Onnellisuuden päivä 20.03.2015

Olen ajatellut aloittaa polkupyöräilyn uudelleen.  No, en sentään. Tänään oli auringonpimennys ja kaikkea muuta kivaa. Lahdessa osuin tämän soman pyörän kohdalle, en malttanut olla kuvaamatta.

Täällä olikin kokonainen pikkuinen butiikki tulvillaan laventelin tuoksua. Ei tästä sen enempää, tietenkin minun romanttinen sieluni ilahtui näistä hempeistä väreistä. Pieni päiväretki Lahteen.
                                                               
                                                                         *

Todellista onnellisuutta saimme kokea illalla kirkossa. Saimme osallistua hienoon konserttiin.

En tiedä kuinka usein meidän kotikirkossamme esiintyy näin upeita taiteilijoita, koska olemme melko uusia  vakituisia asukkaita.  Hyvältä kuitenkin näyttää pitäjän kulttuuritarjonta.

Oli "Sibelius 150- vuotisjuhlakonsertti", esiintyjinä Jorma Hynninen ja Kalevi Kiviniemi.

Tämä tilaisuus oli varsinainen mielenkohottaja. Monenlaiset ajatukset  valtasivat mielen heti alussa kun urkujen pauhu täytti mahtavuudellaan kirkkomme holvit. Tuntui jotenkin epätodelliselta, että saimme nauttia näiden suurten tunnettujen taiteilijoiden esityksistä täällä kotikylällä.

Oikein tekisi mieli kysyä Jorma Hynniseltä, että onko suurikin ero laulaa New Yorkin Metropolitan-oopperan lavalla tai hiljaisille hämäläisille? Kalevi Kiviseltä voisin kysyä, että onko suurikin ero soittaa Pariisin Notre Damen urkuja kuin soittaa meidän kirkkomme urkuja. Ero on varmaankin suuri myös kuulijoiden välillä. Osaan kertoa vain oman kokemukseni ja tuntemukseni kuulemastani.

Ajatukseni ennen alkua: " Päätin nauttia jokaisesta soinnusta ja minuutista, tämä ei kohdallani ehkä koskaan enää toistu, tulee muita esityksiä ja konsertteja, mutta tämä on ainutkertaista tässä ja nyt. Konsertti ei ole minulle liian vaikeakaan, koska laulut ovat tuttuja Sibeliuksen musiikkia. Imen kaiken itselleni, he esiintyvät minulle pienelle mummelille jokivarren kirkossa, annan kuuloaistini kuljettaa minut uusiin ulottuvuuksiin."

Olen kokenut jotain unohtumatonta, arvokasta ja mikä parasta, se mitä minä konsertissa sain ei ole keneltäkään pois. Meillä jokaisella oli oma tilaisuutemme.

Hynnisen viimeinen laulu oli  Ristilukki. Laulu nosti tunteita pintaan kun muistui mieleen aikakausi laulun ensivaiheista.


Ristilukki

Tuoll' korpien kätköissä ruohikko on
ja paisteessa siell' auringon,
käy lukki niin suuri ja musta kuin yö,
Se saalista vaanii ja syö.
Säde päivän sen vangiksi väijyen käy
kun iltaisin verkkonsa taa hämärtäy.
Ja tullessa yön hän alkavi työn,
jok' ainoan sielun hän vangita voi
ja piinaten surmaa ne, oi.

Ja aurinko sammuu, sen kehrää ei näy,
se yön ikihelmahan käy.
Ja ihmiset sielutta harhailevat
vain tuntien tiet avarat.
Yön tummuus on heistä kuin hehkuva koi,
he säikkyvät kerran jos valjeta voi,
ja rientäen pois
näin eivätkö ois
ikivapaita - unta kun nähneensä vaan
he luulevat nukkuessaan.

Mutt' lukki se punovi pauloja ain',
yks' sielu ei lannistu vain.
Se sielu käy vapaana aikojen taa;
sen sankarit perinnöks' saa.
Ja mainetta, mahtia heille se tuo.
Mutt' rauhaa ja lepoa koskaan ei suo.
Se sankari on,
joka ain' kuolohon,
lukin verkkoja vastahan taistella voi,
sillä kaikki ne kaatuvat, oi! 
          Sanat Adolf Paul,   tekstin kopioin netistä Toivelauluja

Kevennyksenä lisään tähän erään konserttivieraan lausuman tilaisuuden jälkeen: "Kyllä nyt uruista viimeisetkin pölyt lähtivät." 

Onnellisuuspäivän ilta oli täydellinen.