Sadetta odotellessa.

 Kesäkuussa kaipasimme aurinkoa, nyt meille jo kelpaisi sadepisaroiden ropina.

Täällä pihalla asuu oma orava, joka kulkee aina samaa reittiä puusta puuhun, oksalta oksalle. Taas oli niin kuuma päivä, että istuimme omanapuun alla vilvoittelemassa varjossa, pieni tuulenvire tuntui ihanalta. Pihamme oravakin taisi olla uupunut, pysähtyi seurustelemaan kanssamme vanhan koristeomenapuun oksalle. Siinä se pikkuinen lepäili ihan lähellä, ei pelännyt meitä ollenkaan.

Kirvat valtasivat tämän ruusun, ruiskuttelin  toluvedellä ja sain kukat pelastettua.

Mökillä kirsikat kukkivat runsaasti, mutta kylmät ilmat veivät pölyttäjät mennessään. Muutamia harvoja kirsikoita on kypsynyt. Säiden ja luonnon ehdoilla näitä satoja odotellaan.

 Kuunliljoilla on paljon kukkia, lehtokotilot ovat tehneet lehdistä pitsiä. Harmillisia ahmatteja nuo asuntoa mukanaan kantavat, niistä ei taida eroon päästä, jos joskus ovat tontille asettuneet.

Eilen kävimme saaressa, Tehillä näkyivät ukkospilvet.  Saivat siellä mökkiläiset kunnolla vettä kasvimaalleen.  Toisin kävi meillä, mökillä oli hädintuskin sademittarin pohja kastunut. Onneksi lammikossa on vielä vettä, siitä on juotavaa riittänyt peuroillekin. Ei olla peuroja osuttu näkemään, ainoastaan jäljet kertovat vieraiden käynnistä lammikon savisella reunalla.

Yöllä ja aamullakin vielä oli sumua, mutta nyt paistaa taas aurinko.  Jokohan huomenna sataa täälläkin?

Aamujen aamu.

Se oli tänään.  En lähtenytkään järvelle uimaan vaan pääsin polskuttelemaan "kotirantaan".  Naapurin isäntä rakenteli eilen laiturin tuonne alas ja minäkin saan käyttää sitä. Olen ikionnellinen. Nyt ei tarvitse aamulla pakata reppua uimavermeille, eikä tarvitse lähteä kuumalle tielle sauvoineen.

Tätä kuvaa ei ole otettu aamulla, vaan vasta nyt illalla, olisikohan kolmannella uintireissulla. Tässä vielä yksi ulpukka lisää, siis pullukka.

Heinäkuun kuvia

Ensimmäiset viikot uudessa kodissa ovat kuluneet kuin siivillä, hyvältä tuntuu.

Pihalta näkyy kirkon torni ja kellojen soitto sunnuntaiaamuisin antaa levollisen olon sydämeen. En ole vielä oppinut tunnistamaan kellojensoiton eri merkityksiä. On ehkä käytävä haastattelemassa suntiota. En tiedä sitäkään soitetaanko kelloja sähköisesti. No, kellojen ääni tuntuu juhlavalta, soitettiin niitä perinteisesti miesvoimin tai sähkön avulla. Kaikki selviää aikanaan.

 Ehdimme tänne näkemään pionien kukkimisen. Tillipioni oli jo kukintonsa pudottanut.

 Kesäiset viikonloput ovat täälläkin häiden aikaa. Joku onnellinen nuoripari sai ensimmäisen kyytinsä avioparina näin hulppealla kulkuvälineellä.

Asumme joen pitäjässä.  Talvella täällä käydessämme kuvasin tässä sillalla joella talvehtivia sorsia.

Vanha silta näyttäisi olevan satavuotias, betonissa näkyy vuosiluku 1914. Sillan molemmilla puolilla on myös penkit, ne näkyvät ulokkeina ajotiestä. Jalankulkijoille on erillinen uusi silta tämän vanhan vieressä.

 Kylällä oli sahtimarkkinat alkukuussa, väkeä oli tosi paljon. Sääkin suosi markkinaväkeä.

 Päivänkakkaroita ei voinut ajaa nurin nurmikolta, antaa kukkia vaan. Ehtii sen nurmikon myöhemminkin.

 Joella on monta ilmettä ja monenlaista nähtävää.

 Hiljaa virtaa joki suurelle järvelle.  On tyyntä ja rauhaisaa. Monena yönä olen herännyt kuuntelemaan ruisrääkkä rantapellolta.  Tulopäivänämme pihakoivussa lauloi satakieli, naapureilta kuulin, että sitä kuulee täällä hyvin harvoin.

 Vääksyssä vietettiin vanhojen autojen katselmusta.  Mekin saimme vieraaksemme tällaisen kaunottaren vuosimallia 1959.  Pääsimme laivarantaan koeajollekin, hyvin mahtui kyytiin kuusi ihmistä.

 Me "tytöt" hämmästelimme poikien vesiurheilua. En muista tuota häkkyrää rannassa ennen nähneenikään.

Osa veneistä on jäänyt satamaan lillumaan tai sitten ovat vierailijoiden veneitä. 

 Näitä kelloja on siis valkoisinakin.

 Tämä kuva on meidän "pihakuusesta", valtavan iso tuija.

Ketoneilikka on yksi lempikukkani näitä ja palavaarakkautta kasvoi mammani pihalla. Sota-aikana näitä siellä ihailin, niiden monet valkoisen ja punaisen erilaiset väriyhdistelmät hämmästyttivät.

Nyt on saatu nettikin toimimaan täällä uudessa paikassa. Nähtäväksi jää innostunko taas uudelleen päivittämään ruokablogiani ja tätä vanhaa.  Ensin pitäisi lähteä kierrokselle blogiystävien kuulumisia lueskelemaan.

Täällä kotona näyttää kaikki vielä olevan vaiheessa. Olemme nyt kauniita kesäpäiviä viettäneet enimmäkseen ulkona. Talvella sitten ehtii sisällä kaappeja järjestellä ja tauluja ripustella.

Nuorin lapsenlapsi on kylässä, nukkuu vielä, aamiainen on jäänyt väliin.  Lähdenkin tästä naputtelemasta uusien perunoiden keittopuuhiin. "Morjesta sanoi voi potaatille", oli meidän vaarin lempilause tähän aikaan kesästä. Vaari otti perunan haarukkaan ja lisäsi siihen ison nokareen voita päälle. Vaari ei piitannut Puskan teorioista ja eli yli yhdeksänkymmentä vuotta terveellistä elämää.

Onneksi meillä on valinnan vapaus.

KOrjataan ketoneilikka harjaneilikaksi.  Kiitos Anjalle tarkkaavaisuudesta.

Runon ja suven päivä.

Ensimmäinen lipunnosto uudessa  kodissa.  "Ruislinnun" laulua tuolla kuistilla istuessani illalla kuuntelin. Muistui mieleeni Eino Leinon runoilu.