maanantai 30. heinäkuuta 2012

Näin pieni vielä.




Ei vielä yhtäkään nivelenväliä sormessani täytä. Etujalat niin hauraan näköiset.

Hän on niin sievä, että hyvin voisi kuvitella, että prinssi tästä kehittyisi, jos oikea prinsessa suukon antaisi. :-)



Halusin vielä lähikuvan pienoisesta.



Kehitys on kestänyt melko kauan, ilmeisesti viileät ilmat ovat viivästyttäneet kasvua. Ruokaa on ollut riittävästi, spirulinaa ja kalojen ruokahiutaleita.



Kolme aikuista sammakkoa on koko kesän ollut altaalla läsnä.



Täältä kaikki alkoi.



Täällä
myös kerrotaan tarinaa.



Nyt ovat vauvelit lähteneet ja me voimme lähteä hyvillä mielin mustikkametsään.
Posted by Picasa

Metsästä kotiin ja pihalla.




Eilen löysimme metsästä mansikkapaikan.



Kesäkurpitsassa ensimmäinen kukka, olin jo luullut ettei kukkia tulekaan.



Suopakukka



Nyt tuoksuu ihanalle.



Mäkimeirami kerää paljon öttiäisiä.



Ensimmäinen valkoinen lilja avautui tänään. Liljat ovat lahjat lapsenlapsilta, sain äitienpäivänä viime vuonna sipulit, silloin eivät vielä kukkineet.

Posted by Picasa

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Retki Sälgkulla Bodeniin


Eilen Uusimaalehti antoi menovinkin, johon tartuimme, koska sää oli suotuisa ja matkakaan ei ollut pitkä. Tekstiilitaiteilija Kerstin Enhomin pihapiiri on ihana kokonaisuus mennyttä maailmaa. Täällä on hänen työtilansa ja myymälänsä, Immersbyntie 326, Immersby. Tästä voi lukea lisää, karttakin löytyy sieltä. Sälgkullaan voi tutustua kesäkuukausina pe-la klo 10-17.

Punaiset lupiinit näyttivät upeilta.


Myymälärakennuksen pihalla esitellään betonitöitä.


Mitä pitäisitte tuollaisesta avainpiilosta? Kuvassa takana oikealla.

Pihapolun laattoja.

Kerstin Enbom järjestää verstaallaan myös betonityökursseja.

Kurkistetaanpa myymälään sisälle. Täällä kolmessa huoneessa eteen avautuu oikea rynsaudensarvi. Taiteilijan valmistamia koruja, kortteja, käsitöitä, koriste-esineitä ja vanhoja tavaroita. Esineiden kuvaamiseen sain luvan. Niinhän se tietenkin on, että jos jotain haluaa myydä, niin esillehän näitä on laitettava.

Nallukat siellä istuvat suorassa rivissä, odottaen pääsyä uuteen kotiin.


Näillä kannuilla olisi mukava kastella kukkiaan, tulee hyvä mieli jo katsellessa.


Söpö pieni ratsumies kavereineen.

Siirrytäänpä vielä tutkimaan pihapiiriä. Täällä saa kierrellä polkuja pitkin ihastelemassa vanhoja rakennuksia. Jos kurkistaa ovesta sisään, niin voi kohdata yllätyksiä.

Vinttikaivo.

Aitta

Keinu


Sotilastorppa.


Sotilastorpan keittiö


Tuulimylly


Vanhassa savusaunassa.


Asuvat nykyään nallet.

Mylly ja asukkaiden uimapaikka.

Purossa on vähän vettä, mutta myllynratas on paikoillaan.


Kuuset muodostavat mukavan piilopaikan.

Kuusien muodostamassa piilossa asustelee hän, kodikasta.

Pihapiirissä on myös kasvimaa ja kasvihuone. Siellä metsän suojassa kasvavat, yrtit, juurekset, pavut, kurpitsat ja tietenkin peruna.

Hämmästyttävää, että tällainen toimiva paratiisi sijaitsee niin lähellä maan pääkaupunkia. Me ihastuimme tähän paikkaan. Kuviakin olisi vielä lisää, mutta joku tolkku kai tässä on pidettävä.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Aurinko toi iloa ja valoa tänään.





Aurinko armas valollansa
sai uuden päivän heräämään,
ja kaiken maan se loistollansa
taas nosti uuteen elämään.
Luojamme suuri, laupias,
yön poistit, kaikkivaltias.

( virsikirjasta )



Posted by Picasa

Tunnustukset


Matkatar ja Suvikummun Marja antoivat minulle tunnustuksen.

Kiitos.













Ohjeet annettiin mukaan ja ne ovat seuraavanlaiset:


1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.


No, yritetään.

1. Ahdistun aina kun minun pitäisi kertoa jotain itsestäni.

2. Olen todella pettynyt, kun lähijärven vesi on tullut uimakelvottomaksi.

3. Viimeaikoina olen ollut huolissani monista asioista.

4. Olen iloinen, että löytämäni "patti" kaulalla on vain struuma.

5. Olisin hukassa jos taata ei olisi lähelläni.

6. Tänään olen iloinnut lämpimästä kesäpäivästä.

7. Onkohan minussa jotain vikaa, kun en yhtään innostu olympialaisista?

8. Ahdistus helpottaa, olen selviytynyt kahdeksanteen kohtaan. Ei se ollutkaan niin kamalaa.


Annan blogiystäville nyt kesäloman, en haasta ketään tunnustelemaan.

Aamukampa / Vuosikampa 2012 # 16




Vihdoinkin paistoi aurinko vakiokohdetta kuvatessani. Mieli ei tässä kohdassa ollut kovinkaan aurinkoinen. Uimarannalla ei ollut yhtään uimaria. Kolkko ilmoitus taululla: " Järvessä on havaittu myrkyllistä sinilevää". Lasten uimakoulukin oli peruutettu täällä ja siirretty meren rantaan.



Pupukin oli tullut rannalle kaverinsa kanssa, kaverista näkyy vain korvat vasemmalla heinikössä.



Ensimmäinen sato pikkuisessa mustaviinimarjapensaassa. Jos harakoilta jää, niin ehkä puoli litraa on marjoja tulossa. :-)



Sama täällä, satotoiveet kuitenkin jo yhden litran luokkaa. :-)



Harmaa malvikki.



Myyrät olivat talvella syöneet kärhöt, mutta tämä sitkeä yksilö sinnitteli tuhosta huolimatta näin kauniin tuloksen.



Täällä altaanvaltaajat ovat joukolla lähdössä maailmalle. Nuoriso on malttamatonta, sammakoillakin. Kaikki yht´aikaa viininlehtisalaatin lehdelle. Kovin ovat vielä pieniä, mutta virkeitä ovat ja vikkeliä.



Chilipaprika tekee vielä lisää ärhäkkää maustetta.



Viitanneeko tämä jo syksyyn, kun hortensiapensas aloittelee kukintaa.



Astrid Lingren ruusut ovat kukkineet monta päivää uskomattoman kauniiden kukkaterttujen ja huumaavan tuoksun muodossa.



Mesiangervot ovat kauniita, niistä kannattaa nyt valmistaa virkistäviä jalkakylpyjä.

Täällä toisten vuosikampoja.
Posted by Picasa