Mielensäpahoittajan miniä.

Kirjan ja ruusun päivänä en päässyt kirjakauppaan, mutta taata laittoi varausviestin kirjastoon "Miniästä". Tänään tuli kännykkään viesti, että kirjan saa käydä noutamassa.

Vappu oli pelastettu, kun mieluisaa lukemista oli haettu lainaksi. Ryntäsin keppeineni tuoliini ja ahmin kirjan siltä istumalta. Minulla olikin mielensäpahoittajan kanssa jotain muutakin yhteistä kuin monet luutuneet mielipiteet, olinhan itsekin satuttanut jalkani viime viikolla.

Olen niin ihastunut Tuomas Kyrön tapaan kirjoittaa lämmöllä ja huumorilla helppolukuista tekstiä, josta ei pientä jännitystäkään puutu.

Hauskasti Tuomas Kyrö saa kymmenestä perunakilosta ja kolmesta päivästä sellaisen kokonaisuuden, että tarinaa ei voi laskea käsistään ennen viimeistä sivua. Mielensäpahoittajalla on hieno miniä, oli mukava lukea hänen maailmastaan. Upean uranaisen elämä ja perhe-elämä voi siis olla onnellistakin.

Haluan juuri tällaista hyvää kirjallisuutta luettavakseni. En halua ahdistua silloin kun otan kirjan käteeni, päivän uutiset hoitavat järkytysaspektin ilman kaunokirjallisuutta. Ei tätä ihmiselämän raadollisuutta pakoon pääse, asiat on kohdattava niinkuin ne eteen tulevat. Kirjojen maailmassa haluan nautiskella mehukkaista tarinoista ja hienoista kielikuvista. Myönnän auliisti, että tämäkin taitaa olla ikäkysymys. Olenhan minäkin aikanani kahlannut läpi "Maailmankirjallisuuden Suurromaanit" ja yrittänyt ymmärtää ihmisten raadollisuuden. Nyt en enää halua menettää yöuniani mieltäni järkyttävillä kirjoilla.

Hyvä mieli jäi tästä lukunautinnosta, sivuja olisi saanut olla tuplasti lisää.

Mielensäpahoittajasta kerroin täällä.

Vappukukka, joko on ostettu?

Lapsena myin vappukukkia ihmisille.

Piti oikein käydä tarkistamassa mitä tietoa netistä löytyy , näin Wikipedia:

"Vappukukka on pieni muovinen rintaneula, joita myydään keväisin vapun alla. Sen myynnistä saaduilla tuloilla tuetaan lastensuojelutyötä.

Vappukukka-perinteen aloitti vuonna 1908 Maitopisara-yhdistys. Vappukukka on Suomen vanhin hyväntekeväisyysmerkki."

Muistelen, että tuo pieni kukka oli viisikymmenluvulla paperinen.

Tämä vappu vietetään nyt täällä kotona pihan kukkia ihaillen, koipea parannellessa.

Kiurunkannus

Sitruunaperhonen on istahtanut pallokevätesikon kukalle.

Helmihyasintti ( Muscari armeniacum )

Taata kuvasi kukat jo eilen valmiiksi.

Hauskaa Vappua!

Suihkualtaan valtaajat.

Sammakot viettävät orgioita meidän pihan pikkuisessa suihkualtaassa. Kaksikerroksinen sammakko.

Kolmikerroksinen sammakko.

Tässä tulosta, varsinaista elämän ihmettä. Sammakonkutua ilmestyy koko ajan lisää, kohta tarvitaan saavi poiskuljetukseen.

Nyt tarvittaisiin biologin ohjeita, miten tässä pitäisi menetellä? Voiko tuota kutua kauhoa ämpäriin ja viedä jonnekin metsäojaan. Ei oikein houkuttele ajatus sadoista sammakoista pihalla. Ikävältä tuntuisi myös noita tuhota, varsinkin kun on kerrottu sammakoiden vähentyneen luonnossa.

Olimme senverran myöhässä (sattuneesta syystä), että altaan tyhjentäminen sulaneesta lumesta, sadevedestä ja syksyn lehdistä jäi vaiheeseen. Yön hiljaisuudessa sitten tapahtui valtaus.

Allaskuvat ovat ikkunasta napattuja.

Keltaiset krookukset pääsivät lumivaipasta viimeisinä.

Valkovuokoissa on jo nuppuja.

Scilla

Akileija on jo näin komea.

Keisarin pikarililja

Leskenlehti

Palloesikko on avannut pallossaan jo muutaman kukan.

Kaikki kuvat ovat taatan ottamia.

Alkukirjainhaaste # 61 VI

VIhannekset

Vietetty riemukkaita hetkiä koirien maailmassa.

Nyt se on luettu, mahdottoman mukava kirja koiramaailmasta ja vähän ihmistenkin.

Osuimme maaliskuun lopulla Fuengiroolassa kirjan julkistamistilaisuuteen, siitä kerroin täällä.

Raija Oranen kertoo uudessa kirjassaan Voitto kotiin ja muita diplomaattisia selkkauksia perheen koirista. Kun perheessä parhaimmillaan on kolmekin koiraa ja koti kahdessa maassa, niin yllättävistä, hauskoista ja vähemmän hauskoista tilanteista ei ole puutetta.

Raija Oranen kertoo pilke silmäkulmassa lempeydellä ja rakkaudella nelijalkaisista perheenjäsenistään. Tämä kirja on todella koiramainen juttu.

Olen jännittänyt myötäeläen koirien lentomatkoilla ja nauranut hervottomasti Orasen hauskalle kerronnalle emännän ja koirien vuoropuheluille.

Parsonrussel Doriksen tarinan luin ensin. Monta kertaa tuli mieleeni eräs ihana tuntemani poikarussel. Tutustuminen Dorikseen oli hulvattoman hauskaa. Mitä pidätte tästä katkelmasta?

Nuori neitokoira Doris oli saanut ensimmäisen juoksun ja perheen vanha Arttu-koira ei oikein enää muistanut miten pitäisi toimia. Tämä on pieni pohjustus tarinaan, Raija Oranen jatkaa.

"Kunnes sitten eräänä päivänä vanhalle Artulle kirkastui: koko kaipauksen, lemmen ja himon maailma repäistyi auki kuin esirippu olisi nostettu sen edestä.
-Tahdon, tahdon, tahdon! Se kiljui.
-Annan, annan, annan! Doris ulvoi vastaukseksi.
-Etkä taatusti anna, minä ilmoitin ja suljin lemmekkään Artun työhuoneeseen lukkojen taa."

Jätän kirjan seuraavalle lukijalle ilon selvittää, kuinkas sitten kävikään.

Seuraava tarina kertoo lempeästä ja kiltistä koirulista, joka sai nimekseen Sulo Raitis. Sulon me tapasimmekin Fuengirolassa, samoin seuraavan tarinan sankarin Voitto Vilkas Valenciano Palon.
Koirien nimillä on omat kiinnostavat tarinansa.

Olisi niin kutkuttavaa kertoa tuosta diplomaattisesta selkkauksestakin, mutta jotain on jätettävä seuraavalle lukijallekin. Toivon, että kiinnostuksenne heräsi. Tämä on verratonta luettavaa koirista pitäville ihmisille, myös kissaihmisille, jotka pitävät hersyvästä kerronnasta. Kirja olisi hyvin terveellistä luettavaa varsinkin henkilöille, jotka suunnittelevat hankkivansa koiran. Silloin ei kannata lähteä pentunäyttelyihin korin kanssa, uskoisin, että paluumatkalla korissa tuhisi pieni karvakäärö.

Kun nyt tästä lukukokemuksestani aloin kertoa, niin vielä on mainittava yksi asia, joka minua ilahdutti. Kirjassa kerrotaan elämästä Fuengirolassa talviaikaan. Oli mukava lukea tutuista paikoista, hiekkataiteilijoista, koirien turvakodeista ja tärkeää infoakin tuli monista asioista. Aurinkorannikollakaan ei aina paista aurinko.

Onni on uudet lukulasit.

Tänään tuli puhelu lääkäriltä.

Röntgenlääkäri oli katsonut kuvat, murtuma siellä nilkassa on.

Mielialapuntarissani mentiin ensin miinuksen puolelle, mutta asioita tarkemmin mietittyäni tulin siihen tulokseen, että luultavasti olinkin pienen paussin tarpeessa. Vähän jarrua mummelille.

Viime viikolla ystäväni, Anja, kävi täällä ja toi tämän suloisen kaktuksen. Siinä oli paljon nuppuja ja nyt se oikein rävähti kukkimaan. Tätä tänään tarvitsinkin. :-)

Yht'äkkiä olin päivystyspotilas.

Onneksi on Ainot.

Näin ne ihmisten päiväohjelmat voivat muuttua hetkessä.

Eilen aamulla pakkasin reppuni ja olin lähdössä sovitulle treffipaikalle uimakaveria tapaamaan. Muutaman askeleen ehdin ottaa ja sitten olinkin nenälläni pihakivetyksellä. En liukastunut mihinkään, en kompastunut eikä huimaustakaan ole ollut pitkiin aikoihin. Jotenkin vaan jalat menivät alta, liukastakaan ei enää ollut.

Ketään ei näkynyt missään, ei tarvinnut ajatella, että näkikö kukaan. Hih. Soitin ystävälleni, että en voi tulla olen kaatunut pihassa, yritin nousta ylös, mutta en onnistunut nousemaan kun mitään tukea en saanut mistään. Ystävä lupasi tulla heti auttamaan, kun taatakin oli lähtenyt työmaalle.

Ystäväni avustuksella pääsin ylös, tai hän joutui melkein nostamaan, jalat olivat ihan omituiset. Soitettiin taksi ja odoteltiin sitä kyytiä turhaan. Selvisi, että taksi oli mennyt Espooseen samannimiselle tielle. Omituista sekin, kun ystäväni taatusti antoi oikean osoitteen.

Kaatumisestani oli kulunut jo 45 min. Kukaan ei sinä aikana kulkenut meidän tiellämme, onneksi en kaatunut selälleni ja halkaissut kalloani, apua ei olisi ajoissa tullut. Meidän kadulla ei siis kannata saada kohtausta aamupäivällä, nuoret ovat työssä ja lapset koulussa.

Soitin sitten taatalle, että taas tarvittaisiin saattajaa mammalle terveyskeskukseen. Onneksi taata pystyi tulemaan ja lähdimme ensin tähän läheiseen ja sieltä lähettivät kirkonkylän terveyskeskukseen kun heillä on siellä myös röntgen.

Päivystyksessä oli melkoinen kuhina käynnissä, mutta minulle kiikutettiin jääpalapussia kipua lievittämään, pyydettiin odottamaan. Yllättävän nopeasti pääsinkin näyttämään lääkärille jalkaani ja seuraavaksi odottamaan röntgenin oven taakse.

Täyttelin siinä odotustilan lehtien sudokuja kun röntgenhoitaja ryntäsi hakemaan hoitoapua, kuvattava potilas oli tuupertunut yllättäen. Ihastelin henkilökunnan toimintaa, ripeästi saatiin potilas paareille ja ambulanssi vei hänet sairaalaan.

Aikanaan pääsin minäkin röntgeniin ja hoitaja jatkoi työtään tyynenä ja rauhallisena, antoi ohjeita mitenpäin sitä nilkkaa käännellään. Kuvat onnistuivat ja pienen odottelun jälkeen pääsin taas lääkärin puheille. Kuvien lopullinen tulkitseminen jäi röntgenlääkärin tehtäväksi, mutta toiveita antavan lausunnon sain ja hoito-ohjeet. Lupasivat soittaa, jos kuvissa ilmenee jotain erityistä.

Uusi lappu kourassa jäin odottelemaan sairaanhoitajan vapautumista, hän laittoi lastan paikoilleen ja valitsi minulle sopivat kyynärkepit. Niillä nyt köpötellään vähintään kaksi viikkoa.

Muutama tunti siellä meni, mutta minulle jäi oikein hyvä kuva niistä tapahtumista. Hoitohenkilökunta teki parhaansa vaikka yllättäviäkin asioita sattui. Olisi kyllä kohtuullista, jos kunnilla olisi varaa palkata riittävästi työvoimaa hoitamaan tärkeää tehtävää. Olen kiitollinen avusta ja kiitollinen suojelusenkeleille, ettei pahemmin käynyt.

Aamu-uinti nyt jää väliin, mutta ei hätää. Kesä on jo lähellä. Eipä sitä tiedä vaikka minä vielä pyydän taataa kuskaamaan minut rantaan, riisutaan Ainot ja lastat laiturille ja pulahdetaan järveen. Hauska ajatus.

Onkin lähdettävä taas pois koneen ääreltä, jalka turpoaa jos sitä roikottaa tuolla pöydän alla. Yritän käydä lukemassa ystävien blogeja, mutta kommentointia on rajoitettava.

Taatan olen jo valtuuttanut valokuvaamaan pihan kukkia, kun en nyt onnistu kykkimään maata kohti näiden keppien kanssa.

Nyt loppui kiire.

Kiitos Tuula ja Minttuli kommenteistanne bittiavaruuteen lentäneeseen postaukseeni n. tunti sitten.

Bloggeri on taas uusiutunut niin maan perusteellisesti, että en enää pysy perässä, varsinkaan tänään.

Kaaduin aamulla ulko-ovellamme, ihan mahalleni lensin ja satutin jalkani. Vielä en saanut tietää onko luu murtunut. Koipi on nyt kuitenkin tukevasti paketissa.

Onneksi ehdin saada uudet silmälasit, nyt on aikaa lukemiseen. Pihatyötkin ovat mukavalla mallilla.

Marmatus jatkuu huomenna.

Kirjan ja ruusun päivä

Kirjastossa antoivat kävijöille tänään ruusun

ja runon. Runo on kiedottu kauniisti ruusun varteen.

Etupihalla avautui ensimmäinen keltainen krookus, lumen alla olivat kehittyneet ja odotelleet lumen sulamista. Taustalla on vielä paljon lunta.

Suruvaippa kävi lämmittelemässä jalkakäytävän reunakivellä.



Tämä pikkuinen oli joutunut rännin alla olevaan ämpäriin. Olikohan ollut katolla seikkailemassa ja pudonnut sadevesitötteröön? Taata pelasti sen hengen ja kantoi ämpärissä pois tontilta.

Posliinihyasintti on ensimmäisiä pihan kukkia keväällä.



Särkynyt sydän on yksi lempikukkani. Monta alkua on kasvamassa iloksemme.

Eipä tätä aurinkoista säätä pitkälle riittänyt, nyt jo pisartelee vettä. Tätä se kevään kai kuuluu ollakin, vuoroin sataa ja paistaa.

Nyt sitä on...

Multaa kynsien alla. :-)

Päivä alkoi lupaavasti. Saavuin vähän liian aikaisin uimakavereiden kohtauspaikalla, nautin kirpeästä kevätaamusta ja lintujen liverryksestä. Yöllä oli ollut pakkasta.

Muistui mieleeni ihana laulu kouluajoilta.

"Tule aamuhun hymyilevään,
tule tuoksuun syreenein!
Ens' kukkasista kevään
ens' seppeleen ma tein.
Kevätlintujen laulussa helää
kaikk' elämän ihanuus.
On sille, ken varjossa elää,
joka suvi ihme uus."

Jouduimme opettelemaan laulujen sanat ulkoa. Joskus se oli tosi vaikeaa, mutta siellä ne ovat tallella vieläkin ihanat säkeet aivojen lokeroissa. Koskenniemi nyt ei ollut kovin tarkka tästä kasvitieteellisestä puolesta. Syreenithän kukkivat täällä meidän leveysasteillamme vasta alku kesällä. No, runoilijalle suodaan pieniä vapauksia, runohan on kaunis, väkevästi tuntevan hengen tuote.

Toivuin sitten hiljalleen tuosta "keväthuumauksesta" ja pääsin asiaan puutarhan puolella.

Aurinko paistoi koko päivän. Lumi oli melkein sulanut pihalta ja kuistilla oli lämmintä auringossa parikymmentä astetta. Vuoden ensimmäiset iltapäiväkahvit juotiin ulkona.

Oli jännittävää tutkia kukkien alkuja siinä leikellessämme talventörröttäjiä kottikärryihin. Viime keväänä myyrät olivat tehneet selvää jälkeä monista kukista. Nyt ei onneksi ollut myyrätuhoja näkyvissä. Taata kylvi vielä syksyllä myyränkarkotepapuja runsaasti maahan myyrien reiteille, hyvin ovat tehonneet. Paksun lumivaipan alla kasvit ovat hyvin selviytyneet.

Huomenna on lähdettävä multaa ostamaan. Kukkapenkkeihin vähän lisäillään ja ruukkuihin laitetaan kokonaan uudet mullat.

Haluaisin kokeilla chilin kasvatusta ruukuissa kuistilla. Mahtaneeko onnistua, en ole ennen kokeillut?

Mikähän öttiäinen tämäkin on? Puuhakkaana se kiiruhti askareilleen kivipolkua pitkin.

Lisätty 23.04. Kommenttilaatikosta löytyi öttiäiselle nimi, Ahopirkko, Psyllobora vigintiduopunctata, vanhalta nimeltään kaksikymmentäkaksipistepirkko. Mörökölli oli asian selvittänyt. Kiitos sinulle tietoiskusta. Laitan sen nyt tähän, jos kommenteista sitä ei huomata.



Tämä on kai tuttu leppäkerttu, vähän oudon värinen vaan on viittansa. Ehkäpä tuossa auringon suloisessa lämmössä nuttunsa saa enemmän väriä.

Kärpäset olivat pikkulintujen kiinnostuksen kohteita, ehkä siemenravinto jo kyllästyttää?

Valkoiset krookukset avasivat nuppunsa vasta nyt auringon lämpöön.

Kuinkahan mahtaa mammalla aamulla olla kintut kipeänä, kun noin ihan kylmiltään lähtee kykkimään kukkapenkkeihin. Siispä sitä samaa huomenna, siellä ne vaivat paranevat mistä ovat tulleetkin.

Nyt näkyy hyvin, ihanaa.

Aamulla huomasin, että puhelimeeni oli tullut viesti Instrusta, lasit ovat valmiina.

Taata polkaisi pienen punaisen ranskalaisen käyntiin ja lähdimme pääkaupunkiin. Maltoin tuskin odottaa saadakseni kokeilla uusia lukulasejani. Plussaa on kummassakin linssissä kuusi ja risat, syväterävät, kertoi optikko.

Olen niin kiitollinen silmälääkärilleni, kun hän löysi minulle kuitenkin lukuapua näistä linsseistä.

Oi, että ne istuvat tukevasti ja mukavasti nenällä. Kuvan väri ei ihan vastaa todellisuutta (pitäisi olla liilampj), mutta se ei ole lasien vika, syytetään Picasaa.

Olen jo ehtinyt tänään virtuaalisesti kierrellä hurmostelemassa suomalaisten ihanissa puutarhoissa. Kesällä yritämme vierailla mahdollisimman monissa. Elokuun 19 vietetään puutarhoissa avointen ovien päivää. Käykää tekin katsomassa täällä.


Olin niin innoissani uusista laseistani, että Hullut Päivätkään eivät aiheuttaneet minulle hepulikohtausta. Emme kuitenkaan ahtautuneet myyntipöytien asiakasvirtaan, vaan nousimme Stockan yläkertaan lounaalle. Valitsimme keiton ja salaatin. Masut pullollaan lähdimme etsimään keskustan Säästä ja Punnitse liikettä. Ostokset sitten painoivatkin niin paljon, että punnittua tuli ja säästön kanssa kävi vanhanaikaisesti, viivan alla oli komea luku. Itiksestä tuo minun hovihankkijani on lähtenyt remontin tieltä pois. Nyt oli pakko hyödyntää tällaista tilaisuutta kun kantoapuakin oli mukana, taas löytyy kaapissa siemeniä.

Tämä veitikka oli kyllä aika söpö.

Keltaisten kassien virtaa kaduilla ihmettelin. Mikä ihme saa ihmiset noin villiintymään ja Visaa vinguttamaan? Mitä, eikö nyt olekaan lama-aika Suomessa?