Marraskuun valoa.

Pihan kasvit ovat ihan kohmeessa, niinkuin minäkin. Onneksi lunta on satanut kasvien suojaksi.

Päivällä on paistanut aurinko, sen säteet tuovat uutta väriä luontoon.

Tarkoitukseni oli kuvata tinttiparvea ruokailemassa, mutta tirpat pyrähtivät heti lentoon, kun näkivät minut kamerani kanssa pihalla.

Palvelutalolla valmistaudutaan jouluun

Tänään olivat vuorossa joulumyyjäiset. Vapaaehtoiset ystävät olivat koristelleet tuloaulan joulun henkeen sopivaksi. Minun osuuteni oli tänä vuonna ainoastaan kudotut junasukat ja vauvantossut myyjäisiin. Junasukkien liitteeksi laitoin kopion sukkien syntyhistoriasta vuodelta 1940. Sukat olivat menneet heti kaupaksi. :)

Kuusen vierellä istuivat joulupukki ja muori, aikas vekkulit.

Hauskat pulleat "piparit" somistivat ikkunaa.

Adventtikalenteri oli tänä vuonna ripustettu lähelle kattoa. Mitähän noihin sukkiin kätkeytyykään?

Tämä asetelma oli hyvin kaunis. En saanut hyvää kuvaa, kun väkeä oli paljon ympärillä. Jouluun on vielä aikaa, ehdin ottaa uuden kuvan seuraavalla käyntikerralla.

Hopeaiset linnut.

Kerroin aikaisemmin täällä löytämästäni vanhasta runokirjasta ja lupasin kopioida sieltä jonkun runon myöhemmin. Kirja on painettu vuonna 1946, sodan jälkeen. Nyt tuntui siltä, että yksi pieni runo voisi muistuttaa meitä noista vaikeista sota - ajoista.

Hopeaiset linnut

Kuin hopeaiset linnut
siivin siukuvin
ne avaruuden halki syöksyi alas.
Ja pommein irrottua yllä kaupungin
nyt rytmein liukuvin
taas tukikohtaansa ne turvaan palas.

Vain yksinäinen hetki -
hetki ajaton -
ja murskana on menneet vuosisadat.
Hopeinen piirto alla auringon -
ja tuska rajaton
tulevan kohtalomme viittoo radat.

Runo, Ainikki Kivi

Turun linnaa pommitettiin 1.1.1940 ja 26.06.1941 tuli näin pahaa jälkeä. Tällaisena minunkin ensimmäiset muistikuvani linnasta ovat.

Taivaan kiitos, nyt ovat ajat toiset ja Turku valmistautuu entistä ehompana viettämään vuottaan Euroopan kulttuuripääkaupunkina.

Martin kaupunginosaa pommitettiin mm. jouluna 1939 ja 26.06 1941

Kuvat pommitetusta kaupungista olen lainannut Raimo Narjuksen kirjasta: Turku nousi tuhkasta jälleen.

Viime jouluna pääsin sytyttämään kynttilän sotaveteraani-isäni haudalle. Isäni nukkui pois 87-vuotiaana.

Meri mustana raivoaa

Laivaliput eiliselle olivat varattuna "päivä Tallinnassa" risteilylle. Soitin aamulla Anjalle: "Olemmeko paperia?" Anja oli sitä mieltä, että paperia ei olla ja matkaan lähdetään.
Puhurit pauhasivat ja lunta pyrytti.

Ensimmäinen harmitus oli, kun en löytänyt kesän jäljiltä talvikenkiäni mistään. Lähdin kuitenkin matkaan vanhoissa mustissa lenkkareissa, jotka varustin jääpiikeillä. Ajoissa matkaan, niinkuin aina. Nyt ei olisi kannattanut hosua, sitä bussia ei tullut ollenkaan, oli hyytynyt jonnekin. Yhdessä koululaisten kanssa värjöttelimme pysäkin suojissa odotellen seuraavaa kulkuvälinettä.
Puhurit pauhasivat ja lunta pyrytti.

Helsingissä vaihdoin "maantienässästä" raiteille. Raitiovaunukaan ei päässyt reitilleen satamaterminaaliin vaan joutui ajamaan toista rettiä. Lumi oli tukkinut raiteiden vaihteet. No, mikäs siinä matkalaiset kahlasivat lumessa, aurausautoja ei näkynyt.
Puhurit pauhasivat ja lunta pyrytti.

Hieman myöhässä laiva pääsi matkaan ja me Anjan kanssa löysimme mukavat paikat, joimme teet ja kaivoimme esiin kutileemme. Ensin edettiin rannikon suojassa mukavan leppoisasti, kunnes alkoivat astiat helistä ja siivouskärrykin innostui omatoimisesti liikennöimään käytävällä. Hassusti siinä kävi, kärry kaatui ja henkilökunta riensi hätiin. Onneksi kukaan ei loukkaantunut.
Puhurit pauhasivat ja lunta pyrytti.

Tallinnassa katsoin tilanteen sellaiseksi, että lähin tavaratalo riittää minulle. Anja lähti käymään asioillaan ja minä jäin seuraamaan suomalaisten kaupantekoa Sadamarketissa. Apteekissa minäkin kävin ja näiden yhden suomalaisen sujauttavan jonkun pullon laukkuunsa, en uskaltanut nostaa älämölöä, kun en voinut todistaa oliko pullo kyseisen hienon rouvan oma. Asiasta jäi kuitenkin ikävä olo.
Anjan palattua joimme vielä kahvilassa teetä ja teimme muutamia elintarvikehankintoja. Palasimme reppuinemme laivalle.
Puhurit pauhasivat ja lunta pyrytti.

Ajoissa pääsimme lähtemään paluumatkalle, mutta sitten myräkkä pakotti laivan hidastamaan kulkuaan. Istuimme kutimiemme kanssa oikein aitiopaikoilla. Nauroimme vatsamme kipeäksi, kun seurasimme ensimmäisen buffeekattauksen asiakkaiden palaavan ruokasalista. Seinistä tukea ottivat tulijat ja kokki avusti vanhempia ihmisiä pysymään pystyssä. Kokki tai joku ruokavirkailija hän oli pitkästä essusta päätellen, vaikutti mukavalta mieheltä. Pitkän hoikan miehen urakka jatkui myöhemmin, kun seuraavan kattauksen ruokailijoita ohjattiin saliin sisään. Liikenteen suunta vaihtui meidän katsomossamme. Mummot naureskelivat hoippuessaan eteenpäin lattian keinuessa ja ulkona tuuli vaan yltyi.
Puhurit pauhasivat ja lunta pyrytti.

Helsinkiin saavuimme myöhässä, mutta ehdimme kuitenkin erikoisjärjestelyjen avulla siihen linja-autoon mihin olimme aikoneetkin. Pyysin raitiovaunun kuljettajaa ajamaan kilpaa Porvoon bussin kanssa Mannerheimintiellä. Vitsi, vitsi....
Matkamme oli hieman edellisistä yhteisistä leppoisista reissuistamme poikkeava, mutta näistä erilaisista tapahtumista niitä muistoja syntyy. Kiitos, Anja, mukava matkakumppanini.
Tuuli oli lähes tyyntynyt, eikä enää pyryttänyt.

Hieman meitä huvitti sekin ajatus, että kardioaspiriinia olisin saanut tästä lähiapteekistakin, kymmenen minuutin kävelymatkan päästä.
Tallinnassa se sadankappaleen rasia oli kuitenkin paljon halvempi. Hihiiiiiiiii.
Tänään paistaa aurinko. :)

Mäntsälä mielessä lll.

Jos ajatte Helsingistä Lahteen vanhaa tietä, niin poiketkaa tässä tilakaupassa Mäntsälässä.

Siellä on avattu myös jouluvintti, jossa on kahvila ja kaikenlaista jouluun liittyvää tavaraa. Kauniita käsitöitä, kynttilöitä, keramiikkaa, sukkia ja joulukoristeita.


Tästä ovesta jos astutte sisään, niin voitte hankkia monenlaisia ruokatarvikkeita, myös täällä myydään käsitöitä.

Tästä voisi ostaa kuistille tai pihalle tukevan tallilyhdyn.

Jouluvintiillä voi ostosten lomassa nauttia vaikkapa kupin kahvia.

Tuskin koskaan aikaisemmin olen nähnyt näin kaunista himmeliä.

Tältä pöydältä ostin vihreää teetä. Taiteilija oli pakannut tuotteensa kauniisiin pusseihin, joihin oli piirtänyt ihania kuvia. Taiteilija itse oli nyt myymässä ja antoi luvan kuvaamiseen.

Tässäkin huoneessa oli monenlaisia käsitöitä myytävänä.

Tämä kuva ei selityksiä kaipaa, isoimman kennon valitsin.

Huomenna meillä on tiedossa herkkuhetki. Ostin pakastettua juustomaitoa/ternimaitoa/vasikantanssia, ihan miten vaan. Heti, kun maito on sulanut laitan vuoan uuniin. Moneen vuoteen en ole tätä herkkua saanutkaan.

Valokuvaamiseen olen saanut luvan isännältä.

Koska en voinut yksittäisiä käsitöitä blogiini kuvata, niin suosittelen kaikille joulua valmistelevia kansalaisia poikkeamaan katsomassa myös omassa lähipiirissään järjestettäviä joulumyyjäisiä. Kannatetaan kotimaisia lähialueiden tuotteita, ruokia ja käsitöitä. Uskomattoman taitavia ja kekseliäitä kotona tehdyt tuotteet ovat.

Mäntsälä mielessä ll

Rusty ja Polly

Vielä hevoset tarkenevat päivällä ulkoilla.

Varpusilla on tallin katonharjalla mukavat oltavat, on mukavan lämmintä ja ruokaakin löytyy.

Pilttuiden ovet ovat kauniit.


Siistiä ja valoisaa. Ainoastaan yksi hevonen oli sisällä tallissa, hän tulikin meitä heti tervehtimään.

Mäntsälä mielessä l.

Poikani soitti ja kutsui käymään. Saimme taas oikein kunnolla koiraenergiaakin, kun taloon oli tullut pikkuinen Mini-neito. Taata yritti ottaa hauvelista kuvia, mutta vauvahauva oli kuin Duracelpupu. Mamman sylissä pikkuinen oli hetken hiljaa.

Vanha herra Freki on jo viisitoistavuotias. Antaakohan emäntä nyt kaveruksille jotain hyvää?

Pikkuinen on ihan pelkkiä korvia tässä kuvassa. :)

Mini ei yhtään ujostele pientä kokoaan, harmi ettei Freki enää jaksa leikkiä kovin innokkaasti.

Petaisinkohan tuon korini nyt uudelleen?

Naapurikin tuli Miniä tapaamaan, samanlainen mini itsekin.

Hiski on oikein koiran kokoinen, Hollannin paimenkoira.

Kävimme rannassa katsomassa, onko järvi jo jäätynyt. Ei ollut. Taata on ottanut nämä rantakuvat.

Paluu Harjukaupungista kotisohvalle.

Ihmeellinen epätodellinen olo on jäljellä, nyt kun olen laskeutunut Harjukaupungista tänne etelään ja huomaan kutileeni odottamassa. Tuossa sukkatehtailussa en nyt näe mitään "elokuvallista" tunnetta.

Vanhasta tuntuu hauskalta, kun kirjassa kerrotaan Facebookista ja näistä nykyajan ihmeistä. Taitaa muuten olla ensimmäinen lukemani kirja, jossa Facebook on keskeisesti mukana.
Täytyykin mennä tarkistamaan Facebookiin oman profiilini mielekkyys, en ole kyseisestä palvelusta kovin innoissani vielä ollut.

Tuossa jo muutaman luvun jälkeen ihastelin kirjailijan nokkelaa kekseliäisyyttä, hykertelin kirjan punaisesta langasta. Ihana oivallus.
Tuttuuden tunnetta minun ikäiselleni toi maininnat vanhoista elokuvista ja lauluista. Nauratti, kun Olli Suominen liittyi vahingossa elokuvakerhoon. :)

Kustantajan ja kirkkovaltuutetun Olli Suomisen tarina vei niin mukanaan, että taatakin joutui tänään tyytymään purkkihernekeittoon. En malttanut laskea kirjaa kädestäni. Jyväskylä kaupunkina on minulle outo, mutta hyvin pysyin kyydissä mukana.

En voinut olla ihailematta tätä kerronnan rikkautta. Tarinaa vietiin eteenpäin kahdella tasolla, Olli Suomisen lapsuuden ajassa ja nykypäivässä. Lukijana yritin itsekin arvailla etukäteen tarinan kulkua, mutta aavistukseni meni melkein aina pieleen, niin uskomattomia kiemuroita ei onnistunut ennakoimaan. Hyvä P.I.J.

Mistähän ainesosista kirjailijoiden, varsinkin hyvien, aivot ovat tehdyt?

Eilen, luettuani kolmetoista lukua olin jo niin tekstin lumoissa, että kirjan lopputulos ei vielä kiinnostanut, halusin vaan nauttia kirjan tekstistä sivu sivulta. Nyt löydettyäni loppupisteeseen,
jäin pohtimaan, että olisikohan kirjan toinen loppuratkaisu sittenkin ollut minulle mieluisampi. Elämässä ei aina käy niinkuin toivotaan. Jossakin mutkan takana voi jo väijyä tohtori Oksanen vastamyrkkyruiskuineen.

Taas on palattava arkeen ja aloitettava elää tätä tavallista ei niin elokuvallista elämäntapaa. Tai mikä ettei, mikä estäisi eläkeläistä hieman irrottelemasta M-hiukkaspitoisuuksien pyörteissä ? Montakohan sataa kilometriä täältä on Jyväskylään?

Leena Lumi järjestää yllätysarpajaiset täällä, kannattaa klikata.

Lukuiloa tiedossa

Taata kävi lainaamassa uusia kirjoja ja minä nappasin tämän ensin.

Nythän tässä kävi niin, että Olli Suominen nappasi minut sateenvarjonsa koukkuun oitis. :)


Kirjan takakansi kertoo tarinalla olevan kaksi erilaista loppua. No, minulle on sama (ainakin tässä vaiheessa 13 lukua luettuna) mikä matkan päässä odottaa, tärkeintä on matkalla olo.


Välillä on käytävä nukkumassa, mutta ahmin lisää heti aamulla.
Tuleva päivä siis kuluu nenä kirjassa. :) Ehkä jo huomenna illalla voin kertoa lisää.

Evästystä elämälle.

Mitähän nykyajan lapsi sanoisi, jos hänen isänsä kirjoittaisi tällaisen runon värssykirjaan?

Eipä ollut kovinkaan kannustava tämä äitini kirjoittama värssy. Jotenkin tämän runon viesti on avautunut minulle vasta nyt vanhana. Piikuhan minä äidille olin, loppuun asti.


Isäni halusi kai sittenkin jotain valoisampaa tekstiäkin kirjoittaa, koska häneltä on myös tämä toinen runo.

Tämä runo on toteutunut sillä tavalla, että aina uuteen paikkaan muuttaessani olen ensimmäiseksi istuttanut kaikki paikat kukkia täyteen. Turvetta olen kääntänyt ja piha on kukkinut, sitten onkin jo tullut lähtö uuteen ympäristöön. Tämä nykyinen pihakin saatiin kukkia täyteen viime kesänä. Ehkä nyt saan nauttia näistä kukista vähän pitempään.

Lämmöllä muistelen näitä tätejäni.


Tämä seuraava on ihana. Serkkuni oli seitsemän vuotias tätä kirjoittaessaan. Voi vain kuvitella kuinka vaikeaa pikkuisen alakoululaisen oli kirjoittaa näin pitkä runo mustekynällä. Kirjoittaminen kyseisellä kynällä on ollut oikein taitolaji. Usein siinä mustepullot kaatuivat tai terää tuli kastettua liian syvälle pulloon, paperille sitten roiskui niitä "psykologien testikuvia" ja koko vihko oli pilalla.

Serkkuni on onnistunut erinomaisesti. :)

Tässä on vähän vanhemman serkun taidonnäyte.

Tämä vanha vihko on kokenut kovia, muistan sen kerran kastuneen repussa, kun laskin mäkeä (reppu toimitti pulkanvirkaa). Lunta oli tunkeutunut reppuun asti ja siellä sulanut muistivihkoa pilaamaan.

Luokkatoverien värssyjä laitan toiseen postaukseen.

Loppukevennykseksi kuitenkin yksi.

Tälle sivulle oli tarkoitettu Tertun värssy, mutta hänen Pertti veljensä oli ehtinyt ensin siihen runonsa rustaamaan. Terttu ei ollut mokasta moksiskaan vaan oli vetänyt Pertin yli henkselit ja rookuttanut oman nimensä yläpuolelle. Lapsilta eivät keinot ja ideat lopu.