Googleauto kotikadulla.

Nyt on sitten meidänkin kotikatumme filmattu maailman kartalle.




Monenlaisia ajatuksia tuokin kartoitus herättää.

Saahan sitä ottaa asian huumorin kannaltakin ja olla vaan iloinen siitä, että taata ehti leikata pensasaidan ja mamma vaihtaa uudet kukat kukkakärryyn. Niin, ja taata pesi ja vahasi eilen meidän pikkuautommekin edustuskuntoon.

Onneksi mamma ei nyt sattunut koppansa kanssa vielä olemaan lähdössä metsäretkelle. Olisi saanut loppuikänsä hävetä näitä kauhtuneita lötähousujaan. Eihän täältä kotoa kohta uskalla lähteä ulkotiloihin ilman sävy-sävyyn pukeutumista, kun välillä kuvataan ilmasta käsin ja nyt jo maaltakin. Noista satelliittikuvista nyt en ole älynnyt vielä huolestua, kun ne ovat niin kaukana, ettei vanhan silmä sinne erota.

Vakaviakin puolia asialla on, entäs jos taatan auto olisikin ollut jollakin väärällä pihalla mamman tietämättä? Siitähän olisi noussut hirmuinen härdelli.

Meillä täällä Helsingin seudulla on viime aikoina tapahtunut paljon asuntomurtoja, ihan tässä meidänkin kylällä keskellä päivää. Nyt rosvojoukot voivat googlettaa haluamiaan alueita ja valita sopivia kohteita tihutöilleen. Pelottava ajatus.

Kuinkahan tarkkaan meitä ihmispoloja oikeastaan valvotaan ja kenen toimesta? Tää vaan kysyy.

Nyt on lopetettava tämä pohdinnan kirjallinen osuus ja mietittävä asiaa lisää tuolla hellan äärellä. Saamme viikonlopuksi lapsenlapsia yökylään ja muonitusta on tarkoin suunniteltava, kun porukassa on yksi kasvissyöjäkin. Mamma on taas elementissään kun saa tehdä ruokaa isolla kattilalla, isolla sydämellä.

Koneaika on sitten kortilla, mamma käy lukemassa juttujanne sitten yön hiljaisina hetkinä.


Jaa, että kuka otti kuvan? No sehän oli taata. Googleauto ajeli umpikujalle ja tiesimme sen tulevan kohta takaisin. Jos joskus satutte googlekartalla näkemään kadun kulmassa innokkaan ukkelin hilluvan lyhytlahkeinen pyjama päällään kuvauspuuhissa, niin se on sitten meidän taata. Kiire tuli, mutta lipokat sentään osuivat oikeisiin jalkoihin ja olivat jopa samaa pariakin.

Vielä löytyy ilmaista ruokaa.

Koska Aamulla näytti siltä, että ainakin vielä tänään Pärttylin sääennustus pitää paikkansa, niin päätin lähteä ulos nauttimaan syksyisen metsän kauneudesta.

Suoritin vesitankkauksen ja pakkasin vyölaukkuun selviytymistarvikkeeni. Ensimmäiseksi varustin laukkuun kameran ja tarkistin että ytyä löytyy pattereissa. Vielä puhelin ja nitropurkki. Koska taata oli lähtenyt työmaalleen, niin varmistuksia piti olla normaalia enemmän.

Lämpimät aurinkoiset päivät olivat kypsyttäneet lisää vadelmia pöpelikköön, sinne siis ensimmäiseksi. Siellä pöhheikössä pyöriessäni en huomannut että tossunnauha oli auennut, aivan kuten suuresti ihailemaltani juoksijanuorukaiseltakin. Jos tuntisin hänet niin rauhoittelisin, ei se mitään jos 27 v ei osaa tossun nauhoja sitoa, kun ei osaa seitsenkymppinenkään.

Tossun aukeamisen huomasin vasta siinä vaiheessa, kun toisella jalallani astuin nauhan päälle ja tupsahdin siitä tantereeseen. Aikani siinä sitten kontallaan tutkin ruohonjuuritasolla varvikkoa. Ei käynyt kuinkaan, ei edes vattukori kaatunut.

Tämä lankeaminen ei ollut mitään siihen verrattuna miten viimekesänä lensin mättäälle. Kuvittelin hyppääväni ilman vauhdinottoa kohtalaisen ison ojan yli. Eipä ollut kintuissa enää ponnistusvoimaa entiseen malliin ja kirjaimellisesti sitten lensin niinsanotusti turvalleni. Enpä siis ole aikaisemmin mainitun juoksijapojan veroinen vesiesteelläkään. Ainoastaan naamani alle jäänyt iso kaarnanpala pelasti silmäni ja silmälasini rikkoutumiselta. Vielä kotonakin sain nyppiä roskia tukastani. Oli se lento, onneksi kukaan ei nähnyt. Voihan se olla niinkin, että joku lenkkeilijä näki, mutta katsoi tilanteen toivottomaksi ja hölkkäsi kaikessa hiljaisuudessa mahdollisimman kauaksi. Nyt en enää kuvittele olevani Keskisalo, jätän hyppyhommat nuoremmille. - Herkullinen olisi kuitenkin ajatus vielä j0skus ylittää iso oja seipään avulla, niinkuin silloin ennen.



Mustikoita oli vielä runsaasti metsässä. Kuivien ilmojen ansiosta olivat vielä ihan keräilykelpoisiakin. Marjat näkyvät paremmin, jos kuvat klikkaa suuremminksi.



Puolukkaakin näyttää tulevan runsaasti.



Tässä on juolukkaa, olivat valtavan isoja ja melko makeitakin. Mustikan ja vadelman joukossa on varmasti ihan makoisa iltapala.



Tässä päivän saalis. Nuo kaksi mustaa isoa eivät kuulu joukkoon, ne nappasin pihalta, karhunvatukkaa.



Laitan vielä tarkemman kuvan tästä kauniista vanhasta luulasikulhosta.

Pärttylin päivä 24.8.

Koko päivän on paistanut aurinko. Siitä todisteeksi otin kuvia pihalla. Nyt on sitten tulossa kaunis ja lämmin syksy, mikäli vanhaakansaa on uskominen ja miksemme uskoisi.

Lainaan pätkän Kustaa Vilkunan kirjasta; Vuotuinen ajantieto

"Mitä päivä Pärttylinä,
sitä sää sinä syksynä"

tai

"sitä Pärttylin perästä"

Sanotaanpa, että se ennustelee koko talvipuolen ilmoja:

"Mitä päivä Pärttylinä, sitä matka Maariaan."

Tänä vuonna Marian ilmestymispäivä oli 22.03.

Jos tänään olisi satanut, niin sitä olisi jatkunut yhdeksän viikkoa.


Katsotaan nyt syksyn kuluessa, vieläkö vanhat merkit pitävät paikkansa, vai ovatko maailmankirjat ihan sekaisin.

Hienoja syysilmoja on sitten luvassa.

MM-kisakaupunki

Sateinen Berliini

Mekin katselimme kisalähetyksiä ja jännitimme suomalaisten urheilijoiden puolesta. Tällä kerralla tulos oli tällainen.

Katselin jo vähän toimittajien näkemyksiä kisoista, pettymystä tuntui olevan ilmassa.

Mamman maailmassa kuitenkin miesten keihään karsinta oli mahtava juttu. Ajatelkaa nyt, maailman kahdentoista parhaan keihäsmiehen joukossa oli neljä kaunista suomalaista nuorukaista. Norjaan meni kultamitalli, onnea vaan voittajalle, hän on kultansa ansainnut. Paistaa se päivä vielä risukasaankin. Tulee uusia kisoja ja taas yritetään tavoitella kultaa ja kunniaa.

Minun ei pitäisi lykätä lusikkaani tällaiseen urheilulliseen keitokseen, kun en enää ymmärrä huippu-urheilusirkusta. Käsittääkseni isoista rahoista on kysymys ja liikunnan ilo taitaa ollakin raakaa puurtamista. Onnistuessaan urheilija nostetaan kunnian kukkuloille ja sieltä sitten tullaan alas kovalla rytinällä, jos epäonnistuu taistossa. Onko meissä penkkiurheilijoissa vai urheilujohtajissa vika, kun suomalaiset urheilijat epäonnistuvat suurissa kisoissa. Missä on venyminen? Etukäteen jo asetetaan nuorille ihmisille valtavat paineet, ainoastaan voitto, voitto ja voitto kelpaa. Jotain vikaa on henkisessä valmentautumisessa. Annetaan tyttöjemme ja poikiemme myös hävitä, he ovat kuitenkin huippuhyviä urheilijoita.

Urheilujohtajat ja valmentajat saisivat miettiä Suomen lapsille sopivia ja kiinnostavia urheilutapahtumia, joissa voisi nauttia liikunnan ilosta ilman raastavia suorituspaineita. Aikanaan sieltä sitten ne huiputkin löytyisivät.

Me olemme nauttineet kotisohvalla kisojen seuraamisesta. Kävelyä, estejuoksua, heitto- ja hyppylajeja, kiitos suomalaiset urheilijat. Meidän sohvalla ei mollata ketään.

Vaarallinen virhe.

Lauantaina Helsingin Sanomien etusivulla kerrottiin A-osaston artikkeleista oikein kuvan kanssa. Kuvassa sitten koreilee nuori valkoinen kärpässieni ja alla on teksti "Sienet ovat parhaimmillaan nuorina".

Tämän aamun lehdessä on nyt sitten oikaisu, sama kuva ja uusi teksti. "Valkoinen kärpässieni on tappavan myrkyllinen".

Toivoa sopii, että oikaisu myös huomataan.

Sieniartikkeli oli sinänsä ihan hyvä ja olen melkein satavarma, että biologianopettaja Jarkko Korhonen ei sitä kuvaa teksteineen lauantaisen lehden etusivulle olisi laittanut. Artikkelissa nimenomaan kehotettiin tunnistamaan myös myrkylliset sienet.

Kaikesta huolimatta käykää sienimetsässä, mutta kerätkää vain varmasti tunnistamianne sieniä koriinne.


Seuraavat kuvat ovat taatan ottamia, eiväkä liity mitenkään Helsingin Sanomien sieniartikkeliin.



Tämä sieni oli niin kuvauksellinen, että pyysin taataa ikuistamaan sen kameralla. Pannulle tätä kaunokaista en laittaisi. Sinne se jäi metsään kasvamaan.



Tämä sieni onkin jo tuttu ruokasieni, karvarousku. Tämä sieni vaatii ryöppäyksen ennen sienisalaattiin päätymistään.



Tämä kaunis suruvaippa lenteli leikkipuistossa, siinä kiipeilytelineen kaiteella taata sen kuvasi. Me emme varsinaisesti enää taatan kanssa leikkipuistossa oleskele, mutta kuljemme kentän poikki metsäretkillemme. Vielä viime kesänä nuorimman lapsenlapsen kanssa puistossa kävimme. Haikeaa on, kun pikkuiset kasvavat. Mukavaahan se on seurata lasten kasvua ja kehitystä.

Zilgan terveiset.

Tämän ystävyyden osoituksen sain Zilgalta.



Kiitos Zilga.

Haluaisin antaa tämän edelleen kaikille heille, jotka ovat jaksaneet blogissani vierailla.

Vielä on kesää jäljellä.

En malta olla näpsimättä näitä kukkakuvia pihallamme. Nyt alkaa jo näkyä kypsiä hedelmiäkin.

Oletko huolissasi "sikalunssasta"?

Minua pikkuisen huolestuttaa, kun on noita vakisairauksia jo valmiina, lähinnä tuo hengästyminen haittaa (sydämen laajennus). Siihen ei pahoja keuhkotulehduksia enää kaipaisi.

Olen oikein valmistautunut taudin hyökkäykseen. Käsien pesu on jo ihan luontaista, siihen ei ole mitään lisäämistä, mutta käsilaukkuuni olen varannut pienen pullon desinfioimisainetta, sitä käytän jos liikun kaupoissa tai julkisilla kulkuneuvoilla. En ole sitä jatkuvasti lontrimassa, mutta jos käyn esim. kahvilla jossakin, niin ruokiin en tartu ennen käsipesua.

Täältä sain uusia vinkkejä, mitä kannattaisi tarkistaa kotona.

Nyt olen aamulla käynyt puhdistamassa kaikki ovenkahvat, katkaisijat, kaukosäätimet ja tuo hiirikin tuli oikein hyvin kuurattua.

Erikoisen huolellinen olen mennessäni tapaamaan ystävääni palvelutalossa. Olisi kamalaa, jos veisin sinne "lunssapöpöjä" mukanani. Ainakaan vielä ei vierailuita ole kielletty, mutta desinfiointipullot ovat jo valmiina ovenpielissä, ovat olleet jo jonkin aikaa.

Koskaan aikaisemmin en ole noteerannut millään tavalla näitä lintu- ym. flunssia ja työelämässä ollessani ne myös kaikki sairastin moneen kertaan. Ehkä näin vanhalla mummelilla jo onkin immuniteettia niinpaljon, että mikään ei tartu. Tauti sitten tulee jos on tullakseen, turha sitä on etukäteen murehtia. No, saanpahan ainakin liikuntaa, kun kiertelen jynssäämässä ja kiillottamassa kraanoja ja ovenkahvoja. haa


ps. Millähän konstilla tuon TÄÄLTÄ sanan saisi alleviivattua?

Lampaankääpä, vuoden 2009 sieni.

Vieraat ovat lähteneet ja me suunnistimme taatan kanssa metsäretkelle.



Onnistuimme löytämään vuoden sieneksi valittua lampaankääpää. Keräsin vaan pienimmät ja isommat jätin etanoille.



Otin vielä tarkemmankin kuvan.



Viimeistään pannulla voi varmistua lajinmäärityksestä. Typäskääpä muistuttaa lampaankääpää, mutta ei ole ollenkaan niin herkullinen. Lampaankääpä muuttuu kuumalla pannulla keltaiseksi, se on hyvä tuntomerkki.



Löytyi muutama kanttarellikin ja yksi herkkutatti.

Mikä Kukka ?

Mikä kukka tämä sininen on? Ostin taimen eräältä mummolta kirpputorilta ja nyt olisi
mukavaa tietää kasvin nimikin.

Tähän kollaasiin kokosin Johannalle näytiksi, että siinä gladiooluspussissa oli muitakin värejä kuin se kuvaamasi punainen.

Yksi luumukin jo pikkuisen sinistyy.

Mustikkakukko

Mustikkaretki maalle antoi runsaan saaliin. Pakastin on nyt turvoksissa.

Äijäblogi II sivuilta löytyi tällaisen mustikkakukon ohje. Voitte uskoa, että tämä on hyvää.

Jos haluatte suunne mustaksi, niin olkaa hyvä, siitä voi leikata maistiaiset.

Elokuun kukkakollaasi

Tämä ensimmäinen aukeama kaipasi vähän väriä.

Omppulaskurissa 8000

Tervetuloa Berliiniin

Neuvokset taas vauhdissa. Toukokuussa tartuimme Finnairin tarjoamaan tilaisuuteen ja varasimme ystäväni kanssa matkan Berliiniin. Aviomiehet jäivät tällä kertaa kotimiehiksi. Joskus on mukavaa lähteä reissuun ihan vaan tyttöjen kesken.

Ostimme jo lentokentältä sellaisen kolmen päivän lipun, jolla sai rajattomasti matkustaa junalla, bussilla, raitiovaunulla ja metrolla. Me sitten myös ajelimme koko rahan edestä. Reppu selkään, lenkkarit jalkaan ja mummot baanalle. Hauskaa meillä oli, kun pääsimme vähän aiottua pitemmällekin junareissulle. Berliinissä oli jotain lakontapaista junamiehillä ja junat pysähtyivät vain isommissa paikoissa. Siitähän me emme tietäneet mitään, nousimme junaan tarkoituksella ajaa pari pysäkinväliä. Seuraava pysäkki olikin vasta reilun puolentunnin köröttelyn jälkeen. No, ei hätää, mehän olimme lomalla. Nousimme ulos ensimmäisellä mahdollisella asemalla ja palasimme takaisin. Oli oikeastaan mukavaa nähdä enemmän maaseutuakin. Hyvin hoidetuilla pihoilla ja puutarhoilla kypsyivät omenat, päärynät ja marjat. Ilmeisesti se 22 € maksanut lippu oli tarkoitettu vain kaupungin alueen matkoihin, mutta minkäs teit, ei sentään voitu hätäjarrusta kiskaista. Kukaan ei kertaakaan edes kysynyt meiltä matkalippua Berliinin ajopeleissä. Kaipa ne minun hyvin sisäänajetut lenkkarini jo kertoivat mitä mummoja me olemme, no turisteja tietenkin.


Tervetuloa!



Brandenburgin portti kotiinlähtöaamuna.



Mahtavat pilarit



Tässä oli se ainoa tarkistusasema, josta pääsi idästä länteen tai päinvastoin. Alkuperäinen vartiokoppi näkyy, kun kuvaa klikkaa suuremmaksi, tuon oranssin roskalaatikon takana.



Tämä poika on hankkinut mukavan kesätyön. Hän myy grillattua bradwurstia sämpylän sisällä. Kaasupullo on selässä olevassa laatikossa. Tuo koko häkkyrä oli pojalla vyötäisillä olevan leveän nahkavyön varassa. Varmaankin raskas hökötys. Sinappi oli erittäin hyvää.



Kaikilla näytti olevan asemilla kiire jonnekin.



Pyörätiet on hyvin merkitty. Paljon ihmiset pyörillä liikkuvatkin. Pyöräilykypärää en nähnyt kuin harvalla päässään.



Tällä kauniilla metrovaunulla matkasimme hotelliin.



Mitähän tässä tapahtuu? Yksinäinen pyöreä laukku kökötti laiturilletuloväylällä. Hetkessä siinä oli monta poliisia ja ihmiset kiiruhtivat pois. Tässä kuvassa tilanne jo selvisi. Nuori mies oli unohtanut laukun siihen, mutta oli kuitenkin vielä lähettyvillä.



Siinä se pyöreä laukku on taas omistajansa hallussa.



Tästä selvisi, että Berliiniin voi tulla myös pyörän kanssa. Ei tarvitse itse polkea. Tässä vaunuosastossa on pyörälle tilaa.



Mikähän tämä valtavan pitkä jono on? Sateesta huolimatta ihmiset jonottivat pääsyä "madame Tussauds wax museum":iin



Mekin palasimme takaisin jonottamaan, kun sade hieman taukosi. Odottaessamme sateen loppumista joimme ihanat lattet ja söimme suussa sulavat omenatortut.Tuota latten pinalla olevaa sydäntä ei olisi hennonnut sotkea.

No niin, sitten vahakabinettiin.



Angela Merkel on hyvin tunnistettavissa, todella aidon tuntuinen.



Samoin Michael Jackson



Tämä vanha herrasmies on Sigmund Freud



Tämä kaunis nainen on Hildegard Knef, saksalainen kirjailija, näyttelijä ja laulaja. Olen joskus vuosia sitten lukenut hänen omaelämäkerrallisen kirjansa Lahjahepo. Kirja kosketti silloin minua, taidanpa kaivaa sen uudelleen esiin.



Romy Schneider on tässä ikuistettuna Sissinä. Mielestäni tämä ei oikein vastannut odotuksia.

Vahakabinetissa istui lasien takana myös Hitler. Koska Hitler oli elämänsä aikana aiheuttanut miljoonille ihmisille suuria kärsimyksiä, niin hänen vahaolemustaan ei saanut valokuvat. Tosin minä ehdin nopeana tyttönä jo kuvan napata, ennekuin ystäväni oli tulkannut minulle kiellon. En ollut edes huomannut sitä taulua. Minua kiinnosti se kuvaaminen siitä syystä, että vielä kymmeniä vuosia kuolemansa jälkeenkin Hitlerin muisto on niin kauhea, ettei hänen vahakuvaansakaan voi pitää avoimella paikalla. Ilmeisesti joku sen heti tuhoaisi.

Kunnioitan kabinetin omistajien toivomusta, en siis julkaise sitä näppäämääni kuvaa.


Sitten uuteen aiheeseen.



Jos sunnuntaina haluaa lähteä katselemaan vanhoja tavaroita, niin tällä asemalla kannattaa nousta junasta. Antiikkimarkkinoiden myyntikojut näkyvät jo laiturille ja niitä myyjiä on paljon.



Kävimme kahdella kirpputorilla. Oli mukavaa katsella vanhoja tavaroita ja seurata ihmisten elämää suurkaupungissa.



Kuvasin tämän goottitytön ja hänen poikaystävänsä ihan noiden pojan upeiden säärien takia ja riittävästi koristeltu oli tyttökin.



Vanhoja mekaanisia leluja oli mukava kuvata.



Tällaiset upeat vanhat puupäiset marionettinuket ansaitsivat tulla kuvatuksi. Luultavasti olisin ostanut, jos olisivat olleet hieman edullisemmat.



Posliininen Napoleon oli aika viehko. Tätäkin pystiä täytyy nyt vaan tyytyä ihailemaan kuvassa.



Markkinapäivä oli helteinen, tuore appelsiinimehu maistui taivaalliselta. Tämän miehen kojun edessä oli jatkuvasti janoisia asiakkaita jonossa.



Röykkiöittäin koruja.



Mielenkiintoista katsottavaa riitti.

Tässä minun ostokseni, kaksi pikkuruista valkoista lasilintua.

Tässä vielä kunnianosoitus pienelle berliiniläiselle varpusäidille, joka anivarhain yritti löytää aamiaista autiolta kadulta kahdelle poikaselleen.

Kiitos Berliini ja berliiniläiset, oli mukavaa viettää kanssanne muutama kesäinen päivä.