torstai 8. huhtikuuta 2010

Muistoja isosta kirjasta.

Pääsiäisviikolla luin ajatuksia herättävän kirjan, Puhdistus. Siellä eräs tapahtuma johti tämän kirjoituksen laatimiseen. Kerrottiin kuinka raamatun sivuja jouduttiin käyttämään valkian virittämiseen. Minullakin on kaksi kirjaa joiden tuhoaminen aiheuttaisi minulle suurta ahdistusta.

Täyttäessäni kymmenen vuotta isoäitini antoi minulle vaihtoehdon, saan lahjaksi raamatun tai gramofonin. Lapsenuskoni oli siihen aikaan niin voimakas, että yhtään en edes asiaa miettinyt, valitsin raamatun. Raamattu oli huonossa kunnossa, vasta minun ikiomassa kodissani kirja on saanut sille kuuluvan arvon.

Olisihan se gramofonikin kiva ollut. Yhdessä mamman kanssa sitä kuunneltiin sota-aikana. Valintaani en kuitenkaan ole koskaan katunut.

Raamattu on kuulunut isoisäni äidille, joka syntyi vuonna 1835. Kirjan etukannen taakse hän on kirjoittanut luvanneensa raamatun pojalleen (isoisälleni), joka on syntynt vuonna 1874. Isoisoäiti on merkinnyt lyijykynällä evästeeksi pojalleen etusivulle Jeesus Syyrakin kirja 14. Olen yrittänyt lukea tekstiä ja selvittää mitä äiti pojalleen on halunnut viestittää. Ihmetyttää sekin asia, että miksi hän on kynällä muuttanut lukujen järjestystä. Ehkä hän ensin on muistanut luvun virheellisesti?

Isoisäni avioitui mammani kanssa vuonna 1902. Lapsia oli jo syntynyt kolme, kun isoisä lähti Ameriikkaan vuonna 1906. Hän oli "mainarina" Michiganissa. Siihen aikaan ei maahanmuuttajia paapottu kielikursseilla ja päivärahoilla, hakku kouraan vaan ja hissiin, jos aikoi pysyä hengissä.

Isoisä sai säästettyä rahaa ja tuli Suomeen hakemaan perhettään. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos ensimmäisen maailmansodan takia ja uusi vauvakin ilmoitti tulostaan pian isoisän kotiutumisen jälkeen, syntyi minun äitini, jota pitkään kutsuttiin Ameriikan tuliaiseksi.

Isoisääni en koskaan ehtinyt tavata, hän kuoli vuonna 1932, pitkään sairastettuaan. Ameriikkaan hän ei enää päässyt palaamaan, matkarahatkin olivat kuluneet kasvavan perheen tarpeisiin. Lapsia syntyi kahdeksan, joista yksi tytär, Anna, kuoli pienokaisena.

Tämä vanha raamattu on ollut lapsenlapsieni kasteraamattuna, he edustavat kirjan kuudetta sukupolvea.

Tuo ylimmäisen kuvan toinen kirja on erittäin mielenkiintoinen, se on tätä raamattuakin vanhempi. Siitä kirjoitan ihan oman tarinan, siis kirjan sisällöstä. Minulle se tuli raamatun "kylkiäisenä".
Posted by Picasa

12 kommenttia:

  1. Mikä aarre sinulla onkaan! Luin tuota neljättätoista lukua ja varsinkin sen 16. jakeen yhdistin juuri sinun elämäntapaasi.
    Ihailen sinua ja aarrettasi.

    VastaaPoista
  2. Mikä hieno muisto sinulla onkaan! Mukavaa oli lukea isoisästäsi.

    VastaaPoista
  3. Olet tehnyt hyvän valinnan,gramofoni olisi varmaan heitetty virattoman pois jo aikoja sitten. Voi mikä aarre! Siinä on hieno perintö jälkeläisillekin vaalittavaksi.

    VastaaPoista
  4. anja, aarteena tuota vanhaa kulunutta kirjaa nyt pidän. Toivottavasti joku nuorista joskus haluaa kirjasta huolta pitää.


    Yaelian, isoisästä ei paljoa ole muistoja jäänyt. Hänen Ameriikan vuosistaankaan ei ole paljoa muistitietoa tallella.


    Sirokko, mietinkin tuossa sen gramofonin kohtaloa. Levytkin siihen olivat jotain savikiekkoa. Muistan, että rikkimenneet levyt palautettiin levyliikkeeseen, kallista tavaraa, ehkä.

    VastaaPoista
  5. Nämä ovat sukukalleuksia ja rakkaita muistoja. Sinunkin ajatuksesi matkasivat kauas taaksepäin. On hienoa, että voi palauttaa mieliin asioita, joista on kerrottu aikoinaan ja ne ovat piirtyneet n uoreen mieleen loppuelämäksi.
    Minullakin on piirongin ylälaatikossa vanhoja kirjoja ja mummon adressit. Rakkaita muistoja.

    VastaaPoista
  6. En pienenä ikinä uskaltanut koskea tuohon Raamattuun, kun pelkäsin että rikon sen. Huiman hieno se kyllä on!
    Tarkottaako kuvan kynttilät kuudennen sukupolven kaksosia mahdollisesti???? Väreistä päätelleen saattaisivat olla kyseessä heh!

    VastaaPoista
  7. Voi mikä aarre sinulla onkaan. Ja miten oletkin osannut olla lapsena niin viisas, että olet tämän kirjan valinnut. Moni lapsi olisi valinnut toisin. Mitenkähän itselleni olisi käynyt? Kävin kyllä itsekin pyhäkoulua ja lauloin hartaasti virsiä mammani kanssa, mutta silti.

    VastaaPoista
  8. Ihana aarre ja niin paljon sulle muistojakin siinä mukana!

    VastaaPoista
  9. arleena, hyvin kuvasit ajatuksiani, sadan vuoden taakse mentiin.
    Hienoa, että sinulla on niitä vanhoja kirjoja ja adresseja, ehkä joskus saamme blogisi välityksellä niihin tutustua.


    Johannalle, kynttilän mansetit säästin kaksosten ristiäisistä, sininen oli sitten vielä nuorimmaisenkin kastejuhlassa. Kynttilät ovat varakappaleet (joita ei sitten tarvittukaan), ne aidothan juhlissa paloivat tunnelmaa luomassa.
    Muistatko vielä, kun te olitte lapsia, miten ohjeistin teitä mahdollisen tulipalon sattuessa. Se meni näin, pelastakaa itsenne, raamattu ja talonkirjat. :)


    Uuna, ihmettelen vieläkin, miksi mamma laittoi minut sellaisen valinnan eteen. Ehkä hän halusi minua jotenkin testata.


    Harakka, nyt onkin aika laitaa hieman muistoja sanalliseen muotoon. Kaduttaa, että liian vähän tuli haastateltua edellisen sukupolven edustajia.

    VastaaPoista
  10. Upea aarre ja koskettava kertomus! Innolla odotan mitä kerrot toisesta aarresta! :)

    VastaaPoista
  11. Eila, kiitos kun jaksat aina käydä täällä ilahduttamassa kommenteillasi.
    Kerron siitä toisesta kirjasta tuotapikaa. Kirjalla ei ole mitään tarinaa, mutta kirjan sisältö on kiinnostava. On mukava tutkia mitä ihmiset lukivat 1840-luvulla.

    VastaaPoista

Kymmenen blogivuoden jälkeen jouduin ottamaan kommenttien valvonnan käyttöön.