Ensimmäinen laatikko pääsiäistavaroita

On raahattu vintistä. Viikonloppuna haetaan loput. Kuvassa on kotitekoinen tilkkukaitaliina pääsiäisen väreissä.

Kävimme alkukuussa Tukholmassa vähän kiertelemässä kirppareita, loppis på svenska. Sieltä lähti mukaan tuo kiva kukko. Yleensä en ehdi edes vilkaista mitään vaatetavaroita. Kaikki kipot kiinnostavat enemmän. Olen usein kotiuttanut suomalaisia lasiastioita. Suosikkejani ovat Saara Hopean 50-luvulla suunnittelemat esineet. Useimmiten kiertelemme Myrornat ja kaupunkilähetyksen kirppikset edullisia aarteita etsien.

Hassujuttu sattui viimekerralla, kun myyjälle ei raha kelvannut. Olin löytänyt keltaisen ruukunsuojan ja halusin sen ostaa. Mummeli sanoi, että viisi kruunua ja alkoi kääriä kippoa paikalliseen Metrolehteen. Pussukkaani oli kertynyt kolikoita ja toivoin pääseväni niistä eroon ennen kotimatkaa. No, laskin mummolle kymmenen puolikruunusta ja luulin asian olevan sillä selvä, vaan eipä ollutkaan. Mummo alkoi sättiä, että ei hän tuollaisia huoli ja alkoi repiä Metron sivua suikaleiksi. Yritin kysyä, että eikö öre enää olekaan rahaa? Mummo vaan siinä jatkoi marmatustaan kiukkuisena ja iski kipponsa takaisin pöydälle. Mietin siinä, että mistä tuollaisia ärmättejä joskus osuukin kohdalle. Kysyin kuitenkin vielä mummolta: "Mihin parkkeerasit luutasi?" Ilmeisesti mummeli ei ymmärtänyt suomea, koska hän ei lentänyt pöytänsä yli kurkkupilliini kiinni. Niin, ja niistä puolikruunusistakin pääsin eroon, ladoin ne Emmauksen kolikkokoneeseen. Öre on siis vielä käypää rahaa.

Nyt on viisainta lähteä harjoittelemaan valokuvausta.

Hauveliystävät vierailulla.

Oikeassa olit Johanna, tassueläimet lievittävät ikävää.



Ensin meillä kävi kylässä Simo Sallinpoika Hurtta. Kuvassa Simo pyytää lisää makkarasoppaa. Simo onkin sitten tulossa uudestaan vapuntienoolla.



Seuraavaksi tuli pieni Fidji vauveli, hän on vasta 4 kk:n ikäinen. Hienosti pärjättiin.

Parhaillaan on parin viikon visiitillä aivan ihana neljätoista vuotias Ronja-neiti. Ronja halusi tulla katsomaan mamman kanssa televisiota.

Vallu - ystäväni

Lupasin kirjoittaa Vallun tarinan ensimmäiseksi, koska Vallu toi elämäämme niin paljon iloa.

Vallun saimme pitää viisi vuotta perheenjäsenenä. Vallu oli kaksi vuotias, kun hän tarvitsi kotia emäntänsä vaikean sairauden takia. Me sitten tarjosimme Vallulle kodin ja sitä päätöstä emme katuneet. Vallu kotiutui heti ja vietimme monia hauskoja hetkiä yhdessä. Johannan lapsetkin osallistuivat hauvelin hoitoon. Vallu oli sellainen ihana pehmoinen lutunen karvapallo, hän oli pieni koira, mutta hänellä oli ison koiran luonne. Kotona hän oli sellainen suloinen mammanpoika, mutta ulkona halusi häätää kaikki muut koirat mamman luota mahdollisimman kauas.

Vallu halusi olla aina lähelläni, samassa huoneessa. Yhdessä kiertelimme tuttuja kuntopolkuja metsässä ja seurasimme vuodenaikojen vaihtumista. Tänä keväänä saan yksin ihailla valkovuokkojen aukeamista ja kuunnella tutun puron solinaa. Tammikuun viimeisenä päivänä Vallu nukkui pois. Hän oli vasta seitsemän vuotias iloinen ja eloisa veitikka, mutta paha kasvain päässä silmän takana aiheutti Vallulle kärsimystä. Neuvoteltuamme eläinlääkärin kanssa teimme sitten Vallulle armeliaan päätöksen. Nyt on jo kaksi kuukautta kulunut tästä surullisesta päivästä, mutta vieläkin tuntuu vaikealta kirjoittaa uskollisesta ystävästä. Kukaan ei enää tule iloisesti häntää heiluttaen ovelle vastaan, kun tulemme kotiin. Eikä ole minulla "juttukaveriakaan" täällä päivisin.

Uskon nyt, sen sanonnan pitävän paikkansa, että koira on ihmisen paras ystävä.

Alussa oli

Alussa oli sulka maassa ja järki jäässä, mutta uskon että tästä vielä blogi tulee.
Ei tästä mitään järkevää blogia tule, sen tietää jo, mutta katsotaan kun vauhtiin pääsee, että löytyykö enää pistettä ollenkaan. Kuvaksi laitan Vallun kuvan.