torstai 30. tammikuuta 2014

Mainoskatko




Olen tehnyt hankintoja Positiivareiden puodista. Tilaus kävi kätevästi netin kautta. Nyt sujuu paitojen viikkaus kuin tipulin tanssi.  Paita vaan viikkarin päälle ja kolme taittoa, siisti homma. Hain kaapin kätköistä epämääräisen kokoisia paitakasoja. Kaikki ovat nyt nätisti ojennuksessa. Tuli paljon tilaakin hyllyihin.



Tehdessäni tilauksen ennen  ystävänpäivää, sain kaupantekijäisiksi myös pikkuviikkarin samaan hintaan. 
Tilasin myös nätin päivyrin ja ystävän vihkosia.  Päivyriin on mukava kirjata tärkeitä tapahtumia tai ihan muuten vaan hauskoja juttuja.


En oikein uskonut tuohon viikkarin mainokseen, mutta nyt olen iloinen, että tuo hankinta tuli tehtyä. Suosittelen Viikkaria, se on oikea hyvänmielen viikari.

Lisäys eiliseen tekstiin.   Viikattuani ison pinon paitoja huomasin, että olin asetellut paidat viikkariin väärin.  Olisi pitänyt asetella kaula-aukko viikkariin päin, selkäpuoli ylös. Siis päinvastoin kuin  kuvassa. Eihän tuo kaapissa mitään haittaa, mutta nyt ei näe kaula-aukon mallia ilman kulman nostoa. Olin niin innoissani tuosta kätevästä systeemistä, että järjenkäyttö unohtui.


Tästä se alkaa helmikuu.  Positiivarien puoti löytyy täältä.



Sitten asiasta kolmanteen.  Siirrytäänpä keittiön puolelle.


Pentti Oskari Kankaan perjantaireseptejä on nyt kerätty kansien väliin. Oskarin hauskoja juttuja on mukava lueskella vaikka ei kokkaus kiinnostasikaan.  Ruokaohjeet ovat helppoja ja terveellisiä, mitään krumeluureja Oskari ei harrasta. Lähes kaikki kirjan reseptit olen kokeillut ja mies on testannut makuja, itse en voi viljaa sisältäviä ruokia syödä. Minulle on jäänyt sitten kuvaaminen.


Pentti Oskarin kirjaa voi tilata täältä  Huomasin juuri linkkiä hakiessani, että tammikuun aikana tehdyt keittokirjatilaukset toimitetaan 0-postimaksulla. Kannattaa myös tutustua Herrankukkaron perjantaireseptiin täällä.



keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Talvinen retkipäivä.

Eilen pääsimme nuorten mukana retkelle saareen.  Ihana aurinkoinen päivä, paljon valoa ja puhdasta uutta lunta.  Oli niin mukavaa, että koko päivän luulin olevan sunnuntain.

Maanantaina pääsen omalle silmälääkärille, katsotaan miltä silmät nyt leikkausten jälkeen näyttävät. Samalla määritellään resepti uusille lukulaseille.  Maltan tuskin odottaa uusia kakkuloita. Monta kuukautta on mennyt Tiimarilasien ja suurennuslasien kanssa häärätessä. Ulkona pystyn kulkemaan ilman laseja. Oli se vaan mahtava tunne, kun 02.01. ajelimme Porvoon moottoritietä kotiin Tilkasta, niin pystyin lukemaan tien vihreitä opastintauluja lasittomana.

Tätä blogini hiljaiseloa nyt on kestänyt jo kuukausitolkulla. Järkytys olikin iso huomatessani, että Picasan ja bloggerin yhteistyö ei enää sujukaan entiseen malliin. En ymmärrä miten tuo kuvien siirto jatkossa onnistuu. Tämän kollaasin ja edelliset kuvat sain jotenkin tänne keploteltua, mutta ei sujuvasti mennyt. 

Tänään sain uusitun ajokortin. Oli tuo kortin uusiminenkin varsinainen prosessi. Ensin en voinut mennä lääkärintodistusta hankkimaan ennen silmäleikkauksia, meinasi mennä kortti vanhaksi. Varasin ajan yksityiseltä lääkäriasemalta. Lääkäri sitten oli hurauttanut ruksin väärään ruutuun. Toinen ruksi lupasi uuden kortin, mutta toinen sen tärkeän tiedon kumosi. Poliisilaitoksen virkailija ei hakemustani ottanut vastaan, vaan uudelleen oli lähdettävä   lääkäriasemalle asiaa selvittämään.Niin se pieni ruksi väärässä paikassa voi aiheuttaa paljon harmia. No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Uusi kortti on nyt kukkarossa ja kuvakin on ihan oma.  Olisivat siellä tietenkin voineet valita jonkun nätimmänkin naaman ajokorttiini.  Hih...   En ole vielä tavannut ketään, joka olisi omaan passikuvaansa tyytyväinen.  Tosin en ole enää kehdannut moittia omaa kuvaani senjälkeen kun poikani sanoi, että niissä kuvissa on yleensä se vika että ne ovat mallinsa näköisiä.

torstai 16. tammikuuta 2014

Sydäntalvi




                                   Tämä päivä 75 vuotta sitten oli tärkeä vanhemmilleni.
 

 Heideken, Turku.



                    Oman isän ompelema ruokalappu.Täällä kerroin tästä aarteesta lisää.