lauantai 30. kesäkuuta 2012

Aamukampa/ vuosikampa 2012 # 14

.


Vakiokohdetta kuvasin aamulla aikaisin, ei ollut vielä uimareita rannalla. Oli melko kylmä, kova tuuli puhalsi.



Perjantaiaamuna joimme uimakaverien kanssa teet rannalla. Yksi meistä matkusti illalla Lappiin kesää viettämään. Järvi pilkottelee oikealla ylhäällä. Retkieväämme resepti löytyy täältä.


Ensimmäinen varjoliljan kukkakin on jo auennut ja heti joku turilainen sen bongasi.

Marja tuolla kommenttilaatikossa varoitteli liljakukoista. Laitan nyt tähän lisäyksenä meidän konstimme liljakukkojen nitistämiseksi.

Meillä on liljakukkojen varalle takuuvarma suunnitelma: otetaan vesikauhaan vettä, lähdetään kukkotaisteluun. Hiivitään hissukseen liljojen luo ja tehdään silmämääräinen tarkistus. Jos liljakukko havaitaan, niin viedään vesikauha pahaa aavistamattoman kukon alapuolelle ja kopautetaan hieman liljaa. Liljakukko pudottaa itsensä alas maahan, niin se luulee, mutta putoaakin saman tien vesihautaan. Seuraava vaihe onkin sitten taatan heiniä.



Kivikkokasvien pääväri on nyt keltainen.


Palavarakkaus on saanut uutta hehkua ilta-auringosta. :-)


Ensimmäinen pionin kukka avautui tänään.


Jaloangervo


Tämä valtava siemenkota valmistuu hiljalleen keisarinpikarililjan latvuksessa. Kiinnostavaa nähdä millaisia siemeniä siitä tulee ja lähtevätkö kotikonstein kasvamaan uusia keisareita.


Uudet siniset pikkukävyt ovat ilmestyneet vuorimännyn oksille.


Palataan vielä juhannukseen. Leo rohkaisi mielensä ja kahlasi tarkistamaan josko vesi olisi syvemmällä saman makuista.

Tässä on menossa juhannuksen jälkiruoka. Ohje löytyy Viljatonta ruokaa blogistani täältä.


Mukavaa alkavaa heinäkuuta kaikille, palaillaan taas vuosikamman merkeissä kahden viikon kuluttua.

Toisten vuosikampoja löytyy täältä.
Posted by Picasa

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kukkapäivitys.





Tällä siperiankurjenmiekalla on oma tarinansa. Kukan juuria keräsin Porvoossa rakennustyömaan laidoilta multakasasta. Juurakot lähtivät hyvin kasvamaan mökin pihassa. Kun mökki myytiin, niin minä kaivoin pienen juuripalan mukaani edelliseen asuinpaikkaamme. Viisi vuotta sitten muutimme tähän kotiimme ja taas meitä seurasi pieni pala kurjenmiekan juurta. Nyt kukkia on taas runsaasti.


Akileijat ovat nyt kauneimmillaan.


Tämän keltaisen rakastaa ei rakasta - kukan siemeniä keräsin Alastarolla maantien varrelta.


Tämä ruusu kukkii naapurissamme koulun seinustalla, tuoksuu hurmaavasti.


Vuorimännyt kukkivat runsaina.


Idänunikon siemenkota on aika hieno.


Tässä on pieni osa jaloangervon kukasta, värit ovat ihanat.


Pupu vietti pientä lepohetkeä kadunpuoleisella hiekkakäytävällä. Kuva on otettu sälekaihtimien takaa sisältä.

Eilen tuossa EU:n asioita miettiessäni oikein pää paisui. Tänään oli pakko palata taas mamman maailmaan kukkien pariin.

Eilen kävelin ensimmäistä kertaa aamulla rantaan jalan loukkaantumisen jälkeen. Taata on minua kuskannut autolla, mutta nyt halusin jo lähteä lenkille. Jalka tuntui olevan jo melko hyvässä kunnossa, mutta muu kunto on romahtanut kahden liikkumattoman kuukauden jälkeen. Vauhtia oli hiljennettävä. Onneksi kesää on vielä jäljellä, ehkä jo syksyllä kulkeminen sujuu paremmin.

Tervetuloa uudet lukijat, toivottavasti löydätte täältä joskus jotain kaunista.
Posted by Picasa

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Rahaa, rahaa,

pyytävät nyt Espanjan pankit.



Eilen taata katsoi taas F1 kisoja Valenciasta. Nyt on mukava niitä seurata kun kaksi suomalaistakin on taas mukana.

Tuntuu kornilta ajatella, että Santander osti isolla rahalla oman Alonsonsa Ferrarin kuskiksi vaikka suomalaisella olisi vielä ollut vuosi Ferrari-sopimusta jäljellä. Nyt on pankeilta rahat loppu ja suomalaisten veronmaksajienkin pitäisi ryhtyä pelastustoimiin.

Tänään lehdestä luin, että tarve olisi sata miljardia. Voihan talikynttelit, eihän noin isoa summaa osaa edes kuvitella, tähtitieteellistä.

Tätä maailman menoa ei enää pieni mummeli voi ymmärtää. Viimeksi kun Suomessa pankit olivat kuusessa, niin ei Suomea kukaan auttanut, veronmaksajat ja pankkien harhauttamat pienyrittäjät maksoivat viulut. Ihmisten velkajärjestelyt taitavat pyöriä vieläkin.

Tavalliselle ihmiselle EU:sta on tullut pelottava mörkö. Kuka nyt osaisi kansalaisten hämmentyneitä mieliä rauhoitella? Sitä luvattua ruoanhintojen alennustakin on odotettu jo vuosia. Etelässä käydessämme olemme kyllä huomanneet, että niissä maissa ruoka on halvempaa. Meille laittavat vaan kaikenlaisia älyttömiäkin direktiivejä ja suomalaiset kuuliaisina kaiken hölmöyden toteuttavat ja antavat kuitin kaikesta.

Mietinpä vaan miksi muualla maailmassa kahviloissa, takseissa, kampaajilla ym. haluttaisiin maksu käteisellä?


Posted by Picasa

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Ihastuttavat ja vihastuttavat lupiinit.

.

Mootoritien pientareet ja rampit ovat juuri nyt lupiiniloistossaan aivan hurmaavat.

Lupiini on varmaankin kauhea riesa, jos siitä haluaa päästä eroon. Moottoriteiden penkoilla se on kuitenkin hyödyllinen, pitkät paksut juuret pitävät piennarten hiekat paikoillaan. Nykyään lupiineita ei enää taideta kylvää tähän tarkoitukseen. Mielestäni lupiini on paljon kauniimpi kuin takiaiset ja ohdakkeet teiden varsilla.

Suomessa on maanteitä tuhansia kilometrejä, ihastuttavia luonnonkukkiakin löytyy yllin kyllin. Toivottavasti niitä ei taas niitetä parhaaseen kukinta-aikaan maan tasalle.

Ajattelin laittaa terveiset TVH:lle, muistin sitten, että eihän ne yienvarsien niittäjät enää mitään TVHlaisia ole. Mikähän se instanssi nyt on? Ei kun kuukkelille. Arvatkaa mitä tuli vastaukseksi; Team Väli Housu. :-) Selvisihän sekin sitten, että TVH on nykyään TVL, voipi se olla niinkin, että seuraavalla sivulle sen laitoksen nimi olisikin jo jokin muu.

Mukavaa juhannusiltaa kaikille. Me pidämme sadetta jo täällä kotona, ajelimme pois pahimman paluuruuhkan tieltä.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Hyvää Juhannusta kaikille.




Kuvat ovat aamuisin uimaretkellä otettuja. Välillä paistaa päivä ja usein on taivas pilvessä. Harmi vaan, että ei ole mitään "putkia" millä saisi tarkempia kuvia kauempana uiskentelevista linnuista. Kuvia klikkaamalla niitä voi tarkastella isompina.



Tässä taitaa olla (koskeloperhe oli siis väärin) telkkäperhe aamu-uinnilla. Poikasia oli viisitoista, on siinä emolinnulla vahtimista.

Korjaus, pojan mukaan tuo lintuperhe onkin telkkäpoikue. Yritin tihrustaa tuota kuvaa ja tuon ruskean pään takia luulin sitä koskeloksi. Onneksi poika on tarkkasilmäinen.



Aurinkoisena aamuna saimme ihastella joutsen pariskuntaa.


Kuikat ovat niin komeita ja ylväitä lintuja. Päivä oli pilvinen ja linnut kaukana, mutta kuva oli saatava. Kuusi kuikkaa, aika hyvä tulos tällä järvellä.


Ahvenruohojen seasta saattaa löytyä jotain syötävää.


No niin, jonoon järjestäytykää ja nopeasti pois laiturin läheltä, eivät uimarit tosin meitä häiritse.


Tällä emolla oli 11 poikasta, aina oli joku sukelluksissa.



Koskaan ei voi tietää mitä rannalta aamulla löytyy. Nyt siellä nukkui pari pyöräilijää.

Hyvää Juhannusta!

Nautitaan kesästä ja ulkoilusta.
Posted by Picasa

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Aamukampa / vuosikampa 2012 # 13

HAASTE 13

16.6.2012

"HAASTEAIKA ON AINA 2 VIIKKOA. TARKOITUKSEMME ON KUVATA VUODENAIKOJEN VAIHTELUA JOSSAIN VUODEN ALUSSA VALITUSSA VAKIOKOHTEESSA."



Vakiokohde, vihdoinkin paistoi aurinko vuosikampapäivänä.

Onko tämä ruskolilja vai keisarinkruunu?



Pilvirouva ihastutti naapuripihassa.


Valkoinen akileija ja tulikellukka.

Illukka on mieluisa öttiäisille.


Tätä luulisin idänunikoksi.








Toisten aamukampakuvia täällä.

Posted by Picasa