tiistai 13. heinäkuuta 2010

Kuumalla pihalla

Tämä kaunis kukka on varsinainen kiusankappale, ihana olemuksensa on kuitenkin hankkinut sille vähän elintilaa pensasaidan kaunistuksena. Karhunköynnös eli elämänlanka leviää niin valtavasti, että on pakko repiä juuria välillä pois.

Kaatosateen ansiosta pihan altaassakin on vettä. sammakko ja sisilisko ovat käyneet vähän vilvoittelemassa. Olisipa allas hieman suurempi niin hyppäisin sinne itsekin.

Tässä on jo vesi vähentynyt, kukat kuolevat janoon. Pelkäsin, ettei lisko pääsekään ylös liukasta muovia pitkin. Nostin sen vesikauhan avulla pensaan alle suojaan.

Jaloangervot kukkivat, mutta Japanin jaloangervo ja sormilehtijaloangervo taitavat hulia tämän kesän. Unikon kukat kasvattivat pitkät varret ja nyt kaatuvat pienestä kuusesta tukea saamaan.

Tässä päivän muuta kukkasatoa. Tuosta alhaalla vasemmalla olevasta belliksestä olisi ystävälläni Anjalla ja minulla hauskaa kerrottavaa, mutta olkoon tällä erää.

Keskellä oleva kimalaisten suosima pensas oli talvella taipunut niin pahalle syttyrälle, että taata karsi sen keväällä melkein maata myöden. Sieltä se on ponnistellut ylös entistä ehommaksi.

Ruusupapu, ensimmäinen kukka.


Pihalla on muutakin kuin kukkia.Näitä kiviä olen kantanut taskussani ja laukussani sieltä ja täältä. Isot valkoiset kivet olen raahannut lenkkitieni varsilta ja pieniä kauniita tuonut matkoiltani vähän kauempaakin. Orvokki on sinne kylväytynyt itsestään viimevuoden kukkien siemenistä. Keskellä oleva kivi on puutarhalta Turusta, ainoa hieman muokattu kivi.

Posted by Picasa

15 kommenttia:

  1. Siinähän se kivisydän on kahteen kertaan, viepäs kihivakseen.
    Sisiliskokin pääsi kuiville. Kyllä minäkin pelastan kaikki kärpäsetkin vesiastiasta. Aamulla pelastin paarman ja sanoin lähtiäisiksi: Mene matkoihisi, mutta jos tulet ja puret, itsepuolustan itseäni ja seuraukset kannat itse hihi..

    VastaaPoista
  2. TODELLA KAUNIITA KUKKA JUTTUJA SIULLA TÄÄLLÄ ;)
    ihanaa kesäpäivää!

    VastaaPoista
  3. Valkoiset kivat ovat kauniita.

    Täällä ei ole satanut, aurinko jaksaa paistaa pilveettömältä taivaalta.

    VastaaPoista
  4. Joo ne bellikset! Kauniita ovat kukkasi ja kivet. Sammakko ja sisiliskokin viihtyvät puutrhassasi.

    VastaaPoista
  5. Zilga,
    en ole osallistunut muihin haasteisiin kuin viikon värikollaasiin. Pelkään, että jään niihin koukkuun, siinä jää sitten kaikki muu touhu unohduksiin. Käyn tosin katsomassa toisten blogeissa niitä juttuja.

    AURINGONKUKKA,
    kiitos, kun tulit käymään.
    Hyvää kesää sinulle!

    SusuPetal,
    pidän kaikenlaisista kivistä, mutta tuo valkoinen on niin kaunista, näkyy hämärässäkin vielä.

    anja,
    näistä kukista syntyy muistoja. :))))
    Monenlaista elukkaa täällä kulkee, jänö ei enää pääse, kun laitettiin koira-aita. Kirvojakin siedän määrättyyb rajaan asti. Tänä kesänä niillä näyttää menneen överiksi, otettiin mäntysuopaliemi avuksi. Näin pienellä pihalla on pakko hieman hillitä tuholaisia, muutoin tulee kaljua jälkeä.

    VastaaPoista
  6. Karhunkertoa on mullakin maalla talon seinustalla, ollut siellä vuosikymmeniä. Kun taloa peruskorjattiin, myllättiin sen kasvupaikka, muttei mennyt kauan kun se taas kukoisti. Kiipeää räystäälle asti.
    Käly siisrsi sitä mökilleen, muttei meinnanut saada sitä kasvamaan.
    Kauniita kukkia sinulla! Kivistä minäkin pidän.
    Veljen pihassa kerran laitoin kontiaiselle laudan, että pääsi vanhasta suihkulähteestä ylös.

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia olet ottanut,ja tuo missä sammakko kurkistaa, on hauska!

    VastaaPoista
  8. malli45,
    minäkin pudotin altaaseen yhden rönsyilevän kukkavarren, sitä pitkin pääsevät öttiäiset ylös altaasta.

    Yaelian,
    samppi tuli altaan reunalle uteliaana kurkistamaan kameraa ja sehän sopi minulle oikein hyvin.

    VastaaPoista
  9. Elämänlankaa haluaisin kokeilla meidän pihalla, kun tuntuu, ettei täällä paljon mikään menesty. Saisi sitä vaikka tuota koira-aitauksen verkkoa pitkin kiertelemään, niin saisi levitä ja röhöttyä siinä ihan rauhassa. Pitää jostain vain saada alku...

    Ihana tuo kivisydän!

    VastaaPoista
  10. Hieno kukkaloisto pihallasi. Kivikokoelma on kiva idea, muistoja matkan varrelta.

    Elämänlankaa eli päivänsineä, ilmeisesti samaa kuin karhunköynnös ?, olen keväisin kylvänyt siemenestä ja syksyllä kasvun päätyttyä hävittänyt. Tänä keväänä en laittanut ollenkaan, mutta yksi terhakka taimi nousi kasvamaan yllättäen. Kiipeilee jo aika mukavasti ylöspäin.

    VastaaPoista
  11. Minz,
    meiltä saisit noita juuria, mutta miten saan ne sinulle tulemaan. Koira-aidassa se olisi onnenomiaan.

    arleena,
    olen kuullut kiipeilevää kukkaa kutsuttavan aina elämänlangaksi, mutta googlettamalla sain myös tuon virallisemman karhunköynnöksen.

    VastaaPoista
  12. Hyvin sinun kukkasesi voivat helteistä huolimatta.
    Oma pihani alkaa olla ruskean eri sävyissä. Vain elämälanka ahdistaa kultapallot hengiltä.

    VastaaPoista
  13. aimarii,
    meillä oli täällä oikea kaatosade muutam päivä sitten, sen veden voimalla nyt mennään.

    Tuo elämänlanka on melkoinen selviytyjä. Minäkin olen sitä surutta repinyt pois ja aina se vaan innolla kukkii.

    VastaaPoista
  14. Ihailin aikanani elämänlankaa ja hankin pihalleni.Myöhemmin kaduin,kuristi monet kärhöni hengettömäksi.Ei niin saa tehdä.
    Sitkeä selviytyjä tämä kauniin kavala kuristaja.

    VastaaPoista
  15. SinikkaHelena,
    kukka on kaunis, niin puhtaan valkoinen. Meidän pensasaitaan tuo elämänlanka on ilmestynyt ilman minun myötävaikutustani. Nyt yritän pitää sitä kurissa. :)

    VastaaPoista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.