Lokakuun loppu.

Eilen taata toi pihalta ruusunoksia maljakkoon. Taas olemme saaneet elää toisenlaista lokakuuta.

Eilen vaihdoimme kelloja talviaikaan. Meille tuli uimakaverien kanssa sekaannusta, veteen kuitenkin kaikki selvisimme ja hyvät naurut saimme. Puhelut ja tekstiviestit vaihtuivat, paitsi minulla, joka olin unohtanut avata puhelimeni lauantaisen teatteri-illan jälkeen.

Aamulla olimme taas kaikki koolla tutulla kohtauspaikallamme, oli ihana aurinkoinen aamu. Ei olisi uskonut, kun yöllä satoi puhdasta puurovettä.

Äläkää leikelkö silmiä kaikkiin kurpitsoihinne ja poltelko niitä halloweenina pihalla. Säästäkää vähän talvenvarallekin.

Olen jo kurpitsasalaattia ja pikkelsiä tehnyt, mutta nyt muistui mieleeni tuo keittokirja. Joka vuosi kurpitsojen aikaan otan sen esille. Hassua sinänsä, tuossa kirjassa ei mitään kurpitsareseptiä edes ole, tai on sentään. Olen sen "muistiinpanoja" sivulle tallentanut "ikivanhalta" mummolta saamani reseptin. Ei tuo mummo silloin vielä vanha ollut, mutta minulle alle kaksikymppiselle nyt vaan siltä tuntui.

Tuo vanha hyvä ohje löytyy täältä.

Tämä keittokirja on ollut minulla käytössä yli viisikymmentä vuotta. Muistan kun se ilmestyi v. 1957, silloin se todellakin edusti alansa huippua. Minulla ei heti ollut rahaa sen hankintaan, mutta jo seuraavana vuonna sain tuon halutun kirjan omakseni.

Tottumattomalle nuorelle perheenäidille kirja muodostui korvaamattomaksi. Keittokirjani lehdet ovat jo tummuneet ja rasvatahrojakin löytyy, kannet kuitenkin ovat siistit, koska ne ovat pyyhkimisen kestävää muovia.

Kirjassa on lähes kaikki mitä sen ajan perheenemännän oli osattava, ruoka-aineiden valinnasta kauniisiin kattausohjeisiin asti.

Meillä ei silloin vielä ollut nettiä apuna pulmatilanteita ratkomassa.

Olen jo nuorena tyttönä päättänyt, että jos minulle joskus lapsia annetaan, niin ruokaa omilleni valmistan, heidän ei tarvitse voileipä kädessä pihalla juoksennella. Kunnia-asiana pidin myös kauniin kattauksen, ainakin viikonloppuina ja juhlien aikaan.

Kiireisten työvuosien aikaan suuret lupaukseni eivät välttämättä toteutuneet. Maksalaatikkoa, nakkeja ja pussimuusia oli ruokalistalla, kun kiljuva nälkä oli kaikilla. Runsaan puolukkahilloläjän kanssa maksalaatikko maistui oikein hyvältä. Eikä siellä keittiössä häärinyt äiti essu edessään lapsia koulusta odottamassa. Uunista tai jääkaapista jälkikasvu joutui välipalansa etsimään. Alkuvuosina ei mitään jääkaappiakaan ollut.

Aamupuurosta koululaisille kuitenkin pidin kiinni, kunnolla tankataan ennen kouluun ja töihin lähtöä. Eräänä aamuna lähes kaksimetrinen lukiolaispoikani sitten julisti, että puuroa ei enää tarvitse keittää, hän ei sitä syö. No, ok, ei keitetä sitten. Melkein viikko meni ja poika tuli kertomaan, että hän voisi sittenkin syödä aamulla puuroa, koska koko aamupäivän on ollut koulussa kova nälkä.

Tämän puolivuosisadan aikana on hyllyyni kertynyt monen monta keitto-opasta. Toisia olen vähän selaillut ja ihastellut hienoja kuvia, jotkut ovat jääneet kokoaan unholaan.
Mieluisin on ollut Mysi Lahtisen keittokirja, siinä annetaan hyviä ohjeita perinteisiin suomalaisiin ruokiin, ilman mitään konstailuita.

Viime vuosina kokkailuni on ollut sellaista "otetaan mitä on" tai "kaapista löytyy" tyylistä ruoanlaittoa.

Viime keväänä käänsin uuden sivun elämäni keittotaidossa. Kaapista ei enää löydy neljää viljaa. Nähtäväksi jää, miten näillä eväillä mennään jatkossa.

Huomenna eletäänkin jo marraskuuta. Pimeää on, mutta annetaan valoisten ajatusten täyttää mielemme.

Aamukampa/syyskampa # 11

Syyskampa, aina lauantaisin.

Kuunliljat ovat yhtä lukuunottamatta jo painuneet talviunille.

Risiinit ovat vieläkin pirteitä, samoin pelakuut ikkunalaudalla.

Daaliakin innostui vielä aukaisemaan yhden kukan tuolla risiinin suojassa. Koskahan näihin ruukkuihin saa laittaa talvi-istutukset, daaliakin aloitti uuden kukinnan.

Täällä toisten syyskampoja.

Vietä vielä hetki Turussa.

Eilen kävimme tutustumassa Carl Larssonin näyttelyyn taidemuseossa. Turkuun on saatu paljon hienoja töitä yksityiskokoelmista ja Tukholman National Galleriasta.

Suuri osa töistä oli nytkin kuvauksia Larssonin perheidyllistä, niitä katsellessa tulee hyvä mieli. Kun kahdeksan lasta pyörii jaloissa, niin aiheista ei taatusti ole pulaa. Valokuvaaminen oli kielletty.

Jussi Mäntysen joutsenet eivät lennä etelään. Kaunis ja sulava veistos. Näitä voi ymmärtää tavallinen kansalainenkin ilman selityksiä. Kuvaa kannattaa klika isommaksi, niin voi paremmin nähdä syksyn hehkun.

Puolalanpuiston ympärillä on vielä säilynyt vanhoja kauniita rakennuksia. Tässä rinteessä me lapsina laskimme mäkeä pahvin palanen laihan pyllyn alla. Yhdellä pojalla oli oikein rattikelkkakin, hänen menoaan siinä kateellisina seurasimme.

Tämä on yksi Turun kauneimmista taloista, paljon kivoja sieviä yksityiskohtia löytyy.

Yksi iäkäs rouva astui ulos tästä paraatiovesta, teki mieleni kykyä, että millaista on asua noin kauniissa talossa.

Tämä herhiläinen on lennähtänyt Yliopistonkadulle.

Ennen kotiin lähtöä poikkesimme vielä kauppahalliin. Johanna oli tilannut rusinamakkaraa.

Tuo hauska kieltotaulu minua aina huvittaa. Yksi kuva kertoo paljon sanoja enemmän.

Taata ei sitten päässyt tämän kojun ohitse ilman pysähdystä. Nyt hänellä on possumunkkeja paperipussissa viikoksi. Muistan minäkin vielä tuon yltiömakean leivonnaisen maun.

Silakkamarkkinoilta on niin paljon kuvia, että tein vielä yhden kollaasin. Klikkaamalla kuvaa näkyy ehkä paremmin. Kiinalaisille pojillekin maistuivat paistetut silakat.

Torilla

Kokkaava henkilö menee Turun torilla ihan sekaisin. Kaikkea ihanaa tuoretta tekisi mieli ostaa.

Tämä lehtikaali on suuri suosikkini, nyt näin ensimmäisen kerran sitä tuollaisena liilana versiona.

Tämä viehättävä rouva myi minulle kassit täyteen kotiin viemisiä. Pyysin lupaa kuvaukseen ja blogini torikuvia kaunistamaan.

Mihinkähän nuo pussukat nyt saisi mahtumaan, reppuun vai kassiin. Siellä on kaalia, naurista, retiisiä, kyssäkaalia, lehtikaalia, kahta erilaista salaattia ja kaupanpääliseksi sain vielä kaksi lehteä tuota liilaa lehteä. Huominen päivä kuluukin kokatessa.

Halloween on jo turkulaistenkin mielissä.

Kurpitsaa löytyy joka kokoa ja värejäkin oli useita.

Turun torilla oli ihan oma tunnelmansa. Entiseen ei enää ole paluuta. Myyjätkin ovat vaihtuneet, vietnamilaiset myivät nyt suppilovahveroita ja puolukoita, virolainen tyttö myi kalaa, ja mitähän muita uusia turkulaisia siellä olikaan. Aikaisemmin myyjät olivat Turusta ja ympäristökunnista.

Näiden ostosten jälkeen lähdimmekin kotimatkalle. Minulle jäi taas kerran haikea olo, en olisi halunnut vielä lähteä.

Alkukirjainhaaste # 38 JO

Tuomaantorin pukki vuonna 2010.

Joulupukit

Täällä lisää JO-kuvia.

Murrejuttu

Kulkkaa, mää olenki nyt tääl Turus, terveissii vaa.

Eile tääl ol viäl silakkamarkkinoitte viimene päiv, ehritti viäl mukkaa, mut niist sit lisää myähemmi.

Mää ole huamannu semmose jutu, et ko mää tule tääl syntymäkaupunkis käymää nii mää ala puhuta turummurret heti ko ajetaa Uuremaa tullist läpi. Em mää ihan hyvi enää ossaa kiält ko melkke viiskymment vuat o tarvinnu yrittää suamee puhuta, et asiakkaatki vähä paremmi ymmärtäisivä mua. Mut nuatti o säilyny, se ei varmaa kattooka enne ko krematorioo laittava. Sil samal nuatil mää sit puhu ne muutama sana enklantiaki jokka mää ossaa.

Ole mää huamannu ettei nämä nykyiset turkulaiseka enää puhu samal taval ko Honkammamma aikonas ja moni muu ihana aito ikäihmine.

Ny mää nosta käre ylös ja luavuta. Ei tämä mun murre näytä oikkialt täl taval kirjotettuna, tarttis saara puhuta.

Melken jo luulin, että täällä on edustettuna koko EU. Ei ollut Helsingissäkään näin valtavasti myyjiä silakkamarkkinoilla. (latojan oma mielipide)

Meni tuo murejuttu vähän riman alitukseksi, on yritettävä muuttaa tyylilajia. Hih..

Tapasimme eilen markkinoilla läpitte hauskan miehen, hänen tarinointiaan oli mukava kuunnella.

Ehtoolla sitten tulin verranneeksi omia kertojanlahjojani, lopputulema oli, että köyhää on.

Olen huono jutunkertoja, vitsejäkin muistan vain kaksi. Niillä olen kuitenkin pärjännyt.

Kerronkin tässä nyt sen toisen. Kaikki tuttavani ovat tämän jutun kuulleet jo montakin kertaa, joten te voittekin jättää lukemisen nyt tähän, täällä erää.

Tapahtui tuolla Ameriikan maalla, jossa on tunnetusti valtavan suuria parkkialueita. Tämä on tosi, kävin itse elokuussa Teksasissa sen seikan tarkistamassa, suuria ovat P-paikat. Sellaisia parkkialueita Suomessa on vaan yksi, tuolla Tuurin Vesan kyläkaupalla.

No, rouva ajeli valtavan jeeppinsä parkkiin ja lähti ostoksille. Parin tunnin kuluttua hän sitten tuli ulos kaupasta valtavaa ostoskärryä työntäen. Se kärry oli suuri kuin tavarahäkki, jos ei olisi ollut pyöriä alla, niin trukkia olisi tarvittu sen siirtämiseen. Pyöristäkään ei ollut paljon apua, kun rouva ei enää muistanut mihin oli jeeppinsä parkannut. Parkkipaikan hoitaja tuli apuun.

-Minkä merkkinen rouvan auto on?

-Se on jeeppi.

-Minkä värinen auto on?

-Tumma.

Parkkipaikan hoitaja huokaisi, hehtaarikaupalla oli alueelle parkkeerattuna tummia jeepejä.

Sitten rouva äkkiä ilahtuneena muisti, että vasemman eturenkaan pölykapseli oli valkoinen.

Hikisen tunnin etsiskelyn tuloksena vihdoinkin löytyi musta jeeppi, jonka oikean eturenkaan pölykapseli oli valkoinen, katollaan suuri iloisen punainen kanootti.

Aamukampa/syyskampa # 10

Tältä tämä nyt näyttää, siisvousryhmä on valmiusasemissa. Risiini on taas voimissaan, kun ilmat lämpenivät. Tämä kuva piti olla jo viime lauantaina vuorossa, mutta minulla on mennyt pasmat sekaisin. Toivottavasti jo ensi viikolla nähdään vähän vieraskoreampaa kuvaa, tätä se nyt vaan on tänään.

Kanukkapensaassa on ruska alkamassa.

Osa lehdistä on jo lentänyt maahan.

Kanukkapensaan oksat ovat kauniin punaisia talvellakin.

Hiekat varovaisesti kengän pohjista, ettei lehti rikkoudu.


Täällä toisten syyskampoja.


Leena Lumen blogissa on arvonta, valitaan vuoden 2011 kaunein kirjankansi.

Kiirettä pitää.

Näinhän eläkeläiset usein sanovat.

Eilen päivällä ennen illan kaameaa ukonilmaa kuvasin vielä pihalla karhunvatukan oksaa. Eipä taida ehtiä kypsäksi nämä marjat ennen pakkasten tuloa.

Päivällä kävin palvelutalolla ensin vesijumpassa ja senjälkeen ystäväni 94 vuotisjuhlassa. Samalla tuli kuluneeksi seitsemän vuotta siitä kun ensimmäisen kerran vapaaehtoistyön ohjaaja vei minut tutustumaan tähän ystävään. Häneltä ensin kysyttiin, että haluaisiko hän, että Unelma tulisi hänelle ystäväksi. Minut hyväksyttiin ja mukavasti tämä seitsemän vuotta onkin sujunut.

Ystäväni entinen naapuripariskunta oli myös tullut onnittelukäynnille. Palvelutalon henkilökunta oli kattanut kahvipöydän, oli kaunis kakkukin hankittu. Minulle riitti kupillinen teetä, en ole seitsemään kuukauteen viljatuotteita syönyt. Hyvin olen tottunut, enää ei tee mieli täytekakkua. Tuollaisen ison, kuvassa näkyvän suurennuslasin minäkin kohta hankin.

Tänään minulla oli Helsinkipäivä. Olin varannut ajan silmänpaineen mittaukseen, se operaatio on tehtävä puolenvuoden välein.

Koska minulla oli melkein kaksi tuntia aikaa seuraavaan kohteeseen lähtemiseen, niin päätin kysäistä kampaamosta olisiko mahdollisesti yhtään vapaata aikaa hiusten leikkuuseen. Minua onnisti, pääsin heti käsittelyyn.

Ensin tukanpesuun toiseen huoneeseen ja siellä olikin vastassa yllätys. Ystävällinen kampaajarouva kysyi, että haluanko samalla selkähierontaa. Enhän heti ymmärtänyt mitä sillä tarkalleen ottaen tarkoitettiin. Varovaisesti siinä ensin estelin, kun olin vähän ulkona koko hommasta. No, kokeillaan. Rouva laittoi koneen käyntiin ja tuolinselkänojassa alkoivat pyörät pyöriä ihanasti selkääni vasten alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Tuntui niin ihanalta, kun vanhoja luita vähän tumpuloitiin. Vähältä piti etten pyytänyt rouvaa pesemään hiuksiani uudelleen. ;-)
Näyttää siltä, että aina kannattaa kaikkea uutta kokeilla.

Kampaamossa tarjottiin myös teetä tai kahvia. Minulle teetä, kiitos. Lämmin kupponen vihreää minttuteetä virkisti mukavasti. Kauniit kupit.

Yksi suunniteltu käyntikohde oli Tokyokan, japanilaiset teepurkkini olivat taas tyhjiä. Kävin ostamassa täydennystä.

Tokiokanista ostin myös tällaisia riisikakkuja, ihan vaan uteliaisuutani otin kassalle mukaani.

Kotona sitten saimme taatan kanssa hyvät naurut, kun minä löysin kakkupussista tuon kuvassa näkyvän pussukan. Kiertelin sitä ja ihmettelin mitähän siinä on? Luultavasti jotain kastikejauhoa? Tarkempi tutkimus sitten paljasti, että tuo olikin sellainen pussi, joka pitää kosteuden loitolla keksipussista. Englanniksi siinä kiellettiin, älä syö. En ole koskaan aikaisemmin törmännyt tuollaiseen pussiin ruoka-aineissa, joissakin käsilaukuissa niitä on näkynyt paljon pienempinä. Tosi kuivia ja kovia olivat riisikakut.

Kävin myös luontaistuotekaupassa hakemassa pullon havupuu-uutetta. Sen olen kuullut olevan hyvää yliskunnon ylläpitäjää ja erikoisesti tekevän hyvää silmille. Kokeillaan. "Rohkea rotan syö", sanoi entinen työtoverini ja ihmetteli miksi me nauroimme. Kerroimme sitten, että vanhakansa sanoo suomeksi, "rohkea rokan syö". Ruotsinkielisenä hän oli kuullut sen toisin. No, kyllä se rotan syöminenkin rohkeutta vaatisi.

Huomenna onkin taas se viikon mukavin päivä, aloitamme viikonlopun vieton. Mukavaa viikonloppua kaikille.

Alkukirjainhaaste # 37 RI

RIsiini

Tämä kasvi koko komeudessaan näkyy täällä

Täällä lisää RI-kuvia

Mammamaista välineurheilua.

Urheilu kyllä kuulostaa kohdallani vähän liian hienolta, sovin paremminkin kuntoilun piikkiin.

Nykyään minulla on kaksi mielilajia, sauvakävelen ja uin, uintiin liittyy myös vesijuoksua.

Kuntourheiluunkin tarvitaan nykyään kaikenlaista rekvisiittaa, enää eivät riitä pelkät Suomi-verkkarit ja tennarit. Ei herra paratkoon.

Aikanaan minäkin rohkaisin mieleni ja menin urheiluliikkeeseen ostamaan lenkkareita. Nuori reipas myyjähenkilö kyseli lenkkarieni käyttötarkoitusta, juoksenko vai kävelenkö. Täh, pitääkö olla kahdet? No, ostaisin kävelylenkkarit, kun minä tuota kävelyä harrastan enemmän. Nousin sukkasillani sellaiseen laitteeseen, joka sitten valitsi minulle jalkoihini sopivat lenkkarit, tietenkin talon kaikkein kalleimmat. Myönnettävä on, että ne lenkkarit kestivät monta vuotta ja tekivät kanssani monta ulkomaan matkaakin.

Pian sitten kävi selväksi, että myös kävelysauvat ovat aivan ehdoton juttu, kun kerran Mietaakin niitä suositteli. Ja minä kun en rahaa sauvoihin tuhlaa, vanhat suksisauvat saavat kelvata, tuumailin. Ei haitannut, vaikka joku vääräleuka naapuri huutelikin perääni, että mihin sukset jätin? Niitä suksisauvoja ei sitten voinut ottaa lentokoneeseen mukaan, oli ostettava oikein Exellit, sellaiset kokoon taittuvat teleskoopit.

Tänä kesänä ostin Teksasista itselleni uudet lenkkarit ja nyt ostin myös uudet sauvat, kun ne Exelit painuivat lyttyyn ihan yllättäen ja pyytämättä. Tuossa yläkuvassa näkyvät uudet lenkkarit ja nuo hassut sauvat. Oli ihan pakko ostaa nuo pinkit, kun sopivat niin noihin alennusmyynnistä löytyneisiin menojalkineisiin, myös hintansa puolesta.

Nyt minulle on uimisestakin tullut välinekuntoilua. Uimapukujakin on moneen lähtöön, kun tuolla uimahallilla simpparit menettävät elastisuutensa yhden talven aikana. Mieli uimapukunikin mahtuisi nykyään kaksimetriselle amatsoonille. Tallinnasta löysin sellaisen söpön uimapuvun, jossa on pikkuisen punttiakin, ei se sentään mikään rantapyjama ole, mutta kuitenkin, pienet lahkeet ovat somat.

Tuo juoksuvyö on verraton apuri, tykkään uida sen kanssa, tai siis juosta. Uiminen sen kanssa ei oikein onnistu, kun se nostaa pyllyn pintaan ja nenä painuu vettä kohti. Tuo vyö on tällaiselle vanhalle lyylille hyvä siinäkin tapauksessa, jos jokin kohtaus yllättäisi, niin naaraajien ei tarvitsi lammen pohjia koluta, vaan pinnalta löytyisi.

Narulla roikkuvat viimeisimmät urheiluhankintani. Talviuintiin tarkoitetut sukat ja käsineet. Tänään jo niitä testasin, mukavat olivat kahdeksanasteisessa vedessä. Sukista vaan oli saksittava varsia lyhyemmiksi, kun olivat liian tiukat säärestä. On vähän eri paria nuo käytäväiset ja sääret. Sukka on s, mutta varren pitäisi olla l. Eipä ole meikäläiselle suotu säihkysääriä, ei.

Kohtuullisesti meikäläisen varusteisiin kuitenkin rahaa on mennyt. Eikä ole kovin trendikäs tuo lajivalikoimakaan, mutta mukavasti on kunto pysynyt kohdallaan tälläkin äheltämisellä.

Tämäkin uimakopin avain, johon liitin roikkumaan tämän pikkuisen iloisen keijun, on jo maksanut kympin. Tuota keijua katsoessani tulen aina hyvälle tuulelle. Se onkin oikea mielentila lähteä patikoimaan syyskylmälle järvelle.