Tuokio muisteloa vuosien takaa

Pyysin taataa ottamaan kuvan tästä keltaisesta talosta Turussa käydessämme. Täällä oli aikoinaan valokuvaustarvikeliike, Viva. Asioin siellä ahkerasti viisikymmen luvulla. Olin kesätyössä siinä joen toisella puolella pienessä liivitehtaassa, ompelin sukkanauhoihin ja liivien hakasiin kuminauhoja. Sukkanauhoihin pujotettiin kiinnityslaite ja ommeltiin koneella kiinni, urakkatyönä tietenkin.

Olin ostanut kesätienesteilläni oman kameran. Loput rahat sitten taisivatkin mennä kuvien teettämiseen. Löytyipä vielä vanha alkuperäinen kuvakotelokin negatiiveineen. Kuvista tuli kuusi kertaa yhdeksän sentin kokoisia, ja onnistuessaan ne olivat melko tarkkojakin. Matolootaksi sitä minun kameraani sanottiin kaveripiirissä.

Kuvat olivat silloin arvokkaita, ensin ostettiin filmirulla, siitä taisi tulla kahdeksan kuvaa. Vietiin kuvattu rulla Vivaan ja viikon kuluttua saatiin mallikuvat nähtäväksi. Pettymys oli valtava, jos epäonnistuneita otoksia oli joukossa. Seuraava viikko meni sitten odotellessa lisäkuvia kavereille.

Ei voi uskoa, miten valokuvaus on muuttunut helpommaksi. Kuvan kotelosta ja negoista otin hetki sitten ja nyt se on jo menossa blogipostaukseen.

Voihan tanttelintuuri, kuinka hienoina sitä lähdettiin ulos ystävien kanssa. Kaupungille ei sopinut lähteä ilman käsineitä , hattua ja saumanyloneita. Muistan tuon hatun vielä oikein hyvin, se oli tummansininen ja nuo hassut pikkusiipakkeet olivat valkoiset. Siellä takana oli tilaa siveälle nutturalle. Yritettiin näyttää vanhemmilta mitä oltiinkaan ja hyvin näkyi onnistuneen tuo pyrkimys. Fillariretket ovat sitten ihan toinen juttu, silloin lennettiin niin, että kellohameen helmat hulmusivat.

Voi kuinka helppoa nyt onkaan läiskiä kaupungilla lenkkareissa ja tuulipuvuissa. Hih. Vuodet ovat vapauttaneet mummelin rönsyilemään, enää ei ole sitä liivitehdastakaan. Pihasta lähtiessä on vaan muistettava, että Nitrot ovat mukana. :)

Osattiin sentään heittää vapaallekin, avattiin nutturan solmut ja näytettiin taas nuorilta tytöiltä. Aurinko paistoi ja elämä hymyili.
Tänäkin kesänä on aurinko paistanut ja mummeli on istunut sisällä ilmalämpöpumpun vieressä kodin viileydessä ja muistellut menneitä.

Kuupuutarhan kukkia

Klikkaa kuvaa.

Pihalta on taas kertynyt kuvia valkoisista kukista. Hankkiessani näitä kukantaimia, en ollut vielä kuullut kuupuutarhasta mitään. Nyt huomaan, että näillä kuvillakin saa tuntumaa kuupuutarhaan. Ehkä niitä vielä siirtelen jonnekin nurkkaukseen, ajatus kiehtoo mieltäni.

Tuo peruna on pikkuinen vitsi, mutta meillä todellakin kasvaa pihalla kaksi perunaa kukkapenkissä. Kukka oli niin kaunis, että mieluusti valitsin sen myös tähän kollaasiin.

Älkää pahoittako mieltänne,

vaikka suosittelenkin teille tätä mainiota kirjaa.

Luin Kirjakerhon lehdestä tästä kirjasta, pitäisikö tilata? No, jos saan jonkin kirjan esittelystä hyvän käsityksen, niin kirja on saatava heti, eikä viidestoistapäivä.

Lähdimme Helsinkiin tyhjentämään lomalaisten postilaatikkoa ja kastelemaan janoisia kukkia. Samalla reissulla ostin itselleni kirjan Itäkeskuksesta. Kävimme ensin uimassa ja sitten uuden kirjan kimppuun. Voi vitsi, miten hauska kirja, ahmin sen samantien loppuulauluun asti.

Kirjoittaja on minun mittapuuni mukaan nuori mies (s. 1974), mutta kuinka herkullisesti hän osaakaan kuvailla 80- vuotiaan suomalaisen "tervaskannon" ajatuksia ja toimia.

Lähes kaikki kappaleet alkavat: "Kyllä minä niin mieleni pahoitin". Ajatus jatkuu hersyvänä kuvauksena rehdin sodan käyneen Suomalaisen ukon (teki mieli oikein laittaa isolla tuo suomalainen ja minähän laitoin) käsityksistä nykypäivästä ja vähän tulevastakin.

Ajo-oikeuden menettäminen oli kirjan päähenkilölle kova pala. Tuli mieleeni oma rakas isäni, hän oli tosin paljon pehmeämpää tyyppiä, mutta jäärää löytyi hänessäkin. Muistuupa vaan mieleeni tuo ajokorttiasia. Isäni kertoi, että oli saanut ylinopeussakot, poliisit olivat vähän naureskelleet läpyskää kirjoittaessaan, kun ukko oli jo 85v. Vaimo no 3 oli istunut vieressä ja yllyttänyt ajamaan jonkun ladan ohi, ja ukkihan oli iskenut nastan lautaan. Kurvin takana olivatkin sitten ilonpilaajat odottamassa. Vasta siinä vaiheessa, kun uutta ajolupaa ei enää tullut, ukki minun suureksi kauhukseni paljasti, että hän on jo pitkään nähnyt kaiken kahtena.

Kiinnostuneena tartuin siihen kappaleeseen, jossa tarinan suoraselkäinen päähenkilö tuli poikansa kanssa Itäkeskukseen. Mikähän hänen mielensä siellä pahoitti? Voisin luetella monta asiaa, jotka ovat korventaneet siellä minunkin sisikuntaani. Niinkuin nyt se juttu, jonka yksi mummo kertoi perjantaikerhossa. Mummolla oli jalat väsyneet kulkemisesta ja hän oli istahtanut yhden penkin päähän, jossa oli hyvin tilaa pikkumummolle. Penkin toisessa päässä istui somalialainen äiti kiikuttaen täpötäysiä (ostospusseja) lastenrattaita, pari muuta pienokaista pyöri siinä lähistöllä. Tuli siihen sitten salskea nuorimies, ehkä lasten isä ja rouvan aviomies. Mies katsoi mummoa ja sanoi selvällä suomenkielellä, että mene mommo pois, tämä minun paikka. Mummo reppana pyyteli anteeksi ja lähti tallustelemaan eteenpäin. Minä en olisi ollut noin kiltti. En viitsi laittaa tähän juttuani pilaamaan omaa mahdollista vastaustani. Somalialaisten kunniaksi on kuitenkin sanottava, että he eivät ole räyhkeästi ryöstelleet vanhoja mummoja. Mummot saavat nyt pelätä Romaniasta tulevia ryöstöretkeilijöitä.

Ettei tarina muuttuisi osaltani synkistelyksi, niin kerronpa vielä yhden maukkaan palan Tuomas Kyrön kirjasta. Näin kertoo päähenkilö, laitan sen nyt tähän, koska aihe on hyvin ajankohtainen. "Tein listaa missä saa imettää, koska haluan tulla hiukan vastaan. Uimarannalla saa, koska siellä kuljetaan jo muutenkin melkein alasti, enkä minä käy siellä koskaan. Navetassa saa, se on imettämisen paikka. Ja jos on yli kaksikymmentäviisi astetta elikkä helle." Lainattu kappale on siitä jutusta, jossa päähenkilö pahoittaa mielensä julki-imettämisestä.

Toivon, että saatte kirjan käteenne, uskon, että tulette kokemaan kivan lukunautinnon.

En yhtään pahoita mieltäni, jos kerrotte täällä mielipiteenne kirjasta. :)

Jalokello on vielä laitettava postausta kaunistamaan.

Ja tämä ruiskukan näköinen kukka, jonka nimeä en tiedä.

Tätä punaista on kahta eri vahvuista väriä, vaaleaa ja tummaa. Näitä kukkia vielä riittää. :)

Kävelin aamulla ystävää tapaamaan

Lähdimme yhdessä pienelle lenkille metsätielle. Olemme ystävystyneet perjantaikerhossa. Tämä kuuma kesäilma on meille molemmille melkoisen haastavaa, mutta ulos teki mieli lähteä. Varasimme matkaan kummallekin pullot janojuomaa. Kuljimme kappaleen matkaa ja sitten asetuimme lepäämään polunvarteen, istuimme isolla kivellä rinnakkain ja ystäväni sanoi, että otetaanpa pienet huikat. Naureskelimme itsellemme, mekin varsinaiset "puistokemistit", toisella pullossa mustaviinimarjamehua ja kaverilla jotain sitruunasekoitusta.

Kiitos ystävälle mukavasta juttutuokiosta ja toivon sinun toipuvan vakavasta sairaudestasi.

Sivusimme vähän asfalttitietäkin. Näitä kukkia ihailimme. Tämä on taas sellainen lajike, jota viranomaiset vainoavat yhdessä lupiinin ja jättiputken kanssa. Miksi ihmeessä joutomailla saa rehottaa pujot, takiaiset ja miehenmittaiset ohdakkeet, eikä se nokkonenkaan taajamien ojissa mikään kaunistus ole. Nokkonen on sinänsä hieno kasvi, jos se kasvaa oikeassa paikassa. Minullakin on yksi tupsu pihassa, se on antanut jo kaksi satoa. Nam.

Tuo jättiputki on kuulemma myrkyllinen, sen torjumisessa ei ole mitään ongelmaa, jos leikkaa ja hävittää kukat ennen siementen kypsymistä. Kerran kukkinut kasvi ei enää seuraavana vuonna nouse mullasta.

Tätä suloista palloa kuvatessani huomasimme, että siinä varessahan oli asukkaitakin.

Toivottavasti näistä toukista kehittyy kauniita perhosia.

Tilauksessa siis kauniit perhoset.

Aamun unikot.

Aamukasteiset unikot kävin kuvaamassa tuoreeltaan. Öttiäisetkin olivat jo heränneet, mutta perhoset tulevat vasta, kun aurinko ehtii vähän korkeammalle. Ensimmäinen, toinen ja neljäs unikko on satoa sellaisesta siemenpussista, jonka päällä luki Idänunikko.

Loistokärhö kerran vielä

Clematis, "Ville de Lyon", on niin kaunis, että sitä on kuvattu moneen kertaan.

Rohtosuopayrtin siirto maantienojasta pihaan sujui hyvin. Nyt on ensimmäinen kukkakin nähty. Öttiäiset ja perhoset tykkäävät. Taitaapi mennä yövalvomiseksi, jos sattuisi kiitäjiä näkymään.

Biologi Riku Cajander kertoi kirjassaan, Luontopiha, niin maukkaasti rohtosuopayrtistä, että halusin kukan pihaamme välttämättä. Onneksi sellainen tienvarresta sitten löytyikin. Kukkia ei löytöhetkellä vielä ollut, joten jännitin löydökseni oikeellisuuta. Tämän kukan sanotaan leviävän helposti, ei se mitään. Näytetään sitten lapiota, jos kukka liiaksi intoutuu itselleen tilaa viemään.

Kehäkukat ovat kärsineet kuumuudesta ja pienistä vihreistä madoista, onneksi muutama kukka saadaan ihailtavaksi.

Aloittikohan syysleimu kukinnan liian aikaisin? Kauniita ne ovat, tätä kukkaa vaivaa lehtihärmä alemmilla lehdillä. Olen pessyt mäntysuopavedellä. Kukinnan jälkeen siirrän kukan ilmavampaan paikkaan.

Naistenviikkoa, vielä yksi päivä.

Sydänlämmin tervehdys TIINALLE.

KIRSILLE ja KIRSTILLE.

Täällä meillä satoi naistenviikon ensimmäisenä yönä ja nyt, kun koko viikon on paistanut aurinko, viimeisenä yönä on jälleen satanut.


Mistähän keksin seuraavan tekosyyn päästä esittelemään kukkiani? On ollut mukavaa ajatella tiettyjä päivänsankareita kukkia siirrellessäni tänne blogiin. Tänään olisikin hankala kuvata kukkia, kun sade on niitä yöllä piiskannut maahan. Kuiva maa on sateensa ansainnut.

Taas on tuo salaperäinen avuliasaatu tullut alleviivaamaan tekstiä. :(

Ystävämme kylpemässä.

Viinimarjat kypsyvät. Meillä on tämä yksi pikkuinen pensas laitettu kasvamaan. Jos ottaa kuvan sopivasta kulmasta, niin voi kuvitella tämän suureksi ja kauniiksi marjantuottajaksi.

Aamulla lähdimme jo ennen kahdeksaa, Leo, taata ja minä metsälenkille. Keräsimme vähän mustikoita, niitä kyllä löytyy, jos jaksaa poimia marjan sieltä ja toisen täältä. Joutuu siinä mustikalle kumartelemaan. :) Tietopaikasta löytyi muutama kanttarelli. Suunnittelin tästä sienisaaliista paistavani munakkaan.

Esittelisin taas uuden suihkulähteenhyödyntäjän. Pelkään pahoin, että se ensimmäinen kuvaamani sammakkouintia uiva on joutunut surman suuhun. Yhtenä iltana kuulin pihalta surkean rääkäisyn, jos olette joskus syyspimeällä astuneet vahingossa sammakon päälle, niin tiedätte mitä äänivolyymiä tarkoitan. Kolme epäiltyä löytyy, lokki, harakka tai varis.

Mitähän keksisi tämän uuden uimamaisterin suojaksi? Ruusun terälehtiä altaaseen onkin jo lennellyt, ehkä ne hämäävät saalistajia.

Lisää kuvia suihkualtaasta. Pikkuinen se on, mutta pieni on pihakin. Mukava tuolla kuistilla on kuunnella veden solinaa. Aurinko paistaa nyt niin kirkaana, että kuvien laatu on mitä on, aurinkoinen.

Näyttävät vähän sekavilta nämä kuvat, klikkaamalla saa asian tarkemmin esille.

Sillä hän kiipesi humalanvartta ylös ja loikkasi rannalle.

Nimipäiväkukkia Oilille ja Olgalle.

Aamulla varhain ollaan vasta nupulla, kohta tämäkin aukeaa.

Krassit ovat ihania. Härkäpapuakin saa kohta pataan laittaa.

Valkoinen unikko

Mikähän öttiäinen tämä on?

Yöllä näin unta, että sade ropisi ikkunaan. Ei ropissut, sadevesisaavi on ihan tyhjä. :(

Maatilamatkailua.

Heinäkuun alussa tutustuimme ensimmäistä kertaa maatilamatkailuun. Kokemus oli niin mukava, että tätä majoitustapaa käytämme varmaan toistekin. Varsinkin kesällä verraton vaihtoehto hotellimajoitukselle, miksi ihmeessä ei tätä olla ennen keksitty.

Tilan pihapiiri koostui monista erilaisista rakennuksista, vierasmökkejä oli erinäköisiä ja -kokoisia. Vähän pitemmällä tilasta laidunsivat peurat, lampaat, porot ja alamaan upeasarviset naudat.

Tilalla oli paljon eläimiä, taata sai peurat tulemaan lähemmäksi apilatuppoa heiluttamalla.

Aasi ja pikkuinen poni aterioivat siinä sulassa sovussa. Ponin otsatukka on aivan mahtava ja noista silmäripsistä voisi olla hieman kadekin. Kannattaa klikata kuvaa.

Pikkukilit ja poronvasa siellä sopivat hyvin samaan karsinaan. Voikukanlehdillä ja apilalla nekin tulivat kuvattaviksi.

Suloisia pupujusseja oli hauska katsella. Oksa vesiheinää maistuu helteellä. Ihastuin tämän pienemmän hiustupsuun, aikas suloinen.

Tämä iso heppa siinä odotteli ratsastajaa, taisi siinä pikkuisen torkkua lepohetkeä viettäessään.

Ankkalammikossa oli mukavaa polskutella, sorsien. Leväkukinto ei houkutellut matkalaisia uimaan. :)

Tällä tilalla voi siis ratsastaa, on myös ratsastuksen opetusta. Vierailulle voi tulla vain päiväksikin, vaikkapa katselemaan kotieläimiä. Lapsiperheitä alueella näkyikin liikkuvan.

Tulimme taloon illansuussa, emäntä tarjosi iltapalaksi kasvisosekeittoa ja tuoreita sämpylöitä. Maistuivat oikein hyvältä.

Saimme majapaikaksemme pihapiiristä yhden vierashuoneen, jossa oli suihku, tv, jääkaappi ja mukavat vuoteet. Koska päivä oli ollut vaiheikas ja mieluisa, niin unta ei tarvinnut kauan odotella.

Aamulla taata heräsi kukonlauluun, mutta harmikseni en sitä laulua kuullut, nukuin liian sikeästi. Luulen, että sillä kukolla oli äänenmurroskin, kun siinä kiekumisessa oli hieman toivomisen varaa.

Koska majoitukseen kuului myös aamiainen, niin emäntä kehoitti meitä tulemaan vähän myöhemmin ruokailemaan, että nuoret rippikoululeiriläiset ehtivät ensin alta pois. Kävimme aamulla ensin tutkimassa maatilan ihmeitä ja menimme vasta senjälkeen aamiaiselle.

Nyt oli runsaasti tilaa ja ruokaa oli riittävästi. Aamupuuroksi ei tarjottukaan tavanomaista kaurapuuroa, vaan emäntä oli hauduttanut suuren kattilallisen ihanaa ohraryynipuuroa. Niin hyvää puuroa en muista syöneeni moneen vuoteen. Masut pullollaan jatkoimme taas matkaa ja suunnittelimme jo seuraavaa maatilavierailua.

Tällainen maatilavierailu olisi meidän heppoja rakastavalle Kesäheinällemme varmaankin mieluisa tapaus.