laatikollinen valmiina helmikuun kerhoiltaan valmiina, silloin päätetään mihin käsityömme viedään.

Virkatessani olen kuunnellut äänikirjoja, kolme Pirkko Pekkarisen  ( nyk. Anna Amnell ) Auroora-kirjaa. Alunperin kirjasarja on tarkoitettu nuorille, mutta minua se ei haittaa. Olen kai tulossa lapseksi jälleen. Näissä  Anna Amnellin kirjoissa on  herkullista ja tarkkaa ajankuvausta, siitä erityisesti pidän. Tässä minun iässäni kirjan juoni ei ole niin tärkeää, nautin pienistä yksityiskohdista.

Kuunneltuna kirjan teksti avautuu jotenkin tarkemmin ja selkeämmin, ajatukset eivät karkaile keskittyessään vastaanottamaan lauseita toisen lukemana. Helppoja tuttuja käsitöitäkin voi siinä kuunnellessa tehdä.

Olen  viimepäivinä kauhistellut tätä nettiä, niin hyvä kun se onkin, tarkkana täytyy olla. Viime viikolla etsin netin kautta yhtä virkkausohjetta. Löysin oikein kauniin mallin ja kopioin kuvan itselleni. Järkytykseni oli suuri kun klikkasin ohjeen auki, niin sieltä ei tullutkaan virkkausvinkkiä vaan jouduin aika kauhealle pornosivustolle.  Kääk.  En ole varmaankaan koskaan löytänyt delete- nappia niin nopeasti. Kauheaa mitä hämäystä.  Millä ihmeen keinolla vanhemmat enää pystyvät nuoriaan suojelemaan tuollaiselta saastalta, ei kai millään?

Toinen mielenrauhaani järkyttänyt tapaus sattui omassa sähköpostissani. Minulle oli tullut toiselle henkilölle kirjoitettu e-maili.  Siinä sitten mietin yön yli jatkanko viestin eteenpäin vai lähetänkö takaisin lähettäjälle.
Jäin kaipaamaan ihmisten välistä kunnioitusta ja arvostusta. Tarinan opetus on, tarkista vielä kerran ennenkuin painat "lähetä" nappulaa.

Lappu päivässä projektini jatkuu nyt kahdella rintamalla, tämä Afrikankukka ja riemunkirjava.  Mihin joudunkaan näiden peittojeni kanssa? Ei näitä taida kukaan ostaakaan, kalliiksi tulisivat lankojen hintojen takia.  Tekemisen ilo on kuitenkin minulla.

Opettelin taas uuden virkkausmallin. Tavallaan tämä on ihan tuttu, olen vaan erilaisilla silmukkaryhmillä tämän toteuttanut.

Riemunkirjavia on jo melkein yhden peiton verran lappuja valmiina. Näistä tulee aina hyvälle tuulelle, on hulvatonta antaa vaan mennä. Ottaa sen kerän, joka sattuu lankasäkistä ensin käteen osumaan.