perjantai 17. syyskuuta 2010

Konserttimatka Lahteen.

Saimme liput ihanaan konserttiin Lahden Sibeliustaloon.

Lähdimme matkaan jo aamupäivällä kaikessa rauhassa vanhaa Lahdentietä. Elo oli jo korjattu lähes jokaiselta pellolta ja isännät aloittelivat kyntöhommia. Tämä auringonkukkapelto oli niin hieno, että pyysin taataa pysähtymään ikuistaakseni näkymän. Tässä iloksenne tuhat aurinkoa.

Tämä kuva on lämpiöstä, taisimme olla ensimmäiset konserttivieraat.

Koska meillä oli runsaasti aikaa lounastimme tässä talon vanhassa osassa, näköala oli kaunis syksyiselle Vesijärvelle. Ehdimme vielä tehdä pienen kävelylenkin rannalla. Eipä juuri hienompaa paikkaa voisi konserttitalolle löytää.

Ala-aula. Tästä kuuluisasta puutalosta ei nyt rakennuksena enempää.

Lahden kaupunginorkesterin solistina oli Gabriel Suovanen. Muistelin kuulleeni Suovasta ensimmäisen kerran TV:ssä Timo Mustakallion laulukilpailussa. Oikein pidin peukkuja komeaääniselle nuorukaiselle. Ajattelin silloin, että vanhemmat, jotka antavat pienelle vauvalleen nimen Gabriel, uskovat hänestä kasvavan jotain erityistä. Upea ääni hänellä ainakin on.

Ohjelmassa oli Georg Otsin tunnetuksi tekemiä lauluja, sekä solistin lepotauolla saimme nauttia orkesterin esiintymisestä. Pidin erityisesti H. Ellerin sävellyksestä Videvik, sinfoninen runo. Tätä en muista koskaan aikaisemmin kuulleeni. Olisi syytä tutustua paremminkin eteläisen naapurimme säveltäjiin.

Gabriel Suovanen on myös hyvä esiintyjä ja eläytyjä, ei pelkästään hyvä laulaja. Kuulija oikein nautti, kun huomasi laulajan olevan koko sydämellään mukana lauluissaan. Riemastuttava oli erityisesti Kalastajan laulu, noinseitsemänkymppisenkin oli vaikea pysyä tuolissaan. Teki mieli hieman lyödä tahtia mukana. Miksi me emme voi, kun kerran teinitytötkin omissa konserteissaan? :))

Kaksi tuntia kului kuin siivillä ja vuorossa olikin jo ihana nostalginen Saarenmaan valssi. Noinseitsemänkymppinen koki oikein Stendahlin syndrooman yllätys, yllätys. Suovanen kutsui yleisöä mukaan laulamaan kertosäettä kanssaan, minäkin innokkaaasti aloitin, mutta kuinkas siinä kävikään, alahuuli alkoi vipattaa ja kyynel tuli silmään. Tunnelma oli niin koskettava.

Saimme kuulla vielä kaksi ylimääräistäkin laulua. Olimme kokeneet ihanan elämyksen, tätä muistelemme taatan kanssa vielä monta kertaa. Kannatti silloin muinoin pitää peukkuja Gabriel Suovaselle.

Kiitos ihanalle ystävälle, joka lahjoitti meille konserttiliput.


Posted by Picasa

19 kommenttia:

  1. Kiitos auringoista sateisen päivän jälkeen! Teillä on ollut ikimuistoinen konserttimatka kaikkineen. Minäkin kuuntelin silloin kilpailussa tätä Gabriel Suovasta ja kovasti pidin hänen laulustaan.
    Eestiläinen musiikki - niinkuin varmaan muistat retkemme laulujuhlille - saa kyllä vesihelmen valumaan silmäkulmasta. Myös ilosta, kun lauletaan: "niin kaunist ei muualla leidua saata kui Saaremaan heinämaa juunikuu öö" tai jotenkin sinnepäin.
    Hieno postaus konserttimatkastanne, vau!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. anja,
    kiitos, sinähän minut tunnet. Itku ja nauru ovat herkässä. Joskus vielä jos pääsimme yhdessä vesittelemään vaikkapa Tallinnaan konserttiin. Innostuisikohan prinssipuolisosi?

    Täytyi poistaa tuo edellinen, kun Tallinna oli tullut kirjoitettua pienellä ja sehän ei nyt sovi.

    VastaaPoista
  4. Teillä oli taatusti hieno matka! Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  5. MIten kaunis auringonkukkapeltokuva!
    Mukavaa oli lukea konserttimatkastanne;hienolta kuulostaa:-)

    VastaaPoista
  6. Villiviini,
    kiitos samoin sinulle hyvää viikonloppua.

    Hannele,
    oli kiva matka, yes.

    Yaelian,
    kukat olivat niin kauniita ja elinvoimaisia. Huolestuin, että ehtivätkö siemenet kypsyä ennen pakkasten tuloa.

    VastaaPoista
  7. hei Unelma, haluaisin lähettää sinulle sähköpostilla yhden jutun, mitenköhän se onnistuisi? minun blogissani on oma sp-osoitteeni, jos vaikka lähettäisit siihen viestin, niin voisin sinulle laittaa paluupostissa asiani.

    VastaaPoista
  8. Kiitos ihanista pienistä auringoista:) Iso aurinko onkin piilotellut tuolla pilvien takana suurimman osan viime päivistä. On aina mukava päästä mieluisaan konserttiin tai muuhun taidetapahtumaan.

    VastaaPoista
  9. inkamaria,
    osoite on tulossa.

    tarutikki,
    näissä kuvissa aurinkoja voi ihailla vielä talvellakin.
    Konsertista on jäänyt hyvä mieli pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  10. Tuommoista herkistymistä on kiva kokea,sitä ei koskaan saa tarpeekseen. Komea auringonkukkapeltokin, ihan kuin konserttiyleisö siinä jo valmiina.

    VastaaPoista
  11. Sirokko,
    näitä kukkia kuvatessa oli helppoa vähän jo virittäytyä tunnelmaan. :)

    VastaaPoista
  12. Koko pelto täynnä auringonkukkia, on se vaan upeaa.
    Niin oli konserttimatkannekin, aivan eläydyin siihen mukaan kuvauksesi myötä.

    VastaaPoista
  13. Kuulosti hienolta ja elämykselliseltä konsertilta.
    Musiikki on taidelaji, joka koskettaa - ainakin minua. Olen niin monesti itkenyt kuunnellessani.
    Se myös rauhoittaa.

    Lahdessa ei ole tullut käytyä viime aikoina, paitsi Mäntyharju-retkellämme ajoimme sen kautta, emme pysähtyneet.
    Konserttitalo näytti aulan perusteella hienolta.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi,

    :)

    aimarii,
    konsertti oli ihana, vieläkin ihan täpinöissään täällä. :)

    arleena,
    sinä sukulaissielu, :)
    lahden konserttitalo on kymmenenvuotta vanha hieno puutalo, akustiikka on maailman kuulu. Kannattaa käydä taloa katsomassa, vaikkapa ohikulkumatkallakin. Mieluummin tietenkin konserttiin osallistumaan. Google tietää enemmän talosta.

    VastaaPoista
  15. Onpas hulppeat puitteet ja komea kukkapelto ;)

    VastaaPoista
  16. Zilga,
    rakennus on hieno ja erikoinen,tykkäsin paljon.

    VastaaPoista
  17. Sinulla oli hieno konserttimatka. Nyt tekee mieli käydä katsomassa Lahden konserttitaloa. Auringonkukkapelto voisi yhtä hyvin olla Eteläranskasta kuin Suomesta. Mieheni auringonkukat, muutama taimi, ovat kukkineet erityisen ahkerasti tänä vuonna, joten lämmin kesä suosi näitä ihania kukkia täällä Pohjolassa.

    VastaaPoista
  18. olivia,
    Lahden konserttitalo on tosiaan näkemisen arvoinen. Netistä voi katsella syksyn ohjelmistoa, on muuten hyvin monipuolinen tarjonta. :)

    VastaaPoista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.