Pikkujoulustollen

Juhlistimme taatan kanssa pikkujouluamme Lidlin pullalla ja pipareilla.

Joskus aikaisemmin marraskuussa jossakin blogissa kerrottiin, että Lidlin stollen on erinomaista. Täytyihän meidänkin se testata, hyvää oli. Stollen on tuolla ylhäällä oikealla. Tonttumuori ja -ukko tulivat lahjapaketissa Kokkolasta, aikas mellevät. :)

Kävisikö tämä joulun väreistä? Täällä lisää joulua.

Sota alkoi 30.11.1939

Tämä kollaasi olisi pitänyt tehdä vasta uutena vuotena, koska siinä on kuvia vuodelta 1940. Haluan kuitenkin laittaa tämän blogiini juuri tänään. Kuva kannattaa klikata isommaksi.

Isäni joutui lähtemään jo kuudentena lokakuuta 1939. Minulla ei ole tietoa lähtikö hän kertausharjoituksiin tai vahvistamaan rajalinjoja, hän ei perheelle myöhemminkään puhunut sotakokemuksiaan paljoakaan.

Kuvat 1. ja 2. Tämä on sotasensuurin kautta tullut kortti, postitettu 3.1. 1940. Isä sinä vaan kehoittaa äitiä olemaan rauhallinen ja nukkumaan hyvin. Sensuuri on raaputtanut paikan nimen kortista.

Kuva 3. Äiti siinä opettaa minua ottamaan ensiaskeleita. Pakkanen on ollut kova, onneksi olen saanut huopatossut jalkaani.

Kuva 4. Soppatykki on siinä nostettu jalaksien päälle. Isäni näyttää löytäneen lämpimän istuimen.

Kuva 5. Tämä kuva ei ole talvisodasta, koska pojilla on siinä päässään kesäisemmät lakit.

Mammallani oli hauska teoria miehen luonteenpiirteistä. Hänen mukaansa isäni oli "hyvällainen" ja kiltti. Sellaisella miehellä lakki on pois otsalta. Jos mies on oikea ärmätti, niin hän kulkee lippa silmillä, lakki syvällä päässä. Näistä kuvista voi päätellä, että isäni oli kiltti ja lempeä luonteeltaan. Karvalakki keikkuu siellä päänlaella ja lippalakki tuskin päässä pysyy. Katsellessani näitä kuvia muistui mieleeni tuo mamman teoria, aika osuva, ainakin isäni kohdalla.

Aikaisemmin kerroin äidin ja minun sotasyksystä täällä

Ikäneito Ronjan mietteitä.

"Onko tuo taata nyt ihan tosissaan? Tuonneko pitäisi muka lähteä, siellähän kastuvat tassutkin. Ei nyt huvittais yhtään lähteä, mitä jos te vaan lähtisitte kahdestaan? Sano nyt mammakin jotain."

Taata yrittää houkutella; "Tulisit nyt vaan Ronja, tehdään ihan pieni lenkki ja kuivaillaan turkki sitten kotona." "No, jos nyt taatan mieliksi pikku lenkki, kun se tuntuu siitä niin nauttivan. Voinhan siinä sitten pikkuisen kykkiä pissilläkin samalla."

"Mihin se mammakin nyt jo livahti, olisi nyt pitänyt ovea auki. Tässä märkien tassujen kanssa odotella......"

"Tätä se aina on, kun ihmisten mieliksi yrittää olla. Sateellakin on ulos lähdettävä. Nyt on sitten taas saatava tassunsa kuntoon. Valtaanpa tästä sohvan ja otan pienet torkut. Taata kehuskeli tuoneensa kaupasta erikoisherkkuani alatoopia, sitä voisin vähän maistella ennen nukkumaanmenoa illalla."

" Täällä mamman ja taatan huushollissa on ihan mukava vierailla, mutta nuo raput ovat vanhalle koiraneidolle hengenvaaralliset.
Viime yönä luulin jo putoavani alas asti, kun tassuni lipesivät liukkaaksi lakatulla portaalla. Taisin pelästyttää pahan kerran isäntäväkeni. Siinä ne tutkivat jokaisen tassun ja huokasivat hartaasti, kun nuolaisin kättä. Kaikki ok! Laittoivat mokomat kuitenkin portit kiinni, on se vähän nöyryyttävää, kun ylös on mentävä tästälähin taatan sylissä. Kuka täällä nyt vahtii, mitä yöllä alakerrassa tapahtuu? No, kaipa ne pärjäävät ilman vahtia."

Nimetön paketti.

Joulukaktus on hieman etuajassa, mutta haitanneeko tuo.

Pikkujoulut ovat taas ajankohtaisia ja nimettömät paketit, hahaa. Tiedättehän ne pienet paketit, joita jokainen juhliin tulija pudottaa eteisessä odottavaan lahjasäkkiin.

Minullekin on tiedossa parit pikkujoulut, mutta paketteja ei tuoda. Vanhasta käytännöstä luovuttiin yleisön pyynnöstä ja "mitä sitten sattuikaan" tapausten johdosta.

Osallistujille oli juhlakutsun yhteydessä annettu vinkki nimettömästa paketista, jonka "noin" arvoksi oli sovittu 2 € . Minäkin paketoin sievästi kahvipaketin ja lisäsin vielä muutaman suklaanamin tuntematonta paketinsaajaa ilahduttamaan.

Juhlat olivat hienot; puheita pidettiin, runoja lausuttiin ja kuoro lauloi koko joululauluohjelmistonsa. Lopulta sitten päästiin joulupuuroon ja pukkikin tuli säkkinsä kanssa. Tontut juoksuttivat paketteja innokkaalle juhlakansalle. Minulle piiperöt ojensivat jotenkin tutun näköisen paketin, ei, ei se ollut se minun tuomani kahvipaketti, se oli eri merkkistä kahvia ja namit puuttuivat. Hieman hymyilytti.

Naapuripöydässä ei sitten hymyiltykään, kun yhden isännän paperikasa läjähti pöytään. Mies tunsi kokeneensa suurta vääryyttä, kun hänen paketistaan löytyi pikkuinen rulla joulupakettinarua ja kaiken lisäksi se oli jo vajaa höttönen, ehkä juuri siihen kyseiseen pakettiin oli varattu naru valmiiksi. Siinä sitten mietittiin ihmisten huumorintajua. Kaiken lisäksi ne paketit loppuivat kesken :( Kuka hirttämätön oli ottanut paketin vaikka ei ollut itse säkkiin mitään tipauttanut?

Siirrytäänpä sitten seuraaviin juhliin. Täällä osallistujat olivat iäkästä väkeä ja nimettömät paketitkin olivat yllätyksellisiä. Yhdestä paketista löytyi sievästi käärittynä neljä palaa näkkileipää. Eniten hämmästyi ystäväni, kun hän sai yllärinä nuuskarasian. Miten ihmeessä ja kuka kumma? Eipä vetäissyt ystäväni nuuskaa nenuunsa, oltiin vaan iloisia ettei mokoma tuote osunut kaikkein vanhimpien kohdalle. Se niistä nimettömistä paketeista, enpä taida tehdä lahjakirjosta enempää paljastuksia.

Nyt aikajanalla kuusikymmentä vuotta taakse päin. Silloin nimetön paketti sai pienen saajansa ilosta ratkeamaan. Oli partiolaisten pikkujoulut ja minäkin pääsin mukaan juhlaan, koska olin ahkerasti solmuja opetellut koko syksyn. Olen jossain yhteydessä kertonutkin siitä minulle osuneesta onnenpotkusta. Paketistani löytyi Anni Swanin kirjoittama kirja Arnellin perhe. Kirja oli elämäni ensimmäinen oikea kirja, yhtään ei haitannut vaikka siitä olikin takaselkä revitty irti, sisältö oli tärkeintä. Tuosta kirjasta kaikki alkoi, maailmani oli auennut Austraaliaan asti. Aikaisemmin olin lukenut pieniä lasten kirjasia, niitä ohuita litteitä joissa kuvat olivat pääosassa. Kiekua ja Kaikua olin lukenut jo monta vuotta ja sellaisia pyhäkoulusta saamiani pikkuisia kertomuksia Vanhantestamentin tapahtumista.

Samana talvena opettaja vei luokkansa kirjastoon, siitä kerron myöhemmin. Kirjallisuuden harrastukseni alkoi kuitenkin nimettömästä joulupaketista, ikiomasta kirjasta.
Ostakaa lapsillenne lahjaksi kirjoja :)

Eilalle kiitos

Sain Eilalta tämän soman tunnustuksen. Kiitos Eila



Käyn vierailemassa niin monissa mukavissa blogeissa, etten voi kaikille tätä tunnustusta jakaa. Jos tämän postauksen näette, niin ottakaa kuva mukaanne, olette sen ansainneet. Tervehdys kaikille blogiystäville.

Kaarinalle

Tänään onkin pitkä rivi tyttöjä nimipäiväsankareina, onnea heille kaikille.


Kaikki Kaarinat, parhaat onnitteluni välitän näiden pihallamme viime kesänä kukkineiden ihanuuksien myötä.

Tänään olen erityisesti muistanut rakasta kummitätiäni, hän oli minulle hyvin läheinen. Viime keskiviikkona hän olisi täyttänyt 90 vuotta, jos olisi vielä keskuudessamme. Nyt ovat vain kauniit muistot jäljellä. Muistan laulaneeni hänelle joskus nimipäivinä, että "kankahalla kasvoi kaunis kukkanen, nimeltään Kaarina".

Välimerellisiä kuvia

Viikon väri on Välimeren sininen

Välimeren sininen on vaikea kuvattava, väri hieman vaihtuu valon myötä. Alhaalla oikealla olevassa kuvassa on minun näkemykseni Välimeren väristä.


Täällä lisää Välimerta.

Marraskuun metsää

Vihdoinkin pääsimme ulos metsäretkelle. Tauti on pitänyt meitä sisätiloissa jo pari viikkoa. Taatalla oli korkea kuume ja minä olen sairastanut myötätunnosta suunnilleen joka toinen päivä. Vaikea sanoa oliko sikalunssaa tai sitä tavallista. Tämä minun tautini on ollut kummallista, toisena päivänä olen tuntenut itseni ihan terveeksi ja taas seuraavana olen nukkunut reporankana jaksamatta tehdä yhtään mitään. Onko niin, että elimistöni on taistellut tautia vastaan? Tänään oli kuitenkin parempi päivä.

Nyt ei enää ollut kukkia kuvattavaksi, mutta taata kuvasi kantoja, nekin näyttivät kauniilta auringon valossa. Taata joutui kuvaushommiin, kun minulla oli sauvat mukana. Rouva siellä vaan viittoili ohjeita tien puolella. :)

Metsän reunassa myyrät ovat temmeltäneet, toivottavasti eivät tule meidän pihalle syömään kukkasipuleitani.

Kieku ja Kaiku, muistatteko?

Taas on ollut se viikonvaihde, jolloin joulukatuja avataan ja ihmiset ryntäävät sikalunssaa uhmaten sankoin joukoin ostoksille.

Katsotaanpa minkälaisen opetuksen Mika Waltari on riimitellyt joskus joulun alla. Kuvaa klikkaamalla lukeminen onnistuu paremmin.

Kieku ja Kaiku ovat syntyneet jo v.1933, mutta Kotilieden sarjakuvana kaksikko aloitti v. 1934. Näitä hauskoja ja opettavaisiakin runoja tavaamalla olen minäkin saanut ensikosketuksen lukemiseen. Ei muuten ollenkaan hassumpi tapa oppia lukemaan. Aina kun Kotiliesi tuli postilaatikoon, niin takakannen Kieku ja Kaiku oli tärkein sivu pienelle. Eihän sitä silloin aikoinaan tullut katsoneeksi tekijöiden nimiä. Vasta paljon myöhemmin tajusin, että loistavan Sinuhen tekijä oli riimitellyt lapsille Kiekua ja Kaikua. Näiden kukkopoikien seikkailut kelpasivat hyvin myös aikuisille.

Kuvasarjan lopussa oli usein pieni opetus.

"Parempi kuin tavara,
on mieli altis avara".


Lainasin tämän kuvan Kotilieden Asmo Alhon ja Mika Waltarin perikuntien luvalla kolmekymmentä vuotta sitten julkaisemasta kirjasesta.

Fish and Chips

Nyt näitä saa Söderkullasta. Jos olet Englannissa käydessäsi ihastunut "kalaperunoihin", niin tule Söderkullaan K-kaupan pihaan. Täällä on Suomen ainoa Fish and Chips pikaruokalajiin erikoistunut myymälä.

Philip Breen on tullut Suomeen viisi vuotta sitten suomalaisen vaimonsa ja kahden poikansa kanssa. Philip on ammatiltaan automekaanikko ja joutui täällä työttömäksi laman myötä. Hän ei jäänyt pyörittelemään peukaloitaan vaan hankki itselleen uuden elinkeinon. Philip on ostanut itselleen auton, jonka voi ajaa sinne missä ihmiset liikkuvat. Kuutena päivänä viikossa hän on autoineen täällä Söderkullassa valmistamassa ja myymässä pikaruokaa. Suomalaisille on tarjolla myös makkaroita ja burgereita.

Pyysin luvan kuvaamiseen ja siihen Philip hymyillen suostui. Tässä yläkuvassa valmistuu taatalle ja minulle maittavat fish and chips annokset. Etualalla on joulukoristeita.

Sateisesta säästä huolimatta asiakkaita oli tulossa.

Toivon reippaalle Philipille onnea ja menestystä uudessa työssään. Ehkä jonain päivänä bongaatte Philipin pikaruoka-auton pääkaupungissa tai jossakin muualla. Kannattaa poiketa.

Nyt olen vähän nolo, kun tätä loppulausetta kirjoittelen. Kävi nimittäin niin, että me ryntäsimme kiireesti kotiin niiden herkullisia tuoksuja levittävien ruokapussiemme kanssa. Kengät pois ja takki naulaan, käsipesu ja kiireesti ruokien kimppuun hirmu nälkäisinä. Vasta siinä vaiheessa, kun viimeistä kalanpalaa jo vietiin "tuulen suojaan" huomattiin, että ruokien kuvaus unohtui. No, ehkä sitten ensi kerralla.

Tumma sininen on viikon väri

Sininen hetki ja kuunsilta, suviehtoon taikaa.


Lisää tummaa sinistä täältä

Vanhaa Suomen Turkua.

Unikankareen kummulla seisova Turun tuomiokirkko on varmaankin tunnetuin maamerkki Turussa, ollut jo yli seitsemän sataa vuotta.

Tuomiokirkko on Suomen ainoa keskiaikainen katedraali.

Tässä kortissa on postileima 26.10.1903.

Mielenkiintoisia ovat paatit Aurajoen rannassa. Kun kuvan klikkaa isommaksi niin näkee paremmin. Kortti on näköjään valmistettu Hampurissa.

Kaupungin alkuvaiheista on samantapaista perimätietoa kuin Rooman synnystä, koska kaupunki on rakennettu seitsemälle kukkulalle. Näin meille koulussa kerrottiin. Tässä seuraavassa kuvassa Tuomiokirkkoa on kuvattu toiselta suunnalta.



Turun linna toistasataa vuotta sitten.

Tästä seuraavasta kortista pidän erityisesti, kun siinä näkyy "Taikkarin mäkikin" taustalla. Tätä samaa kohtaa kuvasin kesällä Turussa käydessäni.

Tämä on siis Aurakatu, oikealla hevosen kohdalla alkaa kauppatori. Vieläkin tunnen pahaa mieltä, kun vanhaa yliopiston rakennusta ei enää ole siinä oikealla. Onneksi jotain vanhaa on vielä jäljellä. Nykyisten turkulaisten kunniaksi on mainittava, että vanhaa myös korjataan huolella. On sitten jotain näytettävää uuden ja hienon rinnalla, kun kulttuurikaupunkius alkaa v. 2011.

Mielikuvissa voisin vieläkin kulkea mukulakivettyä Aurakatua eteenpäin. Kääntyisin tuosta vasemmalle Yliopistonkadulle ja muutama askel vielä ja siinä puutalossa se olisi, Turun ihanin kauppa, Turun Marttanukke, tulin melkein seitsemän vuosikymmenen taakse.

Tästä Aurakadun kuvasta ei selviä kortin lähetyspäivää, koska postimerkkiä ja leimaa ei ole. Kortin on kuvannut A.F.Rydberg ja Anni on kirjoittanut sievän runon kortin vastaanottajalle.

Muisto.

Elonaika lyhyt ompi
nuoruuden kuin varjos vaan
Nauti ihanuutta Herran
älä näänny ikävään.

Tässä v. 1909 postitetussa kuvassa on vanha rautatieasema.




Aurakadulla sijaitseva entinen Turun Suomalainen tyttökoulu (Sebastian Girpenberg – Johan Jakob Ahrenberg 1905 - 1906) on peruskorjattu tämän vuosituhannen alussa.

Tämä kortti on postitettu Turussa 26.10.1910.

Tulipa taas tehtyä pieni nostalgiakierros syntymäkaupungissa. Kiitos, jos jaksoitte seurata mukana.

Kiitokset myös Mandi-tädille sinne toiseen ulottuvuuteen, kun annoit nipun vanhoja korttejasi pienelle Unelmalle silloin joskus.

Kenttäpostia

Kenttäpostia perheelle.

Taas olen avannut muistojen laatikon. Sieltä käsitöiden alta löytyi myös siisti leivoslaatikko, jossa tällä kerralla ei ollutkaan Tannisen omenaleivoksia, vaan vanhoja aarteita. Rahallista arvoa näillä aarteilla ei tietenkään ole, mutta tunnearvoa on senkin enemmän.

Isä oli tallettanut pinkan vanhoja almanakkoja, niitä aitoja Helsingin yliopiston julkaisemia. Siellä ne seisoivat myrskynmerkit allakan kulmassa niinkuin silloin ennen.

Rasiassa on myös perheen elintarvikekortteja, lehtileikkeitä, Thomas Wilcoxin "Kallis hunajan pisara" ja siistissä nipussa vanhoja postikortteja. Vanhimmat ovat 1900-luvun alun tienoilta, näistä vanhimmista teen oman postauksen myöhemmin, kunhan taata ehtii niitä ensin skannailemaan.

Tämä korttisarja on postitettu 28.03.1942 - 4.4.1942 välisenä aikana. Äiti on siis saanut Koko sarjan peräkkäisinä päivinä.

Tässä yksi kortti leimoineen kääntöpuolelta. Nuori isäni (hän halusi minun kutsuvan häntä pappaksi) siinä kaipaa vaimoaan ja lastaan.

Mamman joulupaja

Picasa sitten silppusi mamman kaitaliinat. Nyt ahistaa, värien pitäisi olla joulunpunaista ja joulunvihreää. Elävässä elämässä liinat sitä ovatkin.

Laitan kuvia työvaiheista, kunhan kerkiän. Nyt pukkaa ohjetta. Huomenna japanilaista tilkuntekoa.



Oletteko ommelleet tuttua hirsimökkitekniikkaa käyttäen peittoja ym.? Olen joskus vuosia sitten Kotiliedestä löytänyt hienon idean hirsimökin ompelemiseen ilman ompelulangan katkaisua. Tämä idea on niin hieno ja nopea, että laitan sen tähän, jos joku ei ole sitä silloin lehdessä huomannut.

Olen leikannut suunnitellun tilkun kokoisen palan vanhasta risasta lakanasta. Leikataan myös valmiiksi halutun värisiä kaitaleita tummapohjaista ja vaaleapohjaista. Minulla oli kuvassa 5 cm leveää kaitaletta.

Kuva 1. Lakanatilkkuun silitetään selvät taitteet kulmasta kulmaan.
Leikataan molempia värejä neliöt (tässä 5x5) , ne asetetaan lakanatilkun keskelle oikeat puolet vastakkain, tarkoin silitettyjen merkkitaitteiden mukaisesti.

Kuva 2. Ommellaan tilkut yhteen (kiinni pohjatilkkuun). Hurautetaan sitten koneella 1,5 cm ohi ja käännetään työ. Avataan saumakohta sormella ja ommellaan lakanatilkkua pitkin seuraavan kaitaleen kiinnityskohtaan. Ommellaan aina kaksi tummaa ja kaksi vaalea kaitaletta peräkkäin, näin saadaan valmiiseen tilkkuun toinen kulma tummaksi ja toinen vaaleaksi.

Kuva 3. Nyt on ensimmäinen tilkku valmiina. Peittoon näitä tilkkuja kannattaa ommella neljä yhteen blokkiin, tummat tai vaaleat kulmat keskelle. Nyt ehdin ennen pimeän tuloa saada vain yhden tilkun valmiiksi.

Kuva 4. Tästä kuvasta selviää tuo ompeluidea, tilkku on tässä kuvattuna kääntöpuolelta. Aloituslanka on siis tilkun keskellä.

Kuva 5. Minulla ei ole yhtään valmista tyynyä tai peittoa kotona, joten laitoin kuvan ompelemastani neulatyynystä. Se on tehty kahdesta neliötilkusta ja käännetty tetraksi. Pikkuruinen pyrstö on yhdessä saumassa ja tipu on täytetty pohjasta keskeltä.



Suosittelen kokeilemaan tätä hauskaa tekniikkaa, ompelulankaakin säästyy, kun välillä ei tarvitse lankaa katkaista. Jouluksi voisi tehdä vaikkapa patalappuja, jos peittoa ei enää ehdi saada valmiiksi.

Mamma kanasensa niitylle ajoi.

Lisää valkeaa unelmaa täällä.

Vähän on toivotonta kuvata valkoisia esineitä näin synkkänä päivänä, kun valoa ei saa tarpeeksi. Salamaa käyttämällä astioiden kauniit kuviot häipyivät kokonaan. No, tästä tuli taas mamman näköinen kollaasi.

Tutustumismatka Merimieskirkkoon.

Eilen, syksyn sumuisimpana päivänä osallistuin seurakunnan järjestämälle retkelle. Tarkoitus oli lähteä yhdessä taatan kanssa, mutta hän sairastui, kuumetta oli sunnuntaina illalla 39,1 astetta. Aamulla hän oli kuitenkin jo hieman paremmassa kunnossa, uskalsin jättää hänet yksin kotiin sairastamaan.

Tässä kuvassa näkyy osa tuota kaunista puupinnoitteista kaarevaa ulkoseinää. Täytyy myöntää, että uusikin rakennus voi hivellä silmää kauneudellaan. Valitettavasti en edes tsuumaamalla saanut koko rakennusta kuvaan. Käykää joskus itse katsomassa. Merimieskirkko on rakennettu suljetun satama-alueen ulkopuolelle Vuosaareen, se on kuitenkin ihan lähellä merta, Gate House on siinä vieressä.

Talo tarjoaa merenkulkijoille monenlaisia palveluita. Varsinainen kirkkosali on mielestäni suunnittelun ihme, sali on melko pieni, hyvin toimiva ja todella kaunis. Tässä samassa salissa on siis seurustelutila, kirkko, biljardi- ja jalkapallopeli. Kiikkutuolissakin voi keinutella lehtiä ja kirjoja lukien.

Tarjolla on myös kanttiini, internet, pieni kirjasto, TV, myymälä, sauna ja pyykkitupa. Rekkamiehet voivat myös käyttää talon palveluita.

Johtava merimiespastori esitteli meille talon toimintaa. Tässä kuvassa on kirkon alttari ja osa kirkon alttaritaulua näkyy kuvassa vasemmalla. Siinä on koko seinän mittainen merikortti Suomenlahdelta. Mahtava idea, se taulu ei loukkaa ketään, mutta julistaa omalla tavallaan sanomaa, meillä tulee olla oikea suunta elämässämme selvillä. Merimies kirkko toimii ekumeenisella pohjalla, kaikki ovat tervetulleita. Siellä ei julisteta mitään, mutta omalla toiminnallaan näytetään miten kristilliset arvot näkyvät elämässä.

Valitettavasti en voi laittaa kirkkosalista kuvia esille, kun meitä retkeläisiä oli tupa täynnä, joku voisi pahastua kuvansa julkaisemista. Olen todella tyytyväinen näkemääni ja kokemaani. Harmittaa, ettei taata päässyt mukaan. Käymme siellä varmaan kesällä uudelleen, juomassa vaikkapa kahvit kanttiinissa.

Tunnen jotenkin "lukkarinrakkautta" merimieskirkkoja kohtaan, johtunee varmaankin siitä, kun sukuni miehet ovat olleet merenkulkijoita. He ovat kertoneet matkoillaan poikenneensa Suomen merimieskirkoissa ulkomailla ja siellä ovat kokeneet tulleensa kuin kotiin.

Tämä maailman kartta oli tuloaulan seinällä. Merimiehet ovat tässä merkinneet nuppineuloilla syntymäpaikkansa kartalla. Paljon neuloja näkyi Filippiinien kohdalla. Kävijöitä on ollut runsaasti tämän ensimmäisen toimintavuoden aikana. Kirkko on siis avattu käyttöönsä tammikuussa 2009. Meille retkeläisille tarjottiin myös kahvit tuoreen pullan kera. Kiitos siitä.


Kotimatkalla poikkesimme lounaalla ja tutustumiskierroksella Näkövammaisten toimintakeskus Iirikseen.



Tästä voisi tehdä oman postauksen, mutta laitan nyt kuitenkin tämän kuvan rakennuksesta. Täällä sijaitsee Annansilmämyymälä, jossa myydään näkövammaisten kauniita käsitöitä. Toinen myymälä on AVIRIS, tämä myymälä on erikoistunut monenlaisten apuvälineiden kauppaan.

Keskuksen osoite on Marjaniementie 74, Itäkeskus, Helsinki

Kannattaa käydä vaikkapa jouluostoksilla, ja samalla nauttia edullinen maittava lounas.
Me retkeläiset testasimme jo ravintolan ja ostoksiakin teimme.
Googlettakaa aukioloajat.



Tämä kuva on apuvälinemyymälästä.



Tällä apuvälineellä saa pujotettua langan kätevästi neulansilmään ilman isompaa tuskaa. Tämän siis hankin itselleni Aviriksestä, hintakaan ei ollut kova, neljä euroa.