tiistai 5. lokakuuta 2010

Varma syksyn merkki

on Helsingin silakkamarkkinat. Sain houkuteltua markkinakaveriksi mieluisan henkilön.

Ensiksi kuitenkin eksyimme pyörimään Senaatintorille kuvaamaan nalleja.

Tästä selvisi mistä oli kysymys. Kuvia kannattaa klikata isommiksi.



Suuren sydämen nalle on Israelista. Terveisiä vaan sinne. :)

Nallet olivat hauskoja myös takaa päin kuvattuina. Pidin tuosta pitkästä letistä.

Nyt päästiin varsinaiseen asiaan.

Vaikeaa oli löytää sellainen hetki, että tuotevalikoimakin pääsi esille. Väkeä oli paljon liikkeellä, kun ilmakin oli suotuisa.


Värikästä väkeä oli liikkeellä. Annan pienen vinkin, jos haluaa kiinnittää kanssakulkijoiden huomion, niin kannattaa kutoa itselleen tällainen takki.

Purjelaivat ovat suosikkejani. Olisipa vaan mastotkin mahtuneet kuvaan. :)

Tässä oli kiva myyntipöytä, asiakkaitakin näytti riittävän. Aina oli jonkun vatsa edessä, nopeasti näpsäisin tämän kuvan.

Kevyt kenttälounas....niinhän sitä luulisi. Voissa paistettuja neulamuikkuja ja höyrytettyjä kasviksia, valkosipulikastike huntunaan. Oi, nam. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Tuliaisiksi kotiin ostimme vielä sokeritonta tyrnihyytelöä.

Kiitos lapselleni mukavasta retkestä. :)







18 kommenttia:

  1. Kivoja noi nallet. markkinatkin on aina mukavia, kalat saa mun puolesta olla vaikka meressä:)

    VastaaPoista
  2. Hei Mamma!

    Ehdinpä minäkin vierailemaan täällä, kauniita kuvia, ihania retkiä, ihanaa syksyä! Kävin lukemassa konserttimatkasta, kiitos kauniista sanoista, lämmitti mieltä! Lämpimästi tervetuloa uudestaan! Paljon terveisiä sinne!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Nalleja on näkynyt jo parissa blogissa,on ne vaan kivan värikkäitä,harmi kun en pääse niitä näkemään...Ja kiitos terveisistä;D
    Silakkamarkkinoilla olin aina kun Helsingissä asuin,niitä on nyt ikävä (ja hyviä silakkajuttuja,tietty)

    VastaaPoista
  4. Noilla markkinoilla minäkin tykkään käydä - siis täällä Turussa. Muikut ovat tosi hyviä, varsinkin kun ulkona syö.
    Nalleja pitäisi ehtiä ihailemaan, saa nyt nähdä ehditäänkö matkan jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Aijai, Unelma, ei saa näyttää tuollaista muikkuherkkua minulle nyt, kun en sitä voi saada! Olen kohta jääkaapilla - taas;-) Muikkuni syön suvisessa Savonlinnassa, mutta koska olen kotoisin merenrannalta ja siellä varttunut, osaan tehdä herkullisia silakkamarinadeja. Satakunnassa on sanonta, että tyttö ei pääse naimisiin, ellei osaa laittaa silakkaa sadalla sortilla! Mulla on semmoinenkin keittokirja.

    Kaikki mun hesalaiset ystävät olivat tuolla silakkamarkkinoilla - eikä suotta!

    VastaaPoista
  6. Onpas hassun hauskoja nallukoita. Näistä tulee mieleen lehmät, joita taannoin oli Zürichissä vähän siellä ja täällä.

    VastaaPoista
  7. Parasta seuraa sinulla! Nuo nallet ovat kyllä tosi viehättäviä ja ihanan värikkäitä.

    VastaaPoista
  8. Nallerivi on kieltämättä komea! Berliinissä näin kesällä näitä nallukoita pitkin kaupunkia.

    Ja nuo neulamuikkuset! Nam. Ihan vesi herahtaa kielelle pelkästä katsomisesta. Taisin viimeksi syödä voissa paistettuja muikkuja Savonlinnan Seurahuoneen yläterassilla. Tulee aika harvoin ostettua muuta kalaa kuin lohta, sen valmistaminen ruuaksi käy niin nopsaan.

    Aurinkoinen ja kiva silakkamarkkinapäivä teillä.

    VastaaPoista
  9. Siellä ne nallukat vaan seisoo vieläkin piristämässä maisemaa, kiva. Silakkamarkkinoilla en ole koskaan ollut, silakoitakin taisin syödä viimeksi lapsena, rapeiksi paistettuina ne oli tosi hyviä.

    VastaaPoista
  10. Markkinoilla minäkin olin, eilen. Samanlaiset tunnelmat kuin sinulla täällä, kuvauskohteetkin melkein samat:)

    VastaaPoista
  11. Siellä minäkin olin maanantaina, ensin Senaatintorilla karhuja katsomassa ja sitten silakkamarkkinoilla. Saalis markkinoilta: purkki sherrysilakoita ja purkki sinappisilakoita. Mieheni osti lisäksi purkin suolakurkkuja itselleen.

    VastaaPoista
  12. Amalia,
    kivaa oli aurinkoisena päivänä kulkea torilla katselemassa markkinaväkeä.

    eeva,
    kiitos vaan blogivierailustasi. :)
    Mielellämme tulemme uudelleenkin Lahteen konserttiin, sieltä jäi niin hyvät muistot mieleen.

    Yaelian,
    kivaa, kun huomasit terveiset. Sinua ajattelimme kuvaa ottaessani.

    arleena,
    toivottavasti ehdit käydä nallet katsomassa, ne ovat upeita. Otin paljon kuvia, mutta kaikkea ei tänne blogiin voi laittaa, valintakin tuottaa joskus päänvaivaa.

    Leena Lumi,
    tuolla markkinoilla oli todellakin myynnissä sen sataa sorttia kalaherkkuja.

    tanssiva harmaa pantteri,
    toivottavasti nämä nallukat pysäyttävät ihmiset myös ajattelemaan.

    SusuPetal,
    oma lapsi on sellainen sydämenasia. :)

    anja,
    kyllä siellä ravintolateltassa oli oma tunnelmansa ja kala maistui.

    Sirokko,
    silakka on hieno kala. Varsinkin sota-aikana sen arvo oli suomalaisille korvaamaton, varsinkin rannikkoseudulla.

    KristinaS,
    kuvia otin paljon, oli valinnan vaikeutta.

    olivia,
    samoja polkuja on sitten kuljettu. Ilmat ovat suosineet markkinaväkeä. Aina ei ole näin suotuisaa säätä, sateessakin on kuitenkin oma viehätyksensä, jos on pukeutunut asianmukaisesti.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kommentista blogissani. Rohkenin laittaa tämän päivän kirjoitukseen linkin tänne Silakkamarkkinakuviisi.
    Otan linkin pois, jos niin haluat.

    VastaaPoista
  14. Hauskan näkösiä noi nallet siellä!
    ja teillä on ollut varmaan kiva päivä yhdessä.
    Niitä hetkiä on kiva myöhemmin muistella, ne ovatkin ainutlaatuisia yhdessäolohetkiä!

    VastaaPoista
  15. KristiinaS,
    anna olla vaan linkin, olen iloinen, jos kuvani kelpaavat. :)

    Harakka,
    nallet olivat verrattomia, värikkäitä ja komeita.
    Yhteiset kahdenkeskiset hetket aikuisten lapsien kanssa ovat harvinaisuuksia ja hyvin ihanaia. :)

    VastaaPoista
  16. Mmmmmm, muikkuja!!! Ihanan makuisia varmaan.

    VastaaPoista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.