Aamulla olimme taas kaikki koolla tutulla kohtauspaikallamme, oli ihana aurinkoinen aamu. Ei olisi uskonut, kun yöllä satoi puhdasta puurovettä.
Tuo vanha hyvä ohje löytyy täältä.
Tämä keittokirja on ollut minulla käytössä yli viisikymmentä vuotta. Muistan kun se ilmestyi v. 1957, silloin se todellakin edusti alansa huippua. Minulla ei heti ollut rahaa sen hankintaan, mutta jo seuraavana vuonna sain tuon halutun kirjan omakseni.
Tottumattomalle nuorelle perheenäidille kirja muodostui korvaamattomaksi. Keittokirjani lehdet ovat jo tummuneet ja rasvatahrojakin löytyy, kannet kuitenkin ovat siistit, koska ne ovat pyyhkimisen kestävää muovia.
Kirjassa on lähes kaikki mitä sen ajan perheenemännän oli osattava, ruoka-aineiden valinnasta kauniisiin kattausohjeisiin asti.
Meillä ei silloin vielä ollut nettiä apuna pulmatilanteita ratkomassa.
Olen jo nuorena tyttönä päättänyt, että jos minulle joskus lapsia annetaan, niin ruokaa omilleni valmistan, heidän ei tarvitse voileipä kädessä pihalla juoksennella. Kunnia-asiana pidin myös kauniin kattauksen, ainakin viikonloppuina ja juhlien aikaan.
Kiireisten työvuosien aikaan suuret lupaukseni eivät välttämättä toteutuneet. Maksalaatikkoa, nakkeja ja pussimuusia oli ruokalistalla, kun kiljuva nälkä oli kaikilla. Runsaan puolukkahilloläjän kanssa maksalaatikko maistui oikein hyvältä. Eikä siellä keittiössä häärinyt äiti essu edessään lapsia koulusta odottamassa. Uunista tai jääkaapista jälkikasvu joutui välipalansa etsimään. Alkuvuosina ei mitään jääkaappiakaan ollut.
Aamupuurosta koululaisille kuitenkin pidin kiinni, kunnolla tankataan ennen kouluun ja töihin lähtöä. Eräänä aamuna lähes kaksimetrinen lukiolaispoikani sitten julisti, että puuroa ei enää tarvitse keittää, hän ei sitä syö. No, ok, ei keitetä sitten. Melkein viikko meni ja poika tuli kertomaan, että hän voisi sittenkin syödä aamulla puuroa, koska koko aamupäivän on ollut koulussa kova nälkä.
Tämän puolivuosisadan aikana on hyllyyni kertynyt monen monta keitto-opasta. Toisia olen vähän selaillut ja ihastellut hienoja kuvia, jotkut ovat jääneet kokoaan unholaan.
Mieluisin on ollut Mysi Lahtisen keittokirja, siinä annetaan hyviä ohjeita perinteisiin suomalaisiin ruokiin, ilman mitään konstailuita.
Viime vuosina kokkailuni on ollut sellaista "otetaan mitä on" tai "kaapista löytyy" tyylistä ruoanlaittoa.
Viime keväänä käänsin uuden sivun elämäni keittotaidossa. Kaapista ei enää löydy neljää viljaa. Nähtäväksi jää, miten näillä eväillä mennään jatkossa.
Huomenna eletäänkin jo marraskuuta. Pimeää on, mutta annetaan valoisten ajatusten täyttää mielemme.
Tottumattomalle nuorelle perheenäidille kirja muodostui korvaamattomaksi. Keittokirjani lehdet ovat jo tummuneet ja rasvatahrojakin löytyy, kannet kuitenkin ovat siistit, koska ne ovat pyyhkimisen kestävää muovia.
Kirjassa on lähes kaikki mitä sen ajan perheenemännän oli osattava, ruoka-aineiden valinnasta kauniisiin kattausohjeisiin asti.
Meillä ei silloin vielä ollut nettiä apuna pulmatilanteita ratkomassa.
Olen jo nuorena tyttönä päättänyt, että jos minulle joskus lapsia annetaan, niin ruokaa omilleni valmistan, heidän ei tarvitse voileipä kädessä pihalla juoksennella. Kunnia-asiana pidin myös kauniin kattauksen, ainakin viikonloppuina ja juhlien aikaan.
Kiireisten työvuosien aikaan suuret lupaukseni eivät välttämättä toteutuneet. Maksalaatikkoa, nakkeja ja pussimuusia oli ruokalistalla, kun kiljuva nälkä oli kaikilla. Runsaan puolukkahilloläjän kanssa maksalaatikko maistui oikein hyvältä. Eikä siellä keittiössä häärinyt äiti essu edessään lapsia koulusta odottamassa. Uunista tai jääkaapista jälkikasvu joutui välipalansa etsimään. Alkuvuosina ei mitään jääkaappiakaan ollut.
Aamupuurosta koululaisille kuitenkin pidin kiinni, kunnolla tankataan ennen kouluun ja töihin lähtöä. Eräänä aamuna lähes kaksimetrinen lukiolaispoikani sitten julisti, että puuroa ei enää tarvitse keittää, hän ei sitä syö. No, ok, ei keitetä sitten. Melkein viikko meni ja poika tuli kertomaan, että hän voisi sittenkin syödä aamulla puuroa, koska koko aamupäivän on ollut koulussa kova nälkä.
Tämän puolivuosisadan aikana on hyllyyni kertynyt monen monta keitto-opasta. Toisia olen vähän selaillut ja ihastellut hienoja kuvia, jotkut ovat jääneet kokoaan unholaan.
Mieluisin on ollut Mysi Lahtisen keittokirja, siinä annetaan hyviä ohjeita perinteisiin suomalaisiin ruokiin, ilman mitään konstailuita.
Viime vuosina kokkailuni on ollut sellaista "otetaan mitä on" tai "kaapista löytyy" tyylistä ruoanlaittoa.
Viime keväänä käänsin uuden sivun elämäni keittotaidossa. Kaapista ei enää löydy neljää viljaa. Nähtäväksi jää, miten näillä eväillä mennään jatkossa.
Huomenna eletäänkin jo marraskuuta. Pimeää on, mutta annetaan valoisten ajatusten täyttää mielemme.