tiistai 20. elokuuta 2013
Rapunalusasukki seikkailee.
Mikähän kumma otus tuohon kuistin ovelle on jämähtänyt koko kesäksi? Taidanpa ottaa kummajaisesta selkoa.
Voisikohan tuo kameraa käyttävä jättiläinen kertoa, mikä tämä piikikäs möhkäle on?
Kameramummelista tuntui, että häntä tuijotetaan. Mummeli kertoi, että tuo piikiäs olento on raahattu Tukholmasta laivalla ja se toimii oikein hyvin hiekanmurujen harjaajana kengän pohjista. Tule nyt pois sieltä terävien piikkien viidakosta. No niin, tulihan tuokin asia selvitettyä, tuumaili rapunalusasukas.
torstai 8. elokuuta 2013
Sateet tulivat.
Kirjekin on tullut silmäklinikalta. Pääsen 18.09.2013 silmäkirurgin vastaanotolle ja silmän leikkauspäiväksi on merkitty 14.10.2013.
Tämä kuvauskohde onkin niin korkealla, että oli otettava kameran tekniikka avuksi, en yltänyt lähellekään kukkaa.
Moniin vuosiin en ole enää kuullut niityllä sirkkojen soittoa, onneksi muistan muutaman hyvän konsertin. Vanhalle jää vain muistot. Tämä kuva vahvistaa sirkkojen olevan vielä hengissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)