Eilen messuilla. Tervetuloa runo!

Eilinen päivä tulikin vietettyä kirjojen merkeissä ja katseltavaa olisi riittänyt vielä toiseksikin päiväksi.

Tapasimme taatan kanssa kaksi viehättävää rouvaa Jyväskylän suunnasta. Kiitos Leena Lumi, että ystävättäresi kanssa maltoitte viettää kanssamme pienen mukavan rupatteluhetken kireästä aikataulustanne huolimatta. Kännykkä on kätevä juttu tällaisessa väentungoksessa.

Taata lähti tutkimaan omia juttujaan ja minä yritin etsiä tätä tamperelaista antikvariaattia. Tästä liikkeestä sain meille ne messujen vapaaliput. Olin niin pöljä, etten huomannut ottaa sitä liikkeen nimeä paperille, lipuissa se olisi ollut, mutta nehän kerättiin jo ovella pois.

Antiikkiliikeitä oli messuilla paljon, kävin infosta kysymässä tamperelaisia liikkeitä. Sain vastaukseksi paikka 81, no niitä kahdeksanykkösiä olikin siellä viisi tai kuusi, olisi tarvinnut tietää vielä jokin kirjain numeron edessä. Taata sitten löysi oikean loosin ja minä pääsin kiittämään lipuista ja kyselemään hakemaani kirjaa. Pyysin vielä Antikvariaatti Ensipainos liikkeen yhteystiedotkin itselleni. Olen erittäin tyytyväinen heidän palveluunsa ja seuraavalla Tampereen matkalla yritän taas käydä penkomassa hyllyjään.

Minulta on puuttunut yksi Tommy Tabermannin runokirja, jota olen etsiskellyt kirppareilta ja antikvariaateista, ei ole löytynyt. Etsimme myyjän kanssa yhdessä, mutta ei löytynyt, hän kertoi aamupäivällä myyneensä kaksi Tabermannia, no ei voi mitään.

Jäin kuitenkin vielä sinne hyllyjen väliin tutkimaan, josko jotain muuta löytäisin.

Hei hupsis, nyt tärppäsi, täällä olikin myös toisessa kohtaa Tommyn kirjoja kolme erilaista ja yksi oli juuri se etsimäni. Ostin kaksi kirjaa, kun olivat hyväkuntoisiakin.

Lähdin sinne käytävälle tutkimaan ostoksiani ja katsokaa mikä yllätys ja onnen parkaisu.

Tommin kirjoittama runo ja nimi. Klikatkaa kuvaa, niin voitte lukea runon.

Nyt on niin hyvä olla.

Luin jo monta runoa, tämän haluan jakaa kanssanne.

Näin kirjoittaa mestari enkeleistä.

"Enkelten naurua
älä yritä ymmärtää
Yritä ymmärtää
mitä enkelit haluavat naurullaan
Sinulle antaa
Ihmisiksi kutsu vain niitä
jotka sanovat vakavina kyllä:
Kyllä enkelit nauravat!
Vain ne jotka
ovat joskus kuulleet
enkeleiden nauravan
osaavat nauraa
niin kuin lapset nauravat
ennen kuin uskonsa kadottaneet
riistävät heidänkin huuliltaan
enkelten naurun."

Tommy Tabermann

Seuraavalla osastolla:

Jäin kuuntelemaan nuoren hyvin viehättävän ja sydämellisen kirjailijan haastattelua. Hän on Jaana Taponen Karisto Oy kustantamosta.

Halusin tutustua hänen uuteen kirjaansa ja ostin sen itselleni. Kerron tästä kirjasta myöhemmin luettuani sen, tietenkin vain siinä tapauksessa jos sanoma minua jotenkin koskettaa.

Sain myös lukuilon toivotukset nimikirjoituksen kera.

Kirjan etukansi.

Edellinen kirjahankintani oli vuodelta 1946, nyt halusin myös jotain uutta.

Taas tuli yksi mukava päivä elämäni helminauhaan ja vielä tänään toinen, kun muistelin ihania kokemuksiani.

Sukkasadon loppukiri

Perjantaina valmistuivat vielä tonttusukat jouluksi. Kuvan värit eivät onnistuneet, tuo siniseltä näyttävä raita on pinkkiä. On liian pimeä päivä kuvien ottoon.

Punaiset pitsisukat valmistuivat Tampereen matkalla. Niistä toisista jo kerroinkin täällä

Puikot sauhuten tässä olenkin pari kuukautta sukkia tehtaillut, onneksi en vielä omista bambupuikkoja, olisivat vielä kärvähtäneet hyppysissäni sellaiset kevyet uutuudet.

Omassa tuolissani sukkaa kutoen olen mietiskellyt, meditoinut tai selvitellyt päätäni, miten vaan.

Olen pähkäillyt, että olenko kamalan laiska, kun vaan istun ja nautin kutomisesta.

Toisaalta, jos minäkin istuisin jalat ristissä meditoimassa, niin menisi kamalasti hukkaan tehokasta työaikaa ja tulisiko maailma siitä sen paremmaksi. No, eipä minun koipeni lootukseen taipuisikaan. En minä tarkoita pylvään päässä tai luoliin piiloutuneita ajattelijoita arvostella tai vähätellä, en suinkaan. Sellainen nyt ei vaan sovi minulle, sormeni kaipaavat jatkuvasti jotain näpertelyä. Eikä sekään taida olla niin tärkeää. Äitini selvisi elämänkaarensa muutaman pudonneen napin neulomisella, eikä häneltä lähdön hetkellä kyselty kudottujen sukkaparien määrää. :)

Koulussa äiti oli pakotettu kutomaan patalappua. Itse hän kertoi, että opettaja oli lopputulosta katsoessaan sanonut, että tämä työ on semmonen manu, että se ei veny eikä vanu. Silmukat äiti kuitenkin oppi tekemään ja sen taidon myös minulle opetti ollessani kuusi vuotias, mammani sitten opetti sukan kutomisen. Siitä alkoi pestini perheen sukan tekijänä, eipä ollut silloin vielä sormet kangistuneet, tasaista kudinta syntyi. Tylsimmät sukkakokemukset olivat harmaat pässinpökkimät pitkät sukat velipojille. Silloin pikkupojat kulkivat talvellakin lyhytlahkeisissa housuissa, tarvittiin pitkiä sukkia ja flanelliliivit. :)

Tuskin minunkaan glooriani tällä sukankutomisella on yhtään kirkastunut, eipä ole hääviä kerrottavaa itsellänikään Pietarille viimeisellä portilla. "Tässä vaan saapuu perille se höpsö sukantekijä, avautuuko ovi?"

"Eila, Rampe ja....

ja huonot keenit". Tähän näytelmään kävimme lunastamassa taatan varaamat liput maanantaina päivällä.

Maanantai ei ilmeisesti ole paras mahdollinen päivä teatteritarjonnan kannalta, mutta meille sopi tämä kevyt hassuttelu ihan hyvin. Eila ja Esko Rinne ovat kuitenkin saaneet aivan mahdottoman hyvät geenit tuota näyttelemistä ajatellen.

Mekin jatkoimme mielihyvin tätä tamperelaista teemaa katsomon puolella.

Pidän tästä "Sata vuotta uutisia" patsaasta, siinä on vekkulia huumoriakin.

Aukeama Eila, Rampe ja huonot keenit näytelmän käsiohjelmasta.

Oikein siinä noinseitsemänkymppinen joutui ihmettelemään ja ihailemaan miten Eila saattoikin muistaa kaikki vuorosanansa, hän oli esillä melkein koko ajan. Luultavasti se rautainen ammattitaito pitää aivotkin toimivina.

Näytelmää esitettiin Tampereen vanhassa työväenteatterissa, siellä en ole aikaisemmin käynytkään. Hienoa menneen maailman tunnelmaa. Kuvaaminen oli teatterisalissa lielletty, mutta pyysin taataa nappaamman kuvan ala-aulassa olevista hienoista tuoleista.

Tampereella on kaunista myös iltavalaistuksen aikoina. Tulevana viikonloppuna Tampereella syttyvät valot oikein loistoonsa, kun valoviikot avautuvat. Näimme näitä valmisteluja ja harmittelimme, että olimme liian aikaisin liikkeellä tässä asiassa.

Nyt on taas Manse nähty ja tyytyväisiä ollaan.

Uusi ruokasysteemikin onnistui hyvin, en pillastunut runsaan aamiaistarjonnan houkutuksissa. Yksi pieni lipsahdus sattui hotellissa viimeisenä aamuna, en voinut vastustaa mustaamakkaraa ja puolukkahilloa. Ei se makkara niinkään, vaan se sokeroitu hillo. :)

Iltamusiikkia Tuomiokirkossa.

Kun taata viime perjantaina kyseli, että olisiko minulla mitään maanantaina ja tiistaina. No ei ollut mitään ennen keskiviikkoa. En yhtään arvannut mitä ihanaa oli tulossa. Olin puhunut Inkamarian näyttelystä ja haikaillut sitä pitkää matkaa.

Taata sitten ilmoitti, että hän on varannut meille sunnuntaista alkaen Tampereelta hotellihuoneen, teatteriliput ja ennakkotiedot sunnuntain konsertista. Paluumatkalla tiistaina poikkeamme Vesilahdelle näyttelyyn. Ihana rakas taata.

Tässä ohjelmalehtisessä esitellään illan taiteilijat.

Täällä ylhäällä urkuparvella nuori tamperelainen Waltteri Torikka lauloi itsensä salintäyteisen yleisön sydämiin. Aivan mahtavalta kuulosti laulu kirkon graniittiseinien suojissa.

Tämä konsertti oli taas yksi niitä elämän taivashetkiä, joita joskus osuu pienen ihmisen elämään. Tuskin minullekaan tulee toista tilaisuutta kuulla tätä lahjakasta baritonia näin henkilökohtaisesti. Maailma kutsuu lahjakkaat nuoret laulajat suuremmille saleille laulamaan, myös Waltteri esiintyy nykyään Köpenhaminassa. Konsertin ohjelma on tässä alla, jos kuvaa klikkaa, niin ehkä pystytte lukemaan tekstin.

Ohjelmasta puuttuu yllätysnumerona esitetty ylimääräinen, joka sai kuulijoiden silmänurkat kostumaan. Se oli Oskar Merikannon sävellys Eino Leinon runoon.

Oi, muistatko vielä sen virren,
jota lapsena laulettiin,
kun yö liki ikkunan liikkui,
se virsi se viihdytti niin.
Se antoi rintahan rauhaa,
se uskoa unehen loi.
Jos muistat vielä sen virren,
nyt laula, laula se, oi!

Oi, muistatko vielä sen virren,
jota äitini lauleli,
kun pienoista helmahan unten
hän hellästi tuuditteli.
Se rauhan enkelit taivaan
luo lapsosen vuotehen toi.
Oi, muistanhan vielä sen virren,
mut laulaa, laulaa en voi.

Oi, muistatko vielä sen virren,
vaikka sointu sen himmeni,
kun eksyin syntien teille,
se vienosti väreili.
Se katkoi kahlehet valheen,
se rintahan taistelon toi.
Niin, muistanhan vielä sen virren,
vaan laulaa, laulaa en voi.

Oi, vielä mä kerran sen virren
sun kanssasi laulelen,
kun siivin puhtahin tullen
saan luoksesi taivaaseen.
Saan uuden kirkkahan hengen,
min Luojani lahjaksi soi.
Ja silloin, silloin sen virren
taas laulan, laulan mä, oi!

Siellä upeassa vanhassa kirkossa tätä laulua kuunnellessani mieleeni tulivat ne kolmekymmentätuhatta seurakunnan jäsentä, jotka nyt ovat luopuneet isiensä kirkosta. Toivon, että heidän uskonsa kuitenkin säilyy ja he voivat vielä joskus laulaa tätäkin virttä ja "saada rintaansa rauhaa".

Siellä sateessa hotellille tarpoessani toivottelin nuorelle laulajalle onnea ja menestystä elämässä, hän antoi kotikaupunkinsa yleisölle suuren lahjan, josta me vierailijatkin saimme nauttia.

Ajatusteni lintu

Löysimme maanantaina Tampereella mukavan kirjojen antikvariaatin. Taata on sellainen kirjatoukka, että näiden kauppojen ohi ei sisään poikeamatta kuljeta.

Taata tutki hyllyjä hyvien löytöjen toivossa ja minä tutkin runotarjontaa.

Käteeni osui tämä kaunis vanha nidottu runokirja. Kirjassa on sellaiset paperiveitsellä avattavat sivut. Ihanan karheaa paksua paperia.

Kirja on lahjoitettu runoilijan entiselle johtajattarelle, vahinko vaan, ettei vuosilukuja näy missään. Ei edes Arvi A. Karisto ollut merkinnyt kirjan painatusvuotta.

Runokirja oli niin soma, että halusin sen itselleni muistoksi mukavasta retkestämme Tampereelle. Ainikki Kivi on yksi niitä kuuluja Tampereen runoilijoita.

Luin kirjasta yhden runon ja sitten olikin jo asiaa kauppiaalle. Hän oli vähän kiireinen, kun oli pakkaamassa kirjoja Helsingin kirjamessuille. Vähän siinä kuitenkin tarinoimme ja kerroin meidänkin lähtevän messuille. Saimmekin häneltä vapaaliput messuille, lupasin käydä moikkaamassa.


Näissä kahdessa viimeisessä kuvassa ollaankin sitten siirrytty Tampereen nuorempien runoilijoiden tuotantoon. Ajatusten linnut lentävät edelleenkin.

Näiden puistonpenkkien selkänojiin oli kerätty tamperelaisten muusikkojen hengentuotteita. Aika mukava idea. Siellä mekin poukkoilimme penkiltä toiselle runoja lukien. Onneksi oli niin kylmä, että kukaan ei ollut pysähtynyt penkeille istumaan.

Inkamarian näyttelyssä, Sivu 44

Nyt en kerrokaan matkastamme kronologisessa järjestyksessä, koska haluan kertoa ensin Inkamarian näyttelystä. Näyttely on saanut jatkoaikaa, voitte käydä itse katsomassa. Me teimme pienen mutkan paluumatkalla Tampereelta.

Näyttelypaikka on Vesilahden kirjasto.

Tässä on linkki Inkamarian blogiin, siellä kerrotaan lisää.

Tämä vekkuli lumiukko on saanut uuden huivin ja myssyn. Tällä osastolla on myös puuväritöitä, monenlaisia matoja ja virkattu liina.

Kanavatöitä voi ihailla eteisessä. Siellä on myös hauskoja paperisilppukollaaseja.

Huovutettu iso pallo ja Syyspuu löytyvät musiikkiosastolta.

Tiskin takana ovat esillä peilit, huivit, puupalakuvat ja valokuvia. Suosikkejani olivat Inkan ottamat kuvat emolehmästä ja vasikoista. Ne iskivät suoraan sydämeen. :)

Täällä on paljon nähtävää ja koettavaa. Taata on ottanut nämä kuvat ja paljon lisääkin (minä en malttanut, kun oli mukava keskustella Inkan kanssa). Kaikkia kuvia en nyt laita esille, koska näyttely jatkuu vielä. Inka on kuitenkin antanut luvan kuvata ja laittaa blogiinkin.

Kiitos Inkalle mukavasta ja eloisasta näyttelyn esittelystä. Kaikesta huomasi, että olet nauttinut tekemisestä ja uuden keksimisestä. Onnea jatkoajallekin ja mukavaa joulunodotusta koko perheellenne.

Oli hienoa nähdä kappale kaunista Vesilahtea, yritimme vain arvailla kuinka kaunista siellä onkaan kesällä. Syysretki Vesilahdelle oli huippuhyvä idea. Kiitos kutsusta, Inka.

Kompastuin femmaan.

Saavuttuamme Tampereelle pokkesimme Prismaan ostamaan vähän evästä illaksi. Siellä kassojen jälkeen aulassa se seteli oli ihmisten tallattavana. Sillä hetkellä ketään ei ollut lähimaillakaan. Kiersin sen rahnan kertaalleen ja tarkistin lähteekö siitä nylonsiimaa kulman taakse, vai uskaltaako siihen koskea. Ei näkynyt missään piilokameraakaan. Jos nyt kuitenkin sunnuntaina iltapäivällä näitte TV:n piilokamerassa yhden mummelin pörräämässä rahan perässä, niin se olin minä.

Taatakin siihen ehti kassalta ja päätimme ottaa löydön talteen. Ei lähdetty parkkipaikalle kyselemään, että oliko joku mahdollisesti kadottanut vitskan.

Koska illalla olimme menossa Tampereen Tuomiokirkkoon konserttiin, niin päätin laittaa minulle kuulumattoman rahan kolehtiin. No, eihän siellä niin hienossa tilaisuudessa kolehtia kerätty, se näkyi jo ohjelmalehtisestä. Koska tilaisuuden alkuun oli vielä aikaa, niin kävin sytyttämässä yhden tuohuksen ja laitoin viisieurosen lippaaseen.

Jos nyt joku huomaa kadottaneensa tuon rahan, niin saa ainakin varmuuden, että se pääsi hyvään tarkoitukseen.

Konsertista kerron erikseen, se oli tarinan arvoinen kokemus.

Oikosulku sukanvarressa.

Matkalla Tampereelle kaivoin kassista esiin kaunista keltaista Janne-lankaa ja loin silmukat söpöjä pitsisukkia varten. Ensin varteen kaksi oikein, kaksi nurin pari senttiä ja sitten mallineuletta rinsessamallin mukaan.

Olin syyskuussa kutonut kolmet rinsessasukat ja ajattelin homman sujuvan kuin tipulin tanssin. Yritin muistella vimmatusti; yksi oikein kaksi yhteen. Ei näytä hyvältä yksi oikein ylivetokavennus, ei nyt puuttuu jotain, yksi oikein kaksi yhteen... äsh, ei. Yksi oikein langankierto. ??? ei.

Vain noinseitsemänkymppinen onnistuu saamaan kolmella silmukalla aikaiseksi sellaisen määrän variaatioita ja kaikki vääriä. Voihan tanttelin tuuri! Eipä ollut mamma tällä kerralla se kutileen terävin puikko. -Tästä nyt ei tule mitään ja kohta ollaan jo Keravalla. Olisi edes se valmis sukka mukana, niin heti osaisin.

Taata sitten määräsi laittamaan kutileen kassiin ja ehdotti katsomaan ohjetta läppärillä hotellissa.

Päätin kuitenkin aloittaa vielä toisenkin sukan, olisihan ainakin alkukerrokset molemmissa valmiina. Toinen sukkakin valmistui kuvioneuleeseen asti ja siinä mitään miettimättä aloin kutoa mallia ilman minkäänlaista ongelmaa. Siellä se ohje oli kallossa hillottuna, mutta ei vaan heti suostunut tulemaan esille.

Tampereelle kun saavuimme, niin molempien sukkien varret olivat valmiina. Miten sitä saakin naisimmeinen sellaisen kalabaliikin aikaiseksi kolmella silmukalla.

Se malli on ihan lapsellisen helppo. Kokeilkaa vaikka itse. Idea oli siinä, että sitä ensimmäistä ei kudottu, vaan nostettiin kutomatta. : )

Äänestä vuoden 2010 kaunein kirjankansi

ja osallistu arvontaan Leena Lumin blogissa. Täällä

Vielä jaksaa kutoa satoa Hillokellariin.

Näitä sukkia kudoin eilen odottaessani vuoroani sairaalassa, ensin labran edessä ja senjälkeen lääkärin oven takana. Hyvää ajankulua ja stressin hallintaa tuo kutominen.

Miesten raitasukkien tekele on ollut syyskuun alusta lähtien autossa odottamassa kutojaa. Lähtiessämme autolla jonnekin olen aina pistellyt muutamat varvit sukkaa. Onneksi sain valmiiksi ennen sukkasadon päättymistä.

Yksi kukka uhmaa kylmää, pimeää ja pakkasta, syysasteri.

Tilhet kävivät runsain parvin tutkimassa näitä koristeomenapuun hedelmiä, eivät kelvanneet.

Harkitsen nyt pientä blogitaukoa ja keskityn sukkasadon loppukiriin.

Mukavaa viikonloppua kaikille.

Anjan päivänä tapahtunutta.

Tämän ruusun kuvasin sairaalan ruusutarhassa aamulla. Viiden asteen pakkanen oli koristellut kukan kauniilla huurteella. Näitä sairaalan ruusuja olenkin blogissani esitellyt kesällä vuosi sitten., uskomattoman ihana ruusutarha. Tuoksu on huumaava, jos osuu oikeaan aikaan paikalle.

Aamulla taata vei minut työmatkallaan sairaalaan sydäntutkimukseen. Ensin kävin labrassa sydänfilmattavana ja sitten istumaan kardiologin oven taakse sukkaa kutomaan. Lääkäri olikin tänään hyvin aikataulussaan, ei valmistunut sukka tällä kerralla. Viisaalta mies vaikutti ja hyvin osasi suomeakin, pitkä tumma mies. Rintataskussaan oli Suomen, Ranskan ja Englannin liput kielitaidon merkkinä. Algeriaa veikkaisin kotimaakseen.

Uusi käyntiaika 1.11.2010, pikkuisen jännittää, vaikka tänään sain hyviäkin uutisia.

Kesän aikana sairaalan kahvila on muuttanut ilmettä tilavammaksi ja valoisammaksi. Tänään en kanttiinin teevarastoja käynyt testaamassa, kun olin lähdössä nimipäiville. Anja-ystäväni prinssipuoliso haki minut sairaalan pihasta. Kiitos siitä. :)

Ystävien kodissa sain lämpimän vastaanoton. Simo - koiruli oli niin innoissaan varamamman saapumisesta, tapaamisemme Simon kanssa on aina yhtä riemukasta. Samanlaisen pusukäsittelyn sai taatakin minua kotiin hakiessaan.

Kiitos Anjalle, prinssipuolisolle ja Simolle mukavasta loppupäivästä.

Pientä juhlaa palvelutalolla.

Tänään oli palvelutalolla ystävämummoni 93. syntymäpäivä. Samalla tuli kuusi vuotta siitä, kun sain tämän ystävän. Sattui olemaan juhlapäivä silloinkin, kun palvelutalon virkailija vei minut esittelyyn. Ensin kysyttiin, että haluaako VO tästä Unelmasta ystävän? Minut sitten hyväksyttiin ja nyt on mennyt kuusi vuotta mukavaa ystävyyttä. Tämä puhemiehen välityksellä järjestetty ystävyys muuttui todelliseksi ystävyydeksi melko pian. VO on Karjalan tyttöjä ja sinne aina mieli palaa, kun vanhoja muistelemme. Olen päättänyt jatkaa ystäväpalvelussa niin kauan, kun VO minua tarvitsee. Hänellä ei ole läheisiä täällä ja sukulaiset asuvat kaukana.

Sitten asiasta kolmanteen.

Kävimme Itäkeskuksessa tekemässä hankintoja. Minulle suositeltiin kiinalaisen lääketieteen mukaisesti aamuksi hirssipuuroa. Mistä hirssit siitä pulma? Kaupassa kokonaista hirssiä myydään pikkuisissa pahvilaatikoissa, joista sai keitettyä kaksi puurokattilallista. Pakkausjätettä ihan liikaa tuolla systeemillä tulee.
Kyselemällä sain selville, että Punnitse ja säästä ( täällä ) kaupoissa myydään irtotavaraa isoissa "tynnyreissä". Luomuhirssiä löytyi ja kaikkea muuta mukavaa. Edullisempaakin oli, eikä pakkausjätettä tule niin paljoa. Ostin myös tummaa luomulinssiä, siitä saa mainion keiton tai pataruokien lisuketta. Myymälässä on tarjolla myös monenlaisia pähkinöitä ja kuivahedelmiä y.m..
Minähän innolla kauhoin tavaraa pusseihin, jäi siinä toteutumatta tuo kaupan nimen jälkimmäinen osa. :)
Liikkeessä on myös käytössä kanta-asiakas kortti. Sitä kannattaa kysyä jos enemmän käyttää näitä tuotteita.

Taata siitä liukeni Akateemiseen kirjakauppaan. Häntä etsiessäni tietenkin törmäsin näihin jättikokoisiin amarylliksen sipuleihin. Nyt olen epätietoinen miten kannattaisi menetellä, multaan laitoin ja sitäkin oli liian vähän. Pitäisikö vielä laittaa pimeään kaappiin koko hoito?

Tansaniaan olen saanut valmiiksi vauvan sukat ja kaksi myssyä. Minzin blogissa näin tuon kivan virkkausmallin. Virkkausohjeen sitten googletin täältä. Tuo virkkausmalli soveltuu parhaiten vähän kovempi kierteiseen lankaan. Seuraavaksi kokeilen jotain muuta lankaa. Vauvan kypärämyssy ohje täällä.

Viikon värikollaasi

KOLME VÄRIÄ PUNAINEN

Täällä lisää kollaaseja.

Sukkiakin on syntynyt.

Oli niin mukava viikko Simokoirulin kanssa, Melkein kutileet unohtuivat, ihan vaan perussukkaa on valmistunut. Paljon kivampaa oli koluta Simon kanssa metsäpoluilla. Nyt oli mukava liikkua, ei ollut enää punkkeja eikä hirvikärpäsiä riesana.

Vielä on säkissä kutomattomia lankoja, katsotaan saanko ne sukiksi taipumaan.

Mukavaa sunnuntaita kaikille.

Simon 4. lomapäivä

Yöllä oli satanut lunta ja taatan ja minun pissareisulla varpaita paleli. Taas tähän on totuttava, että tassut kastuvat.

Pääsin mukaan taatan ja varamamman perjantaikerhoon. Voi sitä kehujen ja rapsutusten määrää. Yritin pussata kaikki mummot ikään ja ulkomuotoon katsomatta. Taata sitten vähän veti käsijarrua ja komensi minut tuolinsa viereen huilailemaan.

Ei minua se tilaisuus syvemmin kiinnostanut, mutta yksi asia jäi mieleeni. Siellä luettiin hienosti muotoiltuja lauseita ystävyydestä. Totinen tosi on kuitenkin se, että jos meikäkoira hyväksyy jonkun ystäväkseen, niin se myös pitää.

Keittäjä hei, tai vara, miten se nyt menikään. Istut vaan siinä tuolissasi lukemassa ja minulla olisi asiaa. Voisitko kävellä tuon vanhan kaapin luo ja avata sen tietyn luukun. Tiedän, että siellä on vielä niitä hyviä namimuruja, nyt maistuisi yksi tai useampikin.

Jahas, taata taitaa jo lennättää namia tänne päin. Kuulen sen pussin rapisevan.

Ihana tuoksu, otanpa oikein hienon asennon.

Palattiin juuri "varan" kanssa metsälenkiltä. Lennettiin melkoista haipakkaa ylämäkeä, kun huomattiin yhden suuren susikoiran tulevan samaa linjaa kanssamme. Pikkuinen mummeli yritti pitää sitä suurta eläintä hallinnassaan, talutusremmin renkaat soikeana se hurtta repi meitä kohti. Turhaan vara pelkäsi, minä jo röyhistin rintaa ja nostin niskavillat pystyyn, kurkkuani selvitin ja muutaman murahduksen päästin. Olisin toki varamammaa suojellut. Juuri sitä se vara kuulemma pelkäsikin. Hahaa, eivät meitä saavuttaneet, kun mammakin teki sen oman mäkispurtti ennätyksensä.

Jatkettiin taas mukavaa rauhallista tahtia, kunnes löin nelitassu jarrutuksen päälle. Ette muuten usko, kuinka joku ihanan ihana makee pusi-pusi koiramimmi oli jättänyt sellaiset terveiset pöpelikön laitaan, että siinä sieraimet ja suupielet väristen tutkin suloviestiänsä. Vaikeaa siitä oli irrottautua lähtemään, mutta pelkäsin varamamman vetävän herneet nenäänsä jos liian kauan joutuu minua odottelemaan. Vara kyllä on aika hyvin ymmärtänyt, että täällä kylien liepeillä näitä viestejä on lähes joka mättäällä, hänen kanssaan onkin mukava lenkkeillä, kun se ei jaksa hötkyillä liian kovaa. Ehdin paremmin tutkia reitin tiedostoja.