lauantai 20. syyskuuta 2014

Syyskuun aurinkoisia päiviä.



 Vuoden sieni 2014 on karvarousku tai karvalaukuksikin olen kuullut tätä kutsuttavan. Tällainen näky ilahduttaa sienestäjää, kori täyttyy nopeasti.


En muista aikaisempina kesinä löytäneeni puhtaita leppärouskuja yhtä runsaasti kuin tänä vuonna. Yleensä toukat ovat ehtineet ensimmäisinä apajille. 


 Sieniretken jälkeen on ihana pulahtaa veteen, sinne taisivat hukkua hirvikärpäsetkin. Kamalia otuksia, niitä ällöjä löytyi  puseron saumoista vielä kotonakin. Nyt ei riitä punkkiratsiat on  syynättävä myös hirvikärpäset metsäretken jälkeen.



 Kellosalmella vietettiin 13.09.  kekrijuhlia.  Oli pelejä, musiikkia, ruokaa, kahvia, käsitöitä arpoja ym.. Kyläläiset järjestivät yhteisen juhlan kesävieraiden kanssa. Pian täällä kylänraitilla taas hiljenee kun kesäasukkaat lentävät pois. No, vain siivekkäät lentävät, muut saavat tyytyä autoihin.


Linkku-bussiin pääsimme tutustumaan. Linkku on ihan uusi, kiertelee myöhemmin pitäjissä antamassa rokotuksia, hammashoitoa ym.


Mikähän tämä satoisa pensas mahtaa olla, tuskin ihmisten ravinnoksi marjansa kelpaavat?




Aamuisin on ollut sumua, taas oli uimakavereita runsaasti liikkeellä.


Niin se sumu siitä hälvenee ja kohta paistaa jo aurinko. Vesi on vielä aamulla ilmaa lämpimämpää.


Tänään kävimme sadonkorjuumarkkinoilla Keinuhongan tilalla.  Lapset pääsivät ajelulle, olisinpa minäkin halunnut mennä kyytiin.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Näin on marjat.


Olen joutunut laittamaan sanavahvistuksen kommentteihin runsaiden häiriköiden takia.  Menee ihan ilo tästä blogin pitämisestä näiden anonyymien hyökkäysten johdosta.  Onneksi Google ne on onnistuneesti poistanut, mutta ensin ne näkyvät kommenttilaatikossa.

Valokuvien siirtäminen on myös yksi murheenkryyni. Picasa on poistanut sen helpon ja yksinkertaisen ohjelman, jota olin tottunut käyttämään. 

Ihanaa värikästä syksyä kaikille.