lauantai 31. tammikuuta 2015

Sauvotaan Suomen hiihtosuunnistusmestaruuksista.


 Parkkipaikalla oli mahdollisuus hörppäistä tervetuloakahveet nokipannussa keitettynä.



Tästä tykkäsin, retkeilijät saavat pienin keinoin "puhvetin" pystyyn.

 
Koululla oli kisakeskus Suomen lippu liehui melkoisessa tuulessa. Tuuli ei haitannut metsätaipaleella, mutta aukealla pellolla tuntui varmaankin jäätävältä.



Varusteita myytiin, huollettiin  ja kannettiin paikasta toiseen.


Lintulaudaksi sanoivat tuota karttatelinettä.


Toiset olivat menossa ja toiset jo tulossa.





Tässä ollaan jo lähellä maalia, mutta loppuun asti kilpaa mennään.



Parkkipaikka oli aurattu läheiselle pellolle. Syksyllä tällä pellolla näimme niin suuren naakkaparven, että ikinä ennen en ole nähnyt ja kuullut sellaista "kiakka" konserttia. Kamera ei tietenkään ollut mukana.


Lehtikuusitiellä on harvoin näin paljon väkeä liikkeellä.



Tästä eteenpäin oli oltava varuillaan. Kilpailut jatkuvat huomenna. Lisää luntakin on luvattu, onneksi ei ole liian kovaa pakkasta. 

tiistai 27. tammikuuta 2015

Minä, minä, maa.


Noin kahdeksankymppinen on nyt pannut merkille, että kansalaiset panostavat paljon energiaa ihan vaan itseensä. Terveydestään ja kunnostaan huolehtiminen on tietenkin hyvin tärkeää ja siihen kannattaakin satsata jo nuoresta pitäen.

Jostain syystä näin syrjästäkatsojan vinkkelistä näyttäisi ulkomuoto, harrastevälineet ja treenivaatteet olevan  entistä korostetummassa asemassa. Tuntuu omituiselta kun uimahalliinkaan ei voi mennä ilman meikkiä. Täh. Näin mediassa pari päivää sitten. Jokaiseen urheilulajiin on omat kalliit välineensä ja lajiin sopivat muut vermeet.  Oikein hymyilyttää, kun muistaa omat viisikymmeluvun varusteensa, oli tennarit, sammarit ja pipo. Siitä revittiin. Oli helppoa kun kavereillakaan ei ollut sen enempää.


Olen huomannut valtakuntaan syntyneen ihan uuden ammatin, mikä näin ison työttömyyden aikana on hyvä asia. Parempiosaiset palkkaavat itselleen oman personal trainerin, joka sitten laatii kunto-ohjelman. Olen iltapäivälehdistä lukenut  treenausohjeista. Ihmisen jokaiselle elimelle on jo oma liikesarjansa, piukkaa pitäisi olla. Viime viikolla klikkasin auki videon allien vatkaamisesta. Kaikkihan tiedämme mistä tuo yli kuusikymmentävuotta vanha käsite "allit" on peräisin. No, silloin 50- luvun alussa oli presidentillä Alli- niminen puoliso. Alli- rouva purjehti juhlaan kuin juhlaan hihattomissa juhlakostyymeissään muskelien lepatellessa vapaana. Kansa tätä häpeämättömyyttä paheksui, olisi pitänyt pukea hihat allien peitoksi.  Kerrotaan, että joissakin virallisissa potreteissa rouvan alleja olisi vähän fotoshopattukin.

Allien muokkauksesta piti kertoa, koska tuo purje on omankin hihani sisällä viikattuna. Siis klik, video auki. Satuitteko näkemään ko videon?  Siinä ohjetta tuli antamaan nuori salskea mies, no ei se mitään, mukavahan tuota on katsella. Ensin hyvin treenattu opettaja veteli pyöränsisäkumin näköistä nauhaa kaksin käsin jonkun tangon takaa, tuon minäkin osaisin, jos vain saisin käsiini kylliksi voimaa. Seuraava liike olikin jo liian vaativa ja seuraavaa jos olisin yrittänyt, niin siihen olisin rojahtanut sohvan viereen. Atleettivartaloinen siinä punnersi melkein vaaka-asennossa nojaa vasten vain varpaat maassa. Klik, uusi sivu.

Minun allini ovat tallella edelleenkin, ne ovat tulleet jäädäkseen.
Vielä haluaisin palata noihin kauniisiin ja rohkeisiin, joilla on ollut varaa ja tarmoa satsata vain itseensä. On niin paljon mahdollisuuksia, voi pidennyttää hiuksia, hankkia rakennekynnet, pumpata botoksia ja silikoonia. Voi tsumbata ja sambata ja hankkia vielä yhden turhakkeen, selfiekepin.  Pleace smile!



 Suomessa keksitään paljon hyvää ja tarpeellista. Vesijuoksuvyö ja kävelysauvat, näitä laitoksia en voi tarpeeksi kiitellä.

Noin kahdeksankymppisen on turvallista mennä joelle uimaan/juoksemaan vyö ympärillään. Jos sattuisi tulemaan flimmeri tai peräti noutaja, niin mummelia ei tarvitsisi joen pohjalta naarailla, pinnalta löytyisi.

Ilman kävelysauvoja en enää suostu lenkille lähtemään. Talvella piikit sauvojen kärjissä antaa sopivaa turvaa liukkailla keleillä.

On hienoa olla noin kahdeksankymppinen tällä vuosikymmenellä, 50- luvulla näitä vempaimia ei vielä tunnettu. Tässäpä tämä sivustakatsojan tarina tällä kerralla, taisinpa muuttua laitahyökkääjäksi.



Ja nyt allien kimppuun, näillä eväillä.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

On tämä vieläkin mamman maailma.


 Tuli sellainen fiilinki, että tarttis tehrä jotain tälle blogille. Uutta ilmettä kaipasin. Ei tämä askeettinen tyyli oikeastaan ilmennä minua, mutta parempaankaan en nyt tähän hätään pystynyt. Koko päivä tähänkin remonttiin jo tuhraantui.

Koska vanha viisaus "yksi kuva vastaa tuhatta sanaa" pätee vieläkin, siispä annetaan kuville tilaa. Tuo sanallinen antihan minulla ei kovin kummoista kuitenkaan ole. Omaksi ilokseni tätä blogia olenkin vaan  rusnannut. Vuosipäiväkin on taas tulossa.

Silloin alussa katselin maailmaa noin seitsemänkymppisen elämänkokemuksella, nyt saan pikapuoliin sorvata juttujani noin kahdeksankymppisen sydänäänellä.  Hahaaa.


Tervetuloa uudet ja vanhat, ei kun uudet ja entiset lukijat piti sanoa. Ettehän te vielä vanhoja ole. Toivottavasti täältä jotain järjellistä vielä löytyy.  Sydänhali teille kaikille.

Nyt olisi hymiön paikka, mutta täällä se ei onnistu. Hymyillään sitten kun tavataan.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Joki



 Joen vuosi on ollut minulle uusi ja ihana seikkailu.  Minun jokeni on tuskin isoa ojaa suurempi, mutta siinä on elämää,  voimaa ja kauneutta. Aamuisin ensimmäiseksi katson joelle, sieltä näen päivän sään ja kalenterin. Sen tarkempaa allakkaa eläkeläinen ei tarvitsekaan. On kuitenkin hyvä tietää onko kesä tai talvi, otetaanko esille villahousut tai uimapuku.



Näitä ensimmäisiä jokikuvia on otettu tuolla kirkonkylällä, jo silloin joki kutsui luokseen tulemaan.






Satumaisen kaunista luontoa pääsimme ihailemaan vakituisina asukkaina kesäkuussa 2014.



Joen viileys rauhoittaa, ei tunnu kipua selässä eikä missään. "Vesi vanhin voitehista", tiesi jo vanhakansakin.


Näitä kuvia katsellessa voi oikein kuulla kimalaisten ja öttiäisten surinan ja pörinän. Voi tuntea veden, kaislan ja kukkien tuoksun. Korentoinenkin siinä korrella ja pikkuinen kala nappaa vesikirpun veden pinnalta.




Loppukesällä joella oli kultaa.


Sorsaemoilla oli paljon poikasia.


Aamusumu tuo uutta ilmettä joelle.


Usvanneidot siellä karkeloivat kaislikossa.


Kuulas syksyinen päivä, täällä on hyvä hengittää.


Vain yhtenä yönä  tänä talvena joki on saanut jääkatteen, seuraavana päivänä sitten jo satoikin vettä.


Kevätaurinko on kylvänyt hopeaa joen pinnalle.

Meiltä on täällä kysytty, että mikä sai teidät muuttamaan juuri tänne?  Nyt minä sen jo taidan tietääkin. Se oli JOKI.  Kun entinen kotimme oli myyty, niin meillä ei ollut satavarmaa uutta osoitetta mielessä. Kiertelimme ja katselimme, kaupungistakin. Mikään ei kuitenkaan tuntunut kodilta, ennenkuin ajoimme tähän pihaan.  Kävelimme omistajien kanssa jokirantaan ja tuntui kuin joki olisi minut lumonnut. Totta, lumosi se, joki. Ostopäätös oli helppo, eikä kertaakaan ole katumusta tunnettu.

Kevättä kohti mennään, päivä jo pitenee ja valo voittaa pimeyden. Joki virtaa maauomassaan vapaana.

En minä jokea omista, mutta joki omistaa minut.

torstai 15. tammikuuta 2015

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Sydäntalven aurinkoa.



Kohta aurinko nousee metsän takaa.  On niin kuulasta ja kirkasta aamulla yhdeksän jälkeen.


 Yöllä on satanut lunta, talvinen luonto kauneimmillaan. Kevättä kohti ollaan menossa.



 Ketun ja jänön reitit osuivat kohtauspisteeseen. Mitä tapahtuikaan pupulle?


 Hovihankkijamme Tokmanni on tuonut markkinoille tinttien mieliksi tällaisia pehmeitä höttösiä. Niitä on helppo takoa pakkasellakin.  Pikkuvarpusetkin tykkäävät ja naakat haluaisivat repiä pussukat hajalle.


 Voi tirppa, miten suloinen oletkaan.


 Lumitöihinkin pitäisi ryhtyä, jätetäänpä siis hetkeksi luontokuvailut.


 Vanha matto saa kyytiä, uusi puhtoinen lumi raikastaa vanhan palvelijan.



  Vielä yksi kuva kohti nousevaa aurinkoa.


Voi sentäs, toisetkin pupunjäljet päättyvät näin. Näyttäisi siltä, että tämä jänönen on päässyt viimeiselle matkalleen lentäen.  Varmaa tietoa ei ole. Olisikohan täällä näin talvella niin suurta lentäväistä, joka pupun jaksaisi napata.

Kirjoittaessani tätä juttua sataa jälleen lunta. Huomenna on siis uudet jäljet lumessa ja uudet lumityöt odottavat.