Haluaisin vielä hetkeksi palata luodolle, kuunnella meren kohinaa, kiitää potkukelkalla peilikirkasta jään pintaa tai maistella ahomansikoita niityn laidalla.
Ulla - Lena Lundbergin kirja, Jää, kertoo saariston tarinaa. Nuori pastori saapuu perheineen saarelle veneellä, niinkuin kaikki muukin mikä luodoille on tulossa.
Kirjailijan tapa kertoa luonnosta, ihmisistä ja uskomuksista meni minulla suoraan sydämeen. Kirjan tapahtumat kertovat saarelaisten ja papin perheen elämästä kolmen vuoden ajalta sotiemme jälkeen.
Ihastuin erityisesti reippaaseen papin rouvaan, joka sähköttömässä taloudessa suoriutui hienosti navettatöistä, lasten hoidosta ja vieraiden passaamisesta. Topakkana emäntänä hän välillä piti järjestystä talossa isoilla kirjaimilla, mutta ennen muuta hän oli rakastava ja kannustava puoliso.
Pappila oli vanha ja hatara rakennus, talvella paleltiin. Hauskasti Ulla - Lena Lundberg kertoo kuinka pikkuinen Sanna - tyttönen tuskastuu potalle mennessään; " On niin paljon vaatetta päällä etten löydä peppuani."
Luotolaisten ruokatalous oli vahvasti kalavoittoinen. Papin emännän kalakeitto tai silakkalaatikko saavat veden herahtamaan kielelle.
Kaupunkilaisena ei aina tule ajatelleeksi kuinka tärkeä henkilö saaristossa on postimies, hän näkee ja kuulee enemmän.
Jos haluatte viettää kiinnostavia hetkiä luotolaisten elämää seuraten, niin kannattaa lukea tämä viehättävä kirja.
Tiesittekö muuten mistä voi päätellä, että syksyllä on saatu hyviä kalansaaliita? No, siitäpä tietenkin kun juhannusjuhlilla naisväellä oli uusia juhlamekkoja ja kaikki olivt iloisia. Syksyllä oli ostettu kankaita ja talvella ommeltiin ahkerasti.
On tässä kirjassa oikein juonikin, jännittävä oikeastaan.
Lähtekää purjehtimaan saarelle tai ottakaa iso tukeva potkukelkka, jos sattuu olemaan talvi. Kivenkovalla jäällä potkuri kiitää venettä nopeammin.
Minä palaan tästä vielä toviksi mansikka-aholle.
