tiistai 13. heinäkuuta 2010

Kaksin kaunihimpi.



Viime kesänä meillä vietettiin useaankin kertaan "iltaa sanan ääressä". Taata oli aikeissa hankkia meille lämpöpuhaltimen. Minä en asiasta mitään ymmärtänyt, mutta hanttiin pistin sanan voimalla ankarasti. Mielestäni hanke oli täysin turha. Talvella pakkasella voidaan lisätä villasukkaa ja -housua tarpeen mukaan. Kesällä taas, jos kerrankin saadaan lämmintä niin on aivan tarpeetonta sitä ihanuutta viilentämään ryhtyä. Nih!

Kolmenkymmenen vuoden kokemuksella tiedän, että taata yleensä vie hankkeensa toteutumiseen asti. Koska taata löi tutkimustensa jälkeen faktat pöytään, niin viisaana vaimona äänestin hankkeelle JAA.

Laite sitten tuli meille ja minä suhtauduin siihen kylmän viileästi, maksoikin niin vietävän paljon.

Tuli sitten talvi ja helvatan kovat pakkaset, ihan noin vaan muina naisina aloin taatalta tiedustella, että mistä nappulasta se härpäke käynnistetään. Oli siinä päivällä mukava istua tuolissaan sukkaa kutomassa, kun kone suloista lämpöä tupaan kierrätti.

Lopulta sulivat ennätykselliset lumivallit ja aurinko herätteli pihapiirin kukat. Seitsemäänkymmeneenneljään vuoteen ei ole ollut näin kuumaa kesää Suomessa. Pihalla ei pysty olemaan, kun croksitkin sulavat kuumalla kivipolulla. Täällä nyt naputtelen juttua ihanassa viileydessä, puhallinkone kierrättää talossa viileää ilmaa.

Taata oli jälleen kerran oikeassa, ihana rakas ihminen.
Posted by Picasa

13 kommenttia:

  1. Kateellisen täällä ajattelen sun viileetä huussollia. Meillä on toiste päin, kun minä haluisin se värkin, mut entinen poikaystävä lyö hanttiin.

    VastaaPoista
  2. Mulla taas täystiilitalossa on sisällä +27 ja ulkona varjossa +30. (Meillä on kaukolämpö, joten ei kuulemma kannata hankkiä lämpöpuhallinta.)
    Ja mun piti ruveta tekemään lanka- ym muu omatavara-intervaariota! Teen siis sitä! Hiki lentää...
    Taatatkin on joskus oikeassa;)

    VastaaPoista
  3. Amalia,
    miten olisi, jospa näyttäisit tämän jutun entiselle poikakaverillesi?

    malli45,
    niinhän se on, kirpasee, kun on pakko myöntää olleensa väärässä. :)

    VastaaPoista
  4. Nopas, pitäisikö minunkin jo antaa periksi ton härpäkkeen hankkimiselle! Ropeli pyörii katossa, kaikki luukut on auki ja ilmastointikone täysillä. Ja siedettävän oloista on vaan täällä kellarikerroksessa. Pitänee harkita ja lopettaa hanttiin pistäminen. Kyllä miehet tietää. Ja allakka!

    VastaaPoista
  5. anja,
    Tuollaisissa tekniikkaan liittyvissä asioissa on meikämamman paras vaan myöntyä heti ja luottaa miehen sanaan. Aivan eri asia on sitten nuo "musta tuntuu" jutut.

    VastaaPoista
  6. Kuka olisi kuvitellut, etta tuollaisetkin vempaimet saapuvat Suomeen, ja ovat viela kaytossakin.

    VastaaPoista
  7. anumorchy,
    niinpä, omakotitaloissa ja rivitaloissa näitä ilmapummpuja täällä meidän kylällä näkee. En olisi kuvitellut, että kesällä voisi olla näin kuumaa ja tarvetta tälle pumpulle. :)

    VastaaPoista
  8. Meillä puhaltaa vain tavallinen puhallin, mutta kummasti senkin ääressä istuu nyt mielellään.
    Kyllä viilentävä puhallin on juuri nyt paikallaan.

    VastaaPoista
  9. arleena,
    viimeistään nyt olen tajunnut tuon ilmapumppupuhaltimen (mikä se nyt olikaan) tarpeellisuuden.

    VastaaPoista
  10. Taata on kyllä eri ihana ja sinä samaten, kun ymmärsit antaa periksi :)

    VastaaPoista
  11. Mulla oli jo vuosia sitten pieni tuuletin Helsingissä kun aina kuiteskin oli niitä hellepäiviä. Ja täällä en ilman sellaisia tulisi toimeen päivääkään!Kyllä Taata tiesi mitä hankki! Ihana kuva!

    VastaaPoista
  12. Yaelian,
    on tämä ilmapuhallin ihme juttu. Sen syvintä olemusta en vieläkään ymmärrä.
    Talvella kovalla pakkasella se ottaa ulkoa ilmaa ja puhaltaa sen lämpimänä sisälle. Nyt kesällä homma toimii samoin periaattein, mutta toisin päin, ulkoa kuumaa ilmaa ja sisälle puhaltaa viileää. Ei ymmärrä, onneksi kaikkea ei tarvitsekaan käsittää.

    VastaaPoista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.