Ensimmäinen kouluni

Ennenvanhaan koulut aloittivat uuden lukukauden syyskuun alussa. Niin oli silloinkin, kun minä pääsin kouluun. Olin innoissani, kun isompien lasten kanssa aamulla lähdimme taipaleelle, matkaa oli reilut kolme kilometriä. Minulla oli laukussa patenttikorkkipullossa maitoa ja paketissa kaksi voileipää, koulun keittolaa ei oltu vielä avattu. Äiti oli paperilapulle kirjoittanut nimeni ja syntymäaikani. Mitään sotuja ei silloin vielä tunnettu.

Ensimmäinen koulupäivä oli lievä pettymys, kun luokkaa vaan järjesteltiin, eikä asiaan päästy ollenkaan, siis lukemaan. Aapiset sentään jaettiin, ne olivat vanhoja edellisiltä oppilailta perittyjä. Minulle osui oikein risainen laitos, jonka sivujen välistä löytyi prässätty lutikka. Äiti suuttui siitä löydöstä niin, että kävi ostamassa minulle kauppalasta uuden aapisen.

Vierustoverikseni sain oikein kiltin ja ujon karjalaispojan. Hänen äitinsä oli oikein mestarileipuri, uskoisin. Parini eväitä siinä vieressä sieraimet väristen nuuhkin, sellaisia piirakoita, sultsinoita ja kukkosia en ollut koskaan edes unissani nähnyt.

Eräänä aamuna opettajan isä souti meidät koko luokan lapset joen toiselle rannalle. Saimme korit käteemme ja lähdimme ketjussa keräämään elonkorjuusta pudonneita tähkiä. Tähkien kerääminen olisi muutoin ollut mukavaa, mutta paljaat kintut tulivat vastaleikatussa sänkipellossa kipeitä naarmuja täyteen. Ei meillä vielä syyskuun alussa kenkiä jalassa ollut, koko kesä oli juostu paljain varpain. Maatalon isäntä antoi sitten koululle palkaksi puurojauhoja.

Syyskuun aikana meillä oli jo ensimmäinen viikon lomakin. Se oli perunannostoloma, oli viisainta antaa lomaa, kun kukaan ei olisi kuitenkaan kouluun joutanut perunapelloiltansa. Meillä ei paljoa perunaa kasvanut, mutta olin isän mukana isossa talossa talkoissa. Koko päivän poimin perunoita nostokoneen perässä. Onneksi isä kantoi täysinäistä koria.

Koulukeittolan ovensuuhun oli eräänä aamuna ilmestynyt valtaisa saavi ja ekaluokkalaisen mittainen puunuija. Opettaja määräsi, että lapset tuovat saavin täyteen puolukoita, jokaisen oli tuotava vähintäin yksi litra. Oli siinä seitsenkesäiselle melkoinen urakka, kun lirtan maitotuoppia yritti täyteen saada. Uskoisin, että siitä ainakin desi puuttui, mutta kippasin tuoppini saaviin niin nopeasti, että kukaan ei mittaani ehtinyt tarkistaa. :)

Koska osasin jo kouluun mennessäni lukea, niin sain lukea jatkokertomuksena Ollin oppivuosia koko luokalle. Pidin sitä arvokkaana luottamustoimena, samoin kuin sitä radion antennina oloakin. Opettaja toi meille joskus kotoaan aparaatin kouluradion kuuntelua varten. Laite ei kuulunut ilman antennia, mutta kun lapsi laittoi sormen radion takana olevan reiällisen pahvin tiettyyn kohtaan, niin johan pelitti. Jos vähänkään yritti kättään lepuuttaa, niin heti toosa yskähti ja kuulijat hermostuivat.

Ruokana meillä oli usein jotain velliä, omat kipot ja lusikat tuotiin kotoa. Hernekeitto oli varsinaista herkkua ja niistä puolukoista keitetty ruispuuro. Ruokailun alussa marsimme peräkanaa lusikat ojossa luokan eteen. Opettaja siellä mittasi meille jokaiselle lusikallisen kalaöljyä. Toiset yökkäsivät tai muuten vain nyrpistivät nenäänsä. Minua ei haitannut, lisänä rikka rokassa, nyt jäkeenpäin olen ymmärtänyt kalaöljyn tärkeyden.

Opettaja oli kotoisin Karjalasta, hän asui perheineen koulun yläkerrassa. Perheeseen kuului myös opettajan vanhemmat. Muureasioitakin jouduin jo tuolloin ihmettelemään, kun opettajan lapset kutsuivat suloista isoisäänsä äijäksi ja isoäitiä ämmäksi. Me olimme tottuneet ämmää ja äijää pitämään haukkumaniminä.

Talvella koulumatkat olivat raskaita, kun suksilla lähdettiin pimeässä liikkeelle. Monet kuperkeikat tuli siellä ison ahteen alla tehdyksi. Lumi paakkuuntui monosukan varteen ja laamapaidan ja villahousujen välistäkin joutui lunta ravistelemaan. Ihme, että säilyimme yleensäkin hengissä, kenenkään en edes muista sairastelleen.

Kesällä kävin katsomassa entistä kouluani. Päärakennus on saman näköinen, mutta tuolla takana oleva lisäys on uudempi.

Kävimme myös katsomassa pitäjän seurojentaloa. En muita oliko se työväentalo vai mikä lie ollut. Pystyssä näkyy tönö vielä olevan.

Muistan sieltä eräät iltamat, sinne oli valmistettu oikein näytelmäkin, "Punahattuinen nainen", äitini oli se punahattuinen. Salissa oli oikein näyttämö kulisseineen, ne tutut valkokylkiset koivut ja kesäinen maisema.
Minunkin piti siellä esiintyä serkkupoikani kanssa, olimme harjoitelleet pienen laulun. Minä sen laulun sitten yksin jouduin luikauttamaan, kun serkkupoika jänisti ja piiloutui valkokylkisiin kulisseihin.

Muistan vielä sen pitkän hirsipuomin tuolla pihan laidalla, siinä se seisoi tukevin rautarenkain varustettuna. Isännät niihin kiinnittivät hevosensa. Harvoilla vielä oli autoja käytössään. Humma oli hyvä kyytiväline. Ei haitannut, vaikka isäntä välillä kävikin halkopinon takana kiikaroimassa taskumattinsa kanssa. Hummani hei, osasi kyllä tien kotiin.

Eipä taida tuossakaan talossa enää iltamia kukaan järjestää. Ihmiset katselevat kotona televisiota tai sättäilevat netissä.

Näitä kukkia ihailimme kesäretkellämme menneeseen maailmaan.

Klikkaa kuvia isommiksi, niin suorastaan tunnet sen kesäheinän tuoksun.

Markkinat "takapihalla"

Tänään on markkinat meidän naapuritontilla, koulun urheilukentällä.

Kauniita koreja.

Perinteisiä Viipurinrinkeleitä.

Me ostimme maataloustuotteita, hunajaa ja itselleni ostin tämän pikkuisen pöydän tuolini viereen. Tähän on mukava laskea teekupponen telkkaria katsoessa tai sukkaa kutoessa. Sohvapöytä tosin on siinä vieressä, mutta se on väärällä puolella. Sukkasesonki alkaa tuotapikaa, on parasta valmistautua kunnolla.

Tähän pöydälle sopiva liinakin oli jo valmiina. Sain sen ystävältäni, Anjalta, Budapestin tuliaisina. Kiitos Anja.

Tunnustuksia

Zilga ja malli45 lähettivät minulle tällaisen plakaatin ja pyysivät kertomaan seitsemän piirrettä itsestäni.

Koska aikaisemminkin olen näitä tunnistusjuttuja tehnyt, niin kopioin sieltä tämän, koska mikä nyt vanhan mamman enää muuksi muuttaisi.


I. Olen se mummeli, joka huomaa kaikki koirat ja kylän koirat tuntevat minut.

2. Tulen paikalle aina etuajassa.

3. Bussipysäkillä en huido sateenvarjollani, vaikka nuorukaiset lähes kaatavat minut rynnätessään edelläni bussiin. ( katso no 2. ) Ymmärrän, että heidän
täytyy varmistaa itselleen istumapaikka.

4. Yleensä viihdyn kotona, mutta metsälenkillä minut tapaa sauvoin
varustautuneena.

5. Isossa ryhmässä olen yleensä hiljaa. Tosipaikan tullen en jää tuppisuuksi.

6. Olen isoäiti ja ennenpitkää vierustoverini esim, bussissa on saanut tutustua
lastenlasteni pikkuruisiin koulukuviin.

7. Olen sitä mieltä, että ystävällinen hymy korvaa usein tyhjät sanat.


En nyt laita tätä eteenpäin, koska tämä kuva on jo niin monessa blogissa. Jos nyt kuitenkin joku haluaa osallistua tähän leikkimieliseen tunnistustehtävään, niin kuvan saa kopioda. Terveisin, vanha käpy

Tarina vanhasta esineestä.

Kuusikymmenluvun alussa olin nuori kahden pikkulapsen kotiäiti. Rahavarat olivat olemattomat, mutta siitä huolimatta rohkenin haaveilla ompelukoneesta. Muistan usein maininneeni toiveestani päästä ompelemaan lapsilleni ja itselleni vaatteita. Siihen aikaan lasten vaatteita ei vielä myyty edullisesti suurissa marketeissa, eikä kirpputoreja ollut kuin Pariisissa.

Eräs nuori ystäväni oli saanut vanhemmiltaan lahjaksi sähkökäyttöisen Bernina ompelukoneen, hän antoi minunkin sitä kokeilla. Siinä koneessa oli niin ihana kehräävä hiljainen ääni ja sillä voi ommella kaikkea mahdollista, napeista koruompeleisiin ja se viheliäinen murheenkryyni, napinläpikin, valmistui tuotapikaa. Olin niin innoissani, että sähinkäiset vaan kulkivat selkärangassani.

Vielä kotonakin olin niin täpinöissäni siitä "ihmemasiinasta", että appi-isäni sitten sanoi, " käydäänpä huomenna Markkasella katsomassa sitä konetta".

Siellähän näitä koneita oli, mutta hinta oli aivan huikea, pientä yli kahdeksansataa. Pankkitili oli nirkosen verran plussan puolella, mutta kahdeksaasataa ei saataisi kokoon millään. Markkanen ehdotti sitten osamaksusopimusta. Sitten tapahtui sellaista, jota en ikinä unohda. Ihana appi-isäni maksoi koneeni käteisellä ja sopi koneen tuomisesta meille vielä samana päivänä. Siinä kohdassa silmäni alkoivat vuolaasti "hikoilla". Oi, onnea.


Tyttäreni oli silloin yksi vuotias ja poikani oli täyttänyt kolme vuotta. Oli ihanaa ommella pienille vaatteita hyvällä koneella. Sain unohtaa mummon vanhan poljettavan Singerin. Lapset olivat siitä lähtien aina kauniisti ja siististi puetut, ainoastaan kengät ostettiin, muut asusteet ompelin itse. Olisin minä kengätkin ommellut, jos olisi ollut suutarinkone.


Aika kului ja tytärkin innostui ompelemaan, siinä vaiheessa ompelukoneen neulat katkeilivat tiheään tahtiin, sydän kurkussa seurasin sitä opettelua. Turhaan huolehdin, kone säilyi kunnossa. Tytär löysi aikanaan itselleen ammatinkin vaatteiden parista.

Nyt olen jo mamma, konetta en enää tarvitse vaatteiden ompeluun, mutta jotain kuitenkin valmistuu rakkaan työvälineeni avulla. Olen eläkkeelle jäätyäni ommellut tilkkutöitä, se on mukavaa luovaa toimintaa. Monia tilkkupeittoja on lähtenyt maailmalle. Bernina on edelleen hyvässä kunnossa, Uskoisin, että jo ensimmäisen käytössäolovuoden aikana kone maksoi hintansa takaisin.


Hyvästä kalliista esineestä kannattaa pitää hyvää huolta.

Ronja 15,5 v.

Terveiset kotiväelle sinne rapakon taakse.

Jaa, että tuonne ulosko pitäisi mennä. Ei vaikuta yhtään hyvältä idealta, siellähän kastuvat tassut.

Jos nyt sitten noiden mieliksi ihan vaan tuohon kivipolulle.

Hei, täällähän on käynyt poikakoirat laittamassa viestejä. Kertovat Sulon käyneen. Pakko kai sitten on käydä hieman merkkaamassa tyttömäisiä kirjeitäkin polunvarteen.

Tässä jo meinasin saada sydiksen, kun luulin noiden varahenkilöiden hankkineen tänne pihalle kissan. Siellä se musta kolli köllötti kiven päällä, meni hetki ennenkuin tajusin juonen. Kertoivat kivikollin rastaita väijyvän.

Huolestuin aika tavalla siitäkin varamamman kommentista, kun hän kertoi siirtyvänsä enemmän kasvislinjalle, siitä oli jo viime kerralla puhetta. Mielihyvällä panin merkille, että ostoslistaan kuitenkin lisättiin jauhelihaa ja broilerinsuikaleita, tiedän niistä valmistuvan maittavaa ruokaa minunlaiselleni vierailevalle koiraneidille. Yritin kyllä vihjaista, että ylikypsä kinkku olisi myös hyvää. Ehkä ne vielä ensi viikolla muistavat sen herkun hankkia. En minä niistä kovista papanoista oiken välitä, kun nuo hampaatkin jo ovat vähän vaiheessa. Leukojen takia yritän kuitenkin vähän kuivaakin rouskutella.

Täällä on siitäkin mukavaa, kun päivätorkkuja ei tarvitse yksin ottaa. :)))

Kyllä tässä viikko hyvin menee vaikka tuo varamamma ja taata vähän hössöttävätkin. Taata aina kantaa yläkertaan ja alas. Onneksi kukaan ei ole näkemässä, kyllähän minä nyt itsekin...

Olen kuitenkin sitä mieltä, että lakatut mäntypuiset yläkerran rappuset pitäisi lailla kieltää. Niitä kiivetessä ei tassuihin saa mitään pitoa.

Tässä nyt tärkeimmät, pitäkäähän hauskaa siellä Torontossa.

Nyt saa syksy tulla

Lankavarastoa on täydennetty .

Blogiystävä Raija myy loppuun Ompelurasiansa tuotteet. Kävin hankkimassa vähän sukkalankoja syyspäivien ratoksi. Värivalikoimaa vielä löytyi. Katsotaan, mitä näistä syntyy.

Viime talvena kudoin melkein kaikki sukat yksivärisenä, nyt aion hieman sekoilla värien kanssa. Näissä kuvissa värit eivät nyt oikein täsmää todellisuuden kanssa. Kuvaajassako vika?

Ilmoittauduin myös sukkasatoon TÄÄLLÄ

Satoa talteen

Kuivasäilöntävekotin on ollut varastossa tyhjänpanttina jo pitkään, mutta nyt sille koittaa uusi aika.

Omenat tippuvat puusta siihen tahtiin, että pilaantuvat käsiin. Ensimmäinen erä kuivattua omenaa on jo purkissa. Seuraavana ovat vuorossa luumut ja loput yrtit. Yrttejä olen jo pakastanut, mutta sateet ovat innostaneet ne uuteen kasvuun., riittää vielä kuivattavaksikin.

Kunhan tästä taas tokenen, niin metsäänkin olisi mukava päästä. Sienet ovat hyviä kuivattuina.

Omenat ovat tänä vuonna puhtaita toukista. Kiitos tuon takana näkyvän naapurin pihlajan, sekin on täynnä marjoja. Toukat pysyvät pihlajanmarjoissa.

Omena sopii oikein hyvin myös smoothieen, blenderiin vaan ja marjoja, proteiinijauhetta, siemeniä ja mehua lisäksi. Terveyttä.

Yaelianin blogista olen lukenut monista kiinnostavista ruokajutuista, joita voi valmistaa kuivainta hyödyntäen. Yritän kokeilla jotain niistä, kunhan talvenvarat ensin ovat siististi tölkeissä.

Noin seitsemänkymppinen on tuumannut,

että eduskunnassa tarvitaan tervettä järkeä ja rehellistä meininkiä.

Joutaisikohan kutileet vielä toistaiseksi omaan koriinsa ja Noin seitsemänkymppinen lähtisi edustamaan kansaa. Pitäisi varmaankin laatia curriculum vitae. :[
Voi ei, siitä tulisi pitkä kuin nälkävuosi. Unohdetaan....

Mistähän saisi ne sata henkilöä rookuttamaan nimensä paperiin ja vakuuttuneeksi siitä, että Noin seitsemänkymppinen olisi sopiva kansanedustajaksi? Laittaisiko nimilistan blogiin? Naamakirja ei ole hyvä vaihtoehto, se vaan on sellainen syherö, että sieltä on parasta pysyä kaukana.

Tämä tekee nyt "prujun" eli konseptin kaiken varalle. Tästä on sitten hyvä jatkaa, jos lista pullistelee kannattajanimiä. Aloitan alusta.

Noin seitsemänkymppinen lupaa, maksaa vaalikampanjansa omasta pussistaan, koska hän jo nyt on riippumaton kansalainen. Siitä ei tingitä.

Hän ei tuhlaile valtion varoja taksikyyteihin, koska tästä pitäjästä pääsee kätevästi linja-autolla työpaikan viereen. Bussimatkat hän hyödyntäisi kansalaisia kuunnellen. Istahtaisi vaan kiinnostavan henkilön viereen ja varovaisesti avaisi keskustelun esim. säätä kehuen.

Neljän edustajavuoden aikana hän ei hankkiutuisi raskaaksi, vaikka niillä palkoilla äitiyspäiväraha olisikin mukava lisä kestovaippojen ostoon. Mitään kaatopaikkojen täytettä ei tietenkään käytettäisi.

Noin seitsemänkymppisen ei tarvitse pelätä poliisia, koska hän on maksanut huutonsa omilla rahoillaan.

Ehdokkaallanne on ikäänsä nähden hyvä muisti, sääliksi käy nuo nuoremmat nykyedustajat.

Noin seitsemänkymppinen lupaa olla tekstailematta öiseen aikaan piukkapeppuisille playpoitsuille ja ihmissuhteensa hän hoitaa face to face periaatteella.

Noin seitsemänkymppinen yrittää nielaista sammakot, ennenkuin möläyttää ne median riepoteltavaksi. Tosin onhan niitä sammakoita päästelty ennenmuinoinkin. Ranskan kuningatarkin päästeli oikein kestosampin, kun nälkäiseltä kansalta puuttui leipää. "Syökööt leivoksia", kerrotaan kunkuttaren sanoneen.

Pudottaisin edustajien lukumäärän sataan henkeen. Säästyisivät valtion palkkarahat ja eläkkeet. Niin ja Tarjallakin riittäisivät piparit linnan juhlissa paremmin, kun parisataa nimeä saisi jättää listalta pois, siis ne sata ja niiden avecit tai avokit, miten se nyt menikään.

Noin seitsemänkymppinen pelkää nyt päivän uutisten perusteella, että hänet vedetään takaisin sorvin ääreen, olisin mieluummin kansanedustaja.

Edustajanne laittaisi rosvoretkituristeille vesurit kouraan ja risusavottaan hommiin, kunnes paluulippu lähtömaahan olisi tienattuna.

Noin seitsemänkymppinen ei ole TV:stä tuttu, mutta hän käyttäisi omaa yhtä ääntään järkevästi, ryhmä ei päättäisi hänen puolestaan.

Ehdokkaanne on vapaaehtoistyössä nähnyt minkälaista on yksinäisen vanhuksen elämä siinä vaiheessa, kun kaikki omaiset ovat kuolleet. Vangitkin pääsevät joka päivä ulkoilemaan, vanhukset eivät. Koska nykyajan nuoret kuulemma liikkuvat liian vähän, niin heidät koulutettaisiin työntelemään mummojen ja pappojen pyörätuoleja, saisivat itsekin hyvän mielen ja raitista ilmaa. Vuoroja voisi järjestellä tarpeen mukaan. Esimerkiksi yksi liikkatunti kuukaudessa per oppilas.

Tässäpä lupauksia alkajaisiksi. Lista on nyt laitettava poikki, ettei sitten tarvitse lupauksiaan heti ryhtyä perumaan.

Ehdokkaanne lähtee nyt räknäämään mistä rahat.

Noin seitsemänkymppinen

On nyt kyllästynyt kykkimään pihapiirissä kukkia kuvaamassa.

Mitähän keksisi seuraavaksi? Yläkerrassa syttyy valo...... pakina. Siinäpä se, ryhtyy rusnaamaan pakinaa. Pitääpä käväistä Kuukkelissa katsomassa, mikä se pakina oikein on, onko se totta vai tarua?

Noin seitsemänkymppinen on valveutuneena kansalaisena hyvin perillä siitä, että pian on kirkollisten virkamiesten vaalit. Kuinkahan monta valitsijamiestä saisin ylipuhutuksi, että pääsisin mukaan listoille? Äänestäisiköhän kukaan minua?

Tämä ei sittenkään ollut hyvä ajatus, en halua olla missään lautakunnissa ja kuppikunnissa edustettuna. Olen muutenkin pahoittanut mieleni kirkonmiesten ja naisten touhuihin. Lehtiä seuranneena olen saanut sen vaikutelman, että kirkon toiminta on mennyt hakoteille. Papit kiistelevät käsittämättömän kiivaasti keskenään naisten otollisuudesta papinvirkaan tai homoparien vihkimisestä. Nyt jo keskustellaan kirkossa vihkimisestä yleensäkin. Kylmää ja sydämetöntä kohtelua on saanut hän, joka pukeutui jo tässä elämässä seksuaalisen suuntauksensa mukaisesti hameeseen. Työtä ei enää löydy, vaikka hänen korkea ammattitaitonsa ei taatusti ole kadonnut hameen myötä. Onko unohtunut Ison kirjan sana: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi."

Mitä virkaa kirkoilla kohta on, onneksi rippilasten juhla vielä vetää kirkot täyteen väkeä.

Vakavamielisenä seurakuntalaisena olen huolestunut tuollaisista ajanilmiöistä. Mielestäni kirkon pitäisi yhtenä miehenä ja naisena ryhtyä taas julistamaan evankeliumia ja sonnustautua taisteluun pahaa vastaan.

Ehkä hakeudun kirkolliseen luottamustoimeen vasta sitten, kun rauha ja kristillinen rakkaus ovat palanneet seurakuntiin ja sitä ilosanomaa julistavat media ja kirkonkellot.

Kuukkeli sitten masensi minut seikkaperäisellä selvityksellä pakinan syvimmistä ominaisuuksista.
Peesaan Mika Waltaria: " Pakinoitsija edustaa tavallisen ihmisen tervettä järkeä ja huumorintajua. " Tai viisasta ulkomaalaista Sainte-Beuveta : " Pakina on tuttavallista jutustelua lukijan kanssa."

Onko minun jutuissani mitään järkeä tai humööriä tai lukeeko joku blogiani? Loppupäätelmänä on kai vaan todettava, että ei tullut pakinaa, vaan ihan tavallista Noin veitsemänkymppisen lätinää.

P.S. Noin seitsemänkymppinen onkin päättänyt ryhtyä ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Ohjelmalistan eli lupauslistan laatimiseen menee vielä muutama tunti, joten palataan asiaan.

Omenaista oloa.

Omenat kypsyvät ja tippuvat puusta. Nyt maistuu piirakka iltapäiväkahvin ja -teen kanssa.

Tämän punaisen omenan ovat omineet pienet siivekkäät, kuvaushetkellä taisivat olla päivälevolla, koska kukaan ei ollut paikalla .

Taata otti kuvan päivänsinestä ja perhosesta.

Omenaa on nyt säilöttynä pakastimeen ja umpioituna jääkaapissa. Kuivurilla voisi vielä yrittää kuivatella omenansiivuja mysliä varten. Omenapiirakkaa on sitten tiedossa talvellakin. Omena on osoittautunut oikein hyväksi myös smoothien valmistuksessa.

Kesäpäivä Hämeenlinnassa

Eilen vietimme marjapäivä II :sta ja tällekin päivälle oli jo suunnitelma valmiina. No, suunnitelmathan laaditaan muutettaviksi. Muistin, että SuviAnniinan taidenäyttely on avoinna vain tämän viikon. Siispä lähdimmekin Hämeenlinnaan.

Näyttely on Hämeenlinnan hienon kirjaston tiloissa. Näitä ratsastajia voi ihailla kirjaston edessä.

Taata otti kuviakin, mutta valo heijastui harmillisesti kuvien pinnasta. Vielä ehditte käydä näyttelyä paikan päällä katsomassa. Kuvat ovat herkkiä ja kauniita. Uunan blogissa on lisää tietoa ja kuvia näyttelystä.

Iloisena bonuksena taidenäyttelyyn oli yllätystapaaminen Uunan ja Hyräilijän kanssa. Tutustuimme kuviin yhdessä ja erikseen, Uuna oli taideasiantuntijana hienosti apunamme.

Selvisi, että Uunalla oli syntymäpäivä. Kävimme yhdessä juomassa kahvit ja teet.

Hyvää syntymäpäivää Uuna!

Kävelimme vielä kappaleen matkaa ystävien seurassa autoillemme, ihaillen kauniita rantanäkymiä. Osa puista oli jo kaatumassa rantaveteen, mutta sitkeästi ne vaan siinä hengissä sinnittelivät.

Kaunis hopeapaju on varmaankin jo monta vuotta kumartanut järvelle.

Tämä seuraava kohde oli taatan mielessä jo kotoa lähtiessämme. Tällaiselle vanhalle rouvalle, joka ei ole valtion poikaleiriä kokenut, on käsittämätöntä tuo miesten kiinnostus noihin ylijäämärojuihin.

Tämä laatikollinen työkaluja liittyy ilmiselvästi armeijan perunateatteriin, sellaisesta olen kuullut kerrottavan.

Ostettavaakin löytyi. Olin jo valinnut taatalle kahdet pitkävartiset sukat talven varalle. Näitä sukkia oli tilattu merivoimille. Tällaiset ihanat kunnon varrelliset sukat kelpuuttaisi Lenita Airistokin herrasmiesten juhlasukiksi.

Valtion myymälässä oli kaksi mukavaa ammattitaitoista myyjää, he hauskuuttivat minua jutuillaan ja kuinka siinä höynähdinkin ostamaan vielä kahdet sukat lisää. Nuo valkoraitaiset eivät kuulemani mukaan suostu hikoamaan ollenkaan saappaissa, täh ? Nyt on sitten löydettävä hikoilevat jalat noille ihmesukille. Oli hyvä päivittää noita minunkin armeijatietämyksiäni, nehän olivat siltä ajalta kun jalkarätit olivat must. :)

Pojat olisivat myyneet minulle vielä sähköntekokoneenkin sadallakolmellakympillä. Olisi kuulemma koneella käyttöä myrskyn jälkeen, kun Fortum ja kumppanit korjailisivat piuhoja monta päivää. Säästyisivät marjat ja hirvenlihat sulamiselta. Onneksi taata tuli sitten pipolöytönsä kanssa ajoissa paikalle ja totesi, ei mahdu autoon tuo. No, eipä minulla ole sitä mökkiäkään eikä niitä hirvenlihojakaan pakkasessa. Taata osti jotain merkkejäkin, mutta minä hukkasin ne matkalla autoon, vain kaksi löytyi kassin pohjalta.

Seuraavan vierailupaikkamme pihaan hurautti tämä kaunotar ihasteltavaksi. Kamera oli autossa, joten taata kiireesti takaisin ja minä kuvauslupaa kysymään.

On tämä vaan niin ihana piili. Herrasmiesomistaja kertoili entisöinnin vaiheista. Noin kymmenen vuotta oli aikaa mennyt osien hankkimiseen ja monia kirjeitä Ameriikkaan oli joutunut lähettämään. Silloin ei vielä ollut nettiä käytössä. Vaimolla oli joskus pipoa kiristänyt, kun mies vaan tuunasi vanhan auton kimpussa kaiket vapaa-aikansa.

Autolla pystyy ajamaan sellaista kuutta kymppiä, moottoritielle ei kuulemma ole asiaa, pikkuteitä vaan körötellään. Sen ajan automopiileissä ei ollut turvavöitäkään.

Yksi tällaiseen autoon kuuluneista penkeistä oli löytynyt järvenpohjastakin, jossa se oli ollut parikymmentä vuotta. Löytö oli kuitenkin arvokas, koska siitä pystyi ottamaan penkin tarkat mitat. Autoilija kertoi, että nykyään vaimo mielellään istuu autovanhuksen etupenkillä. :)

Minäkin vähän harkitsin pyytää lupaa istua hetken tuossa autossa ja taata olisi ottanut kuvan. En sentään rohjennut sitä ääneen ehdotella. Oli kuitenkin kivaa kuulla tuon auton entisöintiprosessin vaiheista. Kiitos "sahvöörille".


On se vaan niin kaunis.

Kaunis oli päiväkin ja monia tapahtumia täynnä.