sunnuntai 29. elokuuta 2010

Ensimmäinen kouluni

Ennenvanhaan koulut aloittivat uuden lukukauden syyskuun alussa. Niin oli silloinkin, kun minä pääsin kouluun. Olin innoissani, kun isompien lasten kanssa aamulla lähdimme taipaleelle, matkaa oli reilut kolme kilometriä. Minulla oli laukussa patenttikorkkipullossa maitoa ja paketissa kaksi voileipää, koulun keittolaa ei oltu vielä avattu. Äiti oli paperilapulle kirjoittanut nimeni ja syntymäaikani. Mitään sotuja ei silloin vielä tunnettu.

Ensimmäinen koulupäivä oli lievä pettymys, kun luokkaa vaan järjesteltiin, eikä asiaan päästy ollenkaan, siis lukemaan. Aapiset sentään jaettiin, ne olivat vanhoja edellisiltä oppilailta perittyjä. Minulle osui oikein risainen laitos, jonka sivujen välistä löytyi prässätty lutikka. Äiti suuttui siitä löydöstä niin, että kävi ostamassa minulle kauppalasta uuden aapisen.

Vierustoverikseni sain oikein kiltin ja ujon karjalaispojan. Hänen äitinsä oli oikein mestarileipuri, uskoisin. Parini eväitä siinä vieressä sieraimet väristen nuuhkin, sellaisia piirakoita, sultsinoita ja kukkosia en ollut koskaan edes unissani nähnyt.

Eräänä aamuna opettajan isä souti meidät koko luokan lapset joen toiselle rannalle. Saimme korit käteemme ja lähdimme ketjussa keräämään elonkorjuusta pudonneita tähkiä. Tähkien kerääminen olisi muutoin ollut mukavaa, mutta paljaat kintut tulivat vastaleikatussa sänkipellossa kipeitä naarmuja täyteen. Ei meillä vielä syyskuun alussa kenkiä jalassa ollut, koko kesä oli juostu paljain varpain. Maatalon isäntä antoi sitten koululle palkaksi puurojauhoja.

Syyskuun aikana meillä oli jo ensimmäinen viikon lomakin. Se oli perunannostoloma, oli viisainta antaa lomaa, kun kukaan ei olisi kuitenkaan kouluun joutanut perunapelloiltansa. Meillä ei paljoa perunaa kasvanut, mutta olin isän mukana isossa talossa talkoissa. Koko päivän poimin perunoita nostokoneen perässä. Onneksi isä kantoi täysinäistä koria.

Koulukeittolan ovensuuhun oli eräänä aamuna ilmestynyt valtaisa saavi ja ekaluokkalaisen mittainen puunuija. Opettaja määräsi, että lapset tuovat saavin täyteen puolukoita, jokaisen oli tuotava vähintäin yksi litra. Oli siinä seitsenkesäiselle melkoinen urakka, kun lirtan maitotuoppia yritti täyteen saada. Uskoisin, että siitä ainakin desi puuttui, mutta kippasin tuoppini saaviin niin nopeasti, että kukaan ei mittaani ehtinyt tarkistaa. :)

Koska osasin jo kouluun mennessäni lukea, niin sain lukea jatkokertomuksena Ollin oppivuosia koko luokalle. Pidin sitä arvokkaana luottamustoimena, samoin kuin sitä radion antennina oloakin. Opettaja toi meille joskus kotoaan aparaatin kouluradion kuuntelua varten. Laite ei kuulunut ilman antennia, mutta kun lapsi laittoi sormen radion takana olevan reiällisen pahvin tiettyyn kohtaan, niin johan pelitti. Jos vähänkään yritti kättään lepuuttaa, niin heti toosa yskähti ja kuulijat hermostuivat.

Ruokana meillä oli usein jotain velliä, omat kipot ja lusikat tuotiin kotoa. Hernekeitto oli varsinaista herkkua ja niistä puolukoista keitetty ruispuuro. Ruokailun alussa marsimme peräkanaa lusikat ojossa luokan eteen. Opettaja siellä mittasi meille jokaiselle lusikallisen kalaöljyä. Toiset yökkäsivät tai muuten vain nyrpistivät nenäänsä. Minua ei haitannut, lisänä rikka rokassa, nyt jäkeenpäin olen ymmärtänyt kalaöljyn tärkeyden.

Opettaja oli kotoisin Karjalasta, hän asui perheineen koulun yläkerrassa. Perheeseen kuului myös opettajan vanhemmat. Muureasioitakin jouduin jo tuolloin ihmettelemään, kun opettajan lapset kutsuivat suloista isoisäänsä äijäksi ja isoäitiä ämmäksi. Me olimme tottuneet ämmää ja äijää pitämään haukkumaniminä.

Talvella koulumatkat olivat raskaita, kun suksilla lähdettiin pimeässä liikkeelle. Monet kuperkeikat tuli siellä ison ahteen alla tehdyksi. Lumi paakkuuntui monosukan varteen ja laamapaidan ja villahousujen välistäkin joutui lunta ravistelemaan. Ihme, että säilyimme yleensäkin hengissä, kenenkään en edes muista sairastelleen.

Kesällä kävin katsomassa entistä kouluani. Päärakennus on saman näköinen, mutta tuolla takana oleva lisäys on uudempi.

Kävimme myös katsomassa pitäjän seurojentaloa. En muita oliko se työväentalo vai mikä lie ollut. Pystyssä näkyy tönö vielä olevan.

Muistan sieltä eräät iltamat, sinne oli valmistettu oikein näytelmäkin, "Punahattuinen nainen", äitini oli se punahattuinen. Salissa oli oikein näyttämö kulisseineen, ne tutut valkokylkiset koivut ja kesäinen maisema.
Minunkin piti siellä esiintyä serkkupoikani kanssa, olimme harjoitelleet pienen laulun. Minä sen laulun sitten yksin jouduin luikauttamaan, kun serkkupoika jänisti ja piiloutui valkokylkisiin kulisseihin.

Muistan vielä sen pitkän hirsipuomin tuolla pihan laidalla, siinä se seisoi tukevin rautarenkain varustettuna. Isännät niihin kiinnittivät hevosensa. Harvoilla vielä oli autoja käytössään. Humma oli hyvä kyytiväline. Ei haitannut, vaikka isäntä välillä kävikin halkopinon takana kiikaroimassa taskumattinsa kanssa. Hummani hei, osasi kyllä tien kotiin.

Eipä taida tuossakaan talossa enää iltamia kukaan järjestää. Ihmiset katselevat kotona televisiota tai sättäilevat netissä.

Näitä kukkia ihailimme kesäretkellämme menneeseen maailmaan.


Klikkaa kuvia isommiksi, niin suorastaan tunnet sen kesäheinän tuoksun.
Posted by Picasa

8 kommenttia:

  1. Voi miten kertomuksesi tuo mieleen oman kouluaikani. Samanlaista se siihen aikaan oli meillä sen ajan koululaisilla. Repussa litteä maitopullo ja voileivät pergamentissa. Ei ollut leivälle muuta kuin ylähuulta. Ja se kalanmaksaöljy. Tonkka tuotiin koulun eteiseen ja kukin vuorollaan lusikka ojossa sitä jonotti. Minä oksensin sen heti, enkä ole sen jälkeen kalanmaksaöljyä halunnut. Meillä oli koko koulu puolukassa ja sen lisäksi vielä jokaisen piti tuoda muita marjoja keittäjän hillottavaksi talven varalle. Mitenkähän tämän päivän koululaisilta sujuisi potunnosto ja pakollinen puolukkalitran poimiminen! Ei meitä toki kyysätty kouluun, töppöstä vaan toisen eteen. Mutta siksi me ollaankin näin vahvoja!

    VastaaPoista
  2. Hyvin samanlaisia ovat muistot koulutieni alkuajoilta. Repussani oli vohvelikankainen ruokaliina, joka piti levittää pulpetille ruokailun ajaksi. Muistelen, että tytöillä piti koulussa olla esiliina päällään. Vieläkin melkein tunnen eväinä olleiden ruisvoileipien ja mustaherukka- tai puolukkamehun maun kielelläni, miten hyvältä ne maistuivatkaan.

    VastaaPoista
  3. Paljon muistan minäkin samanlaisia asioita, eväät ja perunannostoloman, sekä puolukoiden kouluun viemiset.
    Myös minä kävin kesällä vanhassa koulussani ja voi niiden muistojen määrää.
    Muistelusi oli mukavaa luettavaa!

    VastaaPoista
  4. anja,
    vai ei sinulle kalanmaksaöljy maistunut. Minulla on vieläkin Mölleriä jääkaapinovessa, :)
    Eipä ollut koulukyytejä silloin. Joskus saattoi päästä ohikulkevan isäntämiehen reen jalakselle seisomaan tai reen takalaudasta kiinni pitämään, jos sukset jalassa oli.

    Simpukka,
    niin, ne ruokaliinat oli meilläkin ja sellaiset pienet kankaasta tehdyt "vihkoset", joihin sai pyyhkiä mustekynänterää. Esiliinat oli meilläkin, tarkistin oikein luokkakuvasta.

    aimarii,
    muistelua olisi vielä paljon lisääkin, ehkä pitäisi muistiin tallentaa vielä jatko-osakin. :)

    VastaaPoista
  5. Muistothan ne taas valtasivat minunkin mieleni käydessäni lapsuuteni kotikylällä äskettäin. Alakouluajoilta mieleen ovat jääneet erityisesti opetustaulut, harmooninsoitto, kotoa tuotu eväspussi (jossa oli maitopullo ja leipä, sekä joskus keitetty kananmuna), ja kouluruokailusta marjapuuro, hernekeitto ja terveysvelli.
    Kalanmaksaöly aloitti jokaisen ruokailun, mutta se ei ollut vastenmielistä, kun tiesi miksi se piti ottaa.

    VastaaPoista
  6. Ruiskaunokki,
    samanlaisia muistoja meillä on ollut. Helmitauluakin vielä käytettiin. Paperista ja tyhjistä tulitikkuaskeista tehtiin kaikkea kivaa. Kankaita ja lankoja ei riittänyt käsitöihin ja askarteluun.

    VastaaPoista
  7. Mukavia ja mukaansatempaavia koulumuisteloita täällä!
    Minä kävin alakoulua 70-luvulla Jyväskylässä isossa kivikoulussa, paljon jäi hyviä muistoja sieltä mukaan. Nyt olen onnellinen, että poikani saavat käydä pientä kyläkoulua, samaa jota heidän isänsä on aikanaan käynyt.

    VastaaPoista
  8. inkamaria,
    minäkin olen käynyt myös isoa kivikoulua. Asuimme sodanjälkeen maalla, juuri silloin, kun aloitin koulutieni. Kyläkoulussa oli mukavaa, muistan lämmöllä.

    VastaaPoista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.