perjantai 30. heinäkuuta 2010

Kuupuutarhan kukkia


Klikkaa kuvaa.

Pihalta on taas kertynyt kuvia valkoisista kukista. Hankkiessani näitä kukantaimia, en ollut vielä kuullut kuupuutarhasta mitään. Nyt huomaan, että näillä kuvillakin saa tuntumaa kuupuutarhaan. Ehkä niitä vielä siirtelen jonnekin nurkkaukseen, ajatus kiehtoo mieltäni.

Tuo peruna on pikkuinen vitsi, mutta meillä todellakin kasvaa pihalla kaksi perunaa kukkapenkissä. Kukka oli niin kaunis, että mieluusti valitsin sen myös tähän kollaasiin.
Posted by Picasa

15 kommenttia:

  1. Hei Unelma!
    Aivan hurmaavan kauniita nuo valkeat kukkasi!
    Peruna kukkii myös meidän pihapiirissä.
    Enpäs ole kuullutkaan kuupuutarhasta...
    Osuva nimitys tälle kollaasille!

    VastaaPoista
  2. ida,
    vasta tänä kesänä minäkin kuulin kuupuutarhasta. Rajamäellä on 25.08.10 oikein kuupuutarhapäiväkin, järjestää Puutarhastudio. En osaa tänne laittaa linkkiä.

    VastaaPoista
  3. Nyt sen voi jo siis tunnustaa. Meilläkin kasvoi pari vuotta sitten peruna kukkapenkissä :) Se ei vain kukkinut noin kauniisti kuin tuo sinun perunasi.
    Ja tuosta edellisestä postauksesta. Täytyy ehdottomasti etsiä tuo kirja käsiinsä. Toivottavasti löydän sen piakkoin, että muistan tulla tänne kommentoimaan.

    VastaaPoista
  4. Perunoissa on kauniita kukkia, niitä voisi olla enemmänkin!

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia !!! Peruna on kyllä hauska kukkapenkissä ; ) Itse asiassa sillä on todella kaunis kukka.
    Tuo hortensia on niin ihana...

    VastaaPoista
  6. Valkoiset kukat hohtavat nyt pimenevissä illoissa. Kaunista.
    Minä pidän paljon kukkivista perunapelloista, nyt ne kukkivat parhaillaan.

    VastaaPoista
  7. mm,
    toivottavasti löydät sen kirjan. Olisi kiva lukea mielipiteesi siitä. :)

    SusuPetal,
    olisipa vaan hieman isompi tontti. Keväällä löysin jääkaapin vihanneslokerosta kaksi hyvin itänyttä perunaa, laitoin sitten kukkapenkkiin, koska tilaa oli.

    sariw,
    hortensia on todellakin kaunis. Nyt se alkaa jo olla liian iso, on tutkittava milloin olisi sopiva ajankohta sen leikkaamiseen.

    arleena,
    olen aina pitänyt valkoisista kukista. Nyt, kun blogeissa on ollut keskustelua kuupuutarhasta, niin huomasin, että meillähän on paljon valkoisia kukkia. Tämäkin on jo toinen kollaasini kuukukista. :)

    VastaaPoista
  8. Aika harvoin tulee vastaan kuupuutarha edes kirjoissa tai lehdissä. Olen tainnut lukea vain yhden artikkelin ulkolaisesta lehdestä.

    Hieno kollaasi.

    VastaaPoista
  9. Anna Amnell,
    minun tajuntaani tuo kuupuutarha iskeytyi oikein kunnolla. Koen sen jotenkin ylevänä ja satumaisena.

    VastaaPoista
  10. Kiehtova ajatus tuollainen kuupuutarha. Taidanpa laittaa korvan taakse muhimaan. Kaunis kollaasi taas kerran.

    VastaaPoista
  11. Hannele,
    valkoinen on kaunista.

    tiuku,
    eiköhän raivata pieni nurkkaus puutarhasta vielä kuukukillekin. :)

    VastaaPoista
  12. Kuvat ovat taas kauniita. Minä suosin omassa puutarhassa sekavärisiä kukkapenkkejä, koska värit ovat mielestäni ihania. Mutta on mukavaa katsella kuvin ja paikan päällä erilaisia puutarhoja ja kukkapenkkejä. Monella arkisella kasvilla, kuten perunalla, on kauniita kukkia, kun vain pysähtyy katsomaan.

    VastaaPoista
  13. Perunankukka on kaunis, sitä vain niin vähän arvostetaan, kauniinpuhdas on kollaasisikin :)

    VastaaPoista
  14. tarutikki,
    meillä myös on kaiken värisiä kukkia ja hyvä niin. On kuitenkin mukava haaveilla pienestä kuupuutarhasta.

    Zilga,
    näin on. Olen nähnyt suuren perunapellon täynnä valkoisia kukkia, näky oli huikea.

    VastaaPoista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.